Vaihtokertomus, Universiteit Gent, Belgia, kevät 2023

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

Vaihtokohteen valinta ja hakeminen

Valitsin vaihtokohteen sillä perusteella, että halusin opiskella englanniksi, mutta en englanninkielisessä maassa. Erasmus-vaihto valikoitui myös sen helppouden takia, kun ei tarvitse hakea viisua tai täytellä muitakaan erinäisiä lomakkeita. Yliopiston selkeät kotisivut sekä mielenkiintoinen kurssivalikoima, vaikuttivat myös positiivisesti kohdevalintaani. Kanaalien halkoma keskiaikainen keskusta sai myös mielenkiintoni heräämään, sekä ehdottomasti vohvelit.

Kuva asuntolakompleksin pihalta

Saapuminen ja ensimmäisten viikkojen tunnelmat

Saapuminen Gentiin Brysselin Zaventemin lentokentältä oli helppoa, sillä lentokentältä kulkee suora juna Gentin Sint-Pietersin asemalle. Asuntolan huoneen sai käyttöönsä vasta päivää ennen kuin orientaatio yliopistolla alkoi, joten päätin saapua vasta samana aamuna. Se oli hyvä ratkaisu, sillä paikkoihin ehti tutustua hyvin myöhemminkin. Gent ei ole mitenkään iso kaupunki. Asuntola oli aika lailla juuri sellainen kuin odotinkin; huone oli tosin suurempi kuin mitä olin ajatellut ja oma kylpyhuone oli ehdoton plussa. Oman käytävän kanssa tuli siis jakaa vain keittiö. Omassa huoneessa oli myös jääkaappi, joten asuntola sattui omalle kohdalleni olemaan oikein hyvä ratkaisu, koska sen saaminen kevätlukukaudella ei aiheuttanut mitään ongelmia ja hinta oli sopiva.

Ensimmäiset viikot olivat aika hektisiä, kun piti samalla tutustua uuteen kaupunkiin, solmia uusia ihmissuhteita sekä totutella paikalliseen opiskelijakulttuuriin.

Arki kohteessa

Arki pyöri paljon opiskelujen ja matkustelun ympärillä. Belgia ei ole mitenkään iso maa, joten sitä on helppo kiertää junalla (tai Flixbussilla). Viikonloppuisin meno-paluu junaliput ovat puoleen hintaan, joten päiväretkiä tuli tehtyä paljon. ESN Gent järjesti myös matkoja ja heidän kauttaan tuli vierailtua Bruggessa ja Luxemburgissa. ESN järjesti myös lautapeli-iltoja sekä organisoi erilaisia urheilukerhoja kuten lentopalloa ja koripalloa bileiden vastapainoksi.

Oma kampukseni sijaitsi yllättävän kaukana asuntolalta, joten heti ensimmäiseksi hankin vuokapyörän kuten paikalliset opiskelijat tekevät. Gentissä kaikki kulkevat kaikkialle pyörällä. Pyörän vuokraaminen oli tehty erittäin vaivattomaksi. Pyörän avulla taitoin matkan kampukselle 8 minuutissa ja samalla koin yhdenkuuluvuutta muiden opiskelijoiden kanssa viilettäessämme aamuisin pyöräkaistoja pitkin opiskelemaan. Aluksi minua hermostutti tällainen pyöräilykulttuuri, sillä en ollut pyöräillyt kampukselle vuosiin, mutta se osoittautui erittäin sujuvaksi, sillä Gentissä pyöräilijät ovat etusijalla. Heille on selkeät kaistat mistä mennä ja pyöräilijöitä on niin paljon, että aina on joku, jonka tekemisiä seurata, jotta tietää kuinka toimia. Yllättävää oli kuitenkin se, että vain ani harvalla oli kypärä pyöräillessään.

Keskustan läpi virtaava kanaali

Kaupassa ruoan hinta yllätti. Olin kuvitellut keski-Eurooppaa reilusti Suomea halvemmaksi, mutta se osoittautuikin vielä kalliimmaksi kuin Suomi. En tiedä onko syynä tämä nykyinen maailmantilanne, vai onko Belgia muutenkin aina ollut kalliimpi. Suomen opiskelijaruuan hintaan tottuneena, oli Gentin opiskelijaruokalan hinnasto hieman järkytys. Ruoan hinta pyöri siinä viiden euron paikkeilla.

Belgian roskakulttuuri oli kulttuurishokki. Belgiassa kierrätetään kyllä ahkerasti, mutta aamuisin roskat vain jätetään lojumaan pusseissa kadulle ja jossain vaiheessa päivää ne noukitaan siitä roska-auton kyytiin. Jos joutui lähtemään tarpeeksi aikaisin luennolle, oli roskapusseja kaikkialla. Parin ensimmäisen viikon jälkeen siihen tosin tottui, eikä pusseja enää huomioinut aamuisin.

Arkiviikkojen ja viikonloppujen sekä pyhäpäivien ero on kuin yö ja päivä opiskelijan näkökulmasta katsottuna. Meidän asuntolamme sijaitsee opiskelijoiden bilealueella noin 20 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Asuntolan ympäristössä oli aivan hiljaista yliopiston loma-aikoina ja viikonloppuisin, koska paikalliset opiskelijat menevät aina vanhemmilleen. He viettävät vain viikot opiskelijakaupungeissa, siksi viikolla saattaa olla aamun pikkutunneille asti hyvin railakas meininki.

Vaihtoyliopiston kurssit ja opetuskulttuuri

Taustalla Sint-Niklaaskerk Gentin keskustassa

Kurssit olivat mielenkiintoisia ja erilaisia kuin Helsingin yliopistossa on tarjolla omassa koulutusohjelmassani. Se olikin ehdottomasti yksi syy, miksi hain Gentiin opiskelemaan. Opetus oli muuten hyvin samankaltaisia kuin Suomessakin; luennoitsija puhuu edessä ja kursseille kuuluu ryhmätöitä ja lopuksi vielä tentti. Läsnäolopakkoa ei ollut paitsi harjoituksissa. Luennon kestoista olin järkyttynyt, sillä luennot kestivät kolme tuntia, jossa noin puolessa välissä oli yksi 15 minuutin tauko.

 

Olin yllättynyt, että Erasmus-opiskelijana minun piti maksaa paikallisen kielikeskuksen hollannin alkeiskurssista vaihto-opiskelijoille, mutta halusin ottaa kurssin silti. Kurssi oli hauska ja vaikkei sen avulla oppinutkaan puhumaan, niin sanastoa kuitenkin kertyi melkein huomaamatta, joten kylttien lukemien helpottui.

Lukukauden ja lomat

Lukukausi kestää Gentissä yllättävän pitkään. Lukukausi alkaa helmikuun puolessa välissä. Itseltäni loppui varsinaiset luennot jo huhtikuussa, ja toukokuun puoleen väliin mennessä olin saanut pidettyä jo kaikki suulliset esitelmät. Kesäkuussa alkoi kuitenkin vasta tenttikausi, joka kesti kuukauden. Kieltämättä se söi hieman motivaatiota, mutta suoriuduin tenteistä kuitenkin lopulta kunnialla. Kirjalliset tentit olivat samanlaisia kuin Suomessakin, mutta täällä on käytössä myös suulliset tentit.

Varsinaista lomaa lukukauden aikana oli pääsiäisen ympärillä kaksi viikkoa, muutama yksittäinen yliopiston juhlapäivä sekä toukokuun viimeinen viikko ennen tenttikauden alkua.

Mitä kannattaa huomioida

Omassa tiedekunnassani (Faculty of Science) työmäärä tuntui suuremmalta kuin Helsingin yliopistossa, sillä kurssit olivat 3 opintopisteen arvoisia, mutta niissä tehtiin saman verran töitä kuin 5 opintopisteen arvoisissa kursseissa täällä Suomessa. Kurssit eivät varsinaisesti olleet vaikeita, mutta työläitä kyllä. Tämäkin tosin riippuu tiedekunnasta, sillä muissa tiedekunnissa kurssit saattoivat olla jopa 6 opintopisteen arvoisia.

Gentissä yleensä joka paikkaan on tarjolla opiskelija-alennus, mutta suurimmassa osassa niissä on yläikäraja; 25 vuotta. Tosin eipä kukaan ikää kysynyt, kun heilautti yliopiston opiskelijakorttia.
Gent valittiin vuoden Erasmus-kohteeksi 2023!

Paluu Suomeen

Fiilikset Suomeen palaamisesta ovat ristiriitaiset. Ei malttaisi odottaa, että pääsee taas näkemään ystäviä ja perhettä sekä rauhoittumaan omaan yksiöön, mutta samalla on erittäin haikea fiilis lähteä. Elämä on ollut viimeiset kuusi kuukautta yhtä Erasmus-kuplaa, joten muutoksia on taas luvassa Suomeen palattua. Eiköhän kaikki kuitenkin ajan kanssa sovi yhteen.

Vaihtokertomus: Ca’ Foscari University of Venice, kevät 2023

Humanistinen tiedekunta, Alue- ja kulttuurintutkimus

Saapuminen ja ensimmäisten viikkojen tunnelmat

Olin kevätlukukauden 2023 vaihdossa Ca’ Foscarin yliopistossa Venetsiassa. Vaihtokohteeni valitsin pääaineeseeni sopivan kurssitarjonnan takia sekä siksi, että vaihto Italiassa kiinnosti minua kovasti. Saavuin Venetsiaan tammikuun lopussa, jotta ehtisin tutustua ympäristöön ja asettua aloilleni rauhassa ennen opintojen alkua. Kevätlukukauden opetusperiodi alkaa Ca’ Foscarissa helmikuun toisella viikolla, mutta helmikuun ensimmäinen viikko on varattu kansainvälisten opiskelijoiden tervetuloviikoksi. Suosittelen ehdottomasti tervetuloviikolle osallistumista – viikko pitää sisällään mukavia aktiviteetteja ja hyödyllistä informaatiota yliopiston toimesta. Viikko on hyvä tapa tutustua niin muihin kansainvälisiin opiskelijoihin ja vaihtareihin kuin myös viikolle vapaaehtoisina järjestäjinä osallistuviin paikallisiin opiskelijoihin! Sosiaalisiin aktiviteetteihin kuitenkin pitää muistaa ilmoittautua etukäteen, jotta niihin saa paikan.

Ca’ Foscarilla on myös aivan loistava Buddy Programme! Ca’ Foscarin kansainvälisten asioiden toimisto lähettää kaikille vaihto-opiskelijoille noin puolitoista kuukautta ennen vaihdon alkua listan Buddy Programmeen ilmoittautuneista paikallisista opiskelijoista, joka sisältää mm. opiskelijoiden nimen, pääaineen, kiinnostuksenkohteet/harrastukset ja lyhyen vapaamuotoisen esittelyn. Buddyjen tarkoitus on toimia vaihtotuutoreina. He auttavat mieltä askarruttavissa asioissa, yliopiston käytäntöihin tutustumisessa ja opiskelijayhteisön osaksi integroitumisessa. Parasta on, että voit valita Buddysi itse ottamalla yhteyttä kiinnostavaan henkilöön! Buddyksi ilmoittautuneita opiskelijoita on yli sata, joten jokainen löytää varmasti itselleen Buddyn, jonka kanssa on yhteisiä mielenkiinnonkohteita.

Itselleni Buddy Programme oli vaihdon ehdottomasti paras asia – olin yhteydessä valitsemaani Buddyyn jo ennen vaihdon alkua ja hän auttoi viestienkin välityksellä todella paljon, esimerkiksi tsemppaamalla asunnon löytämisessä ja neuvomalla minkä kampuksen opastettuun kierrokseen minun kannattaisi ilmoittautua tervetuloviikolla. Italiaan saavuttuani hän esitteli minulle paikkoja, antoi hyviä vinkkejä yliopistoon ja opiskelijaelämään liittyen ja esitteli minut ystävilleen. Ystävystyin etenkin Buddyni, mutta myös hänen kavereidensa kanssa nopeasti ja muodostin näin eräänlaisen turvaverkon ympärilleni. Buddy Programme on siis erinomainen tilaisuus tutustua samanhenkisin paikallisiin opiskelijoihin vaihtareiden lisäksi ja mahdollisuus luoda hyviä kaverisuhteita. Italialaisten kavereiden kanssa hengaillessa myös italian kielitaidon treenaaminen on mukavampaa ja helpompaa!

