Millaista oli olla lääkiksen dekaanina 12 vuotta?

Risto Renkonen, dekaani, professori, Helsingin yliopisto

Melkoisen matkan olen saanut kulkea kanssanne. Enpä olisi arvannut joulukuussa 2009, kun rehtori Wilhelmsson nimitti minut lääkiksen dekaaniksi, että tästä tulisi näin pitkä ja monipolvinen polku.

Mitä sitten oikein on tapahtunut näinä vuosina?

Alku – tyhjä kassa ja muuttuneet pelisäännöt

Vaikka olin toiminut tutkimuksen varadekaanina 2009, muuttuivat pelisäännöt melkoisesti, kun uusi yliopistolaki astui voimaan samalla, kun aloitin dekaanina 1.1.2010. Rehellisyyden nimissä on todettava, että ensimmäiset vuodet menivät pelikentän rajoihin ja sääntöihin tutustuessa. Laajaan yliopistokokonaisuuteen ei ollut aluksi kosketuspintaa, sillä olin toiminut vain Meilahdessa lääkiksen ja HUSin piirissä.

Meillä oli muun muassa tyhjä tiedekunnan kassa ja Helsingin yliopiston hankkimat vaikeat taloushallinnon ohjelmistot, joita kukaan meistä ei osannut aluksi käyttää. Näistä pienistä ja vähän suuremmista harmeista selvittiin päässälaskulla ja Excelillä, josta tulikin jatkossa erinomainen työkalu hallita lääkiksen rahoja ja 1 000 hengen henkilöstöä.

Budjettitalous oli koko edellisen vuosikymmenen kasvanut vuodesta toiseen, mutta maailmanlaajuinen lama iski kovaan myös Suomeen ja niinpä julkinen talous sukelsi ja yliopistojen kasvava rahoitus oli vain kuvitelmaa. Tämä leimasi sitten koko 12 vuoden kautta, tiukkaa oli ja aina vaan tiukemmaksi kävi.

Päästään vauhtiin – digiloikka, lean-projekteja ja koronakevään valintakokeet

Vähitellen arjen pyörityksestä ja haasteista oli saatu ote ja alkoi syntyä käsityksiä muutostarpeita ja kehityskohteista. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta se on vähän helpompaa, jos itse osallistuu aktiivisesti tulevaisuuden rakentamiseen.

Ensimmäisiä isoja, tiedekuntaan vahvasti vaikuttavia juttuja oli iPad-projekti. Sain idean, ja lopulta monien neuvottelujen jälkeen Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoituksen turvin aloitimme iPadien jakamisen kaikille uusille opiskelijoille ja heidän opettajilleen syksyllä 2013. Tämä muutti nopeasti valtavasti opiskelijoiden arkea, kaikki oli nyt diginä; muun muassa lukujärjestykset, luentomuistiinpanot, opettajien tekemät opetusmateriaalit, ryhmien kommunikaatio, kuvat ja videot. Tämän digiloikan jatkumo oli koko tiedekunnan siirtyminen digitentteihin ensimmäisenä tiedekuntana jo aikana ennen koronaa.

Hyvin iso teema on ollut se, miten vähemmällä rahalla saataisiin enemmän aikaan ilman, että kenenkään tarvitsee juosta kovempaa. Tätä leanaamista on harjoiteltu, ja siinä parhaita ratkaisuja ovat olleet tilojen tiivistäminen ja siirtyminen omista labroista kohti yhteiskäyttöisiä tiloja. Prosessit voivat olla pahimmillaan pitkiä, kuten Ruskeasuon tapauksessa. Löysin omista muistiinpanoistani ensimmäiset ajatukset hammas- ja oikeuslääketieteen sekä kansanterveystieteen siirrosta Ruskeasuolta Meilahteen vuodelta 2012. Lopulta hampaan tiloja suunniteltiin ainakin kolmeen eri paikkaan; Haartman-instituuttiin, Lastenlinnaan ja vanhaan sairaanhoito-oppilaitokseen ennen kuin oikea paikka vanhasta Työterveyslaitoksen talosta löytyi. Erittäin laajan remontin jälkeen hammaslääketieteen opetus siirrettiin kesällä 2021 Meilahteen.

