Jo ennen tutkijoiden tarttumista tietoisuuteen tutkimuskohteena, taikurit ovat tienneet, kuinka rajoittunut ihmisen mieli on. Monien taikatemppujen takana on tarkkaavaisuuden siirtäminen johonkin tempun suorittamisen kannalta epäolennaiseen, jolloin katsojalle jää illuusio yliluonnollisesta tapahtumasta (Kuhn, Amlani, & Rensink, 2008). Laboratoriotutkimukset ovatkin osoittaneet, että keskittyneen tarkkaavaisuuden ulkopuolelle jääviä kohteita ei välttämättä nähdä ollenkaan, mikä on arkikokemuksemme kannalta yllättävää. Meillä on helposti vaikutelma siitä, että havaitsemme kaiken mitä katsomme (Simons & Chabris, 2000). Havaintoihimme vaikuttavat voimakkaasti erilaiset odotukset ja oletukset, joita meillä on maailmasta, ja näitä manipuloimalla voidaan luoda erilaisia illuusioita.
Visuaalisia illuusioita ja niihin perustuvia temppuja hämmästyttävämpää on taikureiden kyky vaikuttaa suoraan ihmisten käyttäytymiseen. Klassisessa korttitempussa taikuri plaraa nopeasti korttipakan katsojan edessä ja pyytää tätä valitsemaan yhden kortin ja olemaan kertomatta tätä taikurille. Tämän jälkeen taikuri löytää kyseisen kortin jostain yllättävästä paikasta. Tempun juju on siinä, että katsoja olettaa, että taikuri jollain tavalla lukee katsojan mieltä ja sen jälkeen järjestää saman tai identtisen kortin paikkaan, josta hän sen myöhemmin löytää. Tästä ei kuitenkaan ole kyse.
Consciousness & Cognition -lehdessä taikuri ja psykiatrian jatko-opiskelija Jay Olson paljastaa mihin temppu perustuu (Olson, Amlani, Raz, & Rensink, 2015): Taikuri saa katsojan valitsemaan haluamansa kortin yksinkertaisesti näyttämällä kyseistä korttia pidempään kuin muita plaratessaan pakkaa tämän edessä. Temppu kertoo mielenkiintoisella tavalla siitä, miten meidät saa tarvittaessa toimimaan tavalla, joka tuntuu kumoavan intuitiivisen käsityksemme vapaasta tahdosta.
Miksi valitsemme kortin, jonka olemme nähneet hieman muita pidempään? Tähän ei anneta suoraa vastausta, mutta yksi vastaus voi olla, että kyseiseen korttiin liittyvät edustukset aivoissa jollain tavalla virittyvät ja viritys laukeaa katsojan tehdessä valinnan, ilman tietoisuutta tällaisesta virittymisestä. Samalla tavalla subliminaaliset, havaintokynnyksen alittavat ärsykkeet vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen psykologisissa laboratoriokokeissa virittämällä erilaisia toimintataipumuksia ja –valmiuksia (Dehaene et al., 1998). Tällainen virittyminen auttaa ihmistä ennakoimaan erilaisia tilanteita aktivoimalla niihin sopivia käyttäytymismalleja, jotka auttavat toimimaan tarvittaessa nopeasti ja tehokkaasti tässä ja nyt, ilman tilanteen analysoimisesta johtuvaa viivettä. Eräät kognitiotieteilijät olettavatkin tietoisuutemme olevan eräänlaista jatkuvaa ennakointia, jota ainoastaan korjaillaan aistitiedon perusteella vastaamaan paremmin todellisuutta (Clark, 2013).
Tarve tämänkaltaiseen ennakointiin johtuu ympäristön tarjoamasta valtavasta potentiaalisesta informaatiomäärästä. Luotamme siksi, että suurin osa ympäristön tarjoamasta tiedosta joko pysyy samana tai se ei ole toimintamme kannalta olennaista. Aivot pyrkivät sen vuoksi valikoimaan tietoa hyvin rajoitetusti sieltä, missä se on sekä tehtävän kannalta olennaista että epävarmaa (Friston, Adams, Perrinet, & Breakspear, 2012). Iso osa informaatiosta on toisteista (redundanttia) ja sitä pidetään itsestään selvänä, eikä siihen siksi kiinnitetä huomiota.