Arki kohteessa

Olin opiskellut Helsingin yliopiston kielikeskuksella italiaa jo pari vuotta ennen vaihtoon lähtöä, joten minulla ei ollut kielen kanssa ongelmia ja olinkin vain innoissani päästessäni parantamaan italian kielen taitoani. Kuitenkin pelkällä englannillakin pärjää, minkä olen vaihtarituttujeni kokemuksesta huomannut. Arkipäiväni koostuivat pitkälti siitä, että kävin yliopistolla luennoilla, vietin aikaa kavereiden kanssa ja opiskelin. Välillä osallistuin ESN:n järjestämiin tapahtumiin, kävin museoissa ja pikku retkillä. Italiassa kuun ensimmäisenä sunnuntaina kaupunginmuseot ovat ilmaisia, mitä kannattaa hyödyntää! Opiskelijahintaiset pääsyliput kulttuurikohteisiin ovat usein myös edullisia.

Pääsin myös yllättäen harjoittamaan kohteessa japanin kielen taitoani, vaikka vaihtoni olikin Euroopassa. Viikoittaisissa tandem-illoissa treenattiin sekä japanin että italian kielen puhumista pienissä ryhmissä – italialaiset japanin pääaineopiskelijat harjoittelivat japania ja japanilaiset vaihto-opiskelijat italiaa. Minulla oli aluksi hieman outo olo osallistuessani tandemiin, koska olin ainoa henkilö, joka ei ollut äidinkielinen japanin tai italian puhuja. Kuitenkin kokemus oli todella hauska ja rikastava!

Vaihtoyliopiston kurssit, opetuskulttuuri ja kokeet

Ca’ Foscarin kurssit ovat työläitä ja siihen kannattaa henkisesti varautua etukäteen. Lukemista on kurssien aikana paljon ja kursseilla on paljon asiaa. Omat kurssini kestivät koko kevätlukukauden, eli kaksi jaksoa. Eri pääaineissa yhden jakson kestävät kurssit ovat mahdollisia. Läsnäolopakko riippuu kurssista; omilla kursseillani ainoastaan italian kielikurssilla oli tiukka läsnäolopakko ja Venetsian kulttuurikurssilla läsnäolo oli suositeltavaa tai muuten tentissä olisi ekstrakysymyksiä. Muuten luennoille sai osallistua tai olla pois aika vapaasti. Paikallaolevien nimiä ei merkitty listaan, mihin olin Helsingissä tottunut. Opetuskulttuuri painottuu tentissä pärjäämiseen ja monet opiskelijat paahtavat tenttimateriaaleja täysaikaisesti noin kuukausi ennen tenttiä ja opiskelevat runsaasti myös kurssin aikana. Myös välikokeita/tehtäviä voi olla. Opetuksen taso kursseilla on yleisesti hyvä, mutta toki opettajasta riippuvaa.

Suoritin kurssini englanniksi, koska italian kielitaitoni ei ollut Venetsiaan saapuessani B2-tasolla. Kurssitarjonta on etenkin italiaa osaaville laaja, mutta kursseja löytyy myös englanniksi. Suosittelen kuitenkin tutustumaan englanninkielisten kurssien valikoimaan etukäteen ennen vaihtoa. Yhden tekemäni kurssin opetuskieli oli periaatteessa italia, mutta kurssilla luettavat artikkelit olivat kaikki englanniksi ja opettajan luvalla sain tehdä myös kurssin välitehtävät ja loppuesseen englanniksi. Suosittelen siis tarvittaessa kysymään opettajilta vaihtoehtoa suorittaa kurssi englanniksi, jos materiaalit ja opetusmenetelmät muuten sitä tukevat!

Tein vaihdossa viisi kurssia, joista kahdesta oli loppukoe ja kolmesta loppuessee. Loppukokeet olivat vaihto-opiskelijoille suunnatuilla kursseilla, toinen niistä oli italian kielikurssi ja toinen Venetsian historia -kurssi. Pääaineeseeni liittyvillä kursseilla kirjoitin kaikilla pitkät, 12–15-sivuiset loppuesseet. Oma tilanteeni oli harvinainen, sillä yleensä kursseista järjestetään suullinen tai kirjallinen koe. Laajat loppuesseet ovat epätavallisia. Vietinkin opetuksen loppumisen jälkeisen lukukauden viimeisen kuukauden lähinnä yliopiston kirjastossa esseitä kirjoittaen. Lohduttavaa oli se, että Ca’ Foscarin kirjastot ovat viihtyisiä ja helteellä viileämpiä kuin oma koti olisi ollut. Kirjastossa pystyi näkemään myös omiin tentteihinsä opiskelevia kavereita.

Asuminen

Itse asuin vaihtoni ajan Mestressä, joka on Venetsian osa mantereen puolella – vertaisin sitä hieman siihen, kuin asuisi Vantaalla. Asunnon löytäminen Venetsiassa on todella vaikeaa, joten suosittelen varaamaan siihen reilusti aikaa ja kärsivällisyyttä. Asunnon etsiminen kannattaa aloittaa heti kun olet tullut hyväksytyksi yliopistoon ja saanut viimeiset hakuprosessit valmiiksi. Itse aloitin asunnon hakemisen vähän myöhään ja prosessissa oli myös mutkia matkassa. Kannattaa olla todella varovainen huijareiden suhteen! Lopulta pitkällisen stressin jälkeen sain vuokrattua huoneen noin puolitoista viikkoa ennen Venetsiaan saapumista. Asuin jaetussa asunnossa (käytännössä solussa) neljän muun opiskelijatytön kanssa. Kaikilla meillä oli omat huoneet, mikä oli minulle tärkeää oman rauhan kannalta. Asuntoa etsiessäni tärkein kriteeri oli, että saisin oman huoneen, sillä Italiassa kahden hengen jakamat huoneet ovat yleisiä. Lisäksi asunnossa oli käytössä yhteinen keittiö ja kaksi kylpyhuonetta.

 

Mestre alueena oli mielestäni ihan kätevä, koska kaikki palvelut ovat lähellä. Ruokakauppoja on runsaasti ja kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. Mestressä on myös puistoja ja paljon vihreämpää kuin Venetsian saarella. Itse asuin Mestren keskustassa, joten bussilla Venetsiaan pääsi noin 20–25 minuutissa. Lisäksi kävelymatka yliopistolle Piazzale Romalta (jossa bussien pääteasema sijaitsee) oli keskimäärin noin 15 min, riippuen toki luennon sijainnista. Ruuhka-ajan ulkopuolella bussimatkaan kului parhaassa tapauksessa vain vartti. Kannattaa tosin varautua siihen, että bussit kulkevat aivan omassa ajassaan aikatauluista välittämättä – ohitusajat ovat todella suuntaa antavat, ja bussit ovat yleensä 5–10, joskus jopa 15, minuuttia myöhässä. Julkinen liikenne tosin on edullinen, opiskelijan kuukausilippu maksaa 25 € sisältäen koko Venetsian alueen + vaporetot, eli vesibussit.

Asuntoa etsiessä kannattaa hyödyntää sivustoja kuten idealista, immobiliare, bakeca ja subito. Lisäksi olemassa on Venetsian alueen asuntoihin keskittyneitä Facebook-ryhmiä, Instagramissa puolestaan kannattaa seurata SpottedUnive’n stooreja ja heidän ylläpitämäänsä Telegram-ryhmää. Ca’ Foscarilla on myös housing office, josta voi kysyä apua asunnon/huoneen löytämiseen. Yliopisto tekee myös yhteistyötä asuntoloiden kanssa, joiden yhteystiedot löytyvät yliopiston verkkosivuilta. Asuntolasta voi tosin olla vaikeaa löytää paikkaa, jos majoitusta tarvitsee vain puoleksi lukuvuodeksi.

Mikä yllätti sinut vaihdon aikana

Ca’ Foscarissa yliopistojen kirjastoja on monia eri tiedekuntiin keskittyen. Kirjastoon sisälle päästäkseen tulee kuitenkin aina tehdä sähköinen varaus yliopiston sovelluksen kautta, mikä oli varsinkin alussa minusta todella erikoista. Varaus on vahvistettava kirjaston tiskillä, ennen kuin kirjastoon saa mennä sisään.

Italiassa ruokakaupat sulkeutuvat aikaisin, johon totutteluun meni hetki.  24 h auki olevia kauppoja ei ole kuten Suomessa ja varsinkin sunnuntaisin pitää muistaa, että ruokakaupat voivat mennä kiinni jo seitsemältä. Jotkut pienet yksityiset puodit voivat olla auki tosin myöhempäänkin. Ravintolat ja pizzeriat sentään ovat auki myöhään, joten sitä ei tarvitse pelätä, että jäisi kokonaan ilman ruokaa, jos unohtaa käydä kaupassa.

Venetsiassa tulee vallitsevan kosteuden takia talvella oikeasti kylmä ja asunnot eivät myöskään ole lämpimiä kuten Suomessa. On tuulista ja kosteus tuntuu tunkeutuvan jokaisen vaatekerroksen alle suoraan luihin ja ytimiin. Acqua altan, eli tulvaveden vaaraa ei kevätlukukaudella ole (muutamaa rankkasadepäivää lukuun ottamatta), mutta syyslukukaudeksi vaihtoon menevän kannattaa varautua kumisaappailla. Lisäksi sää vaihtuu (sateisesta) loppukeväästä kuumaksi kesäksi todella nopeasti, joten kannattaa silti todella miettiä kuinka paljon lämpimiä vaatteita mukaansa tarvitsee.

Muuta mitä vaihtoyliopistoosi hakevan opiskelijan kannattaisi huomioida

Vahvistetut tiedot kursseista tulevat todella myöhään, vain muutama viikko ennen lukukauden alkua. Opiskelijan tulee varautua siihen, että Learning Agreement pitää todennäköisesti muuttaa kurssien tietojen julkaisemisen jälkeen, sillä on mahdollista, että suunnitellut opinnot ja kurssit menevätkin päällekkäin. Ca’ Foscarissa on kuitenkin kätevää se, että opintosuunnitelman tarvitsee olla valmis ja palautettu vasta noin kuukausi lukukauden alkamisen jälkeen. Suosittelenkin sitä, että muutaman viikon ajan käy kuuntelemassa eri luentoja ja ”kokeilemassa”, miltä eri kurssit tuntuvat. Tämä helpottaa päätöksen tekoa kurssien valinnassa.

Italialainen byrokratia ei ole vitsi ja Ca’ Foscarin toimistojen kanssa asiointi koettelee hermoja. Kun minun piti vaihtaa italian kurssilta toiselle, pallottelin sähköposteja asiasta vastaavan toimiston kanssa yli kuukauden ajan, koska he eivät suostuneet kurssin vaihtoon ennen kuin vasta yli viikko kurssin alkamisen jälkeen, vaikka se vaikutti oleellisesti aikataulujeni järjestämiseen ja lukujärjestykseni laatimiseen.

Paluu Suomeen

Opiskelijavaihdon päätyttyä jäin vielä noin kuukaudeksi Venetsiaan asumaan, koska halusin tehdä muutaman retken ja matkan Italiassa ennen Suomeen paluuta. Osallistuin myös yliopiston maksulliselle italian kielen intensiivikesäkurssille, joka tosin järjestettiin etäopetuksena osallistujien vähäisen määrän takia. Italiankielisessä ympäristössä oleminen ainakin osan kurssin kestosta tuntui järkevältä valinnalta. Paluuta varten kaikki vaihtodokumentit piti hoitaa kuntoon. Näiden saamisessa kesti kauan, etenkin koska Learning Agreementin sähköisessä allekirjoittamisessa oli Ca’ Foscarin taholta jotain ongelmia – kärsivällisyydellä ja monilla sähköposteilla tästäkin tosin selvittiin!