Tilakuluista karsimisen lisäksi myös organisaatiota leanattiin. Kesälomalla 2013 Saimaan rannalla syntyi ajatus laitoksettomasta tiedekunnasta. Silloin vallitseva käsitys Helsingin yliopiston keskusjohdossa oli, että laitoksettomia voisivat olla vai pienet tiedekunnat kuten teologinen tai oikeustieteellinen, jotka ovat noin viidesosa lääkiksestä. Koska olin ensimmäisinä vuosina törmännyt toistuviin ongelmiin tiedekunnan viiden laitoksen ja tutkimusohjelmayksikön taloushallinnon kanssa, ajatus raivata yksi taloushallintokerros pois oli perusteltu.

Asiaa käsiteltiin koko syyslukukauden ajan hyvin laajasti tiedekunnan eri tilaisuuksia. Pidimme useita Biomedicumin ison salin tilaisuuksia, joissa sali oli aina lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä, kun perustelin muutosta ja kuvasin, miltä tiedekunnan tulevaisuus voisi näyttää. Asiasta käytiin kiivastakin keskustelu. Lopulta tiedekuntaneuvosto hyväksyi ehdotuksen, joka sitten lopulta päätettiin yliopiston hallituksessa kiitoksin. Niinpä vuoden 2015 alusta alkaen olemme toimineet yhtenä talousvastuuyksikkönä erittäin menestyksellisesti. Muutamia vuosia tämän jälkeen ja varmaan meidän hyvien kokemusten perusteella kaikkien tiedekuntien laitokset lakkautettiin.

Tiukimpia paikkoja dekaanina olivat koronakevään valintakokeet. Kiirastorstaina 9.4.2020 meille kerrottiin, ettei valintakokeita voida pitää normaalilla tavalla luentosaleissa. Meillä oli tasan kaksi viikkoa aikaa löytää ratkaisut, miten lähes 10 000 lääkikseen hakevaa valittaisiin. Asian monimutkaisuutta kuvastaa se, että teemme valintayhteistyötä useiden eri yliopistoryhmien kanssa tulevien lääkärien, hammaslääkärien, psykologien ja logopedien valinnassa. Lopulta ratkaisumme kestivät hallinto-oikeudessa, jonne hakijoilta tuli erilaisia valituksia syksyllä 2020.

Kulukuri salli panostuksen tutkimukseen

Tarkan kulukurin ja samalla täydentävän rahan tulojen kasvun ansiosta (kiitos tutkijoiden erittäin aktiivisen ja menestyksellisen täydentävän rahan hankinnan) meillä on kuitenkin ollut mahdollisuuksia myös panostaa uusiin avauksiin. Tiedekunnan perusrahasta on jaettu muun muassa kolme miljoonaa euroa laiterahoja, 375-vuotisjuhlan kunniaksi 3,75 miljoonaa euroa tutkimusapurahoja lähes 100 tutkijaryhmälle ja vähän ennen koronaa jaoimme early career -apurahoja, jolloin kymmenen nuorta post docia sai kukin 150 000 euron rahoituksen. Tiedekunnan panostus on kantanut hedelmää: tämä kymmenikkö on kolmessa vuodessa pystynyt keräämään yhteensä 7,5 miljoonaa euroa apurahoituksen, ja he ovat päässeet hyvään vauhtiin.

Varainkeruu on myös tullut jäädäkseen. Lääkis on tässäkin ollut yliopistollamme edelläkävijä, sillä olemme panostaneet vahvasti tähän jo 2010-luvun alusta asti. Sen ansioista meillä on merkittävästi lahjoitusvaroin perustettuja professuureja, joita edelleen ainakin osin rahoitetaan näillä varoilla.

Mutta onko meistä mitään hyötyä kenellekään? Lähes viisi vuotta siten pohdin tätä teemaa ensimmäisessä Viikon jutussani. Meiltä voi oikeutetusti kysyä, miten pääsääntöisesti julkisesti rahoitetusta tutkimuksestamme saataisiin parempi kaupallinen ROI, return of investment, eli miten voisimme luoda nykyistä vahvemmin uutta yritystoimintaa ja miten toimisimme vielä paremmin yhdessä yritysmaailman kanssa?

