Vaihtokertomus, University of Gothenburg, Ruotsi, kevät 2020

Oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Olin päättänyt lähteä Ruotsiin vaihtoon jo jonkun aikaa ennen haun alkamista. Ruotsissa viehätti yliopistojen korkea taso, samankaltainen kulttuuri, sekä kielitaidon kohentuminen. Toivoinkin kehittäväni ruotsin kieltä englannin kielen ohessa mahdollisimman paljon, sekä löytäväni yliopiston, joka tarjoaisi kursseja, joita pystyisin mahdollisimman hyvin hyödyntämään omissa opinnoissani. Opiskelen oikeustieteellisessä ja hainkin ensimmäisenä vaihtoehtona Uppsalaan, sillä olin kuullut, että siellä on laadukkain opetus ja vilkkain opiskelijaelämä. Göteborgista en tiennyt juuri mitään, mutta valitsin sen toiseksi kaupungin perusteella. Päädyinkin lopulta jälkimmäiseen ja nyt voi sanoa, että ei olisi voinut käydä parempi tuuri.

Hakuprosessi oli mielestäni helppo ja sujuva, sekä kotiyliopistossa, että vaihtoyliopiston päässä. Lokakuussa sain tiedon hyväksymisestä vaihtoyliopistosta, vaikka valinta oli teoriassa jo selvä. Suhteellisen myöhään – vasta joulukuussa – teimme kurssivalinnat sähköpostilla tulleen lomakkeen mukaisesti ja saimme tietoa asunnon hakemisesta. Kaikki sujui kuitenkin hyvin.

Jälleenvuokrasin HOASin kaksioni vaihdon ajaksi, mikä oli ideaali päätös, jottei kuluja tullut kotimaassa. Säästin myös rahaa etukäteen jonkin verran ja jälkikäteen voi sanoa, että se kannatti. Laskin jonkinlaisen budjetin vaihtoa varten, mutta ylimääräisiä kuluja tulee jatkuvasti ja vaihdossa on kiva pystyä tekemään kaikkea ylimääräistä, mistä ehkä kotona säästää. Itselläni myös esimerkiksi hajosi yllättäen läppäri ja jouduin opinnoista selvitäkseni ostamaan välittömästi uuden, mikä oli iso lovi budjettiin.

Alkubyrokratia vaihtokohteessa

Ruotsi on siitä helppo maa lähteä, ettei tarvitse olla huolissaan byrokratiasta. Yliopisto lähetti jokin aika ennen lähtöä sähköpostilla useamman dokumentin, muun muassa vakuutustodistuksen, jotka pyydettiin tulostamaan ja tuomaan mukana. Näitä dokumentteja en itse ainakaan koskaan tarvinnut, mutta hyvä tehdä kaikki ohjeiden mukaan.

Asuminen

Näkymä huoneeni ikkunasta
Näkymä huoneeni ikkunasta.

Göteborgissa toimii paikallinen HOAS: SGS Studentbostäder. Haku tehtiin jo yliopiston haun yhteydessä ja se toimi todella hyvin. Hakiessa sai toivoa asuntoa tietyltä alueelta, mutta itselle ainakin kaikki alueet näyttivät samankaltaisilta, joten jätin toiveet tyhjiksi. Yliopistolta kerrottiin, ettei välttämättä kaikille pystytä tarjoamaan asuntoa, varsinkaan syyslukukausina, mutta käytännössä asunnon saaminen on varmaa, varsinkin jos on valmis maksamaan hieman enemmän. Sain asuntoehdotuksen joulukuussa ja hyväksyin sen saman tien. On mahdollista myös hylätä tarjous, mutta voi tulla kiire saada toinen tarjous, joten en ehkä lähtisi yrittämään.

Asuntoni oli solu, jossa jaoin keittiön neljän muun kanssa. Jokaisella oli siis oma kylpyhuone, mistä tykkäsin kovasti. Asuin itse Olofshöjdin alueella, jossa onnekkaasti asuivat myös kaikki vaihtarikaverini ja suurin osa opiskelijoista muutenkin. Oma taloni oli pienimmästä päästä, suurimmissa asui jopa 20 henkilöä, jotka jakoivat useamman keittiön keskenään. Tällä alueella lähes kaikki asunnot ovat soluja, mutta lähettyvillä sijaitsee myös SGS:n yksiöt, joissa joitakin tuttaviani asui. Solujen hinnat pyörivät 3000-4000 kruunussa, yksiöt 5000 kruunusta ylöspäin, eli hintataso on Suomen opiskelija-asuntojen luokkaa. Omista mieltymyksistä riippuen kannattaa miettiä, haluaako rahaa käyttää asumiseen vai mieluummin aktiviteetteihin. Soluasunnot ovat vanhahkoja ja keittiöt eivät ole siisteimmästä päästä, mutta kaikki toimi kuitenkin hyvin ja koin ainakin itse, ettei vaihdossa juuri ehdi aikaa viettämään kotona (tosin korona luonnollisesti muutti tätä), joten hieman alkeellisempi koti riittää hyvin.

