Pohdi, kuinka hyvin voit työyhteisössä, jossa työntekijöiden keskinäinen tuki on vähäistä ja ilmapiiri huono. Vastaus lienee monelle itsestään selvä: jos henkilö voi valita työpaikkansa, hän luultavasti painottaa palkan ja oppimismahdollisuuksien lisäksi työpaikassa saamaansa tukea ja sen ilmapiiriä. Tämä näkyy esimerkiksi Nuorten lääkärien yhdistyksen toteuttamassa koulutuspaikkakyselyssä [1]. Tiivistäen, nuorten lääkärien suosimissa viiden tähden koulutuspaikoissa työilmapiiri on kannustava, konsultointi on helppoa, seniorituki on hyvä, työmäärä on kohtuullinen ja koulutus on suunnitelmallista. Toisin sanoen, hyvä työpaikka on yhteisöllinen ja siellä on kannustava työilmapiiri.

Sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikolla onkin tarve tarjota työntekijöilleen kannustava ja tukeva työyhteisö. Jos tätä ei huomioida, työpaikan veto- ja pitovoima jäävät heikoiksi ja henkilöstö hakeutuu nopeasti muihin työpaikkoihin. Jäljelle jäävien työntekijöiden työkuorma kasvaa ja työaikaa kuluu enenevissä määrin uusien työntekijöiden perehdyttämiseen. Pahimmillaan tilanne voi johtaa noidankehään, jossa lähes kaikki kokeneet työntekijät irtisanoutuvat. Lopputuloksena hoitotulokset voivat heikentyä tai palvelut voivat loppua kokonaan. Useimmat sote-ammattilaiset tunnistavat tämän tilanteen eikä se koske vain lääkäreitä [2], vaan monissa paikoissa myös psykologien rekrytointi on haastavaa tai mahdotonta [3].

Työntekijä voi usein äänestää jaloillaan, jos työyhteisön olot ovat huonot – ja usein äänestääkin. Mutta sosiaali- ja terveydenhuoltoalan opiskelija ei voi siirtyä toiseen paikkaan opiskelemaan, jos haluaa pätevyyden harjoittaa ammattiaan. Hän joutuu siis sinnittelemään opintonsa loppuun, tai jättämään ne kesken. Pahimmassa tapauksessa opiskelija sisäistää opiskelupaikan käytännöt ja toimintatavat, jolloin ne voivat siirtyä työpaikkojen käytännöiksi.

Opiskelijan kokemus yhteisöllisyydestä vaikuttaa hyvinvointiin

Yliopistoyhteisöllä tarkoitetaan professoreja, muuta tutkimus- ja opetushenkilökuntaa ja opiskelijoita, joista jokaisella on oma edustajansa yliopiston päätöksentekoelimissä. Opiskelija on siis leimallisesti osa yliopiston työyhteisöä ja vaikuttaa siihen, miten yliopistoa ja sen opetusta kehitetään. Opiskelijan rooli osana yliopistoyhteisöä korostuu professioaloilla, joissa opiskelija tulee usein takaisin yliopistoon työuransa aikana esimerkiksi erikoistumiskoulutuksen aikana. Professioaloilla yliopisto-opinnoissa kehitytään opintojen myötä kollegaksi ja työtoveriksi. Toisin kuin monilla muilla aloilla, tiedekuntamme koulutusohjelmissa yliopistoyhteisön ja työyhteisön raja ei ole tarkkarajainen.

Opiskelijoiden kokemusta yhteisöllisyydestä on tutkittu sekä opiskelijoiden oman yhteisöllisyyden että opiskelijoiden ja opettajien välisten suhteiden näkökulmasta. Tyypillisesti kokemukset opiskelijoiden ja opettajien vähäisestä yhteisöllisyydestä johtavat opiskelijoiden heikompaan hyvinvointiin ja altistaa myös opintojen keskeyttämiselle [4]. Usein myös vahva yhteisöllisyys tukee kokemusta siitä, että opinnot ovat laadukkaita [4]. Parhaimmillaan yliopiston yhteisöllisyys voi jopa tukea kuormittuneita opiskelijoita: opettajien tuki ja kiinnostus voi tukea opiskelijoiden toipumista opiskelu-uupumuksesta [5]. Yhteisöllisyys voi parantaa myös oppimistuloksia [6]

Yhteisöllisyyden kokemus ei ole keskeinen vain opiskelussa vaan se on yksi ihmisen perustarpeista. Esimerkiksi Decin ja Ryanin itseohjautuvuusteoria [7] esittää, että ilman yhteisöllisyyttä ihminen ei voi hyvin. Deci ja Ryan perustelevat, että ihmisellä on perustavanlaatuinen tarve tulla kohdatuksi hyvin, olla merkityksellisissä vuorovaikutussuhteissa muihin ihmisiin ja olla osa turvallista ja lämminhenkistä yhteisöä, jossa psykologisen turvallisuuden pääperiaatteet toteutuvat.

