Vaihtokertomus, University of North Carolina Chapel Hill, kevät 2018

Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelija

Vaihtoon lähteminen saattaa olla jännittävää ja ensimmäiset kotimaassa suoritettavat alkujärjestelyt voivat tuntua raskailta, mutta niistä ei kannata stressata! Opiskelijavaihto UNC:ssä on helppo ja palkitseva kokemus, jonka aikana ehdit kokea ja nähdä paljon yhteisöllisyyttä, klassisia kohtauksia jenkkiyliopistoista sekä todella inspiroivia ja motivoivia luentoja taitavilta ja omistautuneilta professoreilta. Seuraavassa vaihtokertomuksessa nostan
esiin hyviä pieniä vinkkejä UNC:n kampuselämään ja Yhdysvalloissa seikkailuun.

Lähdön valmistelut: Rokotukset, asuminen ja vakuutus

Vaihtoon valmistautuminen alkaa muutamilla tärkeillä järjestelyillä, joihin on hyvä varata aikaa, sillä oikeiden asiakirjojen löytyminen saattaa viedä aikaa. Kolme tärkeysjärjestyksessä menevää asiaa ovat rokotukset, asuminen sekä vakuutus. Muista heti vaihtopaikkasi saatua tarkistaa mitä rokotustietoja yliopisto vaatii sinulta opiskeluluvan saamiseksi. Oikeista rokotustodistuksista ollaan Yhdysvalloissa todella tiukkoja ja ilman niitä pääset kyllä kouluun, mutta joudut palaamaan Suomeen mikäli asiakirjoja ei ole toimitettu yliopistolle kuukauden sisään lukukauden alkamisesta. Kannattaa siis ottaa rokotukset tai kysyä niitä koskevat todistukset vanhoista oppilaitoksistasi ajoissa.

UNC:ssä voit valita haluatko asua perinteisessä opiskeluasuntolassa eli dormissa tai kampuksen ulkopuolisessa yksityisessä asunnossa. Opiskeluasuntola on hauska ja hyvin amerikkalainen autenttinen kokemus, jossa jaat pienen n. 20 neliön huoneen toiveesi mukaan yhdestä kolmeen huonekaverin kanssa. Huoneessa kaikilla on omat sängyt, vaatekaapit,
lipasto sekä työskentelypiste, mutta omaa tilaa ei juurikaan muuten ole, joten yksin asumaan tottuneelle tämä saattaa olla raskasta, mutta itse kuitenkin tykkäsin tästä ja huonekaverini oli tosi kiva amerikkalaistyttö! Asuntolan kylpytilat ja keittiö (yleensä vain leivänpaahdin, mikro ja lavuaari) jaetaan muiden asuntolan samansukupuolisten kavereiden kanssa. Huone maksaa
n. 500 dollaria kuukaudessa ja se kannattaa ehdottomasti valita kampuksen pohjoispuolelta, jossa asunnot ovat aivan kampuksen keskellä, eteläiseltä puolelta kävelymatka kampukselle saattaa olla jopa 3 kilometriä. Kampuksen ulkopuolella asuminen on hieman edullisempaa ja asumisen edut ovat selkeät: yleensä opiskelija pääsee jakamaan kokonaisen omakotitalon muutaman paikallisen mukavan opiskelijan kanssa, käytössä on iso oma huone, täysi keittiö ja ystävyyssuhteita kämppiksiin muodostuu helposti. Koteja löytyy esim facebook-ryhmien kautta kuten UNC Chapel Hill – off campus housing. Asuntoa kannattaa hakea Franklin Streetin läheisyydestä mikäli mahdollista, Carrboro puolestaan on kampuksesta usein jo ilmaisen bussimatkan päässä.