Kiitosten aika!

Olen saanut myös työskennellä neljän eri rehtorin kanssa, laajan keskus- tai toimialajohdon ja yliopiston eri tiedekuntia johtaneiden dekaanien joukon kanssa. Näissä dekaanien yhteisistä kokouksista on jäänyt todella paljon hyviä muistoja, kun yhteisin voimin on ratkottu vaikeitakin isoja asioita.

Tässä vaiheessa on aika kiittää lähimpiä työtovereitani lääkiksen johtoryhmässä. Viimeisen 12 vuoden aikana meillä on ollut kolme tutkimusvaradekaania vuorollaan; Pertti Panula, Hannu Sariola ja Marjukka Myllärniemi, opetusvaradekaanina ovat toimineen Anne Pitkäranta, Jussi Merenmies ja Tiina Paunio sekä YVV-varadekaania Eija Kalso, Caj Haglund ja Kari Reijula. Laitosjohtajia on ollut paljon silloin, kun meillä vielä oli laitokset, viimeisinä vuosina kolmikko Klaus Olkkola, Eero Mervaala ja Henna Tyynismaa ovat kantaneet yksikköjohtamisen vastuut. Tiedekunnan oma hallintohenkilöstö siirtyi Yliopistopalveluihin (YPA) 2016, mutta nykyisin YPA:n lähipalvelun kanssa olemme oppineet toimimaan yhdessä pääsääntöisesti erinomaisesti.

Aivan erikseen nostan vielä Kirsi Rauhalan poikkeuksellisen panoksen. Hän on kulkenut työparina läpi kaikki nämä vuodet ja pitänyt lääkiksen erinomaisesti näpeissään. Aina, kun on tarvittu hallinnon apua, mielipidettä tai sparrausta, häneltä on sitä löytynyt. Onneksi Kirsi vielä jatkaa arvokasta työtään lääkiksen hyväksi yhdessä uuden dekaani Anne Remeksen ja hänen joukkojensa kanssa.

Kiitos ja kumarrus!

Risto Renkonen
dekaani, professori, Helsingin yliopisto
ylilääkäri, HUS Diagnostiikkakeskus

Varadekaanin joulukuu

Marjukka Myllärniemi, professori, tutkimusvaradekaani, lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto

Olemme vuoden 2022 alusta siirtymässä tiedekunnassa uuteen hallintokauteen. Onnittelen uutta dekanaattia ja toivon heille hyvää ja rauhaisaa kautta.

Olen toiminut tutkimusdekaanina lääketieteellisessä tiedekunnassa neljän vuoden ajan, alkaen 1.1.2018. Kulunut kausi on ollut uuden tutkimuslainsäädännön käyttöönoton kausi. Uusi lainsäädäntö koskee rekisteritutkimusta, lääketieteellistä tutkimusta, biopankki- ja genomitutkimusta ja edellyttää meiltä tutkijoilta tutkimustapojen täydellistä muutosta. Ne perusteet, joilla aikaisemmin tehtiin tutkimusta ”minun potilaani, minun aineistoni” -tyylillä, muuttuvat periaatteeksi ”meidän datamme, meidän tieteemme”. Mitä nopeammin me tutkijat hahmotamme tämän asian, sitä menestyksekkäämpää oma tutkimuksemme muodostuu. Toisiolaki ja Findata ovat keränneet paljon kritiikkiä, ja toisiolain tiukka tulkinta hidastaa kliinistä tutkimusta ja kansainvälistä yhteistyötä, vaikka alun perin ajatuksena oli nopeuttaa ja helpottaa tutkimusta.  Odotankin, että tulkintaa ja soveltamista helpotetaan viipymättä. Erityisen hankaa on, että hidas lupaprosessi estää tutkijan uran etenemistä opinnäytetöiden tai esimerkiksi akatemiatutkijajakson suunnitelmien toteuttamisen.

Tutkimuksen arviointi 2018

Heti kauden alussa tietoon tuli, että yliopiston tutkimuksen arviointi tehdään vuoden 2018 aikana. Päätimme tiedekunnan johdossa tehdä arvioinnin yhdellä kertaa koko tiedekunnasta. Osin siitä syystä, että emme halunneet altistaa tutkijoitamme epäreilulle arvostelulle, resurssit tutkimuksen tekemiseen ovat kovin erilaiset tiedekunnan eri yksiköissä. Jälkikäteen ajateltuna olisi voinut olla hyvä tehdä arviointi pienemmissä yksiköissä ja ehkä osa tutkijoista, etenkin ne, jotka eivät pitkään aikaan ole altistuneet tutkimuksen arvioinnille, olisivat voineet hyötyä arvioinnista. Tämä on hyvä huomioida jatkossa. Lääketieteellinen tiedekunta sai arvioinnista kuitenkin näinkin paljon hyödyllistä palautetta. Eritoten meille kaikille itsestään selvä HUS-yhteistyön näkymättömyys tiedekunnassa nostettiin esille. Tämän eteen on tehty ja tehdään jatkossa työtä. Näkyvin uudistus on vastikään julkistettu HY:n ja HUSin uusi yhteinen graafinen ilme, joka on saanut positiivisen vastaanoton. Kehityskohteina nousivat myös life science -tutkimuksen pirstoutuminen ja tutkijanuran virtaviivaistaminen, erityisesti arvioitsijat kiinnittivät huomiota haastatteluissa esille tulleeseen ilmiöön, jossa tutkija jämähtää vuosiksi post doc -vaiheeseen. 

Early career grant ja tutkijalinjan laajennus

Yksi mukavimpia tehtäviä kuluneena kautena on ollut tiedekunnan ylijäämän suuntaaminen nuorten tutkijoiden auttamiseen. Henna Tyynismaan ideasta loimme tukimallin, joka auttaa tiedekuntia identifioimaan ERC starting grant -hakukelpoisia tutkijoita. Jaoimme kymmenelle parhaaksi arvioidulle tutkijalle 150 000 euron rahoituksen, jonka tutkija sai vapaasti käyttää haluamallaan tavalla edistämään oman ryhmänsä rahoitusta. Tulokset olivat mykistäviä; 1,5 miljoonan investoinnilla tämä tutkijaporukka oli jäänyt perustamaan omaa ryhmää tiedekuntaamme ja kerännyt yli 7,5 miljoonan potin kilpailutettua rahoitusta. Ongelmana jatkossa tulee olemaan rahoituspohjan puuttuminen tällaiselle instrumentille. Saattaisi olla selvittämisen väärti katsoa, voitaisiinko tällainen rahoitusmuoto toteuttaa yhteistyössä säätiöiden kanssa. Aivan kauden loppumetreillä valmistelimme myös työryhmän kanssa LTDK-tutkijalinjan. LTT (entinen tutkijalääkärilinja TLO) laajennettiin kaikille tiedekunnan perusopiskelijoille. Tulevaisuus näyttää, kuinka malli on laajennettavissa myös maisteriopintoihin.

Pakastinten ja datan siivousta sekä tietosuojaa

Osana uutta kestävän kehityksen strategista kärkeä toteutimme tiedekunnassa pakastinten siivouksen yhteistyössä HUSin tutkimusjohdon kanssa. Tulevaisuudessa tavoitteena tulee olla, että kliinisiä näytteitä ei enää säilytetä pakastimissa, vaan tämä työ tehdään yhteistyössä biopankkien kanssa. Erityisesti Helsingin biopankki on tehnyt tässä huomattavan suurta kehitystyötä. Oman tutkimusryhmämme pakastimet on tyhjennetty ja lopetamme kokonaan näytteiden varastoinnin vuoden 2022 alusta.