Opetus on laadukasta, mutta ohjauksessa on parannettavaa

Kuinka hyvin tiedekuntamme pärjää yhteisöllisyyden näkökulmasta? Jos ajatellaan esimerkiksi kandipalautteen tuloksia NLY:n viiden tähden koulutuspaikan kriteerien valossa, emme luultavasti pärjää aina kovin hyvin. Esimerkiksi kandipalautteessa opetus koetaan mielekkäänä ja laadukkaana; jopa opetusmenetelmät saavat varsin hyvän arvosanan. Useimmiten opiskelijoille on myös varsin selvää, mitä häneltä odotetaan opintojaksolla. Sen sijaan saamme heikoimmat arvosanat ohjauksesta ja palautteesta: palautetta ei koeta saavan kovinkaan usein eivätkä opiskelijat aina koe, että ohjausta on saatavilla. Tämä ei tarkoita, etteivätkö opiskelijamme pärjäisi opinnoissaan; koulutusohjelmiimme valitaan korkeintaan parhaat viisi prosenttia opiskelijoista ja heistä suurin osa luultavasti läpäisisi opintojaksot vaikka opetus olisi heikkotasoista.

Voimmeko siis sanoa, että tiedekunnan opiskelijat kokevat konsultoinnin helpoksi ja seniorituen hyväksi? Jos tulkitsisimme tuloksia yhteisöllisyyden näkökulmasta voitaisiin ehkä sanoa, että meillä on mielekäs sisältö, mutta yhteisöllisyys koetaan ajoittain heikoksi, jonka vuoksi opiskelijoille syntyy kokemus ohjauksen puutteesta.

Opettajakunnan ja opiskelijoiden siteen on oltava vahva

Yhteisöllisyyden parantamisen kannalta on ensisijaisen tärkeää puuttua väärinkäytöksiin ja epäasialliseen käytökseen. Jos näihin puututaan jämäkästi ja tehokkaasti, opettajakunnan ja opiskelijoiden välistä yhteisöllisyyttä on helpompi rakentaa. Jos taas ei, muut toimet voivat jäädä merkityksettömiksi.

Vaikka vuorovaikutuksen laatu on keskeistä yhteisöllisyyden rakentamiselle, myös määrällä on merkitystä. Mitä useammin opiskelijat ja opettajat vuorovaikuttavat, sitä todennäköisimmin opiskelija kokee saavansa tukea opinnoissaan ja sitä tiiviimmäksi yhteisöllisyys koetaan [8,9]. Yhteisöllisyys näkyy myös opetukseen osallistumisessa: mitä parempana yhteisöllisyys koetaan, sitä suurempi motivaatio opiskelijoilla on osallistua opetukseen. Tämän seurauksena myös oppimistulokset voivat parantua.

Opettajan kannalta vuorovaikutus ehkäisee esimerkiksi väärinkäsityksiä opiskelijoiden ja opettajien välillä. Jos opettaja on lähestyttävä ja vuorovaikutustilanteita on lukuisia, myös palautteen antaminen tai vastaanottaminen helpottuu. Jos taas vuorovaikutus keskittyy vain kritiikkiin tai palautteen antamiseen, opettaja helposti suhtautuu jokaiseen vuorovaikutustilanteeseen kuin kamppailuun, jossa hän joutuu puolustautumaan tai perustelemaan ratkaisujaan. Vuorovaikutuksen runsaus antaa opiskelijoille myös mahdollisuuden positiivisen palautteen antamiseen, kun mahdollisuutta kommunikoida ei koeta rajallisena, jolloin kritiikin antaminen saatetaan kokea tärkeämpänä.

Eräs tärkeistä kehityskohteista yhteisöllisyyden kannalta voisi olla myönteisten opettajien ja opiskelijoiden välisten kohtaamisten lisääminen. Tällaisia voisivat olla sekä opettajien ja opiskelijoiden yhteiset työryhmät, mutta myös epämuodolliset tilaisuudet, esimerkiksi kevätkahvit tai lukukauden alun tervetuliaistilaisuudet. Määrä voi korvata laatua. Hyvän kokemuksen tiedekunnastamme saanut opiskelija saattaa palata takaisin väitöskirjatutkijaksi tai opettajaksi jatkamaan hyvän kiertoa. Tai vähintään viedä kokemuksen hyvästä yhteisöllisyydestä mukanaan tulevaan työpaikkaansa.

Eino Partanen
Psykologian koulutusohjelman johtaja

Viivi Laamanen
Psykologian opiskelijoiden ainejärjestö Kompleksin puheenjohtaja

Lähteet

[1] https://nly.fi/koulutuspaikkakysely/mika-koulutuspaikkakysely/kysymyskohtaiset-tulokset-2017-2021/ Viitattu 23.2.2024

[2] https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000010140680.html Viitattu 23.2.2024

[3] https://www.psyli.fi/koulupsykologille-ei-paase-mutta-aluehallintovirastot-tyytyvat-seuraamaan-tilannetta/ Viitattu 23.2.2024

[4] Richardson, S., & Radloff, A. (2014). Allies in learning: critical insights into the importance of staff–student interactions in university education. Teaching in Higher Education, 19(6), 603-615.

[5] Dyrbye, L. N., Power, D. V., Massie, F. S., Eacker, A., Harper, W., Thomas, M. R., … & Shanafelt, T. D. (2010). Factors associated with resilience to and recovery from burnout: a prospective, multi‐institutional study of US medical students. Medical education, 44(10), 1016-1026.

[6] Meeuwisse, M., Severiens, S. E., & Born, M. P. (2010). Learning environment, interaction, sense of belonging and study success in ethnically diverse student groups. Research in Higher Education, 51, 528-545.

[7] Deci, E. L., & Ryan, R. M. (2008). Self-determination theory: A macrotheory of human motivation, development, and health. Canadian psychology/Psychologie canadienne, 49(3), 182.