Opiskelu vaatii myös kattavan vakuutuksen. UNC tarjoaa tähän kallista student blue -vakuutusta, mutta vaihtoajan kestoksi pidennetty suomalainen matkavakuutus on itseasiassa student blue -vakuutusta huomattavasti edullisempi ja kattavampi. Suosittelen siis tämän vakuutuksen hyväksyttämistä yliopistolla. Voit myös hyväksyttää suomalaisen vakuutuksen
vaikka olisitkin ehtinyt jo ostaa stundent bluen. Saat vakuutusmaksun takaisin yliopistolta checkin muodossa.

Opiskelu ja opetus

Opiskelu Yhdysvalloissa voi olla tuntimäärällisesti Helsingin yliopistoa työläämpää, sillä läksyjä tulee luennoilta usein melko paljon, mutta opintojen sisällöt ja tehtävät ovat usein melko helppoja, jopa lukiokurssien harjoituksia vastaavia tehtäviä. Läksyt painottavat myös usein isoa osaa kurssiarvosanastasi, joten niistä ei kannata lintsata. Opiskeluun on siis ihan
hyvä varata aikaa, mutta niistä ei suotta tarvitse stressata turhan paljon. Varaudu myös siihen, että kursseja, jotka olet valinnut vaihtoon lähtiessäsi ei välttämättä järjestetä kyseisenä lukukautena ja joudut tekemään kurssivalintoja yhdessä uusien vaihtokaveriesi kanssa vielä paljon ensimmäisen kahden viikon ajan. Kurssien valinta saattaa olla stressaavaa, mutta siihen kannattaa käyttää aikaa. UNC:n luennoitsijat ovat pääosin todella vetoavia, taitavia ja omistautuneita opettajia, joten ota opinnoistasi kaikki irti. Oma kokemuksieni kursseista on inspiroiva, keskusteleva ja hyvähenkinen. Ryhmätyöt ovat hyvä keino hankkia paikallisia ystäviä ja opiskelijat ovat pääosin hyvin vastaanottavaisia ja ystävällisiä! Pieni vinkki myös lukujärjestyksen tarkkailuun: vaihto-opiskelijoilla on usein tapana käydä erilaisilla viikonloppureissuilla muissa osavaltioissa, joten monet vaihto-opiskelijat valitsivat kurssinsa niin ettei kenelläkään ollut luentokertoja perjantaisin. Tätä kannattaa harkita, mikäli haluaa viikonloppureissuille mukaan!

Matkailu ja kerhotoiminta

Kannattaa varata arkibudjettisi lisäksi pientä matkakassaa, sillä omatoiminen tai kaveriporukalla tehtävä reissailu Yhdysvalloissa on tosi helppoa ja antoisaa. North Carolinan matkailut ja vaellus-, jooga- ja kiipeilyretket onnistuvat helposti opiskelijakerho Carolina Adventuresin kautta. Itse kävin ystävieni kanssa tosi helpolla ja kivalla neljän päivän pääsiäisvaelluksella, jota muutama opiskelija ohjasi yliopiston lainateltoilla ja vaellustarvikkeilla. Muutenkin kannattaa lähteä rohkeasti mukaan itseä kiinnostaviin kerhoihin. Paikalliset opiskelijat ovat tosi mukavia ja heihin tutustuu kerhoissa tosi helposti
kivan yhteisen tekemisen ohessa. Auton vuokraus Yhdysvalloissa on myös hyvin helppoa ja kivoja kaupunkeja ympäristöstä löytyy paljon esim Raleigh ja Charlotte. Ajamista ei kannata suotta jännittää, automaattivaihteet, isot ja selkeät tiet ja isot autot ovat turvallisia. Pidemmälle pääset helposti
ja halvasti Greyhoundin busseilla esim. Washingtoniin ja New Yorkiin. Yöbussit ovat kaikista halvin vaihtoehto, jolla säästät myös kätevästi yhden airbnb-majoituksen hinnan. Myös lennot Miamista Kuuban Havannaan ovat hurjan halvat vaikka kivalle Spring Break -reissulle, alle 100 dollaria!