Tutkijoiden auttamiseksi tietosuojalain tulkinnassa valmistelimme lääketieteellisen tiedekunnan tietosuojaohjeen yhdessä HY:n tietosuojavastaavan kanssa. Lisäksi tiedekunta (yhdessä perustetun IT for Life Science -työryhmän kanssa) tuki turvallisen säilytysympäristön hankintaa. Sensitiivisen datan säilyttämisen ja analyysiympäristön ratkaisut ovat työn alla HY-tasoisesti, ja niistä kuulemme vuoden 2022 aikana. Teimme Alise Hyrskyluodon ja Aura Kivilaakson kanssa käydyn keskustelun yhteydessä syntyneestä ideasta HY:n tieteellisessä neuvostossa aloitteen tutkimusrekisterin perustamisesta. Tutkimusrekisteri on tarpeellinen ajatellen tietosuojalain organisaatiolle tuomia velvoitteita, mutta toimii myös erinomaisena työkaluna tiedekuntien johdolle ja on osa modernin organisaation riskienhallintaa. Yliopiston tutkijoiden lupa tehdä tutkimusta on kirjattu yliopistolakiin, mutta on hyvä olla organisaatiotasoista tietoa siitä, mitä tietoja tutkijoiden keräämiin rekistereihin kertyy.

Que será, será!

Tullinpuomi aamuhämärässä, täysikuun valossa marraskuussa 2021. Kuva: M. Myllärniemi

Kulunut nelivuotiskausi on ollut keuhkoprofessorille hyvin poikkeuksellinen. Helmikuussa 2020 tajuntaani hiipi ajatus, vaikuttavatko maailmalta kantautuvat uutiset keuhkosairauksiin jotenkin. Hyvin pian asian laita valkeni, ja nyt meidän erikoisalalla on kokonaan uusi potilasryhmä – vaikeat, huonosti happeutuvat keuhkokuumepotilaat. Kevään 2020 aikana meille tuli sydän- ja keuhkokeskukseen kymmeniä potilaita päivässä, ja keuhko-osastoja laajennettiin kolmiosairaalassa useampiin kerroksiin. Ylilääkärimme Pirkko Brander oli luvannut vetää klinikkaamme Apotin käyttöönoton yli, mutta joutuikin hoitamaan kolmen pandemia-aallon potilaskohortointia useammalla sairaalakampuksella. Erikoistuva lääkärioppilaani Juuso Paajanen valmistui erikoislääkäriksi, viimeisteli väitöskirjansa ja siirtyi vastavalmistuneena erikoislääkärinä johtamaan kirurgiseen sairaalaan avattua koronakohorttia. Tiedekunnan johdossa tilanteet ovat välillä muistuttaneet Alfred Hitchcockin elokuvaa, välillä kafkamaista näytelmää (sanonta eräältä tiedekunnan pitkäaikaiselta dekaanilta). On tuntunut myös hyvin vaikealta istua kollegiumin kokouksissa, jossa väitellään juridiikan pykälistä ja työjärjestyksestä kolme tuntia, kun toisaalla sairaalan puolen alaiset kuormittuvat potilaista, väitöskirjatyöt jäävät usean vuoden tauolle ja oman alan erikoistuvien koulutuspolut menevät kuukausi toisensa jälkeen uusiksi.

Päätän tämän kauden lauleskelemalla nuotin vierestä que será, será! Jos kukaan ei kuule, voi laulaa vähän kovempaa. Joku ehkä kuulee, jos oikein kovaa kailottaa, ehkä joku ymmärtää.  Kauden päätteeksi laulamisen lisäksi haluan kiittää kaikkia kollegoitani, tiedekunnan tutkijoita, tutkimusneuvoston jäseniä, hallintohenkilökuntaa (erikseen Riikka Palonkorpea ja hänen seuraajaansa Alise Hyrskyluotoa, joka hyppäsi kesken lockdownin johdon asiantuntijaksi, koko tutkimuspalveluiden tiimiä sekä omia rakkaita varadekaanikollegoita Karia, Ristoa ja Tiinaa), opiskelijoita, potilaita, tutkimuspotilaita ja sydän- ja keuhkokeskusta erinomaisesta yhteistyöstä. Parasta on ollut saada oppia, että kaikesta ei tarvitse olla yhtä mieltä voidakseen tehdä päätöksiä ja edistää asioita.

Marjukka Myllärniemi
professori (virkavapaalla 12/2021)