Pieni vinkki tähän vielä, että ainakin SGS tarjoaa kesäkuu-elokuu vuokravapaina kuukausina! Eli jos olet lähdössä varsinkin kevätlukukaudeksi, joka jatkuu kesäkuun puolelle, ei välttämättä tarvitse kiirehtiä kotiin. Itse vietin juhannuksen Ruotsissa ja se oli ehdottomasti yksi kivoimmista juhlista!

Opiskelu ja opetus

Kuva yliopiston pääovilta
Kuva yliopiston pääovilta

School of Economics, Business & Law (Handelshögskolan) eroaa siinä mielessä muista Ruotsin oikeustieteellisistä, että täällä on yhdistetty kauppakorkeakoulu ja oikeustieteellinen. Käytännössä tämä yhdistäminen ei vaikuttanut opiskeluihin, oli lähinnä avartavaa, kun pääsi tapaamaan myös kauppatieteitä opiskelevia vaihtareita ja löysinkin parhaat kaverini juuri siltä puolelta. Oikeustieteellinen oli siis eritelty selkeästi ja kurssit olivat saman tyyppisiä mihin olen kotonakin tottunut, jaoimme kauppatieteiden kanssa vain rakennuksen. Mitä tulee kurssikirjallisuuteen, en joutunut ostamaan mitään kirjoja fyysisinä kappaleina. Jotkut kurssikavereistani ostivat ja hinnat olivat noin 50-100 euroa kappaleelta. Kirjat löytyivät myös sähköisinä versioina ja suurin osa materiaaleista tuli opettajilta. Tämä on kuitenkin hyvin yksilöllistä, ja kauppakorkean puolella opiskelleet kaverini esimerkiksi joutuivat ostamaan suurimman osan kirjoistaan.

Oikeustieteellisen kurssitarjonta vaihtareille oli melko suppea, mutta toisaalta kurssit olivat useimmiten 15 opintopisteen laajuisia, joten ei tarvinnut valita kuin kaksi. Toisaalta taas kahden kaikkein mielenkiintoisimman valitseminen oli haastavaa ja olisin ehkä mieluummin ottanut esimerkiksi neljä 5 opintopisteen kurssia. Kurssini olivat International Criminal Law ja Comparative Legal History. Ensimmäinen kurssi sijoittui aikaan ennen koronaa ja jälkimmäinen suoritettiin täysin etänä. Molemmat osoittautuivat mielenkiintoisiksi kursseiksi.

Meillä opiskelu oli puoliksi luento-opetusta ja puoliksi seminaarityöskentelyä. Kursseilla oli mukavasti vain noin 20 henkilöä, mikä poikkeaa omasta tiedekunnastani suuresti. Suurin osa osallistujista oli vaihtareita, mutta myös paikallisia oli mukana. Luennot eivät olleet pakollisia, seminaareissa läsnäolo oli ja näitä oli noin kerran viikossa. Seminaarityöskentely oli mielestäni paljon mukavampaa kotiin verrattuna nimenomaan ryhmäkoosta johtuen, sillä kaikki saivat vuoronsa ja keskustelua todella syntyi. Erityisesti vertailevan oikeushistorian kurssilla saimme alulle valtavan monta kiinnostavaa keskustelua eri maiden oikeuskulttuureista, sillä kurssilla sattui olemaan henkilöitä hyvin laajasti eri valtioista ympäri maailmaa.

