Benjamin Libet teki lähes 40 vuotta sitten kuuluisan kokeen, jossa hän osoitti, että aivojen EEG:stä mitattava valmiuspotentiaali edeltää ihmisen tietoista päätöstä liikkua (Libet, 1999). Koehenkilöille oli annettu tehtäväksi liikuttaa sormeaan haluamallaan hetkellä, ja samalla katsoa kellosta, milloin he ensimmäisen kerran kokivat aikomuksen liikuttaa sormeaan. Liikkeen valmisteluun yhteydessä oleva valmiuspotentiaali oli kuitenkin havaittavissa jo lähes sekunnin puolikkaan verran tuota subjektiivista kokemusta aikaisemmin.
Tulos on ollut monella tavalla kiistanalainen, mutta suhteellisen yleinen tulkinta tuloksesta on ollut, että tiedostamattomat neuraaliset prosessit tekevät päätökset, joista tulemme tietoisiksi vasta jälkikäteen. Ajattelullamme ei siis pitäisi – tämän näkökulman mukaan – olla mitään syy-seuraussuhdetta käyttäytymiseemme. Näkemystä kutsutaan epifenomenalismiksi, eikä se ole ideana ollenkaan uusi. Jo 1800-luvulla Thomas Huxley oli sitä mieltä, että tietoisuudella ei ole kausaalista merkitystä ihmisen toiminnassa.
Kansantajuinen tiedejournalismi mielellään tarttuu teemaan ja käsittelee sitä tietoisen mielen ja tiedostamattomien aivoprosessien vastakkainasettelun kautta. Asetelma on herkullinen intuition vastaisuutensa vuoksi: koemmehan olevamme vastuussa käyttäytymisestämme. Tällaisessa vastakkainasettelussa kuitenkin lipsutaan mielenfilosofisesti hämärille vesille: vastakkainasettelu tietoisen mielen – eli subjektiivinen kokevan minän – ja aivojen välillä muistuttaa kartesiolaisen dualismin tapaa nähdä mielen ja aivojen yhteys.
Kartesiolaisella dualismilla viitataan käsitykseen, jonka mukaan sielu – tai nykykielellä mieli tai tietoisuus – on ruumiista ja ylipäänsä fysikaalisesta todellisuudesta irrallinen ilmiö. Epifenomenalismin taustalla oli alun perin juuri ajatus siitä, ettei sielullisten ilmiöiden ole mahdollista vaikuttaa fysikaaliseen todellisuuteen, jossa pätevät deterministiset fysiikan lait.
Ajattelu ei suoraan ohjaa käytöstämme – välissä on monta kerrosta.
Epifenomenalistinen tulkinta Libetin kokeista tuntuu oikealta, kun asiaa lähestytään arkipsykologian näkökulmasta. Kun asiaa tarkastellaan laajemmin ajattelun, tietoisuuden ja käyttäytymisen tutkimuksen näkökulmista, kausaalisuhteet näiden välillä ovat osoittautuneet monimutkaisiksi (aiheesta esim. Baumeister, Masicampo, & Vohs, 2011). Yksinkertaistettuna kysymys on siitä, ettei ajattelumme suoraan ohjaa käytöstämme, vaan välillä on useita välittäviä kerroksia.
Teemaa havainnollistaa hyvin se, kuinka vaikeaa on päästä eroon esimerkiksi huonoista elämäntavoista: jos ihminen voisi pelkällä tietoisella, rationaalisella päätöksellä lopettaa epäterveellisen ruoan syömisen, liikkumattomuuden, tupakoinnin tai liian alkoholin käytön, ne tuskin olisivat yhteiskunnalle samanlainen ongelma kuin mitä ne ovat. Olemme käyttäytymisessä monesti tiedostamattomien mekanismien, kuten ehdollistumisten ja tapojen orjia.
Libetin tulosten jälkeen on opittu ymmärtämään tietoisuuden aivomekanismeja huomattavasti paremmin. Tietoisuus esimerkiksi näyttäisi olevan yhteydessä tiettyihin aivojen toiminnallisiin piirteisiin, kuten eri aivoalueiden välisen aktivaation keskinäiseen vahvistamiseen (Crick & Koch, 2003) ja tietoisten mielensisältöjen laajaan jakeluun aivoissa (Dehaene ym., 2006). Ei-tietoinen informaatio vaikuttaa aivoissa lähinnä paikallisesti. Monenlainen inhimillinen toiminta vaatii tiedon laaja-alaista välittämistä aivoissa, joten tietoisuudella näyttäisi olevan tehtävä strategisessa, monivaiheisessa tiedonkäsittelyssä.
