On helppo olla varma somekanavilla surffatessa tai otsikoita kahlatessa. Jospa kysymme suoraan kokemusasiantuntijoilta: Helsingissä kotona asuvien 75-100+ -vuotiaiden kohorttitutkimuksessa (HEVA, Helsingin vanhustutkimus) joka viides (21%) kertoi yhteiskunnan kohtelevan konkareitaan huonosti. Mutta vain viitisen prosenttia vastaajista oli itse kokenut yhteiskunnan huonoa kohtelua. Myös kotona ikääntyneen turvallisuuden tunteesta tulemme pian saamaan lohduttavaa tietoa (in press). Kunpa päätöksenteko historiallisen soteuudistuksen toteutuksessa ei perustu äkkivääriin ”totuuksiin”, vaan suostumme näkemään harmaan sävyt tietoon tukeutuen.
Terveyskeskus on nasta paikka
Harmaat otsikot ylittävät harvoin uutiskynnystä. Potilaspalaute osoittaa luottamusta ja tyytyväisyyttä terveysasemilla saatuun hoitoon ja kohtaamisiin. Omalääkärin olemassaolo oli yhteydessä myönteiseen suhtautumiseen yhteiskunnan huolenpitoon myös mainitussa kyselyssä Helsingin ikääntyneille.
Sekä jaksaminen että rakenne kuitenkin natisevat jo äänekkäästi. Aihe nousi vahvasti esiin perusterveydenhuollon tutkimuksen päivillä Kalastajatorpalla: useista nopeasti juurrutetuista toimintamalleista ei ole tutkimustietoa, vaikka yleislääkäreiden tutkimusinto on nousussa. Lääkärin työolot ja terveys 2019 -tutkimus raportoi tk-lääkäreiden uupumisen yleisyydestä (53%) jo aiemmin, ja kongressiesitys toi valoa yleislääkärin ylenmääräisen kuormituksen syihin; työyhteisö kuormittaa kuitenkin vähemmän kuin muilla aloilla. Pitovoimaa löytyy hyvistä työyhteisöistä, kun vastavoimana huono organisaatio estää tekemästä yleislääkärin työtä.
Kansakin tahtoo tietää
Terveys kiinnostaa aina. Juuri nyt tiede tarvitsee meitä tulkkeja sijoittamaan tulokset kontekstiinsa. Tiede tarvitsee meitä välittämään tieto sekä päättäjille että muille veronmaksajille. Vain monitieteinen lähestyminen luo teeseistä synteesin, tai soten ainutlaatuisuus huomioiden edes testattavan hypoteesin.
Meiltä valmistuvien lääkäreiden ja maistereiden soisi osaavan kriittisen ajattelun ja yhteistyötaidot, joiden turvin rautalankamallit rakennetaan ja korjataan hyvinvointialueilla. Jospa joka kolmas ikääntynyt 75+ haluaisi jatkossakin elää 100-vuotiaaksi. Laatikon ulkopuolella on paljon arvokasta. Vaikeasti sovitettavissa organisaatioissa korostuu rakentavan vuorovaikutuksen välttämättömyys: kommunikaatio ilman asenteellista tulkintaa.
Harmaan sävyt raportteina
Tietoa on sirpaleina. Liuta osaajiamme ahkeroi kesän aikana Valtioneuvoston raportteja Suomen soteratkaisujen tueksi. Tiedekunnan suuri huoli on tulevien ammattilaisten kouluttaminen. Rahaa erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta uupuu Kaisu Pitkälän jne. raportin mukaan jo nyt yli 60%. Priorisointiraportti piirtää puolestaan tarpeellisen kokonaiskuvan – mikäli 248-sivuiseen teokseen perehtyy. Iloa yleislääketieteen ymmärtäjälle tuo lupaus siitä, että terveyden edistämiselle on muitakin mittareita kuin QALY tai varsinkaan saranaindeksi.
Raporteista Omalääkäri2.0 valaa betoniin selkeimmin osan niistä periaatteista, joita ilman ei yleislääkärin työtä voi tehdä. Tämä hoidonjatkuvuuden raportti kuvaa myös keinot, joilla sotemenot voisi vuosien saatossa saada kuriin.
Suuri on kaunista?
Harmaat seniorimme ylittänevät harvoin kynnyksen kasvottomiin palveluihin, joissa seinät ovat kaukana kotoa ja toisistaan. Raporttien ja näytön vastainen taitaa olla mm. hyvinvointikeskukseksi kutsuttu jättihanke Kamppiin. Vaikka melkein puolella ryhmässä 75+ on nyt älypuhelin, ja yli puolet käyttää internetiä, osallisuus omassa elämässä härpäkkein ei ehkä toteudu toivotusti. Kalasataman esimerkki vahvistaa huolta.
HEVA-tutkimuksen 30 vuoden seurannassa fyysinen toimintakyky ja psyykkinen hyvinvointi paranevat yhä, mutta myönteinen trendi ei enää koske ikäryhmiä 90+. He lienevät lähitulevaisuuden suurin potilasryhmä terveyskeskuksissa. Kiinnostaisi tietää, miten iso osa ikänäön ja toiminnanvajeiden rajaamista tai muista haavoittuvassa asemassa olevista eksyy palveluista jo ennen bussimatkaa. Kaukana toisistaan olevat seinät erkaannuttavat myös ammattilaiset toisistaan, vähentävät me-henkeä ja lisäävät sairauspoissaoloja.
Keski-iän kolhitusta onnelliseksi 100-vuotiaaksi
Ikääntyneiden palveluissa on vakavia puutteita. Siitä huolimatta vanhimmat tuntuivat olevan hämmentävän tyytyväisiä vuonna 2019; vain viitisen prosenttia 75-100+ -ryhmässä koki itse saaneensa huonoa terveydenhuoltoa. Neljä viidestä tunnusti olevansa onnellinen. Sekä onnellisuus että tyytyväisyys ovat tyypillisesti heikoimmillaan 50-vuotiaana. Haluan luottaa, että nyt päätöksiä tekevät löytävät itsensä tyytyväisinä 90-vuotiaina palvelujen tarvitsijoina aikanaan.
So so!
Haastan tulevan suunnittelussa olevat tekemään uudenvuodenlupauksen nyt:
- En tappele hyvinvointialuetta pahoinvointialueeksi mustavalkoisilla ismeillä
- Otan malliksi hyvän tutkimusryhmän:
- varmistamme termit ja tavoitteen
- etenemme kaikkia kuullen uteliaina
- tehtävä valmistuu, vaikka suuntaa joskus muutetaan
- Liitämme tavut ”so” ja ”te”
Kun sovitellaan yhteen ”so” ja ”te”, hyvinvoinnin tekijöiksi pääsemme kaikki me.
Helena Karppinen
LT, Helsingin yliopisto
Yleislääketieteen kliininen opettaja
LL-koulutusohjelman monialaisen oppimisen työryhmän pj
EURACT-neuvoston Suomen edustaja ja perusopetuksen komitean pj
Intohimona ikääntyneet ja koulutus
twitter @HelenaKarppine1