Kummallakin kurssillani arvostelu perustui loppuesseeseen ja osittain myös seminaarityöskentelyyn. Tämä oli mielestäni toimiva konsepti, sillä esseetä sai tehdä rauhassa koko kurssin ajan eikä tarvinnut stressata tentistä, kuten kotona. Helsingin yliopistossa arvosana on pelkästään hyväksytty/hylätty, mutta Göteborgin päästä sai arvosanan AB (Pass with distinction), BA (Pass with credit) ja B (Pass). Koin, että esseiden taso oli osaamiseni kanssa linjassa, ensimmäisellä kurssilla koin joitain haasteita puutteellisen ohjeistuksen kanssa, mutta kirjoittaminen itsessään sujui ilman suurempia ongelmia. Professorit olivat mukavia ja kannustavia ja seminaarit hyvin opettavaisia. Toki tämä riippunee paljon muista opiskelijoista ja heidän aktiivisuudestaan, minulle sattui luultavasti myös hyvä tuuri.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Ruotsiin sopeutuminen on varsin helppoa eikä varsinaista kulttuurishokkia tullut missään vaiheessa. Hintataso on samanlainen Suomen kanssa, joten budjetin suunnittelu on helppoa. Kaikki käytännön asiat toimivat hyvin, esimerkiksi julkinen liikenne on täsmällinen ja kattava. Ruotsalaiset, varsinkin göteborgilaiset, ovat todella mukavia ja avoimia, sekä hyvin kansainvälisiä. Göteborg on vaihtareiden lisäksi todella kansainvälinen paikka ja muualta muuttaneita on valtavasti, joten joukkoon sopeutuminen on helppoa. Göteborg ei ole ehkä se tunnetuin kohde suomalaisille ja tapasinkin vain yksittäisiä suomalaisia vaihtoni aikana, joten pääsi todella tutustumaan muihin kulttuureihin.

Kaupunkina Göteborg on upea. Se on noin Helsingin kokoinen, mutta tuntuu pitävän sisällään paljon enemmän. Esimerkiksi keskellä kaupunkia on suuri kasvitieteellinen puutarha ja eläintarha, ulkoilumaastot ovat muutenkin omaa luokkaansa. Göteborgissa on todella suuret korkeuserot, joten maisemat ovat usein hienot. Luonnon lisäksi suurkaupungin tunne on kuitenkin läsnä ja kaikille löytyy omanlaista tekemistä. Kaupunki on hyvin turvallinen ja samanlaista maalaisjärkeä käyttäen, kuten vaikkapa Helsingissä, pärjää oikein hyvin. Handelshögskolan on todella hieno ja uusi rakennus, sekä sen yhteydessä uusittu Handelspub on kokemisen arvoinen joka keskiviikko.

Göteborgs botaniska trädgård (Kasvitieteellinen puutarha)
Göteborgs botaniska trädgård (Kasvitieteellinen puutarha)

Sääolosuhteet ovat merelliset, eli sadetta ja tuulta on odotettavissa paljon. Talvi on leuto ja lunta ei juuri näy. Kevät kuitenkin tulee selkeästi aiemmin kuin Suomessa ja jo huhtikuussa saimme paikoittain nauttia yli 20 asteen lämpötiloista.

Opiskelijaelämä

Teimme yhden roadtripin neljän kaupungin läpi alkukeväästä ja reissun Tukholmaan, sekä koronan puhjettua vuokrasimme kaksi eri kertaa airbnb:n Göteborgin saaristosta, jossa vietimme aikaa lähinnä syöden hyvin ja rentoutuen, kun jokaisella alkoi soluhuoneen seinät kaatua päälle. Göteborgista on myös todella helppo matkustaa Kööpenhaminaan ja Osloon etäisyyksien takia, mutta ne jäivät tällä kertaa haaveeksi.

Onnekseni koronaepidemia puhkesi vasta maaliskuussa, joten ehdimme lähes kaksi kuukautta viettää normaalia elämää ja esimerkiksi kaksi ensimmäistä viikkoa, jotka olivat orientaatioviikot, olivat aivan huikeat ja täynnä ohjelmaa. Handelshögskolan ja sen oppilaskunta ovat todella innoissaan vaihtareista ja ohjelmaa järjestettiin alussa joka ilta. Tämän kuulin olleen poikkeuksellista verrattuna joihinkin muihin tiedekuntiin. Elämä ehti olla normaalia niin pitkään, että ystäviä ehti kertyä ja loppukevät meni mukavasti, vaikka aktiviteetteja oli vähemmän. Paras ja kliseisin vinkki minkä haluan antaa on: ole avoin, ennakkoluuloton ja osallistu kaikkeen! Samana iltana, kun virallinen saapumispäivä oli, järjestettiin Pub Hangout läheisessä pubissa, jossa tarkoituksena oli vain rennosti tutustua muihin vaihtareihin ja tutoreihin. Menin paikalle jännittyneenä ja istuin ensimmäiseen pöytään, jossa näin vapaan paikan. Löysin tuosta pöydästä yhden tämänkin hetken parhaimmista ystävistäni. Ihmiset tekevät vaihtokokemuksesta unohtumattoman ja minulle jäi Ruotsista useita sydänystäviä, toivottavasti loppuelämäkseni. Vaihtokokemus on jotain mitä on mahdoton selittää ja ymmärtää, ennen kuin sen on itse kokenut.