Vaihtokertomus, KU Leuven, kevät 2019

Teologisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Ennakoiva opiskelija voi alkaa valmistautua KU Leuvenissa opiskeluun jo 7 kk ennen lähtöä, mutta valmistelut kannattaa aloittaa viimeistään 4 kk ennen opintojen alkua. Minä ja vaimoni olimme niin innoissamme vaihtoon lähdöstä, että aloitimme kevätlukukauteen 2019 sijoittuneiden vaihto-opintojen valmistelut jo kesällä 2018. Suosittelen aloittamaan siitä, että tarkistat onko sinulla voimassaoleva passi, henkilökortti ja eurooppalainen sairasvakuutuskortti koko vaihto-opintojen ajaksi. Saatat myös tarvita passikuvia erilaisiin rekisteröitymisprosesseihin Leuvenissa, joten muista käydä kuvauttamassa itsesi ennen reissuun lähtöä. Laajaa matkavakuutusta ei pidä myöskään unohtaa!

Vuokra-asunnon etsiminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin googlettamalla ”KU Leuven housing”. Sitä kautta pääset tutustumaan yliopiston Kotwijs-asunnonhakujärjestelmään. Vuokra-sopimuksen tekemisen kanssa ei kuitenkaan kannata hötkyillä. Sopimukset tehdään yleensä vähintään 6kk ajanjaksolle ja niitä on erittäin vaikea purkaa ilman todella hyvää syytä. Mikäli et halua luopua Suomen asunnostasi vaihto-opintojen takia, niin suosittelen aloittamaan alivuokralaisen etsimisen mahdollisimman pian. KELA myöntää asumistukea Suomikotiin 3 kk ajan, joten se ei riitä kattamaan edes yhden lukukauden vuokrakuluja.

Matkatavaroita pakatessa kannattaa tutustua edeltävien vuosien säätilastoihin Belgiassa. Niistä huomaat, että talvi on hyvin sateinen ja tuulinen. Pakkasesta ei siis tarvitse erityisemmin huolehtia, mutta veden ja tuulen kestäviä vaatteita tulet tarvitsemaan! Kesällä päästään taas melko usein +30 asteen lämpötiloihin, joten ota jotain kevyttä vaatetusta mukaan. Muuten Belgian kevät voi yllättää suomalaisen. Lentolippujen bongaamisessa ennakoiva hintaseuranta kannattaa ja kun matkustuspäivä on selvillä, ilmoita ulkoministeriöön matkastasi.

KULeuven_1
Kuva maaliskuisesta Leuvenista.

KU Leuvenin opintoneuvonnasta voi tulla ensimmäisiä viestejä jo 8-10 kk ennen vaihto-opintojen alkua. Orientaatioviikkoa ja alkubyrokratiaa koskeva tiedotus alkaa kuitenkin pari kuukautta ennen lukukauden/-vuoden alkua. Me saimme sähköposteihimme hyvät ohjeistusta mukaan otettavista dokumenteista, orientaatioviikon aikatauluista, ilmoittautumisista yms. Ilmoittautuminen osaan orientaatioviikon tapahtumista on pakollista ja kokonaisuudessaan orientaatioviikkoon osallistuminen helpottaa opintojen käynnistämistä erittäin paljon. Älä siis unohda ilmoittautua!

Erasmus-vaihtoapurahan hakemisesta ennen lähtöä ei varmaan tarvitsisi muistuttaa, mutta älä unohda hakea sitäkään!

Alkubyrokratia vaihtokohteessa

Suosittelen Belgiaan saapumista päivä tai pari ennen orientaatioviikon virallista aloitusta. Tällöin ehdit tutustumaan ympäristöösi hieman ja tarvittaessa jatkamaan asunnon etsimistä. Kun olet ilmoittautunut orientaatioviikon ohjelmiin ja olet ajoissa paikalla, niin alkubyrokratiasta selviää kyllä hienosti! KU Leuvenissa on paljon kokemusta kansainvälisten opiskelijoiden ohjauksesta ja sinusta otetaan kyllä koppi ja opastetaan eri papereiden täyttämisessä. Saat esimerkiksi ohjeistusta siitä, miten rekisteröityminen kaupungintalolle tulisi tehdä. Jos kuitenkin missaat orientaatioviikon ohjelmasta kriittisiä osioita, niin ota yhteyttä tiedekuntasi opintoneuvojaan. He auttavat sinua mielellään.