Paluu Suomeen heinäkuun loppupuolella oli todella haikea, koska kaikki hyvät ystävyyssuhteet, jotka olin vaihdon aikana muodostanut, olivat paikallisten italialaisten opiskelijoiden kanssa. Tuntui surulliselta hyvästellä ihmiset, joiden kanssa olin viettänyt paljon aikaa noin 5kk. Sentään Italiaan pääsee helposti lentäen, joten tilanne ei ole sama kuin jos asuisimme täysin eri puolilla maailmaa. Suosittelen vaihtoon lähtemistä ehdottomasti kaikille siitä kiinnostuneille, puolenkin vuoden vaihto on erittäin avartava ja upea kokemus!

Vaihtokertomus, Universidad Complutense de Madrid, kevät 2023

Oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelija

Olin opiskelijavaihdossa Universidad Complutensessa Madridissa (tuttavallisemmin UCM tai Complu) kevätlukukauden 2023 oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Vaikka Madrid ei ollut ensisijainen hakukohteeni, en olisi voinut olla onnellisempi, että päädyin juuri kyseiseen kaupunkiin. Olin vieraillut Madridissa kerran aiemmin, mutta Madridin kokoinen kaupunki on tarkoitettu asumiseen – kaupungissa on kerrakseen nähtävää ja koettavaa, ja sieltä on myös helppo matkustaa niin muualle Espanjaan kuin esimerkiksi Portugaliin. Vaihto-opiskelu Madridissa kehitti huomattavasti kielitaitoani ja sai minut rakastumaan Espanjaan entisestään.

Madridissa katse kannattaa suunnata ylös rakennuksiin!

Saapuminen ja ensimmäisten viikkojen tunnelmat

Hain vaihtoon keväällä 2022 ja vaihtoyliopistoni Complutense edellytti opiskelijoilta espanjan B2 -kielitaitoa. Kielitaidon pystyi osoittamaan vaihtoyliopistolle Kielikeskuksen opettajan allekirjoittamalla todistuksella, ja vaikka en saanut kaikista osioista vaadittavaa kielitaitoa B2, Complutense hyväksyi minut kuitenkin opiskelijaksi yliopistoon syksyllä 2022, hieman ennen joulua.

Saavuin Madridiin tammikuussa päivää ennen opintojeni alkua ja tietysti jälkiviisaana toivoisin saapuneeni kohteeseen hieman aiemmin hoitamaan järjestelyjä. Olin kuitenkin osallistunut jo kolme viikkoa ennen opintojeni alkua vaihtoyliopistoni Complutensen tarjoamalle espanjan kurssille, joka kesti 3 tuntia jokaisena arki-iltana Teamsin välityksellä. Työmäärästä ja ajasta huolimatta tämä kurssi osoittautui kuitenkin loistavaksi valinnaksi, sillä kielitaidon kehittymisen lisäksi kurssikavereistani tuli lopulta vaihtoajan parhaita ystäviäni. Myös kurssilla opettaneista Madridilaisista opiskelijoista tuli todella hyviä ystäviäni, jotka heti Madridiin saapuessa järjestivät meille mm. yhteisiä illanistujaisia. Ehkäpä tärkein asia ensimmäisten päivien aikana oli metro- sekä bussikortin hankinta. Tämä kortti kustantaa alle 26-vuotiaille opiskelijoille kuukaudessa 8 euroa, eli on siis todella edullinen. Vaihtoyliopisto Complutense järjesti ensimmäisellä viikolla myös muutaman tunnin mittaisen infotilaisuuden vaihto-opiskelijoille koskien mm. Erasmus -kortin hankintaa ja yliopiston tarjoamia liikuntamahdollisuuksia, mutta lopulta myös vaihto-opiskelijat olivat melko omillaan yliopiston käytäntöjen selvittelyssä.

Arki Madridissa

Urheilu oli myös vaihdossa itselleni erityisen tärkeää ja löysinkin pian itselleni sopivimmat lenkkireitit Retiron puistosta, salin sekä Helsingistäkin tutun Trib3 – keskuksen, joka toi mukavaa vastapainoa niin opiskelulle kuin Erasmus -tapahtumillekin. Osallistuin alkuun jonkin verran Erasmus -tapahtumiin ja tätä kautta tutustuin paljon muihin vaihto-opiskelijoihin. Lisäksi osallistuin esimerkiksi tiistaisin ja torstaisin järjestettäville tanssitunneille, joilla pääsin kokeilemaan salsaa ja bachataa.

Templo de Debodin auringonlaskuista muodostui mukava tapa viettää iltaa ja tavata ystäviä.

Opiskelu ja opetus

Tein alustavat kurssivalintani tammikuun alussa, mutta kursseja oli mahdollista muuttaa vielä paikan päällä kahden ensimmäisen viikon aikana. Vaihtoon kannattaakin lähteä ”kaikki kyllä järjestyy” asenteella! Sain vaihtoyliopistoni puolesta tuutorin, ”buddyn”, jolta kyselin apua myös kurssivalintojeni suhteen. Mitä UCM:n oikeustieteellisen tiedekunnan kurssivalintoihin tulee, kannattaa googlettaa ”kurssin nimi + opettajan nimi + docsity opiniones + ucm”, sillä tätä kautta voi selvittää helposti muiden mielipiteitä kurssin työmäärästä, opettajan opetustyylistä sekä esimerkiksi tenttien vaikeudesta.

Lukukausi alkoi tammikuun puolessa välissä ja kesti toukokuun loppuun saakka. Lukukauden pituus oli siis yhteensä noin 4,5 kuukautta. Pääsiäisen aikaan yliopistossamme oli hieman yli viikon kestävä loma, jonka monet vaihto-opiskelijat hyödynsivätkin reissaukseen. Muita lomia ei tämän Semana Santa -viikon lisäksi muutamia satunnaisia fiesta -päiviä lukuun ottamatta ollut.

Kokeet oikeustieteellisessä tiedekunnassa kevätlukuvuonna 2023 osuivat toukokuun viimeisille viikoille. Kokeet muodostuivat koko kevään opiskelluista asioista, ja opiskeltavaa oli siten paljon. Espanjassa arvosteluasteikko on 0-10, ja läpipääsy raja oli 5. Kaikki tentit tuli tehdä espanjaksi, enkä kokenut, että Erasmus -opiskelijana kokeisiin olisi saanut juuri minkäänlaista helpotusta. Arvostelu oli tiukkaa, enkä itse päässyt esimerkiksi keväällä pidetyistä alustavista testeistä läpi. Viimeisen kuukauden kokeisiin pänttääminen muistutti itseäni jopa hieman pääsykoekeväästä. Suosittelen aloittamaan opiskelun todella jo ajoissa, vaikka alkuun pelkästään espanjan kielen ymmärtäminen saattaa välillä tuntua uuvuttavalta. Opettajille kannattaa heti alkuun käydä juttelemassa ja kertomassa olevansa vaihto-opiskelija, vaikka tästä ei varsinaista helpotusta saisikaan.

YK:n kansainvälisenä naistenpäivänä Madridissa järjestettiin iso marssi, jossa kaikki olivat pukeutuneet violettiin. Myös yliopistolla järjestettiin tapahtumia naistenpäivän kunniaksi.

Asuminen

Madridista asunnon hankkiminen ei odotetusti ollut aivan helppo nakki, ja käytinkin asuntojen selailuun monia tunteja noin kuukauden verran. Päädyin löytämään asuntoni Spotahome -sovelluksesta, mutta muita hyviä vaihtoehtoja asuntojen etsimiseen ovat Facebook -sivut sekä esimerkiksi Badi -sovellus. Asuin 7 -hengen kämppisasunnossa hyvin keskeisellä sijainnilla Malasañassa. Ikävä kyllä asunto oli melko likainen ja omassa huoneessa oleva kokolattiamatto oli melko hurjassa kunnossa, mutta keskeinen sijainti ja mukavat kämppikset nostivat asunnon viihtyvyyden tasoa. Vuokraa maksoin kuluineen 500 euroa kuussa, joka on kuitenkin melko edullinen hinta Madridissa, jos asunto on hyvällä sijainnilla. Pääsin asunnoltani omalle tiedekunnalleni suoralla bussiyhteydellä noin 20 minuutissa. Metrolla matkaan kului noin 35 minuuttia, mikä sekin oli oikein kohtuullinen aika Madridin kokoisessa kaupungissa. Madridissa lähes kaikki asuvat kämppisten kanssa, ja suosittelenkin ehdottomasti valitsemaan kimppakämpän, vaikka tätä asumismuotoa ei ennen olisikaan kokeillut!

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Vaikka tiesin jo ennestään espanjalaisen rytmin olevan myöhäisempi, onnistui todellinen rytmi yllättämään minut kuitenkin. Iltaruokaa todella syödään noin 21-12 aikaan ja esimerkiksi ystävien kanssa ”cena” tapahtui usein vasta 12 illalla – voi siis olla fiksua syödä 17-18 aikaan välipala, jolla pärjää iltaan asti. Luennot ovat usein myös iltapäivä- tai jopa iltaluentoja, ja esimerkiksi omat luentoni päättyivät kahdeksalta illalla. Myös yleinen opiskelu kirjastossa tai kahvilassa voi tapahtua suomalaiseen rytmiin nähden myöhään, ja esimerkiksi toukokuussa yliopiston kirjaston ollessa 24 h auki, oli paikallisille opiskelijoille hyvin normaalia opiskella kirjastossa 1 asti yöllä. Kannattaa siis muistaa, että kaikki tapahtuu myöhempään ja että etteivät kellonajat ole niin tarkkoja kuin Suomessa!

Madridista löytyy varmasti nähtävää ja koettavaa kaikille, ja vaihtoon lähtevän kannattaa ehdottomasti hyödyntää Madridissa mm. Transport -korttia liikkumiseen. Tällä kortilla pääsee kauas Madridin ulkopuolelle täysin ilmaiseksi, kuten esimerkiksi Toledoon, laskettelukeskus Navacerradaan, vaeltamaan El Escorial -reitille tai esimerkiksi keväällä San Juan -järvialueelle. Käytin itse paljon myös Omio -sovellusta liikkumiseen, jonka kautta esimerkiksi bussit Madridista Lissaboniin maksoivat 24 euroa.

Navacerradan laskettelukeskus helmikuun lopulla.

Paluu Suomeen

Viimeisten tenttien loputtua lähdimme vaihtokavereideni kanssa roadtripille Andaluciaan, jonka jälkeen jäin Madridiin vielä nauttimaan kaupungista. Complutensen tenttien uusinnat olisivat osuneet kesäkuun viimeiselle viikolle, ja jännitin läpipääsyä tenteistä melko pitkään. Lopulta minun ei kuitenkaan tarvinnut uusia yhtäkään tenttiä. Olin ajatellut jääväni kesäksi matkustelemaan, mutta lopulta ikävä Suomeen ja haaveilu Suomen kesästä sai minut kuitenkin palaamaan ennen juhannusta takaisin kotiin. Vaihto-opinnot toisessa maassa, oli se sitten Espanja tai joku muu on huikea kokemus, jota ei kannata jättää väliin mistään hinnasta! Parhaimmillaan vaihto saa arvostamaan myös Suomea taas uudella tapaa.

Vaihtokertomus, Maynooth University, kevät 2023

Social och kommunalhögskolanin opiskelija 

Ennen vaihtoa

Valitsin Maynooth Universityn vaihtokohteekseni pääasiassa sen monipuolisen ja kiinnostavan kurssitarjonnan vuoksi. Ennen vaihtoa kurssien valinta ja muiden asioiden järjestely hoituivat sujuvasti, lukuun ottamatta asunnon löytämistä. Kampuksella ei ollut ollenkaan huoneita tarjolla meille Erasmus -vaihtareille, vaan meidän tuli löytää asunto itse. Suurin osa päätyi asumaan alivuokralaisina paikallisten luona. Itse löysin huoneen Facebookin kautta vain pari viikkoa ennen vaihdon alkua. Vuokraa alivuokraamallani huoneella oli helsinkiläisen opiskelijayksiön verran ja vaikka olin tietoinen Irlannin asuntokriisistä, ihan tähän en ollut osannut varautua. Kysyntää huoneista pienessä opiskelijakaupungissa ja sen liepeillä oli todella paljon. Etsintä kannattaa siis aloittaa ajoissa, eikä luovuttaa, jos sitä ei heti löydy. Yliopisto myös ylläpiti nettisivua, jonka kautta vaihtarit voivat etsiä huoneita.