Tietoisen mielen ja aivojen toiminnan välillä ei näyttäisi olevan mitään ylittämätöntä ristiriitaa; lähinnä kyse on toisiaan täydentävistä tavoista lähestyä samaa ilmiötä. Tietoisuuden neuraalisen perustan ymmärtäminen olisi täysin mahdotonta ilman koehenkilöiden subjektiivisia kuvauksia tietoisuutensa sisällöstä.
Aivojen tarkoitus on pyrkiä toimimaan osana ihmisruumista jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Aivojen ja ihmismielen orientaatio on tulevaisuudessa.
Toisin kuin arkipsykologia ehkä helposti antaa ymmärtää, aivot eivät ole myöskään luonteeltaan vastaanotin, joka passiivisesti rakentaa mielensisäisen mallin todellisuudesta aistinelinten tuoman tiedon pohjalta, ja sen jälkeen rationaalisesti päättää mitä tehdään. Aivojen tarkoitus on sen sijaan pyrkiä toimimaan osana ihmisruumista jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Tämä vaatii ennakointia, ja viime vuosina esimerkiksi subjektiivinen, koettu havaintokemuksemme on kuvattu eräänlaisena bayesiläisenä ennusteena todellisuudesta (Clark, 2013).
Aivojen kannalta olennaista on siis pyrkiä jatkuvasti valmistautumaan todennäköisiin havaintoihin ja liikkeisiin, aiemmin opitun perusteella. Omalla toiminnallaan aivot testaavat ennusteidensa paikkansa pitävyyttä ja näitä korjataan jatkuvasti aistitiedon perusteella. Tämä valmistautuminen on tiedostamatonta, mutta se on kokeellisesti havainnoitavissa esimerkiksi nopeampina reaktioaikoina. Päätöksemmekin ovat mitä todennäköisimmin myös ennusteita siitä, minkälainen valinta on kannaltamme paras. Aivojen (ja ihmismielen) orientaatio on tulevaisuudessa.
Taikatemput ja niihin liittyvä psykologinen manipulointi liittyy usein tällaisten ennusteiden hyväksikäyttöön. Koska ihmiset toimivat pitkälti automatisoidusti, taikuri voi käyttää tietoisuutemme rajoituksia hyväkseen esimerkiksi ohjaamalla meidät tekemään haluamiaan asioita – kuten valitsemaan tietyn kortin korttipakasta – tietämättämme (Shalom ym., 2013).
Taustalla tämän kaltaisessa manipuloinnissa on se, että toimintamme pohjana ovat harvemmin tietoiset ajatukset. Sen sijaan reflektoimattomat, ohikiitävät ja jatkuvasti muuttuvat subjektiiviset kokemukset ohjaavat jatkuvasti tekemisiämme. Annamme kokemuksiemme lipua ohi ilman sen kummempaa pohdiskelua. Ajamme esimerkiksi autoa sen kummemmin ajattelematta, kuinka sen teemme. Emme aja autoa kuitenkaan ei-tietoisena, vaan automaattisesti, mutta kuitenkin ei-reflektoivan, subjektiivisen kokemuksen perusteella.
Toimintamme pohjana ovat harvemmin tietoiset ajatukset. Reflektoimattomat, ohikiitävät ja jatkuvasti muuttuvat subjektiiviset kokemukset ohjaavat jatkuvasti tekemisiämme.
Taikatemput perustuvat nimenomaisesti kyvyttömyyteemme reflektoida kokemuksiamme ollessamme temppujen kohteena. Valeuutisten kaltainen mielipiteiden manipulointi myös näyttäisi perustuvat reflektion puutteeseen (Pennycook & Rand, 2019).
Elämäntapaongelmat liittyvät samanlaiseen käyttäytymiseen: jokin ohikiitävä reflektoimaton subjektiivinen kokemus laukaisee käyttäytymisen, joka on pitkällä tähtäimellä haitallinen. Tämä ketju kokemusten ja käyttäytymisen välillä ei kuitenkaan ole täysin deterministinen. Libetkin oli sitä mieltä, että ihmisellä on ”veto-oikeus” käyttäytymiseensä: vaikka valmistautuminen liikkeeseen tapahtuu ennen kuin yksilö tulee siitä tietoiseksi, tämä kuitenkin pysyy tietoiseksi tultuaan olemaan toimimatta.
Tässä Libet tulkintani mukaan sivuaa metakognition ideaa. Monet tutkijat katsovat, että tietoisuus on pohjimmiltaan metakognitiivinen ilmiö, jossa aivot oppivat ymmärtämään omaa toimintaansa ja kontrolloimaan kyseisiä prosesseja epäsuorasti (Cleeremans, 2011). Tällöin myös tietoinen ajattelu tulee mukaan.