[8] Johnson, D. R., Soldner, M., Leonard, J. B., Alvarez, P., Inkelas, K. K., Rowan-Kenyon, H. T., & Longerbeam, S. D. (2007). Examining sense of belonging among first-year undergraduates from different racial/ethnic groups. Journal of College Student Development, 48(5), 525-542.

[9] Hoffman, M., Richmond, J., Morrow, J., & Salomone, K. (2002). Investigating “sense of belonging” in first-year college students. Journal of College Student Retention: Research, Theory & Practice, 4(3), 227-256.

Viime päivinä sosiaalinen media on täyttynyt keskustelusta, jossa käsitellään Lääkärit 2.0 -Facebook-ryhmässä kirjoitettua viestiä, jossa kirjoittaja kommentoi Israelin ja Palestiinan tilannetta ja toteaa:

”Voisko noi Allahiin uskovat vaan upottaa syvään kuoppaan ja reilusti hiekkaa päälle?! Anteeksi. Viha ja inho on vaan nyt valtaisa.”

Kommentti on kirjoitettu reaktiona Hamasin iskuun Israelissa lokakuussa 2023. Kommentti on asiaton mutta myös ymmärrettävä: siitä tulee vaikutelma ihmisen vahvasta tunnereaktiosta hyökkäyksestä puolustuskyvyttömiä ihmisiä vastaan. Samalla viestistä ilmenee mahdollisesti vihaan perustuva yliyleistäminen kaikkiin ”Allahiin uskoviin” sekä vaikutelma itsereflektoinnista, josta seuraa säikähdys omasta tunnereaktiosta ja siitä kumpuavista täysin asiattomista ajatuksista.

Sote-ammattilainen on vain ihminen emmekä terveydenhuollon ammattilaisina voi olla tunnekylmiä. Tunteet ovat tärkeitä ja parhaimmillaan ne auttavat meitä työskentelemään paremman maailman ja potilaiden puolesta: ahdistus potilaan tilanteesta voi pakottaa meidät toimimaan hoidon löytämiseksi ja vihan tunteet voivat antaa alkusysäyksen muuttaa rakenteita, jotka aiheuttavat ihmisille kärsimystä. Toisaalta viha, inho ja ahdistus voivat olla myös muita vahingoittavia tunteita, jos yleistämme vihaa ja inhoa aiheuttavat asiat kokonaista ihmisryhmää koskevaksi. Tämä voi johtaa syrjintään ja rasismiin: ne rakentavat sosiaalisia hierarkioita, joissa tiettyjä ihmisryhmiä pidetään tietoisesti tai tiedostamatta vähempiarvoisina, joka puolestaan oikeuttaa syrjivää toimintaa.

Syrjintä ja rasismi ovat terveysriski

Syrjintä ja rasismi eivät ole terveydenhuollon kannalta yhdentekeviä, vaan ne heikentävät fyysistä ja psyykkistä terveyttä monin tavoin. Koska rasismilla tarkoitetaan yhteiskunnallista järjestelmää, jossa politiikka, institutionaaliset käytännöt, kulttuuri ja normit ylläpitävät rodullistettuja valta-asemia, rasismin vaikutukset yksilöön kumpuavat monesta lähteestä. Katsausten mukaan syrjintä on esimerkiksi yhteydessä korkeaan verenpaineeseen, päihdehäiriöihin, heikompaan unen laatuun ja erilaisiin kroonisen stressin fyysisiin ja psyykkisiin seurauksiin [1].

Terveydenhuollon ammattilaisen käytännön työssä rasismin seurauksia ei voi sivuuttaa. Rasismi vaikuttaa esimerkiksi huonompiin kokemuksiin terveydenhuollossa kuten myös luottamuksen kokemukseen ja mahdollisesti jopa komplianssiin [2].

Eri ihmisryhmien eriarvoisuus näkyy terveydenhuollon aloilla niin oppimateriaaleissa kuin myös monissa käytössä olevissa menetelmissä. Esimerkiksi oppikirjojen kuvat ihotaudeista ovat pääosin valkoihoisista potilaista. Psykologian alalla erilaisten testimenetelmien normiarvot on muodostettu vain suomenkielisistä suomalaisista: ensimmäiset suositukset suomenruotsalaisten lasten kognitiivisiin tutkimuksiin on tehty vasta syyskuussa 2023 [3], aikuisille vastaavia suosituksia ei ole edes olemassa.

Syrjintä ja rasismi kumpuavat ennakkoluuloista

Syrjintä ja rasismi ymmärretään yleensä kielteisiksi asioiksi, joita tulee välttää. Harva ihminen haluaakaan ajatella toimivansa syrjivästi tai rasistisesti, vaikka tietoisesti tai tiedostamattaan toimisikin niin. Omat kielteiset ennakkoluulot halutaan usein kieltää, torjua tai esittää anteeksipyytäen, koska ne eivät useinkaan ole yhteensopivia oman myönteisen minäkuvan kanssa. Käsitys oman toiminnan hyvyydestä tai oikeudenmukaisuudesta on tärkeä, sillä se ylläpitää ihmisen myönteistä minäkuvaa.