Irlantiin pakkasin mukaan lämmintä, koska vaikka lämpötila on lähes aina plussan puolella, voi sisätiloissa olla todella viileä. Mukaan kannattaa siis pakata lämpimiä vaatteita sekä sisällä että ulkona käytettäviksi. Myös sateeseen ja tuuleen kannattaa varautua.

Kuva asuinalueeltani. Palmut viihtyvät Irlannin leudossa ja kosteassa ilmastossa.

Irlantiin saapuminen ja ensimmäiset viikot

Matka ja saapuminen Irlantiin sujuivat hyvin. Vuokranantajani oli minua lentokentällä vastassa ja menimme yhdessä lentokenttäbussilla kotiin. Lentoni oli aikaisin aamulla, joten olin ensimmäisenä päivänä todella väsynyt. Uuteen kotiin saapuminen oli kuitenkin helppoa, sillä vuokraani sisältyi kalustettu huone lakanoineen ja muine tarpeellisuuksineen.

Saapumiseni jälkeisenä iltana tapasin muita vaihtareita irlantilaiseen tapaan pubissa. Muistan tuosta illasta sen, että monilla oli jotain ongelmia päästä kotoaan bussilla Dubliniin. Myöhemmin keväällä Dublinin julkinen liikenne valittiinkin Euroopan pääkaupungeista huonoimmaksi. Kuljin koulumatkat bussilla tai junalla ja useimmiten ne kyllä toimivat melko luotettavasti. Paikallisella julkisen liikenteen kortilla Leap cardilla matkat olivat edullisia. Liikenteessä liikkumiseen piti muuten kiinnittää alussa normaalia enemmän huomiota vasemmanpuoleisen liikenteen takia.

Maynooth Universityn eteläinen kampus koostuu hurmaavista vanhoista rakennuksista
Kampuksen oma pieni kasvitieteellinen puutarha.

Koulunkäynti

Maynooth on pieni kaupunki noin 30 kilometrin päässä Dublinista, jossa on yliopiston lisäksi muutamia pubeja, ruokapaikkoja ja erilaisia kauppoja. Yliopiston kampus koostuu itse asiassa kahdesta eri yliopistosta: St. Patrick’s Universitysta, joka sijaitsee eteläisellä kampuksella sekä Maynooth Universitysta, joka sijaitsee pohjoisella puolella. Eteläisellä puolella on paljon vanhoja kauniita rakennuksia, sekä moderni kirjasto, jossa vietin paljon aikaa opiskellen. Kaikki luentoni järjestettiin kampuksen pohjoisella puolella.

Kävin Maynoothissa sosiologian ja antropologian kursseja, sekä yhden kurssin, joka käsitteli Irlannin kulttuuriperintöä. Olin suurimmaksi osaksi todella tyytyväinen kursseihin. Kurssitarjonta vaihtareille oli monipuolinen ja lukukauden ensimmäisten viikkojen aikana valintoja oli mahdollista myös muuttaa, mikäli jokin kurssi ei miellyttänyt. Lukukautta ei ollut jaettu jaksoihin, eli samat kurssit pyörivät koko lukukauden. Luennot olivat vain 50–60 minuutin mittaisia, ja niitä oli viikossa vähintään kaksi per kurssi. Itse otin viisi kurssia, eli yhden kurssin vähemmän kuin kotona, ja koin sen hyväksi valinnaksi. Mielestäni kurssieni vaikeustaso oli samaa luokkaa kuin Suomessa. Kurssien sisällöt olivat mielenkiintoisia, mutta eivät kuitenkaan liian vaativia. Kurssieni tehtävät koostuivat viikoittaisista kirjoitustehtävistä, esseistä, PowerPoint – esityksistä sekä loppuesseistä ja -tenteistä. Itse säästyin kokonaan ryhmätöiltä, vaikka niiden tekeminen olisi varmasti ollut hyvä tapa tutustua paikallisiin opiskelijoihin. Kahdella kursseistani minulla oli lopputentti, joka oli mielenkiintoinen kokemus, sillä kokeisiin vastattiin käsin kirjoittaen. Onnekseni kyseessä olevien kurssien opettajat olivat vinkanneet koekysymysten aiheista etukäteen luennolla, joten tenttien tekeminen oli lopulta jännityksestä huolimatta helppoa.

Kampuksella kulttuurishokkia aiheutti paikallisten opiskelijoiden rento asenne läsnäoloa kohtaan: opiskelijat menivät ja tulivat kesken luentojen tai eivät vaivautuneet ollenkaan paikalle. Luulen, että tämä johtui asuntopulasta sekä heikoista joukkoliikenneyhteyksistä: opiskelijoiden oli vaivalloista saapua paikalle ja bussit ovat usein myöhässä. Silti oli mielestäni erikoista, kun esimerkiksi 70 opiskelijan kurssilla meitä oli luennolla usein paikalla vain noin 20 opiskelijaa. Pitää myös mainita, opiskelijaruokailu ei ollut läheskään samantasoista kuin Suomessa. Kampukselta sai ostettua muun muassa ranskalaisia tai wrappeja, ja moni teki kouluun omat eväät.

Koulun kerhojen toiminta oli yksi suosikkiasioitani Maynoothissa. Itse olin aktiivinen sekä tanssi- että joogakerhossa. Odotin lempitanssituntiani koko viikon ja nautin yhteisöllisestä tunnelmasta. Kerhoissa tutustuin myös paikallisiin opiskelijoihin.

Eteläisen kampuksen modernissa kirjastossa oli viihtyisää opiskella
Näkymä kirjastosta.

Vastoinkäymisiä

Vaihtoon kuuluu myös vaikeita hetkiä, ja osasin siihen myös varautua. Itselleni kurjin vaihe osui reilun viiden viikon päähän vaihdon alkamisesta: Sain flunssan ja silmätulehduksen juuri syntymäpäivänäni. Sain soittaa kampuksen lääkärille ilmaiseksi, eli opiskelijaterveydenhuoltokin tuli näin testattua. Samalla viikolla olisi ollut Irlannin kulttuuriperintöä käsittelevällä kurssilla opintoretki Glendaloughin kansallispuistoon, jonka jouduin jättämään väliin. Kaupan päälle sain päivää ennen synttäreitäni ison puhelinlaskun puhelinoperaattorini virheen takia. Myös sää muuttui maaliskuuhun tultaessa ankeaksi ja sateiseksi. Kyseinen viikko oli kurja, mutta mitään sen vakavampia vastoinkäymisiä vaihdon aikana en joutunut kohtaamaan.

High crosses (edessä) sekä round towers (korkea torni takana) ovat merkittävä osa irlantilaista kulttuuriperintöä.

Vapaa-aika ja lomat

Maynoothissa vapaa-ajanvietto mahdollisuudet olivat jokseenkin rajalliset: kaupungissa on muutama pubi ja Student Union järjesti silloin tällöin ohjelmaa vaihtareille. Maynooth sijaitsee kuitenkin lähellä Dublinia, mikä mahdollisti monipuolisen vapaa-ajan vieton pääkaupungissa. Dublinin alueen upeisiin rantakohteisiin pääsee julkisilla noin puolessatoista tunnissa. Howth, Bray ja Graystones sekä muut rannikkokylät ovat todella hurmaavia, ja niihin kannattaa ehdottomasti mennä päiväretkelle! Luonnosta ja merestä nauttiminen olivat ihanaa tekemistä viikonlopulle. Irlannin kansallismuseoihin on vapaa pääsy ja niissä oli myös todella mielenkiintoista vierailla. Tietysti myös pubeja ja baareja riittää Dublinissa erityisesti Temple Barin alueella. Yksi hauskimmista illoista Dublinin yössä oli muuten Euroviisujen katsominen baarissa ja Käärijän kannustaminen yhdessä kavereiden kanssa! Kevään tärkein irlantilainen tapahtuma oli tietysti St. Patrick’s Day, jolloin kulkueet marssivat kaduilla ja ihmiset juhlivat vihreään pukeutuneina.

Suosittu illanviettopaikka Temple Bar.
Howth on yksi Dublinin alueen hienoimmista kohteista.

Meillä oli kaksi viikon lomaa lukukauden aikana: mid-term break puolessa välissä lukukautta sekä pääsiäisloma pääsiäisen jälkeen. Ensimmäisellä lomalla maaliskuun lopussa matkustin kavereiden kanssa Galwayhin ja Cliffs of Moherille. Maaliskuussa säät olivat sateiset, ja Cliffs of Moherilta muistan maisemien lisäksi sateen ja mutaiset polut. Pääsiäislomalla teimme reissun Skotlantiin, ja sitä voin todella suositella muillekin! Ryanairin lennot maksoivat alle 20 euroa suunta, joten Skotlantiin voi lentää Irlannista myös vain viikonlopun yli. Koska meillä oli viikko aikaa, vierailimme Edinburghissa, Invernessissä sekä Glasgow’ssa. Sekä luonto että kaupungit ovat Skotlannissa todella upeita. Myöhemmin vierailin Irlannissa vielä Corkissa ja Killarneyssa, sekä Pohjois-Irlannin puolella Belfastissa. Irlannin kaupunkeihin ja luontokohteisiin kannattaa ehdottomasti tutustua!

Cliffs of Moherin jylhät kalliot tekivät vaikutuksen.
Killarneysta tuli lempikaupunkini Irlannissa.
Katu ja pubi Belfastissa. Kävin Pohjois-Irlannin puolella kahdesti, ja rajan sai ylittää täysin vapaasti.

Viimeiset viikot ja kotiinpaluu

Luentojen loppuessa toukokuun alkupuolella alkoivat tenttiviikot, jotka kestivät lähes toukokuun loppuun saakka. Koska lukukautta ei ollut jaettu jaksoihin, viimeisistä lukukauden viikoista tuli raskaita tentteineen ja monine palautuksineen. Viimeisen tentin jälkeen minulla oli onneksi vielä viikko aikaa nauttia lämpimistä säistä, jotka alkoivat Irlannissa vihdoin toukokuun loppupuolella. Suomeen palaaminen sujui helposti. Kotona Suomessa sain totutella taas pilvettömään taivaaseen, oikeanpuoleiseen liikenteeseen sekä joskus hieman tylyihin ihmisiin.

Eläminen ja opiskelu Maynoothissa oli mielekästä ja koen että vaihto oli minulle tärkeä kokemus. Voin suositella Irlantia vaihtokohteeksi, myös niille, joita vaihtoon lähtö vähän jännittää, sillä ystävälliset ihmiset ja englannin kieli tekivät Irlannissa elämisestä sujuvaa ja mukavaa.

Junan ikkunasta lampaita sateen jälkeen, tyypillistä Irlantia siis

Vaihtokertomus, Corvinus University of Budapest, kevät 2023

Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelija

Saapuminen ja ensimmäiset viikot

Olin kevätlukukauden 2023 vaihdossa Unkarin pääkaupungissa Budapestissa. Lähtövalmistelut sujuivat helposti, sillä muutto Euroopan unionin sisällä ei vaadi paljon byrokratiaa. Suomen puolella tein väliaikaisen muuttoilmoituksen, hakemukset Kelalle ja hankin pidennetyn matkavakuutuksen sekä jälleenvuokrasin asuntoni vaihdon ajaksi. Vaihtokohteeseen tein hakemuksen lokakuussa, mihin tarvittiin kielitodistus Kielikeskukselta. Lisäksi tein joulukuussa kurssivalinnat valmiiksi. Kurssivalinnat kannattaa tehdä heti ilmoittautumisen alkaessa, sillä osa kursseista menee hetkessä täyteen. Sain onneksi yhtä kurssia lukuun ottamatta kaikki haluamani kurssit.

Saavuin vaihtokohteeseen helmikuussa viikkoa ennen luentojen alkamista. Ensimmäinen viikko Budapestissa meni lähinnä kaupunkiin ja muihin vaihto-opiskelijoihin tutustuessa. Kävin myös yliopistolla ilmoittautumassa läsnäolevaksi, sillä vaihto-opiskelijoiden täytyi tehdä se paikan päällä. Samalla opiskelijoille annetaan väliaikainen paperinen opiskelijakortti, jonka avulla saa esimerkiksi alennuksen julkiseen liikenteeseen. Kortti oli voimassa kerrallaan vain 60 päivän ajan, joten jouduin käymään yliopistolla uusimassa sen kahdesti vaihdon aikana.