Asuminen

Meidän kokemuksemme mukaan Leuven on erittäin miellyttävä paikka asua. Asunnon saaminen voi viedä aikansa, mutta ympäristönä Leuven on loistava. Kaupunki toimii pitkälti pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden ehdoilla, ja kaupungin koosta johtuen polkupyörän vuokraaminen kannattaa ehdottomasti. Minä ja vaimoni käytimme paikallista bussia vain kerran koko vaihdon aikana. Upeiden rakennusten ja kompaktin koon lisäksi Leuven on myös hyvin turvallinen kaupunki. Kaupungilla saattoi liikkua mihin kellonaikaan tahansa, eikä oman turvallisuutensa takia tarvitse jännittää ollenkaan. Välillä tuntui suorastaan hämmentävältä kuinka miellyttävä Leuvenin tunnelma oli esim. verrattaessa 15 min junamatkan päässä olevaan Brysseliin. Belgian pääkaupunkikin oli mukava paikka vierailla, mutta tunnelmaltaan selvästi erilainen. Asumiskulut Leuvenissa vaihtelevat arvioni mukaan 450-900€ välillä. Asumisen ja elämisen kulujen kattamisessa sinua voivat auttaa mm. Erasmus-apuraha sekä KELAn myöntämä opintotuki, opintolaina ja asumislisä. Yliopiston ruokala ei ole yhtä halpaa kuin Suomessa, mutta mukaa saa kuitenkin aina ranskalaisia niin paljon kuin napa vetää! Jos olet oluen ystävä, niin Leuven on täynnä mahdollisuuksia. Mallasjuomien Mekka tarjoaa erittäin laajan valikoiman erilaisia oluita ja erittäin halpaan hintaan. Kokonaisuudessaan Leuvenissa asuminen ja eläminen oli mielestämme melko saman hintaista kuin Helsingissä asuminen. Paljon riippuu siitä missä asut, mitä syöt ja mitä teet.

Opiskelu ja opetus

KU Leuven on yksi maailman kovatasoisimpia yliopistoja. Tämä kannattaa tiedostaa heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Opetus on hyvää ja opiskelijoilta vaaditaan paljon, mutta tuloksena tulet oppimaan paljon!  Tentit ovat pääsääntöisesti suullisia, ne järjestetään aina lukukauden lopuksi ja niihin valmistautumisessa kannattaa tehdä yhteistyötä muiden opiskelijoiden kanssa. Yksilösuorittaminen kannattaa jättää lentokentälle jo Suomessa ja asennoitua opiskeluun tiimityönä. Tällöin et ainoastaan saa parempia arvosanoja, vaan verkostoidut muiden opiskelijoiden kanssa kuin itsestään. Lukukauden aikana luetaan, kirjoitetaan, tehdään ekskursioita ja pidetään esitelmiä. Englanniksi. Niille joita suullinen tentti jännittää, voin sanoa pari rohkaisun sanaa. Kurssien vetäjät eivät tahdo sinun epäonnistuvan. Saat aikaa valmistella vastauksesi ja parhaimmillaan tentti on kuin mielenkiintoisesta aiheesta käytävä hyvä keskustelu oppilaan ja oppimestarin välillä.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Leuven on pyöräilijöiden kaupunki ja pyöräily on poliisin valvonnassa. Pidä huoli, että pyöräsi täyttää lainvaatimat ehdot ja että noudatat liikennesääntöjä. Jos pyörällä perseillään, voit saada monen sadan euron sakot. Belgian sisällä kannattaa matkustaa junalla ja Eurotripilläsi suosittelemme käyttämään Flixbussia. Matkustaminen on molemmilla edullista ja Flixbussilla voit kompensoida matkasi ilmastovaikutuksia pientä lisäkorvausta vastaan. Mainittakoon, että esim. Bryssel-Pariisi-Lontoo-Bryssel bussimatka kahdelle maksoi n. 80€. Yhteensä.

KULeuven_2
Flixbus. Opiskelijan ystävä matkustettaessa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *