Mieli on rauhallinen ja luottavainen, koska maamme yliopistokenttä on itselleni varsin tuttu. Olenhan toiminut yliopistomaailmassa monessa roolissa läpi koko työurani. Tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden ääni on ollut koko ajan läsnä joko itse ollessani opiskelija, opettaja tai tutkija. Toisaalta aiemmissa akateemiseen johtamiseen liittyvissä tehtävissä olen katsonut samaa kenttää myös esihenkilön silmin. Olen saanut seurata yliopistolain, yliopistomaailman ja eri sukupolvien tuomia muutoksia. Vaikka mieli on rauhallinen, siihen kuitenkin sekoittuu intoa, uuden ihmettelyä ja myös epävarmuutta.
Risto Renkosen kausi dekaanina on ollut pitkä ja menestyksekäs, joten johtajan muutos varmasti mietityttää monia. Ristolla on ollut vahva tuntemus tiedekunnan ja koko Helsingin yliopiston historiasta ja toiminnasta. Tiedekunnan toiminta ja talous ovat olleet menestyksekkäät rahoituksen kiristymisestä huolimatta. Tästä hyvän ja vakaan pohjan luomisesta kuuluu suuret kiitokset Ristolle sekä varadekaaneille, yksikönjohtajille ja tiedekunnan kehittämispäällikölle. Olen saanut tutustua Ristoon ja hänen kauttaan HY:n lääkiksen kuulumisiin viimeisen neljän vuoden aikana hoitaessani Oulun yliopiston lääkiksen dekaanin tehtävää. Maamme lääkisdekaanit ovat kokoontuneet säännöllisesti. Tapaamisissamme olemme ratkoneet lääketieteellisten tiedekuntien yhtisiä haasteita, iloinneet onnistumisista ja oppineet tuntemaan toistemme tiedekuntien toimintaa. Myös viime syksyn aikana minua on perehdytetty moniin HY:n ja tiedekunnan toimiin. Paljon on uutta – uusia ihmisiä, uusia toimintamalleja ja uutta kulttuuria – opittavana. Tiedekunta on tottunut tietynlaiseen toimintamalliin ja johtamistyyliin, johon johtajavaihdos tuo muutosta. Suuriin saappaisiin hyppääminen ei ole helppoa, mutta teen parhaani, suurella innolla ja mielenkiinnolla.
Moni on kysynyt minulta, mitä odotan tulevilta vuosilta ja millaiset ennakko-odotukset minulla on tiedekunnan ja koko Helsingin yliopiston toiminnasta. Minun on vaikea spesifioida erityisiä odotuksia. HY on kansallisesti näkyvä suunnannäyttäjä, jota kuullaan niin hyvässä kuin pahassakin. HY:ssä on huipputasoista tutkimusta ja akateemista kunnianhimoa. Opiskelijoiksi pääsevät maan parhaat ja motivoituneimmat nuoret. Näillä ajatuksilla voisi olettaa, että johtajan rooli olisi helppo. Se tuskin pitää paikkaansa, koska kilpailu sekä kansallisesti että kansainvälisesti on kova ja yliopiston henkilöstön ja toiminnan johtaminen kovin nopeasti muuttuvassa maailmassa ja uusien vaateiden keskellä ei ole yksinkertaista. Yliopistoväeltä ja yliopiston toiminnalta odotetaan entistä enemmän yritysmaailman kaltaista tuloksellista toimintaa, johon perinteinen akateeminen maailma ja ajattelu taipuvat huonosti. Oleellista olisi löytää tasapaino, jossa akateeminen ajattelu ja yliopiston perinteiset tehtävät – tutkimus, opetus ja yhteiskunnallisen vaikuttaminen – voisivat toteutua nykymaailman muutoksien keskellä ja muuttuvaa maailmaa palvellen.
Tutkimuksen osalta eniten mietityttää SOTE-uudistus ja sen vaikutus tutkimusrahoitukseen ja siihen, miten tiedekunta voi vaikuttaa terveydenhuollon palvelukentässä tutkimuksen toteutukseen. Pelkona on, että yliopiston rooli ja vaikutusmahdollisuudet terveydenhuollon kentällä heikkenevät ja aiempi merkittävä HUSin kautta tullut tutkimusrahoitus vähenee. Nyt on se hetki, jolloin meidän jokaisen tulisi puheissamme ja viesteissämme kirkastaa poliittisten päättäjien ja kaikkien kansalaisten ymmärrystä siitä, mikä on Suomessa tehtävän tutkimuksen merkitys korkeatasoisen terveydenhuollon turvaamisessa.
Samalla kun kamppailemme tutkimusrahoituksen puolesta, tulisi meidän tehdä entistä laadukkaampaa ja vaikuttavampaa tutkimusta. Koen tärkeäksi kehittää monitieteisyyttä. Tarvitsemme toki vahvaa ja syvää yhden alan ja asian tuntemusta ja huippututkimusta, mutta enenevästi tarvitsemme monitieteisyyttä ja laaja-alaista ilmiöiden ymmärtämistä, jotta saamme tutkimustulokset parhaaseen mahdolliseen käyttöön. Usein monitieteisen tutkimuksen esteinä ovat keskinäinen kilpailu resursseista ja yhteisen kielen puuttuminen. Eri tieteenaloilla on kuitenkin paljon opittavaa tosilta. Kaikki ei sovi jokaiseen alaan, mutta tutustuminen kannattaa ja parhaat palat yhdistämällä syntyy varmasti jotain uutta. Olkaamme rohkeita ja avoimia yhteistyölle alun kielivaikeuksista huolimatta ja uskokaamme, että monitieteisyys lisää myös resursseja.
Opetuksen ja koulutuksen saralla olemme tehneet valtavan digiloikan, jota ovat edistäneet lääketieteen alojen MEDigi-hanke ja osin myös covid-19-tilanteesta johtuva olosuhteiden pakko. MEDigi-hanke on ollut kansallisesti katsottuna ja OKM:n palautteen mukaan menestystarina, ja voimme ylpeänä olla suunnannäyttäjiä muille tiedekunnille ja tieteenaloille. Vaikka loikka on tehty, askelia pitää vielä hioa ja toiminta vakiinnuttaa, jotta digitaaliset opetusmuodot ovat osa normaalia opetusarkea. Oletan, että opiskelijat ovat opettajia valmiimpia digitalisaation tuomiin mahdollisuuksiin kuin opettajat, joiden opetusmäärät ja digitaidot ovat vaihtelevia. IT-järjestelmät ei välttämättä vielä taivu kaikkeen, ja omat mausteet kokonaisuuteen tuo lainsäädännön kenttä potilaslähtöisen opetusmateriaalin käytöstä, kansallisesta jakamisesta ja oppimateriaalin tietoturvallisesta säilyttämisestä. Digitalisaatiota huolimatta täytyy muistaa, että lääketieteen aloilla tarvitaan edelleen paljon pienissä ryhmissä tapahtuvaa lähiopetusta ja paljon potilaskontakteja.
Tavoitteeni on kuunnella ja kuulla yhteisön jäseniä oppiakseni tuntemaan teitä ja talon tapoja. Odotan innolla tulevia vuosia. Toivottavasti ne ovat täynnä akateemista kunnianhimoa sekä taloudellisesti vakaalla pohjalla olevaa avarakatseista ja monitieteistä yhteistyötä.
Anne Remes
dekaani, professori, Helsingin yliopisto