Ennakkoluuloissa ei itsessään ole mitään tuomittavaa ja hävettävää. Kukaan ihminen ei ole ennakkoluuloista vapaa ja suurin osa ennakkoluuloista on opittuja, ei tietoisesti muodostettuja. Koska rasismi on valta-asetelmia ylläpitävä yhteiskunnallinen järjestelmä, opimme kasvaessamme erilaisia normeja ja luokitteluja. Psykologi Sandra Bemin sanoin opimme toiminnallisia luokkia [4]: jos huomaamme, että esimerkiksi tytöt ja pojat ohjataan koulussa muodostamaan omat jononsa, opimme, että tyttöihin ja poikiin tulisi suhtautua eri tavoin. Vastaavasti esimerkiksi ihonväriin liittyviä ennakkoluuloja opitaan näkemällä, että ihonväri vaikuttaa ihmisen kohteluun.

Koska suurin osa ennakkokäsityksistä ja ennakkoluuloista opitaan kasvuympäristöstä, niitä ei yleensä ole helppoa tunnistaa. Ne ovat tiedostamattomia ja vaikuttavat toimintamme taustalla. Siksi emme voi vain ajatella kohtaavamme kaikki potilaat samalla tavalla: jos emme ole tietoisia ennakkoluuloistamme ja ennakkokäsityksistämme, ne ohjaavat helposti kliinistä päätöksentekoamme. Vaikka ennakkoluulot ovat inhimillisiä ja ymmärrettäviä, niiden mukaan toimiminen ei ole terveydenhuollon ammattihenkilön ammattietiikan mukaista.

Ammattieettiset ohjeet velvoittavat ammattihenkilöä

Mielestäni terveydenhuollon ammattihenkilöllä on velvollisuus tunnistaa, tarkastella ja purkaa omia ennakkoluulojaan. Esimerkiksi lääkärin ja psykologin ammattieettiset ohjeet määräävät meitä toimimaan yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kunnioittavalla tavalla. Lääkärin tulee kohdella potilaitaan tasa-arvoisina, oikeudenmukaisesti ja syrjimättä sekä perustaa kannanottonsa lääketieteelliseen tietoon ja kokemukseen. Hänen tulee myös käyttäytymisellään ja toiminnallaan ylläpitää lääkärin tehtävän vaatimaa ammattikuntaan kohdistuvaa arvostusta ja luottamusta [5].

Psykologin tulee puolestaan kunnioittaa yksilön perusoikeuksia, arvokkuutta ja arvoa sekä työskennellä siten, ettei hänen osaamistaan käytetä yksilön loukkaamiseen, hyväksikäyttöön tai sortamiseen. Psykologi on myös tietoinen siitä ammatillisesta ja tieteellisestä vastuusta, joka hänellä on asiakkaistaan, sekä siitä organisaatiosta ja yhteiskunnasta, jossa hän elää ja työskentelee [6].

Terveydenhuollon ammattilaisina yhdenvertaisen hoidon tarjoaminen on eräs tärkeimmistä periaatteistamme. Valitettavasti joskus yhdenvertaisen hoidon tarjoamisen esteenä olemme me itse, vaikka haluaisimmekin hyvää. Jotta voimme tehdä työmme oikein, on tärkeää tunnistaa rasismia ja ennakkoluuloja itsessämme, omassa organisaatiossamme ja omalla tieteenalallamme. Vain siten voimme pyrkiä ehkäisemään niiden vaikutuksia potilaamme saamaan hoitoon.

Miten minä voin tehdä?

Rasismin purkaminen on liian suuri tehtävä yhdelle terveydenhuollon ammattilaiselle, mutta työn voi aloittaa omasta itsestä ja näyttää esimerkkiä muille. Keskeistä on mielestäni tunnistaa, että jokaisella sote-ammattilaisella on ennakkoluuloja eikä kukaan sote-ammattilainen kohtaa tai hoida kaikkia potilaitaan samalla tavalla. Tämä voi auttaa ennakoimaan tilanteita, joissa omat ennakkoluulot voivat vaikuttaa potilaan hoitoon. Esimerkiksi tiedelehti Lancet kannustaa rotutietoiseen hoitoon, jossa rakenteellisen rasismin vaikutukset tunnustetaan ja niitä pyritään ehkäisemään [7].

Omia ennakkoluulojaan voi tunnistaa esimerkiksi yksinkertaisen harjoituksen avulla. Etsi rauhallinen tila, rauhoitu hetkeksi. Sen jälkeen ota eteesi tyhjä paperi ja kynä. Sitten valitse jokin ihmisryhmä ja kirjoita paperille rehellisesti ja peittelemättä kaikki ajatukset, joita sinulle tulee mieleen tätä ihmisryhmää miettiessäsi. Monet ajatukset ovat täysin painokelvottomia, eksotisoivia tai stereotypioita ylläpitäviä. Omaa tekstiä läpikäydessä kannattaa olla armollinen: suuri osa ennakkoluuloista on tiedostamatta opittuja, mutta niiden purkaminen vaatii tietoista ja vaivalloista työtä, samoin kuin vaikka monimuuttujamenetelmien opiskelu tai syvärien kirjoittaminen. Myös terveydenhuollon syrjivien rakenteiden tunnistaminen vaatii samanlaista työtä kuin esimerkiksi uuden psykososiaalisen intervention opiskelukin.

Koska emme koskaan ole ennakko-oletuksista vapaita, ehdotankin potilaista tai ihmisryhmistä keskusteltaessa yksinkertaista ohjenuoraa: älä oleta; ja jos oletat jotain, oleta toisesta hyvää.

