Tieto, kyky havainnoida ja kyky päätellä tekevät ihanteellisen salapoliisin. Näin valistaa Sherlock Holmes Watsonia kirjassa Neljän merkki. Samat ominaisuudet tekevät myös etevän perustutkijan. Perustutkijan työ muistuttaakin luonteeltaan läheisesti salapoliisityötä.
Perustutkimuksen ytimessä on kysymys: ”Miten tämän voisi selittää?” Tässä se eroaa olennaisesti soveltavasta tutkimuksesta, jossa kysytään, miten olemassa olevaa tietoa voisi hyödyntää. Perustutkimus on siis taaksepäin päättelemistä, kuten salapoliisinkin työ. Siinä missä Holmes selvittää, kuka on murhaaja, me saatamme kysyä esimerkiksi, miksi solut kuolevat, kun niiden perimästä puuttuu tiettyä proteiinia koodaava geeni.
Molekyyli- ja solubiologiassa, jonka sateenvarjon alle syöpäbiologiakin asettuu, yritetään siis ymmärtää, kuinka jokin prosessi molekyylitasolla toimii. Jim Allison (toinen vuoden 2018 lääketieteen Nobel-palkinnon saajista) halusi omien sanojensa mukaan 1990-luvulla vain tietää, kuinka T-solut toimivat. Vasta vuosia myöhemmin tulivat näistä tutkimuksista kumpuavat immuno-onkologian sovellukset, jotka nyt pelastavat ihmishenkiä.
Salapoliisin kolmesta hyveestä havainnointi- ja päättelytaitojen harjaantuminen ovat tutkijaksi kasvettaessa keskeisiä. Jo väitöskirjatyön alkupuolella nämä taidot karttuvat huimaa vauhtia, sitä mukaa kun opiskelija pääsee ensi ohjatusti ja sitten yhä itsenäisemmin suunnittelemaan laboratoriokokeitaan. Näiden kokeiden suunnitteluunkin sopivat erinomaisesti Sherlock Holmesin opit – eliminoi kaikki muut tekijät [tässä: vaihtoehtoiset hypoteesit], ja sen, mikä jää jäljelle, on oltava totuus [tässä: todennäköisin selitys].
Kolmas hyve, laaja tietopohja, on kiperämpi. Se muodostuu tuskastuttavan hitaasti, vaikka lukisi joka viikko läjäpäin tutkimusartikkeleita. Etenkin oman kapean osaamisalueen ulkopuolelta ymmärrys karttuu usein vasta väitöskirjatyön jälkeisessä vaiheessa.
”Havainnoinnin alalla sattuma suosii vain valmistautunutta mieltä”, kuuluu Louis Pasteurin sitaatti. Ilman tietopohjaa ja kykyä yhdistellä asioita siis ei voi syntyä löydöksiä, joita usein onnekkaiksikin kutsutaan. Kuitenkin on niin, että onnekkaan, odottamattoman tuloksen merkitystä ei moni hoksaisi lainkaan.
Klassinen esimerkki liittyy Alexander Flemingin lomaltapaluuseen vuonna 1928. Penicillium-home oli pilannut Flemingin stafylokokkiviljelmät. Joku toinen olisi voinut nakata pilalle menneet bakteerimaljat roskakoriin, ja löydös olisi päätynyt epäonnistuneiden kokeiden mappi Ö:hön. Näin ei käynyt, koska Fleming tajusi, että home tappaa bakteereita. Ajatus antibiooteista oli syntynyt.
Kuinka sitten hankitaan tuo kuuluisa ”valmistautunut mieli”? Voiko sitä treenata? Monien täysveristen tutkijoiden aivot hakeutuvat rentoutuneessa tilassa (tietoisesti ja tiedostamatta) tutkimuskysymysten pariin. Palaset loksahtavat usein kohdalleen odottamatta, vaikka töistä kotiin pyöräillessä tai aamulla suihkussa.
Yliopistolla virallinen vuosityöaikamme on 1 612 tuntia. Vuodessa on kuitenkin 8 760 tuntia, ja väitän, että työnantaja saa monilta tutkijoiltaan kaupan päälle vähintään kaksin-kolminkertaisen vuosityöajan verran aivotyötä. Näin ihan vain siitä syystä, että se on niin suunnattoman mielenkiintoista.
Valmistautuneen mielen nitistäminen onkin sitten luvattoman yksinkertaista. Helpoiten se käy kaatamalla niskaamme niin paljon hallinnollista sälää, että aikaa ja energiaa luovalle ajatustyölle ei enää jää tarpeeksi (olen perannut aihetta perusteellisemmin aiemmin tässä blogissa). Ajatukset pääsevät kypsymään ja kukoistamaan vasta, kun saamme lueskella, käydä konferensseissa ja luennoilla, vaikka sitten etänä, ja kun ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa on aikaa pallotella ideoita. Varjellaan näitä mahdollisuuksia.
P.S. Gutenberg-projektin ansiosta Sherlock Holmes- ja lukuisat muut klassikot ovat luettavissa alkukielellä ilmaiseksi verkossa. Suosittelen lämpimästi.
Sir Arthur Conan Doyle: Sign of the Four (Neljän merkki)
Sir Arthur Conan Doyle: A Study in Scarlet (Punaisten kirjainten arvoitus)
Liisa Kauppi
apulaisprofessori, Helsingin yliopisto