Omassa yliopistossani orientaation järjesti Erasmus Student Network (ESN) -järjestö. Orientaation alusta tiedotettiin kuitenkin sen verran myöhään, että olin ehtinyt ostaa lennon orientaation jälkeiselle viikolle. Tämä ei onneksi haitannut, sillä myös monet muut vaihto-opiskelijat olivat ajoittaneet saapumisen samoille päiville ja kaupunkikierroksia ja muita orientaatioviikon tapahtumia järjestettiin myös tuloviikollani.

Arki Budapestissa

Budapestissa on vaihto-opiskelijoiden kannalta hyvä asuntotilanne, toisin kuin monissa muissa Euroopan suurkaupungeissa. Suurin osa vaihto-opiskelijoista vuokraa huoneen jaetusta asunnosta yksityisiltä markkinoilta. Asuntoa hakiessa kannattaa olla varovainen, sillä vaihto-opiskelijoihin kohdistuu huijauksia. Osa vaihto-opiskelijoista etsii tästä syystä asunnon vasta saavuttuaan Budapestiin. Kaikilla tuntemillani opiskelijoilla asunnon hankkiminen onnistui kuitenkin ongelmitta.

Sain itse hankittua asuntoni paikallisen tutun kautta, joten vältyin suuremmalta stressiltä tai huijauksilta. Eläkeikäiset vuokranantajani eivät puhuneet ollenkaan englantia, joten asuntoon liittyvä kommunikaatio käytiin vuokranantajien lastenlasten välityksellä. Asuntoni oli yksiö ja maksoin siitä kuukaudessa 500 euroa, mihin sisältyi kaikki maksut. Huone jaetusta asunnosta maksaa noin 350–450 euroa kuussa. Vuokranantajani haluisi vuokratakuun ja ensimmäisen kuun vuokran käteisellä ja loput kuukaudet maksoin tilisiirrolla.

Asuntoni sijaitsi alueella 8 lähellä vihreää metrolinjaa sekä 4/6-linjan raitiovaunua. Olin ennen vaihtoa lukenut, että asunto kannattaa hankkia 4/6-linjan läheltä, sillä se kulkee läpi yön. Kohdeyliopisto varoitteli alueen olevan turvaton, mutta koin itse alueen turvalliseksi ja monien paikallisten mukaan alue kärsii edelleen huonosta maineesta, vaikka se on “keskiluokkaistunut” huomattavasti viime vuosina. Olin tyytyväinen asuntoni sijaintiin, sillä pääsin yliopistolle metrolla noin kymmenessä minuutissa ja toisaalta ravintolat ja yöelämä olivat kävelymatkan tai lyhyen raitiovaunumatkan päässä. Suurin osa vaihto-opiskelijoista asuu alueilla 5, 6, 7 ja 8 sekä monet oman yliopistoni vaihto-opiskelijat alueella 9 yliopiston lähellä.

Julkinen liikenne on Budapestissa todella hyvä. Suomeen verrattuna matkaliput ovat myös huomattavan edullisia, sillä maksoin opiskelijahintaisesta 100 päivän matkalipusta noin 28 euroa. Kuukauden opiskelijahintainen matkalippu maksaa noin yhdeksän euroa. Yksittäinen matkalippu puolestaan maksaa noin 95 senttiä. Liput saa helposti ostettua Budapest Go -sovelluksessa. Opiskelijahintaista lippua varten tarvitsee opiskelijanumeron, joka saadaan yliopistolta saadusta väliaikaisesta opiskelijakortista. Julkisessa liikenteessä ja erityisesti metrossa liikkuu paljon tarkastajia, joten lippu ja opiskelijakortti kannattaa pitää aina mukana.

Yleisesti ottaen Budapestin hintataso on Suomea alhaisempi ja esimerkiksi julkinen liikenne, sisäänpääsymaksut museoihin ja nähtävyyksiin, konsertit ja alkoholi ovat halvempia kuin Suomessa. Unkarissa on kuitenkin viime vuoden ajan ollut Euroopan korkein inflaatio, mikä näkyy etenkin ruuan hinnoissa.

Paikallinen ESN-järjestö järjesti koko kevään vaihto-opiskelijoille suunnattuja tapahtumia ja Budapestissa on myös kaksi yritystä, jotka järjestävät vaihto-opiskelijoille suunnattuja tapahtumia ja etenkin bileitä. Suosin itse kuitenkin ESN-järjestöä, sillä se toimii paikallisten opiskelijoiden vapaaehtoisvoimilla eikä pyri tuottamaan voittoa. Yksi lempitapahtumistani oli paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen kanssa järjestetty löytökoirien ulkoilutus. Kaiken kaikkiaan vaihto-opiskelijoille on erittäin paljon tekemistä Budapestissa ja esimerkiksi joka maanantaina järjestyt Erasmus-bileet Morrison’s 2 -baarissa kannattaa käydä kurkkaamassa.

Vaihdon aikana kannattaa vierailla pääkaupungin lisäksi myös muualla Unkarissa. Kävin itse ESN- järjestön järjestämällä retkellä Egerissa ja tein kavereiden kanssa ja perheeni vieraillessa päivämatkoja Budapestin lähellä oleviin kaupunkeihin Szentendreen, Esztergomiin ja Visegrádiin sekä Balaton-järvelle.

Suosittelen Budapestia ehdottomasti vaihtokohteena. Koin kaupungin hyvin turvallisena koko vaihdon ajan, ja kaupungista löytyi nähtävää ja tekemistä helposti koko keväälle. Budapestissa on myös paljon vaihto-opiskelijoita kaupungin eri yliopistoissa ja koin ystävyyssuhteiden solmimisen helppona, kun vaan oli itse aktiivinen tutustumaan muihin. Huomasin kuitenkin, että monet ystävyyssuhteet ja kaveriporukat muodostuvat vaihdon alkupuolella, joten suosittelen osallistumaan niin moneen orientaatioviikon ja ensimmäisten viikkojen tapahtumiin kuin vain itse jaksaa. Vaihdon alun jälkeen kävin vähemmän järjestetyissä tapahtumissa ja vietimme kavereiden kanssa enemmän aikaa keskenämme.

Opiskelu

Vaihtoyliopistoni oli Corvinus-yliopisto, jossa on 9600 opiskelijaa. Myös vaihto-opiskelijoita oli paljon. Opiskelen Suomessa politiikan tutkimusta ja kurssivalintoja tehdessäni huomasin, että oman alani kursseja oli suhteellisen vähän tarjolla. Myöhemmin sain tietää, että suurin osa politiikan tutkimuksen kursseista pidetään unkariksi ja niitä on laajemmin tarjolla englanniksi vasta ensi lukuvuodesta lähtien. Valitsemani kurssit olivat politiikan tutkimuksen, poliittisen historian ja poliittisen taloustieteen kursseja. Pidin etenkin Unkarin poliittista järjestelmää ja historiaa käsittelevistä kursseista, sillä pääsin niiden kautta perehtymään paremmin paikalliseen kontekstiin.

Corvinus-yliopiston päärakennus

Kävin kaikki vaihdon kurssit englanniksi ja kohteen kielivaatimuksena oli B2-kielitaso. Onnistuin valitsemaan kurssit niin, että opetusta oli vain tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Nautin siten pitkistä viikonlopuista koko kevään. Kuuden opintopisteen kursseihin kuului kaksi puolentoistatunnin luentoa viikossa, jotka pidettiin aina peräkkäin. Kolmen opintopisteen kursseihin kuului vastaavasti yksi puolentoistatunnin luento viikossa. Kaikilla kursseilla oli kurssin lopussa lopputentti. Omista tenteistäni yksi oli suullinen tentti ja loput kynällä paperille kirjoitettuja esseemuotoisia tenttejä.

Yleisesti ottaen kurssien vaatimustaso oli Suomea helpompi, mutta vaatimustaso vaihteli huomattavasti kurssien välillä. Suurimpaan osaan kursseista kuului luento-opetuksen lisäksi seminaari, jossa keskusteltiin ja tehtiin ryhmätöitä. Kurssien työmäärä vaihteli kurssien välillä, sillä esimerkiksi yhteen kursseistani sisältyi esitelmä, tentti ja kymmenen sivun essee, kun taas toiselle kurssille riitti tentin lisäksi viikoittaiset lyhyet viikkotehtävät. Opetuskulttuuri oli melko samanlaista kuin Suomessa ja esimerkiksi useammalla kurssilla luennoitsijat pyysivät opiskelijoita kutsumaan itseään etunimellä.

Kevätlukukausi Corvinus-yliopistossa alkoi helmikuun puolivälissä ja tenttijakso loppui kesäkuun loppupuolella. Kevätlukukaudella on pääsiäisen aikoihin viikon loma ja lisäksi yliopisto oli suljettu yksittäisten juhlapäivien takia useamman kerran kevään aikana. Toisin kuin Suomessa samat kurssit jatkuivat koko kevätlukukauden ajan, eikä lukukautta jaeta osiin. Luennot kestivät helmikuun puolivälistä toukokuun loppuun ja tentit pidettiin pääasiassa kesäkuussa. Ennen Suomeen paluuta jäin vielä viimeisten tenttien jälkeen lomailemaan Budapestiin ja viettämään aikaa vaihdon aikana saamieni ystävien kanssa.

Vaihtokertomus, Charles University, kevät 2023

Kasvatustieteellisen tiedekunnan opiskelija

Vaihtoni Prahaan Kaarlen yliopistoon alkoi helmikuun alkupuolella keväällä 2023. Lensin Helsingistä Prahaan torstaina, josta olin varannut ensimmäiseksi yöksi hotellin itselleni. Tämän jälkeen seuraavana päivänä perjantaina oli edessä muutto uuteen kotiini. Olin hakenut suoraan Kaarlen yliopiston kautta asuntoa asuntolasta. Kyseessä oli pieni, jaettu huone. Päädyin asumaan tässä asunnossa koko vaihtoni ajan. Kolej Hostivar (asuntolan nimi) sijaitsi noin 10 kilometriä Prahan keskustasta ja kampuksestani, mutta hyvien yhteyksien päässä. Raitiovaunulla matka taittui noin 40 minuutissa. Mainittakoon, että Prahassa on loistava julkinen liikenne. Löytyy metro, lähijunat, bussit ja raitiovaunut. Opiskelijalla 3 kuukauden matkakortti maksoi 15€! Etsin myös asuntoja Prahan keskustasta, mutta hintataso oli minulle liian korkea. Asuntola oli todella edullinen, maksoin siitä vain 170€/kk. Hostivarin asuntolassa minulla oli oma kylpyhuone, mutta jaettu keittiö noin 10 hengen kanssa.

Vaihtoni alun jännittävin hetki olikin, kun huonekaverini saapui sunnuntaina. On täysin absurdia jakaa oma makuuhuone tuntemattoman ihmisen kanssa, mutta löysimme onneksi nopeasti yhteisen sävelen: pidimme molemmat oluesta ja jalkapallosta. Minulla kävi loistava tuuri kämppikseni kanssa, mutta en ehkä suosittele makuuhuoneen jakamista tuntemattoman ihmisen kanssa, jos arvostat omaa yksityisyyttä yli kaiken. Toki se on loistava tapa tutustua toiseen ihmiseen. Minä sain kämppiksestäni vaihtoni parhaan ystävän.

Maanantaina koululla oli rekisteröitymistilaisuus, jossa tapasin ensimmäinen kerran uusia kurssikavereitani. Tämän jälkeen kurssit lähtivät nopeasti liikkeelle. Kursseja minulla oli yhteensä 5, joista kertyi 27 opintopistettä. Työmäärä kursseilla ei ollut kovin suuri verrattuna kursseihini Helsingin yliopistolla. Kampukseni Kaarlen yliopistolla sijaitsi aivan kaupungin ytimessä lähellä jokirantaa.