Eino Partanen
Psykologian koulutusohjelman johtaja, Helsingin yliopisto

 

Lähteet

[1] Williams, D. R., Lawrence, J. A., & Davis, B. A. (2019). Racism and health: evidence and needed research. Annual review of public health, 40, 105-125.

[2] Ben, J., Cormack, D., Harris, R., & Paradies, Y. (2017). Racism and health service utilisation: A systematic review and meta-analysis. PloS one, 12(12), e0189900.

[3] https://psykologilehti.fi/uudet-kansalliset-suositukset-suomenruotsalaisten-lasten-kognitiivisiin-tutkimuksiin/

[4] Bem, S. L. (1981). Gender schema theory: A cognitive account of sex typing. Psychological review, 88(4), 354.

[5] Eettiset ohjeet. Lääkäriliitto. https://www.laakariliitto.fi/laakarin-tietopankki/kuinka-toimin-laakarina/eettiset-ohjeet/

[6] Psykologien ammattieettiset periaatteet. Psykologiliitto. https://www.psyli.fi/psykologin-tyo-ja-koulutus/ammattieettinen-lautakunta/ammattieettiset-periaatteet/

[7] Cerdeña, J. P., Plaisime, M. V., & Tsai, J. (2020). From race-based to race-conscious medicine: how anti-racist uprisings call us to act. The Lancet, 396(10257), 1125-1128.

Sain viime viikonloppuna vieraakseni toisella paikkakunnalla asuvan ystäväni. Astuttuaan ovesta sisään ystäväni sanoi, että ”tänne tullessa täytyi ottaa lintukirja käteen, että tajusi, mitä junassa liikkuu”. Hän tarkoitti tällä junassa tapaamiaan ihmisiä, jotka eivät täytä normatiivisuuden oletuksia, tai poikkeavat normista tavalla, joka ei ole monille ymmärrettävää. Omassa elämässäni ja erityisesti psykologin työssä olen tavannut ihmisiä, jotka eivät ole lainkaan minun kaltaisiani tai eivät ajattele lainkaan samalla tavalla kuin minä. Olen siis altistunut moninaisuudelle paljon häntä enemmän. En tarvitse lintu- tai muutakaan kirjaa ja pyrin parhaani mukaan suhtautumaan moninaisuuteen pikemminkin uteliaasti kuin väheksyen.

Mitä moninaisuus on?

Moninaisuus ymmärretään usein väärin. Moninaisuus tarkoittaa sitä, että jokainen yksilö kuuluu moniin ryhmiin ominaisuuksiensa tai rooliensa vuoksi. Emme ole kaikki oikeakätisiä, eivätkä kaikki lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijat ole lääketieteen opiskelijoita. Usein moninaisuuteen puhuttaessa tarkoitetaan kuitenkin sukupuolten moninaisuutta tai etnistä moninaisuutta. Ne tarkoittavat, että ihmisen sukupuoli-identiteetti voi olla muutakin kuin mies tai nainen tai ihmisen etnisyys tai etninen identiteettinsä voi olla jotain muuta kuin valkoihoinen tai suomalainen.

Moninaisuus ei rajoitu sukupuolen moninaisuuteen tai etniseen moninaisuuteen. Sukupuolten moninaisuuden ja etnisen moninaisuuden sekä niistä aiheutuvan syrjinnän vaikutusten ymmärtäminen on sote-ammattilaiselle tärkeää, mutta asiakastyössä ja terveydenhuollon alan ammattilaisten koulutuksessa moninaisuus tulee ymmärtää laajemmin. Mitä paremmin ymmärrämme ihmisen ominaisuuksia ja hänen elämäänsä vaikuttavia tekijöitä, sitä paremmin voimme vaikuttaa myönteisesti hänen terveyteensä ja elämänlaatuunsa.

Moninaisuutta on myös esimerkiksi koulutuksessa ja kouluttautumismahdollisuuksissa, perhetaustassa tai asioissa, joita perhetausta mahdollistaa. Puhe opiskelun tärkeydestä kuulostaa erilaiselta ihmiselle, jonka vanhemmat ovat yliopistokoulutettuja kuin ihmiselle, jonka perheessä vain osa on tehnyt toisen asteen tutkinnon. Mahdollisuus pitää sairauslomaa riippuu siitä, onko ihminen palkkatyössä vai esimerkiksi yksinyrittäjä. Mahdollisuus lepoon ja rauhoittumiseen ei välttämättä aina ole mahdollista ruuhkavuosia elävälle yksinhuoltajalle.

Jokainen asiakastapaaminen on interventio

Etenkin psykologiassa ajatellaan, että psykologin tutkimus on parhaimmillaan interventio, jossa voidaan muuttaa ihmisen toimintaa ja parantaa hänen elämäntilannettaan [1]. Sama ajatus ilmenee mielestäni usein myös lääkärin ja muiden ammattilaisten työssä: vastaanottokäynti nähdään yhä useammin mahdollisuutena vaikuttaa myönteisesti asiakkaan hyvinvointiin tai elintapoihin. Tämä voi olla erittäin hyvä keino ennaltaehkäistä ongelmia ja vaikuttaa myönteisesti ihmisen elämänlaatuun. Vaikka terveysongelmien ennaltaehkäisy ei aina ole tehokasta esimerkiksi ennaltaehkäisyyn liittyvien tutkimusten hankaluuden tai kustannusten vuoksi [2], normaalin asiakastyön yhteydessä tapahtuva interventio ei lisää kustannuksia.

Miten terveydenhuollon ammattilainen voisi parhaiten vaikuttaa asiakkaan hyvinvointiin myönteisesti? Esimerkiksi psykologiassa keskeinen tavoite on terapeuttinen allianssi eli vuorovaikutussuhde, jossa ammattilainen ja asiakas tavoittelevat yhteistä tavoitetta yhdessä sovituin keinoin. Tällaisen vuorovaikutussuhteen rakentaminen on viime kädessä ammattilaisen tehtävä eikä sen rakentaminen onnistu kovin hyvin ilman ymmärrystä asiakkaan elämään, terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavista moninaisista piirteistä. Muuten yhteistä tavoitetta ja siitä tavoittelevia keinoja on vaikeaa löytää yhteistyössä. Toisin sanoen, ammattilaisen täytyy ymmärtää moninaisuutta.

Mikä kaikki on moninaisuutta?

Eroamme kaikki toisistamme monien piirteiden osalta. Esimerkiksi itse olen sinisilmäinen, mutta samassa huoneessa minua vastapäätä oleva on ruskeasilmäinen. Silmien väri ei kuitenkaan ole asia, jota meidän tulisi ottaa huomioon, kun puhumme moninaisuudesta. Psykologian tutkija Sandra Bem on muotoillut, että keskeistä on ominaisuuden toiminnallisuus [3]. Toiminnallisuus tarkoittaa sitä, että käyttäydymme eri tavoin ihmistä kohtaan, jolla on jokin ominaisuus.

Esimerkiksi sukupuoli on toiminnallinen luokka. Yhteiskunnassa on erilaisia normeja eri sukupuolille. Myös sosiaalisessa vuorovaikutuksessa käyttäydymme eri tavoin, jos keskustelukumppanimme on akateemisesti koulutettu kuin jos hän ei ole. Tämäkin johtuu siitä, että yhteiskunnassa eri tasoiseen koulutukseen liittyy ennakkoluuloja ja stereotypioita, jotka vaikuttavat käyttäytymiseemme kun saamme tietää henkilön koulutustaustan. Kun puhutaan moninaisuuden ymmärtämisestä, puhumme kaikista niistä ominaisuuksista, jotka joiden vuoksi käyttäydymme eri tavoin ihmistä kohtaan. Emme suhtaudu ihmiseen eri tavoin hänen silmiensä värin perusteella.

Moninaisuuden ymmärtämistä ja tunnistamista tarvitsee harjoitella, koska suurin osa ympärillämme olevista ihmisistä on itsemme kaltaisia. He eivät eroa itsestämme kovinkaan monen toiminnallisen luokan suhteen. Tätä voit testata esimerkiksi kirjoittamalla allekkain viiden sinulle läheisimmän ihmisen nimet (ei perheenjäseniä). Sen jälkeen merkitse rakseja heidän nimensä perään, jos heillä on sinun kanssasi sama sukupuoli, ikä (n. kymmenen vuoden haarukassa), etninen alkuperä, koulutustaso, toimintakyky, uskonto, äidinkieli, seksuaalinen suuntautuminen ja asuinmaa. Luultavasti jokaisen kirjoittamasi nimen kohdalla on seitsemästä yhdeksään raksia. Läheisemme ovat siis hyvin itsemme kaltaisia ja se vaikuttaa oletuksiimme siitä, miten muut ihmiset toimivat ja millaisia mahdollisuuksia heillä on vaikuttaa elämäntilanteeseensa. Jos tätä ei tiedosta, omalle vastaanotolle tulevan asiakkaan tilannetta ja toimintamahdollisuuksia voi olla vaikea hahmottaa.

Miten huomioida moninaisuus asiakastyössä?

Terveydenhuollon ammattilaisen työ on usein kiireistä ja kuormittavaa. Monessa tilanteessa ei välttämättä ole aikaa asettua asiakkaan asemaan ja miettiä hänen elämäänsä vaikuttavia tekijöitä. Kuitenkin niissä tilanteissa, joissa aikaa on, keskeistä on olla tekemättä oletuksia. Asiakkaan mahdollisuudet muuttaa omaa elämäänsä eivät välttämättä ole samat kuin terveydenhuollon ammattilaisen tai asiakkaan elämässä voi olla kuormitustekijöitä, joita emme itse ole koskaan kohdanneet. Keskeistä on siksi olla tekemättä oletuksia asiakkaan ominaisuuksista, mahdollisuuksista tai toimintakyvystä ja kysyä, mikä on hänen terveyttään tai toimintakykyään eniten rajoittava asia ja mikä häntä voisi eniten auttaa.

Eino Partanen
Yliopistonlehtori, dosentti
psykologian koulutusohjelman johtaja
Instagram: @merellathemushroomqueen

Lähteet

[1] Finn, S. E. (2020). In our clients’ shoes: Theory and techniques of therapeutic assessment. Routledge.

[2] Cohen, J. T., Neumann, P. J., & Weinstein, M. C. (2008). Does preventive care save money? Health economics and the presidential candidates. New England Journal of Medicine, 358(7), 661-663.