Tämä tiedon valikointi riippuu täysin aivojen ennusteista, ja sitä on mallinnettu matemaattisesti informaatioteorian avulla (Friston et al., 2012). Erilaiset ajattelun vinoumat ja harhat myös liittyvät todennäköisesti tämänkaltaiseen tiedonhankinnan rajoittumiseen. Epätavallisessa tilanteessa, jollainen taikatemppujen kohteeksi joutuminen esimerkiksi on, ihmiseltä puuttuvat niin rutiinit kuin ennustettavuuskin ja sen vuoksi alttius joutua manipuloinnin kohteeksi nousee. Tarkkaavuus helposti kohdistuu tällöin yksityiskohtiin, jotka ovat silmiinpistävämpiä, eikä yksityiskohtiin jotka olisivat tehtävän kannalta olennaisia. Tämä siksi, että poikkeustilanteessa yksilöltä puuttuu tieto siitä, mikä olisi olennaista.
Tämä siis aivojen toiminnan näkökulmasta. Jos palataan kortinvalintatehtävään taikatempussa katsojan näkökulmasta, kortti saattaa esimerkiksi tuntua tutummalta ja valitaan siksi. Ihminen ei välttämättä ole reflektiivisellä tasolla edes tietoinen tällaisesta tuttuudesta, vaikka se toimisikin valintojen taustalla. Zajonc (1980) osoitti jo vuosikymmeniä sitten, että pidämme tutusta ärsykkeestä, vaikkei meillä olekaan muistikuvaa sen aikaisemmasta havaitsemisesta. Tuttuuden yhteys niin mieltymyksiin ja valintoihin onkin vahva. Se on esimerkki heuristiikasta, peukalosäännöstä, jota ihmiset käyttävät päätöksissään silloin kun parempaakaan tietoa ei ole tarjolla (Gigerenzer, Todd, & the ABC Research Group, 1999). Heuristiikka on yleensä varsin toimiva.
Arjessa kiinnitämme huomiota asioihin niiden merkitysten perusteella. Koska oletamme ettei kortin valinta ole tempun kannalta olennainen, sillä ei ole merkitystä kannaltamme emmekä siksi myöskään varsinaisesti reflektoi valintaa. Taikuri käyttää tätä hyväkseen. Valintojen tekeminen tällä tavalla on yleistä (Johansson, Hall, Sikström, & Olsson, 2005; Nisbett & Wilson, 1977), koska arjessa joudumme tekemään valtavan määrän päätöksiä, joiden reflektointi nopeasti täyttää tietoisen mielen rajoitetun kapasiteetin.
Olsonin ja kollegoiden tutkimuksen taustalla oli halu tutkia tarkemmin sitä, miten ihmiset selittävät valintojaan tällaisen taikatempun yhteydessä ja minkälaiset taustamuuttujat vaikuttavat ihmisten valintoihin. He tekivät kaksi koetta, ensin Vancouverin kaduilla ja sen jälkeen laboratoriossa. Kadulla 98 prosenttia koehenkilöistä valitsi pidempään näytetyn kortin, ja näistä 91 prosenttia koki tehneensä vapaan valinnan. Koemanipulaatio oli siis harvinaisen tehokas!
Osalta koehenkilöitä myös kysyttiin syytä kortin valinnalle. Reilu puolet kertoi, ettei valintaan ollut mitään syytä, lopuista vajaasta puolesta kolmasosa kertoi, että he näkivät selvästi vain yhden kortin, neljännes koki, että kortti tuli esiin muista korteista ja loppu kolmannes kertoi jonkinlaisen rationalisoinnin valinnalleen. Ihmiset toisin sanoen eivät olleet tietoisia siitä, että heidän valintansa oli manipuloitu.
Osoittaako taikatemppu, ettei ihmisillä ole vapaata tahtoa? Osittaisen vastauksen tähän antaa toinen koe, jossa temppu toistettiin laboratorioissa; tällöin temppu epäonnistui n. 70 prosentissa tapauksista. Laboratorioasetelma erosi ensimmäisestä kokeesta ympäristön lisäksi siinä, että kortit esitettiin koehenkilöille tietokonenäytöltä ja niiden esitysaika oli tarkasti kontrolloitu. Vajaa puolet koehenkilöistä huomasikin, että yksi korteista näkyi pidempään.
Miksi koe onnistuu kun se esitetään kadulla, mutta epäonnistuu laboratoriossa? Yksi syy lienee siinä, että käsin kortteja selatessa yhden kortin näkyminen pidempään helposti voidaan tulkita sattumaksi eikä siihen kiinnitetä sen vuoksi huomiota, kun taas laboratoriossa pidemmälle esitysajalle helposti annetaan jokin merkitys, jolloin se muuttuu reflektoimattomasta havainnosta reflektoiduksi. Psykologiseen kokeeseen tullessaan koehenkilöllä on helposti epäilys jonkinlaisesta huijauksesta, varsinkin jos tällä on takanaan psykologian opintoja.