Opetuksen laatu yllätti minut positiivisesti. Opettajat olivat todella mukavia ja ammattitaitoisia. En odottanut saavani paljoa irti vaihtoni opinnoista, mutta kävikin päinvastoin. Kurssit olivat äärimmäisen antoisia ja mielenkiintoisia. Opetusta minulla oli maanantaista keskiviikkoon, joten viikonloput olivat pitkiä. Opettajani olivat todella kiinnostuneita suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, joten sain vastailla jatkuvasti heidän kysymyksiinsä aiheesta. Kävin myös tsekin kielen alkeiskurssin, jota suosittelen lämpimästi! Ihmiset Tsekissä eivät puhu loistavaa englantia joka paikassa, joten pientäkin tsekin kielen osaamista arvostetaan todella paljon.

Kurssit kestivät helmikuun puolivälistä toukokuun puoliväliin, jonka jälkeen alkoi koejakso. Minulla ei ollut kuin yksi tentti, lopuissa kursseissa oli kirjoitettava essee. Tämä tuntui olevan vakiintunut käytäntö vaihtarikursseilla.

Kevään aikana mitään pidempiä lomia ei ollut, mutta muutama pidempi viikonloppu johtuen pääsiäisestä ja Tsekin erillisistä lomapäivistä.

Prahassa oli erittäin hyvä vaihtariyhteisö. Siellä oli kaksi isoa vaihtarijärjestöä: ESN Prague ja OhMyPRG. Nämä kaksi järjestöä järjestivät erilaisia tapahtumia lähes päivittäin. Suosittelen käymään näissä tapahtumissa varsinkin alkuun. Se on hyvä tapa tavata uusia ihmisiä. Ihmisten kanssa tulee helposti toimeen, vaikka itseä vähän jännittäisikin. Vaihdossa kaikki ovat aluksi yksin, mutta haluavat saada kavereita, eli rohkeasti vaan juttelemaan ihmisille. Se kannattaa!

Kävin aluksi järjestöjen tapahtumissa lähes päivittäin. Tapasin kymmeniä, ellei satoja ihmisiä. Pikkuhiljaa näiden tapaamisten pohjalta alkoi muodostua oma noin 8 hengen kaveriporukka, jonka kanssa tuli vietettyä eniten aikaa vaihdon aikana.

Sää Prahassa oli helmikuusta maaliskuun loppuun melko kylmään, noin 0-5 astetta. Itse lähdin reissuun ilman toppatakkia, joka aiheutti ihmetystä Etelä-Eurooppalaisten keskuudessa. Praha on melko harmaa ja pilvinen kaupunki. Huhtikuun loppupuolelta toukokuun loppuun olikin jo käytännössä kesä ja lämpötilat olivat yli 20 asteen.

Praha oli loistava kohde, mikäli haluaa matkustaa helposti muihin maihin vaihdon aikana. Itse tein lukemattomia reissuja. Opintoja minulla oli vain maanantaista keskiviikkoon, joten tein monia reissuja juuri torstaista sunnuntaihin. Lentokoneella kävin Portossa ja Pariisissa. Junalla ja bussilla pääsee helposti ja todella edullisesti moneen paikkaan. Omat reissuni kohdistuivat Bratislavaan.

Wieniin, Dresdeniin, Brnoon, Cesky Krumloviin ja Karlovy Varyyn. Suosittelen käyttämään sellaisia juna/bussifirmoja, kuin RegioJet ja FlixBus. Opiskelijoille liput ovat todella halpoja.

Praha kaupunkina on käsittämättömän upea. Jokiranta ja vanhakaupunki (Stare Mesto) ovat niin upeita, että niihin ei tylsisty ikinä. Ruoka Tsekissä on todella lihapainotteista. Ravintoloissa suurin osa annoksista koostuu possun lihasta ja perunamuusista. Jos pitää oluesta, on Tsekki ja Praha sinun kohteesi. Olut on puoli-ilmaista ja erittäin hyvää joka paikassa. Tsekissä juodaan eniten olutta koko maailmassa ja sen kyllä huomaa. Lempipaikkani Prahassa olivat Vltava joen jokiranta sekä Riegrovy Savy puisto, josta näkee upean auringonlaskun. Lisättäköön tähän listaan myös lukemattomat pubit, jotka kaikki viehättivät omalla tavallaan.

Praha oli todella turvallinen kaupunki. En kohdannut kertaakaan väkivaltaa, seksuaalista häirintää tai muita epämiellyttäviä tilanteita. Toki, tämä oli vain henkilökohtainen kokemukseni. Hintataso oli yllättävän lähellä Suomea. Ruokakaupassa asiointi oli hieman halvempaa kuin Suomessa. Ravintolassa syöminen oli hieman edullisempaa kuin Suomessa. Alkoholi sen sijaan oli todella edullista. 0,5 litran oluttuoppi maksoi 1-3 euroa.

Rahasta puheen ollen, sitä kului, ainakin minulla. Suurin rahareikä olivat viikonloppureissut eri maihin ja kaupunkeihin. Suosittelen aloittamaan rauhallisesti, ettei rahat lopu kesken vaihdon.

Suurin yllätys minulle olivat ihmiset. Tsekkiläiset ihmiset ovat monin paikoin erittäin tylyjä. Kaupan kassalla tai ravintoloissa ei juurikaan hymyä paikallisilta irronnut. Jaoimme tämän kokemuksen kaikkien vaihtarikavereideni kanssa. Toki, en juurikaan tavannut oman ikäisiäni tsekkiläisiä, sillä vaihdossa ollaan tekemisissä lähinnä muiden vaihtareiden kanssa.

Suomeen paluu tapahtui toukokuun lopussa. Lähdin melkein heti opintojeni päättymisen jälkeen. Oli haikeaa hyvästellä vaihtarikaverini. Vaihto-opiskelu on täysin absurdi kokemus. Ensin lähdet ulkomaille yksin, sitten teen syviä ystävyyksiä ja muutaman kuukauden päästä sanotaan jo heipat. On kuitenkin uskomaton rikkaus tutustua ihmisiin eri puolilta maailmaa. Itse tein (toivottavasti) elinikäisiä ystävyyssuhteita.

Suomeen paluu tuntui kuitenkin hyvältä. Itselleni kävi kliseisesti, että lähdin kauan arvostaakseni taas lähellä olevaa enemmän. Tsekissä oli ihanaa, mutta Suomessa asuminen on vain niin paljon mieluisampaa ja helpompaa.

Suurimpana vinkkinä vaihtoon lähtijöille sanoisin sen, että älä vertaa omaa vaihtokokemustasi muiden kokemuksiin. Vaihdossa voi helposti tulla olo, että koko ajan pitäisi olla tekemässä kaikkea. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaihdossa asutaan ja vietetään arkea ulkomailla. Koko ajan ei tarvitse tehdä jotain ihmeellistä. On myös helppoa olla kateellinen jonkun vaihtokokemuksista. Silloin on hyvä muistaa, että joku muu on varmasti kateellinen juuri sinun vaihtokokemuksesta. Älä vertaa muihin, vaan tee vaihdosta juuri sinun näköisesi!

Exchange semester at the University of Iceland, Autumn 2022

Student at the Faculty of Arts

I arrived in Iceland at the end August, a few days before the orientation at the University started so I would have time to get to know the place and settle down. The exchange students started making connections immediately through social media and I only had a few hours alone at the apartment before I found myself at the pool with ten other students (all year-round naturally warm outside pools are a huge thing in Iceland! People hang out and relax after work and school). The University held multiple orientation events and parties at the student bar in the university cellar where we got to know each other better. We started planning a road trip for the weekend and everything was just extremely exciting. Road trips were essential to being in Iceland. Public transport outside of Reykjavik is not great, granted there are tours for tourists but the best way to get around the island is to rent a car which was fairly affordable with a full car. The natural beauty of Iceland is unmatched!

One of the initial reasons I chose the University of Iceland was the course selection for history. I was also interested in learning Icelandic. The courses were clearly listed on their website which I cannot say for other universities I looked at. The teaching culture was very relaxed and personally my courses were quite easy and the workload light. Some of my friends had a different experience so it depends on your subject and teachers. Classes ended at the end of November, and we had a few reading weeks before exams and Christmas break.

The most stressful part of the exchange was finding accommodation in Reykjavik. The housing situation is bad and living costs are high. Most of the exchange students I met got a room with shared facilities from student housing. I did too but only from the end of September which left me desperate for somewhere to stay for the first month. I ended up booking a very expensive Airbnb because there seemed to be no other options. Many students stayed at hostels for a while and at least one stayed at a camping site. The inflation was also getting noticeably worse during my stay. Iceland is an expensive country even for another Nordic person. It was all worth it, but I must speak honestly about the negative/challenging sides too.

Overall, I could not be happier that I chose the University of Iceland. I loved my courses on Viking history and the Icelandic language. Iceland is extremely safe, the people are fun and friendly, and the whole country is just so beautiful! Reykjavik is quite small, but it was actually just perfect for the 4 months I stayed there. I loved walking everywhere and running into friends around town. Coming back to Finland was tough because I would’ve rather just stayed in Iceland forever. Still, everything will be fine, is the famous Icelandic mindset, and it’s true.

The author of the text can also be contacted on Instagram @annailonas if you’re interested in hearing more.

Vaihtokertomus, Universidad de Cádiz, syksy 2022

Humanistisen tiedekunnan opiskelija

Olin syyslukukauden 2022 vaihdossa Espanjassa Cádizin yliopistossa. Olin aiemmin käynyt kerran Cádizissa, mutta hyvin pikaisesti, joten kaupunki oli minulle melko uusi paikka. Cádiz on pieni rantakaupunki Andalusiassa, mutta se sopii täydellisesti vaihtokohteeksi varsinkin ilmaston ja sijaintinsa puolesta. Kaupungissa on vaivatonta liikkua ja ihmiset ovat avoimia ja ystävällisiä.

Cádizin vanha kaupunginosa

Saapuminen ja ensimmäiset viikot

Saavuin vaihtokohteeseen noin viikko ennen luentojen alkua. Ennen saapumista Cádiziin vietin muutaman päivän Granadassa ja Málagassa, mihin lensin Suomesta. Cádizissa ensimmäisten päivien aikana tutustuin lähinnä kaupunkiin ja osallistuin yliopiston ja Erasmus Student Networkin järjestämiin orientaatiotapahtumiin. Kun luennot alkoivat, selvisi muutamia aikatauluongelmia kurssien osalta, minkä takia jouduin tekemään muutoksia alkuperäiseen opintosuunnitelmaani. Cádizissa oppilailla oli pari viikkoa aikaa muuttaa suunnitelmia, ja käydä eri kurssien luennoilla, jotta kaikki olisivat varmoja päätöksistään. Suunnitelmien muuttaminen tuntui ajoittain melkoiselta säätämiseltä, mutta kaikki kuitenkin selvisi lopulta ilman suurempia ongelmia. Ensimmäisten viikkojen aikana tutustuin moniin uusiin ihmisiin, ja jo lyhyessä ajassa alkoi muodostua kaveriporukkoja, joiden kanssa viettää aikaa.

Kävelykatu Cádizin keskustassa

Arki Cádizissa

Arki Cádizissa alkoi rullaamaan melko nopeasti saapumisen jälkeen. Opiskelun lisäksi Cádizissa löytyy paljon tekemistä: ravintoloita, kahviloita, kauppoja ja aukioita on joka nurkan takana. Liikkuminen eri paikkoihin Cádizissa on mielestäni helppoa ja busseja kulkee kaupungissa hyvin. Hankin kuitenkin itselleni pyörän, jotta pääsisin nopeasti kotoa minne vaan. Pyörän ostin käytettynä Wallapop-sovelluksen kautta, ja sitä suosittelisin ehdottomasti myös tuleville vaihto-oppilaille. Liityin ensimmäisen viikon aikana myös kuntosalille. Kävin ohjatuilla tunneilla, mistä sain hyviä paikallisia ystäviä, joiden kanssa vietin myös vapaa-ajalla aikaa. Sain myös muista vaihto-oppilaista rakkaita ystäviä, joiden kanssa vietin aikaa lähes päivittäin. Sää Cádizissa pysyi lämpimänä lähes koko lukukauden, joten vietimme paljon aikaa rannalla ja pihalla yleisesti. Espanjassa on myös kulttuurillisesti tyypillisempää viettää aikaa muualla kuin kotona ja esimerkiksi ulkona syöminen on todella yleistä.