[3] Bem, S. L. (1981). Gender schema theory: A cognitive account of sex typing. Psychological review, 88(4), 354.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset hakeutuvat opiskelemaan humanitäärisin ja itsensä kehittämistä painottavin motiivein [1], eli heitä ajaa halu auttaa ja tehdä hyvää sekä kehittää itseään. Hyvän elämän tai terveyden edistäminen ja ihmisten elinolosuhteiden parantaminen ovat myös esimerkiksi psykologien ammattieettisten periaatteiden  tai lääkärien eettisten ohjeiden  keskiössä. Ei siksi ole yllättävää, että sote-ammattilaiset toimivat aktiivisesti ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi niin julkisuudessa kuin erilaisissa ammatillisissa työryhmissäkin. Tämä on erittäin tärkeää työtä: yhteiskuntaa kehitetään usein jäähtyneen Juhla Mokan ja kuivahkon kampaviinerin makuisissa työryhmissä, joissa kirjoitetaan iltamyöhään terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavaa ohjetta tai suositusta.

Parhaimmillaan Sote-ammattilainen huomioikin työssään sekä yksilön hyvinvoinnin että yksilön fyysistä ja psyykkistä terveyttä uhkaavat yhteiskunnalliset tekijät. Vastaanotoilla ammattilainen kohtaa kuitenkin aina yksilön ja on taitava tunnistamaan yksilöä sairastuttavan syyn sekä suunnittelemaan häntä tukevan hoidon. Sote-ammattilaisella on kuitenkin laajennettu vastuu ihmisten terveydestä, eikä yksilöön keskittyvä hoito aina auta. Lääkäri ei saa puhdistettua saastunutta pohjavettä eikä psykologi poistettua liian kuormittavan työn aiheuttamaa uupumusta tai ilmastoahdistusta. Yhä useampi Sote-ammattilainen nostaakin esiin yhteiskunnan rakenteet ihmisen fyysistä ja psyykkistä terveyttä uhkaavana tekijänä . Myös nuori valmistuva lääkäri voikin miettiä, mitä hän voi tehdä yhteiskunnan rakenteiden muuttamiseksi ja ennakkoluulottomien ratkaisujen edistämiseksi.

Vuodesta toiseen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset listataan Suomen arvostetuimpien ammattien joukkoon. Siksi Sote-ammattilainen on ainutlaatuisessa asemassa ajaessaan yhteiskunnallisia muutoksia, jotka edistävät ihmisen fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Meillä on laaja-alainen tutkittuun tietoon perustuva asiantuntemus ja käytännön ammattitaito, joita käytämme ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen. Meillä on myös yhteiskunnan arvostus ja luottamus. Asiantuntemuksemme ja yhteiskunnallisen arvostuksen käyttäminen tutkittuun tietoon perustuvaan yhteiskunnallisen muutoksen ajamiseen on perusteltua. Mutta mitä Sote-ammattilainen voi tehdä, jos esiin nostamiamme huolenaiheita ei oteta vakavasti tai haluamme vauhdittaa muutosta?

Aktiivinen toiminta ilmasto- ja ympäristökriisin pysäyttämiseksi kantaa hedelmää

Yhteiskunnan rakenteiden muuttaminen vaatii aktiivista työtä, jota moni Sote-ammattilainen tekee usein palkatta oman palkkatyönsä ohella. Muutoksen edistämisen keinoja on runsaasti, ja on vaikeaa sanoa, missä poliittisen vaikuttamisen ja aktivismin välinen raja kulkee. Sote-ammattilaisia toimiikin monissa järjestöissä, jotka kamppailevat tutkitun tiedon avulla ilmasto- ja ympäristökriisin torjumiseksi. Sote-ammattilaisia voi löytää esimerkiksi eduskunnan asettamasta Suomen ilmastopaneelista, Lääkäreiden ilmastorintamasta  ja ympäristöliike Elokapinasta. Kaikki nämä organisaatiot nostavat esiin samoja ilmastonmuutoksen aiheuttamia uhkatekijöitä psyykkiselle ja fyysiselle terveydelle. Niiden aktiivisen toiminnan tai aktivismin tavoite on sama, mutta vaikutuskeinojen paletti ja mahdollisuuksien kirjo voi olla erilainen. Asiantuntijat viestivät ensi sijassa kirjallisesti, mutta kansalaistoiminnan keinovalikoima on laaja, kattaen niin asiantuntijalausuntojen kirjoittamisen ja asiantuntemuksen jakamisen mutta se voi sisältää myös mielenosoitukset ja kansalaistottelemattomuuden.

Monella rintamalla tehty työ on myös vaikuttavaa. Vaikka kokeellista tutkimusta ilmasto- ja ympäristökriisin torjuntaan liittyvän aktivismin vaikutuksista ei voida tehdä, mielenosoitukset ja kansalaisaktivismi on yhdistetty pienempiin hiilidioksidipäästöihin [2] ja niillä on vaikutusta julkiseen keskusteluun [3]. Aktivismi myös kasvattaa kunnianhimoisen ilmastopolitiikan kannatusta ainakin niiden ihmisten keskuudessa, joiden mielestä ilmasto ja ympäristökriisin torjunta on tärkeää [4]. Erilaisten asiantuntijaorganisaatioiden lausunnot ja muistiot puolestaan ovat keskeisiä poliittisessa päätöksenteossa.