Isojen elämäntapamuutosten onnistuminen nähdäkseni liittyy tällaisen metakognition kehittymiseen. On opittava reflektoimaan kokemuksia, jotka laukaisevat jonkin ei-toivotun käytöksen ja pystyttävä rakentamaan uusi tapa reagoida kokemukseen. Usein ihmiset tulevat tietoisiksi vasta kokemuksista, jotka vaativat tietoista toimintaa. Jos ihmisellä on taipumus reagoida mielialan laskuun esimerkiksi syömällä suklaata, mielihalu suklaata kohtaan on helposti ensimmäinen kokemus, johon kiinnitetään huomio. Tätä on kuitenkin edeltänyt reflektoimatta jäänyt mielialan lasku. Tulemalla tietoiseksi mielialan laskusta, yksilö voi valita jonkin muun reagointitavan kuin suklaan syömisen ja opetella uusia tapoja, jolloin reflektion tarve vähitellen häviää.
Reflektiivinen ajattelu on kuluttavaa, joten päämäärän pitäisi olla uusien tapojen opettelussa, ei väärien mielihalujen torjumisessa. Tietoisen, reflektoivan mielen tarkoitus ei ole ohjata jatkuvasti toimintaa, vaan ensisijaisesti tarkkailla, että tekemisemme palvelevat pitkän aikavälin päämääriämme. Se, että asiat luistavat, on merkki siitä, että tietoinen mielemme voi antaa asioiden edetä omalla painollaan ja keskittyä johonkin resursseja vaativaan toimintaan (Botvinick, 2007).
Iso osa ajattelusta ei suoraan edes palvele suoraan mitään kyseiseen hetkeen liittyvää tarkoitusta; ison osan ajasta ajatukset harhailevat esimerkiksi haaveissa tai peloissa. Tällaisenkin aivotoiminnan tarkoitus on pohjimmiltaan valmistautua tulevaisuuteen.
Palataan lopuksi vielä Libetin maineikkaaseen kokeeseen: Schurger, Sitt ja Dehaene (2012) ja useat muut ovat esittäneet, että Libetin koetulos on todellisuudessa artefakta, joka liittyy spontaanin, aaltoilevan hermosoluaktivaation ja spontaanin liikkeen vaihelukittumiseen Libetin asetelmassa. Aktivaation noustessa ihminen havahtuu ensin tarpeeseen liikkua ja myöhemmin tämä johtaa liikkeeseen. Liikkeen ja edeltävän aktivaation välillä on kuitenkin vain korrelaatio, ei syy-seuraus-yhteyttä. Molempien taustalla on spontaanin hermosoluaktiviteetin aaltoilu.
Tuomas Leisti
Tohtorikoulutettava, Psykologian ja logopedian osasto
Baumeister, R. F., Masicampo, E. J., & Vohs, K. D. (2011). Do conscious thought cause behavior? Annual Review of Psychology, 62, 331–361.
Botvinick, M. M. (2007). Conflict monitoring and decision making: Reconciling two perspectives on anterior cingulate function. Cognitive, Affective & Behavioral Neuroscience, 7(4), 356–366.
Clark, A. (2013). Whatever next? Predictive brains, situated agents, and the future of cognitive science. Behavioral and Brain Sciences, 36, 181–253. https://doi.org/10.1017/S0140525X12000477
Cleeremans, A. (2011). The radical plasticity thesis: How the brain learns to be conscious. Frontiers in Psychology, 2, 1–12. https://doi.org/10.3389/fpsyg.2011.00086
Crick, F., & Koch, C. (2003). A framework for consciousness. Nature Neuroscience, 6, 119–126. https://doi.org/10.1038/nn0203-119
Dehaene, S., Changeux, J.-P., Naccache, L., Sackur, J., Sergent, C., & Dahaene, S. (2006). Conscious, preconscious, and subliminal processing: a testable taxonomy. Trends in Cognitive Sciences, 10, 204–211. https://doi.org/10.1016/j.tics.2006.03.007
Libet, B. (1999). Do we have free will?. Journal of consciousness studies, 6, 47-57.
Pennycook, G., & Rand, D. G. (1029). Lazy, not biased: Susceptibility to partisan fake news is better explained by lack of reasoning than by motivated reasoning. Cognition, (September 2017). https://doi.org/10.1016/j.cognition.2018.06.011
Schurger, A., Sitt, J. D., & Dehaene, S. (2012). An accumulator model for spontaneous neural activity prior to self-initiated movement. Proceedings of the National Academy of Sciences, 109(42), E2904-E2913.
Shalom, D. E., de Sousa Serro, M. G., Giaconia, M., Martinez, L. M., Rieznik, A., & Sigman, M. (2013). Choosing in freedom or forced to choose? Introspective blindness to psychological forcing in stage-magic. PloS one, 8(3), e58254.
Selkeää kommunikointia, Tuomas. Hyviä väitösjuhlia toivottaen, Manne.