Lähellä Cádizin keskustaa sijaitseva Playa Santa María del Mar

Vaihdon aikana on myös mahdollista tehdä paljon matkoja joko lähellä oleviin kaupunkeihin tai jopa kauemmaskin. Erilaiset vaihtojärjestöt järjestävät Cádizista useita matkoja Espanjan muihin kaupunkeihin ja muihin maihin, kuten esimerkiksi Portugaliin ja Marokkoon. Itse päätin suunnitella kaikki matkat yksin tai muiden vaihto-oppilaiden kanssa. Junalla matkustaminen Espanjan sisällä on helppoa, mutta myös esimerkiksi lentäminen Portugaliin oli edullista. Suosittelisin itse hyödyntämään ajan vaihdossa myös muissa paikoissa käymiseen. Varsinkin Andalusian suuremmissa kaupungeissa kannattaa käydä, sillä matka niihin on Cádizista melko lyhyt. Kannattaa kuitenkin huomioida, että myös itse vaihtokohteessa on tekemistä ja lomia ja viikonloppuja on mukava viettää myös siellä.

Opiskelu

Kävin kursseja Cádizissa vain espanjaksi ja vaihdon kielivaatimuksena oli B2-kielitaso espanjassa. Vaihtoyliopistossa opetuskulttuuri tuntui varsinkin alkuun melko perinteiseltä ja interaktiivisuutta oppilaiden ja opettajan välillä oli huomattavasti vähemmän kuin Suomessa. Luennot kestivät puolitoista tuntia ja minulla oli niitä 1–3 päivässä.

Cádizin yliopiston filosofian ja kirjallisuuden tiedekunta

Kaikki kokeet tehtiin lukukauden päätteeksi tammikuun lopulla ja helmikuun alussa. Kokeet olivat huomattavasti vaikeampia kuin mitä olisin odottanut. Kaikki kokeet tehtiin paperille kynällä. Minulla oli suoritettavana neljä kurssia, joista yksi kurssi oli sellainen, jolla ei tehty koetta vaan kurssin aikana oli palautettavia tehtäviä ja lopuksi kirjallisuusesitelmä.

Lukukauden kesto ja lomat

Cádizin yliopiston lukukausi kesti syyskuun lopusta helmikuun alkuun. Myös kurssit kestivät pääosin koko lukukauden ajan, eikä lukukautta jaeta osiin niin kuin esimerkiksi Suomessa. Joululoma alkoi pari päivää ennen joulua ja loppui viikko uudenvuoden jälkeen. Joululoman lisäksi Cádizin yliopiston filosofian ja kirjallisuuden tiedekunnan kursseja järjestettiin vain maanantaista torstaihin, eli perjantait olivat aina vapaita. Myös yksittäisiä uskonnollisia vapaapäiviä oli usein.

Jäin itse jouluksi Cádiziin ja perheeni tuli vierailulle. Suurin osa muista vaihto-oppilaista kuitenkin lähti kotimaihinsa viettämään joulua ja uuttavuotta. Mielestäni oli kuitenkin hyvä päätös jäädä Espanjaan ja perheeni pääsi näkemään vaihtokohteeni. Uudenvuoden vietin muutaman vaihtokaverin kanssa pienellä porukalla.

Asuminen

Cádizissa asumisen kannalta tärkeintä on sijainti. Yliopisto sijaitsee kaupungin vanhassa osassa ja siellä asuu myös suurin osa vaihto-oppilaista. Myös kaupungin uudesta osasta pääsee bussilla keskustaan, eikä se ole kovin kaukana. Mielestäni vanha osa oli kuitenkin kauniimpi ja miellyttävämpi autojen vähyyden takia, joten suosittelisin aluetta tuleville vaihto-oppilaille. Asunnon etsiminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, koska Cádizissa on melko vähän yleisesti vuokra-asuntoja tarjolla. Asuntojen hintataso on Suomea halvempi varsinkin opiskelija-asuntojen ja kimppa-asuntojen osalta. Löysin oman asuntoni yliopiston nettisivuilta löytyneen välittäjän kautta. Asunto oli noin 500 metrin päässä yliopistolta, mikä teki arjesta käytännöllistä. Asuin yksin ja vuokrani oli 450 € kuussa ja erikseen tuli maksettavaksi sähkö ja vesi.

Kotikatuni Cádizissa

Yllätykset vaihdon aikana

Vaihdosta ei voi selviytyä ilman yllätyksiä tai suunnitelmanmuutoksia. Kannattaa kuitenkin asennoitua niin, että asiat aina järjestyvät, eivätkä monimutkaisilta aluksi tuntuvat asiat usein ole niin hankalia kuin itse ajattelee. Koen olevani onnekas, sillä vältyin suuremmilta vastoinkäymisiltä vaihdon aikana. Asuntoni suihku hajosi ja opintosuunnitelmani kanssa oli melkoista säätöä, mutta muuta negatiivista ei juurikaan tapahtunut. Cádizin ilmasto oli tammikuussa erittäin kostea ja koska asunnoissa ei ole lämmitystä, oli jatkuvasti kylmä. Vaatteet olivat myös koko ajan hiukan kosteita, eikä niitä saanut pesemällä kovin raikkaiksi. Vaikka kosteuteen ehtii tottua, suosittelisin pakkaamaan myös lämpimiä vaatteita mukaan.

Cádizin katedraali

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihto-oppilaille

Asuntoa kannattaa alkaa etsiä hyvissä ajoin. Vuokra-asuntoja on pienessä kaupungissa vähän ja niiden kunto on vaihtelevaa. Huijauksia saattaa tapahtua, joten kannattaa varmistaa vuokranantajan luotettavuus ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista.

Yleinen hintataso on Espanjassa huomattavasti Suomea alhaisempi, joten esimerkiksi ulkona on halvempaa käydä. Espanjassa ihmiset juhlivat paljon ja myöhään. Illanistujaisia on usein, mikäli kiinnostusta osallistua niihin löytyy. Sosiaalinen elämä on muutenkin vilkkaampaa ja arki-iltoina on enemmän tekemistä kuin Suomessa. Suositukseni olisi mennä mahdollisimman moneen tapahtumaan mukaan kutsuttaessa, vaikka väsyttäisikin. Vaihto kestää lopulta hyvin lyhyen aikaa, ja se kannattaa hyödyntää.

Vaikka Cádiz sijaitsee rannikolla, on luontoa itse kaupungissa melko vähän. Grazaleman kansallispuisto on noin tunnin ajomatkan päässä, ja siellä pääsee ihailemaan vuorimaisemia luonnon rauhassa. Suosittelisin myös tutustumaan lähellä sijaitseviin rauhallisiin kyliin, kuten Conil de la Frontera ja Vejer de la Frontera. Näihin, ja useaan muuhun kylään, pääsee Cádizista muutamalla eurolla bussilla. Yliopisto järjesti myös lyhyitä päivän reissuja muun muassa Gibraltarille ja Medina-Sidonia nimiseen kylään. Reissut maksoivat muutaman euron ja niillä pääsee usein kiertämään paikkaa muiden opiskelijoiden ja oppaan kanssa.

Grazaleman kansallispuisto

Cádizissa espanjan murre on melko vahvaa ja ihmiset puhuvat nopeasti. Englannin taso ei ole kovin korkea, mutta koen tämän hyödyksi, sillä omaa espanjaa pääsee todella testaamaan ja harjoittamaan. Vaihdon aikana sanavarasto kasvaa ja oma itsevarmuus puhua parantuu varmasti. Myös kulttuuriin pääsee paremmin sisään, kun uskaltaa puhua kieltä.

Vejer de la Frontera

Paluu Suomeen

Paluu Suomeen oli helpompaa kuin olin ajatellut etukäteen. Vaikka vaihtokokemukseni Cádizissa oli ihana, odotin myös omaan arkeen paluuta. Varsinkin Suomen koulutusjärjestelmää oli ikävä ja odotin innolla paluuta opiskeluun kotona. Tietysti lähtemiseen liittyy uusien ystävien hyvästely, mutta onneksi yhteydenpito on helppoa ja aina on mahdollista matkustaa muiden luo. Olen erittäin kiitollinen mahdollisuudesta lähteä Cádiziin vaihtoon ja lähtisin milloin vaan uudelleen. Suosittelen vaihtoa kaikille, jotka sitä vähänkin harkitsevat.

Vaihtokertomus, Universiteit Utrecht, syksy 2022

Kasvatustieteellisen tiedekunnan opiskelija

Olin opiskelijavaihdossa Utrechtin yliopistossa (tuttavallisemmin UU) syyslukukauden 2022. Utrecht ei oikeastaan ollut ensimmäinen valintani vaihtohakulomakkeessa. Valitsin Utrechtin melko umpimähkään, sillä olin kuullut yliopistosta hyvää muutamalta tutulta. En kuitenkaan voisi olla onnellisempi, että päädyin juuri Utrechtiin. Kaupunki on noin Helsingin kokoinen, tunnelmallinen ja todella kaunis.

Saapuminen ja arki Utrechtissa

Saapuessani Utrechtiin elokuussa, Hollannissa oli käynnissä laajat junalakot. Olin etukäteen stressannut lähtöä, ja päädyinkin tilaamaan taksin etukäteen erään toisen vaihto-opiskelijan kanssa viemään meidät Schipolista Utrechtiin. Normaalisti lentokentältä on mahtavat yhteydet Utrechtiin, eli loppuvaihdon lennot menivät sujuvasti.

Ensimmäiset viikot vaihdossa kuluivat käytännön järjestelyitä hoitaessa, opiskeluihin ja uuteen kotiin sopeutuessa, sekä yliopiston ja Erasmus student network -järjestön järjestämissä orientaatiotapahtumissa. UU:lla oli oma orientaatioviikko, johon kuului lähinnä opintoihin orientoivia aktiviteetteja, ja kierroksia kaupungilla. ESN taas järjesti paljon vapaa-ajan tapahtumia ja esimerkiksi Hollannin kurssin, johon muutamat onnekkaat ehtivät ilmoittautua. Suosittelen lämpimästi liittymään ESN:n jäseneksi.

Käytännön järjestelyistä merkittävimmät olivat kaupungin asukkaaksi rekisteröityminen, pyörän hankkiminen Swapfietsin kautta, sekä tavaroiden hankkiminen asuntolaan. Minut yllättikin se, kuinka paljon tavaroita, kuten astioita, jouduimme kämppisten kanssa hankkimaan. Utrechtiin lähtijälle suosittelenkin hankkimaan pyörän mahdollisimman nopeasti. Myös opiskelija-alennuksella varustettu OV-card eli bussilippu säästää paljon rahaa ja vaivaa, jos hankit sen heti vaihdon alussa.

Arki Hollannissa alkoi pian muodostua mukavaksi ja itseni näköiseksi. Opiskelu, uusiin ihmisiin tutustuminen ja uudet tapahtumat vievät alussa kaikki mehut. Sain kuitenkin myös rakennettua rutiineja ja esimerkiksi lenkkeilin aktiivisesti koko vaihdon ajan. Lähdin vaihtoon sillä asenteella, että nyt mennään eikä meinata, siispä pyrin rohkeasti tutustumaan uusiin ihmisiin, ja lähtemään mukaan tapahtumiin joihin en välttämättä kotisuomessa olisi jaksanut osallistua. Meille muodostuikin pieni vaihtariporukka, jonka kanssa kävimme kirjastossa opiskelemassa, osallistuimme vaihtariaktiviteetteihin ja teimme pieniä reissuja Euroopassa sekä Hollannin sisällä.

Opiskelu UU:ssa

Opiskelin Utrechtissa yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa (Faculty of Social Sciences). Syyslukukausi kestää syyskuun alusta tammikuun loppuun, ja se koostui kahdesta periodista, joihin molempiin valitsin kaksi 7,5 op laajuista kurssia. Molempien periodien lopussa on tenttiviikko, jonka jälkeen myös epävirallinen lomaviikko, jolloin suurimmalla osalla vaihto-opiskelijoista ei ollut ollenkaan opetusta. Jouluna saimme kaksi viikkoa vapaata koulusta, mutta vasta joulusta alkaen. Jouluaaton aattona esimerkiksi oli vielä normaalisti koulua.