Aktiivinen työ tai aktivismi ilmasto- ja ympäristökriisin estämiseksi tukee myös yksilön hyvinvointia. Esimerkiksi pitkittäistutkimus viime vuosituhannen rauhanliikkeeseen kuuluneista aktivisteista osoittaa, että aktivismi vähensi heidän omaan elämäänsä liittyviä huolenaiheita [5]. Aktiivinen työ ja toiminta yhteistyössä muiden kanssa parantanee hyvinvointia siksi, että se luo toivoa. Tutkija Åsa Wettergren esittääkin, että aktiivinen ja yhteistyössä tehty työ hyvän puolesta toimii ikään kuin vastavoimana halulle syyttää ja syyllistää ihmisiä yhteiskunnan epäkohdista [6].

 

Ympäristöliike Elokapinan lääkäreitä osoittamassa mieltä Mannerheimintiellä lokakuussa 2022. Kuva: Kian Ryhänen

Sote-ammattilainen voi tuoda ihmisille toivoa

Toivolla on suuri vaikutus ihmisen hyvinvointiin [7], ja sen merkitys tunnistetaan laajasti hoitotyössä. Koska tunteet ohjaavat ihmisen päätöksentekoa, tutkimukset ovat pyrkineet selvittämään, minkälaiset tunteet saavat ihmisen osallistumaan aktiivisesti ilmasto- ja ympäristökriisin torjuntaan. Esimerkiksi ahdistus ja huolestuneisuus on luonnollinen reaktio ilmasto- ja ympäristökriisiin ja voi aktivoida ihmisen toimimaan. Ahdistus voi johtaa esimerkiksi siihen, että ihminen hankkii tietoa ja pyrkii aktiivisesti toimimaan ilmasto- ja ympäristökriisin torjumiseksi.

Tutkimukset kuitenkin osoittavat [8,9], että ahdistus ei yksin selitä, miksi ihminen haluaisi toimia ilmasto- ja ympäristökriisin torjumiseksi. Ahdistuksen lisäksi ihminen tarvitsee toivoa. Toivo jaetaan usein fatalismia muistuttavaan passiiviseen toivoon sekä rakentavaan toivoon, eli uskomukseen, että omalla aktiivisella toiminnalla on vaikutusta esimerkiksi ilmasto- ja ympäristökriisin torjumisessa. Toivo ja usko omaan pystyvyyteen motivoivat ihmistä: jos ihminen tunnistaa, että ilmasto- ja ympäristökriisiin voidaan vaikuttaa mutta emme yhteisönä tee tarpeeksi, hän motivoituu [8]. Parhaimmillaan toivo luo positiivisen ja itseään vahvistavan kehän, jossa ihminen saa lisää toivoa toimiessaan aktiivisesti ilmasto- ja ympäristökriisin torjumiseksi [8] ja se voi ylläpitää omaa aktiivista toimintaa.

Sote-ammattilainen on ammattinsa puolesta ainutlaatuisessa asemassa toimiessaan aktiivisesti ilmasto- ja ympäristökriisin torjumiseksi. Sote-ammattilaiset ovat yhteiskunnassa arvostettuja ja heidän toimintansa tuo ihmisille toivoa. Meillä on myös runsaasti tutkittuun tietoon perustuvaa asiantuntemusta, jolle on huutava tarve yhteiskunnan pyrkiessä torjumaan ilmasto- ja ympäristökriisin haitallisia terveysvaikutuksia. Sote-ammattilaisen paikka onkin kaikkialla: niin kirjoittamassa asiantuntijalausuntoja työryhmissä kuin myös mielenosoituksissa ja kansalaisaktivismissa, jossa voimme tuoda muille toivoa pelkästään olemalla läsnä ja seisomalla toisten rinnalla.

Eino Partanen
Yliopistonlehtori, dosentti
psykologian koulutusohjelman johtaja
Instagram: @merellathemushroomqueen

Viitteet

[1] Helsingin yliopistopedagogiikan keskus (2021). Hakumotiivit, lääketieteellinen tiedekunta, syksy 2021. Julkaisematon.

[2] Muñoz, J., Olzak, S., & Soule, S. A. (2018, June). Going green: Environmental protest, policy, and CO2 emissions in US states, 1990–2007. In Sociological Forum (Vol. 33, No. 2, pp. 403-421).

[3] Han, H., & Ahn, S. W. (2020). Youth mobilization to stop global climate change: Narratives and impact. Sustainability, 12(10), 4127.

[4] Bugden, D. (2020). Does climate protest work? Partisanship, protest, and sentiment pools. Socius, 6, 2378023120925949.

[5] Boehnke, K., & Wong, B. (2011). Adolescent political activism and long-term happiness: A 21-year longitudinal study on the development of micro-and macrosocial worries. Personality and Social Psychology Bulletin, 37(3), 435-447.

[6] Kleres, J., & Wettergren, Å. (2017). Fear, hope, anger, and guilt in climate activism. Social Movement Studies, 16(5), 507-519.

[7] Satici, S. A. (2016). Psychological vulnerability, resilience, and subjective well-being: The mediating role of hope. Personality and Individual Differences, 102, 68-73.

[8] Marlon, J. R., Bloodhart, B., Ballew, M. T., Rolfe-Redding, J., Roser-Renouf, C., Leiserowitz, A., & Maibach, E. (2019). How hope and doubt affect climate change mobilization. Frontiers in Communication, 20.

[9] Sangervo, J., Jylhä, K. M., & Pihkala, P. (2022). Climate anxiety: Conceptual considerations, and connections with climate hope and action. Global Environmental Change, 76, 102569.