Olsonin ja kollegoiden mukaan taikuriesityksiin saattaa myös liittyä jonkinlainen sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvä komponentti. Toimintamme helposti synkronisoituu muiden käyttäytymiseen ja sovitamme käyttäytymisemme erilaisten automatisoituneiden skriptien ja normien mukaisiksi. Taikurin kanssa toimiessaan ihminen laumaeläimenä mukautuu taikurin käyttäytymiseen ja tiedostamattaan toimii tämän toiveiden mukaisesti. Laboratoriossa koehenkilö on vapaa tällaisesta sosiaalisesta paineesta.
Palataanpa vapaaseen tahtoon. Jos vapaa tahto ymmärretään vapautena ulkoisista pakottavista voimista – kuten se arkipsykologisesti nähdään (Vonasch, Baumeister, & Mele, 2018) – tämä tutkimus näyttäisi osoittavan, että vapaa tahto vaatii tietoisuutta valintaan vaikuttavista tekijöistä. Vapaus taikurin manipulaatiosta vaatii siis kortin tuoman tuttuuden tunteen, kortin pidemmän esitysajan ja taikurin intentioiden välisen yhteyden huomaamista ja ymmärtämistä.
Kyse on siis siitä, millaisina vaihtoehdot avautuvat koehenkilölle päätöstilanteessa. Korttitempussa katsojalla ei ole mitään valmista rutiinia, johon luottaa, jolloin valinta kohdistuu heuristisesti tutuimman tuntuiseen vaihtoehtoon. Katsojalla ei ole mitään syytä olla tekemättä tätä valintaa, koska hän ei ymmärrä tulleensa manipuloiduksi. Emme koe että tietyt tekijät määräävät toimintaamme, jos emme tiedä niistä.
Tilanteessa jossa taikurin juoni on selvillä, valintatilanne avautuu siis koehenkilölle erilaisena, mutta valitettavasti Olson ei sisällyttänyt tämän kaltaista koetilannetta tutkimukseensa. Todennäköisesti tällainen tieto kuitenkin lisäisi katsojien reflektointia. so. huomiota siihen, miten taikuri kortit esittää ja siihen miten he valitsevat kortin. Manipuloiduksi tuleminen on tällöin epätodennäköisempää. Reflektointikyvyn onkin todettu ehkäisevän esimerkiksi valeuutisiin uskomista (Pennycook & Rand, 2019).
Lopuksi vielä huomio laboratorio- ja arkiympäristön eroista. Useinhan tieteellisyyden ehtona on pidetty sitä, että ilmiön pitäisi jollain tavalla saada syntymään laboratorio-olosuhteissa. Olsonin tutkimus osoittaa, että moni arkielämää ohjaava, taikuuden kaltainen ilmiö kääntyy hankalasti laboratoriotutkimuksiin.
Tuomas Leisti
Tutkijatohtori
Psykologian ja logopedian osasto
Lähteet
Clark, A. (2013). Whatever next? Predictive brains, situated agents, and the future of cognitive science. Behavioral and Brain Sciences, 36, 181–253.
Dehaene, S., Naccache, L., Le Clec, G., Koechlin, E., Mueller, M., Dehaene-Lambertz, G., … Le Bihan, D. (1998). Imaging unconscious semantic priming. Nature, 395, 597–600.
Friston, K., Adams, R. A., Perrinet, L., & Breakspear, M. (2012). Perceptions as hypotheses: Saccades as experiments. Frontiers in Psychology, 3, 1–20.
Gigerenzer, G., Todd, P. M., & the ABC Research Group. (1999). Simple Heuristics That Make US Smart.
Johansson, P., Hall, L., Sikström, S., & Olsson, A. (2005). Failure to detect mismatches between intention and outcome in a simple decision task. Science, 310, 116–119.
Kuhn, G., Amlani, A. A., & Rensink, R. A. (2008). Towards a science of magic. Trends in Cognitive Sciences, 12, 349–354.
Nisbett, R. E., & Wilson, T. D. (1977). Telling more than we can know: Verbal reports on mental processes. Psychological Review, 84, 231–259.
Olson, J. A., Amlani, A. A., Raz, A., & Rensink, R. A. (2015). Influencing choice without awareness. Consciousness and Cognition, 37, 225–236.
Pennycook, G., & Rand, D. G. (2019). Lazy, not biased: Susceptibility to partisan fake news is better explained by lack of reasoning than by motivated reasoning. Cognition, 188, 39–50.
Simons, D. J., & Chabris, C. F. (2000). Gorillas in our midst: Sustained inattentional blindness for dynamic events. Perception, 28, 1059–1074.
Vonasch, A. J., Baumeister, R. F., & Mele, A. R. (2018). Ordinary people think free will is a lack of constraint, not the presence of a soul. Consciousness and Cognition, 60, 133–151.
Zajonc, R. B. (1980). Feeling and thinking: Preferences need no inferences. American Psychologist, 35, 151–175.