Ennen Utrechtiin saapumista olin paneutunut jonkin verran yliopiston kurssitarjontaan, ja tiesin esimerkiksi, että Utrechtissa on enemmän tenttejä kuin omassa tiedekunnassa Helsingissä. Silti kurssien työmäärä pääsi hieman yllättämään, ja minä ja vaihtokaverini löysimme itsemme päivittäin kirjastosta opiskelemasta. Asuinalueellani Science Parkissa, sekä Utrechtin keskustassa sijaitsee suuret opiskelijakirjastot, jotka ovat suosituimpia paikkoja opiskella. Kuvassa Science Parkin opiskelijakirjasto.

Kurssitarjonta yliopistolla oli mahtava, ja englanninkielisiä kursseja löytyi paljon. Valinnanvaraa siis oli. Suosittelisinkin lämpimästi Utrechtia harkitseville tutustumaan erinomaiseen kurssivalikoimaan jo etukäteen, ja miettimään myös sen perusteella vaihtokohteen valintaa.

Kurssit koostuivat seminaareista ja luennoista. Luennoilla opittiin teoriaa, ja seminaareissa päästiin soveltamaan tätä teoriaa pienryhmissä. Kurssisuoritukset koostuivat tentistä ja ryhmätyöstä. Tehtävien palautuspäivät usein kasaantuivat tenttiviikkojen läheisyyteen, ja olinkin yllättynyt siitä, miten kuormittavia nuo periodin viimeiset viikot olivat.

Opetuskulttuuri oli hyvin samanlaista Suomeen verrattuna, ja esimerkiksi opettajaa ei tarvinnut teititellä tai pelätä. Ennen tenttiviikkoja olin kuitenkin peloissani, sillä omassa tiedekunnassa Helsingissä tenttejä ei usein ole. Valmistauduin siis tentteihin hyvin, ja pääsinkin kaikista kursseista kirkkaasti läpi. Tenteistä suurin osa oli monivalinta-tyyppisiä, ja yksi esseemuotoinen, ja niihin valmistauduttiin myös hyvin jo kurssitapaamisten aikana. Tenteistä ei kannata ottaa liikaa stressiä!

Asuminen

Utrechtin asuntotilanne on tunnetusti huono, ja yliopisto varoitteli jo etukäteen varaamaan asunnon etsimiseen paljon aikaa. Olin siis jo aikaisin keväällä liikkeellä asunnon hankkimisessa. Utrechtissa on rajattu määrä asuntoja vaihto-opiskelijoille SSH:n kautta. SSH tarjoaa “short stay” asuntoja kohtuuhinnalla opiskelijoille. Sivusto toimi kuten keikkalippujen ostaminen, eli tiettynä päivänä ja aikana aukesi asuntojen varaus, ja nopeimmat söivät hitaat.

Sainkin oman asuntoni SSH:n varauksen kautta ja päädyin asumaan 7-henkiseen kämppisasuntoon UU:n kampukselle Science Parkiin. Asunto oli 2-kerroksinen asunto kerrostalossa, jossa yhteinen keittiö, oma huone, ja jaettu vessa ja suihku neljän muun kanssa. Asunto oli hyvässä kunnossa. Vuokraa maksoin reilu 500€ kuussa, joka on huokea hinta verrattuna siihen, mitä yksityisen kautta voisi Utrechtissa joutua maksamaan. Kämppikset olivat kaikki vaihtareita, ja myös naapureista suurin osa, joka oli mukava yllätys ja kannusti meitä kaikkia keksimään tekemistä yhdessä. Kaikki luentoni olivat Science Parkissa tai sen läheisyydessä, ja Science Parkissa on myös iso yliopiston kirjasto, joten sijainti oli täydellinen. Kampukselta pääsee myös pyöräilemään keskustaan noin 20 minuutissa.

Utrechtiin vaihtoon lähtevälle tai sitä harkitsevalle muistuttaisin ehdottomasti olemaan asuntohaun kanssa ajoissa liikenteessä. Monet alkavat etsimään asuntoa jo ennen vaihdon virallista varmistumista. Liity Facebook-ryhmiin, joissa tarjotaan ja haetaan asuntoja. Myös vaihtarien ryhmistä voi löytyä apua. Kannattaa myös osallistua UU:n omaan asuntoinffoon, jossa kerrotaan vaihtareille vinkkejä asunnon saamiseen.

Vinkkejä vaihtoon lähtevälle

Vaihdossa suurin yllätys oli vaihdon ensimmäisten viikkojen ja kuukausien ajan kestänyt uupumus. Jatkuva englannin puhuminen ja arjen sosiaalinen luonne voivat olla väsyttäviä, ja väsymyksen tunteet ovatkin täysin normaaleja. Vaihtoon lähtevänä muistaisin, että vaikka olet vaihdossa, elät kuitenkin samaa arkea kuin ennenkin. Muista siis olla armollinen itsellesi ja tehdä asioita jaksamiskyvyn rajoissa. Toinen vinkki mitä ehdottomasti suosittelen, on pitää vaihdon ajalta päiväkirjaa. Ostin vaihtoa varten itselleni vihon, johon kirjoittelin säännöllisen epäsäännöllisesti tuntemuksia vaihdosta ja merkintöjä siitä, mitä olin minäkin viikkona tehnyt. Tuo vihko on ihana muisto vaihtoajasta tulevaisuudessa.

Paluu Suomeen

Palasin Suomeen helmikuun alussa viimeisen tenttiviikon jälkeen. Tunnelma oli haikea ja vaihtokavereiden sekä jo tutuksi tulleen kaupungin hyvästeleminen oli vaikeaa. En ollut suunnitellut vaihdosta paluuta juurikaan, ja Suomeen palattua aloin taas kokoamaan elämääni kasaan ja käynnistämään jo hieman unohtuneita kotimaan rutiineja. Suosittelen vaihdosta palaaville antamaan sopeutumiseen aikaa. On normaalia, että vaihdon loppumisesta jää haikea olo!

Utbytesberättelse, Universitat Ramon Llull, hösten 2022

Studerande vid rättsvetenskapliga fakulteten

Jag åkte i väg till Barcelona i Spanien hösten 2022 för att utföra mitt utbyte vid Universitat Ramon Llull, Esade Law School. Om du drömmer om att åka på utbyte till en stor stad med varmt klimat, vita stränder och palmträd och du vill bekanta dig med den spanska och katalanska kulturen, är Barcelona det perfekta valet som utbytesdestination. Som juridikstuderande är Esade Law School även perfekt för dig som är intresserad av affärsjuridik. Eftersom magisterstuderande vid fakulteten kan specialisera sig inom enbart affärsjuridik finns det ett brett utbud av dessa kurser att gå även som utbytesstuderande. Majoriteten av kurserna går dessutom på engelska, speciellt på höstterminen.

Före utbytet

Så fort jag fick mitt nomineringsbrev och fått bekräftelse om antagning från Esade började jag leta efter en bostad i Barcelona. Det finns tyvärr ingen möjlighet för utbytesstuderanden att bo på Esades campus så jag letade boende på hemsidor såsom Spotahome, Housinganywhere och Livefurther. Det finns även möjlighet att hitta boende via facebook-grupper och andra hemsidor om man själv vill se lägenheten innan man flyttar in. Själv valde jag att boka ett rum via Spotahome. Jag var dock tvungen att betala en avgift för Spotahome som mellanhand samt en månadshyra i förväg när jag bokade rummet. Men eftersom man skriver under kontraktet först när man flyttar in och i princip har sett lägenheten, kan man vid det här skedet avsäga sig bostaden och få tillbaka den första månadshyran om boendet inte ser ut/fyller den funktion som bilderna och beskrivningen på hemsidan avsett, vilket ger en slags trygghet för att inte bli ”scammad”. I fråga om boendets läge skulle jag rekommendera att inte bo allt för långt borta från campus, om man inte vill sitta i lokaltrafiken länge varje dag. Själv bodde jag i Sants, ett väldigt lugnt och tryggt distrikt bara en 15 minuters bussresa från campus. Vill man bo närmare centrum är till exempel Eixample också ett bra alternativ.

Eftersom Spanien är ett EU-land är det inte så mycket pappersarbete att sköta före utbytet. Efter att jag hittat boende köpte jag i princip bara flygbiljetten och var redo att åka i väg. En reseförsäkring och hälsoförsäkring som omfattar hela utbytet krävs dock, som vilken annan resa som helst. Jag rekommenderar att beställa EU:s sjukförsäkringskort från Fpa i god tid och ha med på utbytet, eftersom det är det här kortet som visas upp inom den offentliga hälsovården för att få vård som EU medborgare. Efter att ha blivit antagen till Esade, sände de en ansökningsblankett där jag behövde bifoga en kopia av pass, bevis för hälsoförsäkring, ett passliknande foto av mig själv som hamnar på studiekortet, CV eller resumé, officiellt studieutdrag samt språkintyg i engelska (minst C1 nivå). Efter godkänd ansökan sänder Esade även all information som behövs innan utbytet påbörjar såsom kursutbud, instruktioner om kursanmälning, var man kan leta boende osv. Man anmäler sig till kurserna via en s.k. ”course bidding” ansökan på Esades hemsida för studerande cirka två månader före studierna kör i gång.

Efter ankomsten till Barcelona

Jag anlände till Barcelona cirka två veckor före utbytet började, eftersom jag ville utforska staden och flytta in i mitt boende i lugn och ro. Som utbytesstuderande vid Esade har man också möjlighet att gå en några dagars språkkurs i spanska cirka en vecka innan de allmänna studierna börjar.

Det är väldigt lätt och praktiskt att ta sig runt Barcelona med hjälp av lokaltrafiken. Från flygplatsen kan man t.ex. ta metro eller buss in till staden. Taximöjligheter finns också. Jag rekommenderar att köpa lokaltrafikens T-Jove kort för 40€ som ger dig möjlighet att under tre månader åt gången åka fritt med buss, metro och tåg runt om i hela Barcelona. Kortet kan köpas vid t.ex. alla metrostationer från en automat och omfattar även metro till och från flygplatsen.

 

Esade erbjuder tyvärr ingen skolhälsovård för utbytesstuderanden, utan hälsovård kan fås främst via stadens offentliga hälsovårdssystem CatSalut. Om du har en privat hälsoförsäkring lönar det sig att ta reda på vilka privata kliniker din försäkring omfattar. Varje distrikt i Barcelona har sina egna offentliga hälsovårdsstationer så det lönar sig att i förväg ta reda på vilken som är närmast ditt boende. För att få hälsovård på ifrågavarande station behöver man visa upp EU:s sjukförsäkringskort samt pass.

Boende

Att hyra en studio eller egen lägenhet i Barcelona ligger runt prisklassen 800–1000€/mån. Själv valde jag att hyra ett rum i en delad lägenhet eftersom det var billigare och ett bra sätt att lära känna andra utbytesstuderande. Hyran för ett rum i delad lägenhet ligger kring 400–600€/mån. Mitt boende i Sants var, som jag nämnde ovan, endast en 15 minuters bussresa från Esade och i ett lugnt och tryggt område. Metron in till centrum av Barcelona tog cirka 10–15 minuter. Området har gott om shoppingmöjligheter, caféer, restauranger och vackra parker.

Studierna

Under höstterminen läste jag 29 studiepoäng fördelat på 8 kurser. Höstterminen sträcker sig från början av september till januari. Som Erasmusstuderande kräver Esade att man läser minst 27 studiepoäng. Studierna körde i gång med en välkomstdag för alla utbytesstuderande i början av september och det fanns även möjlighet att anmäla sig till en bussrundtur av Barcelona. Själv gick jag endast kurser på engelska men har man goda spanska språkkunskaper kan man även gå kurser på spanska. Till skillnad från juridikstudierna vid Helsingfors universitet överlappar kurserna med varandra vid Esade och all tentamina genomförs i slutet av höstterminen. Kvaliteten på undervisningen är något av det bästa jag sett och jag är mer än nöjd med själva undervisningen vid Esade.

Kursvitsorden är ofta baserade på en viss procent aktivt deltagande under föreläsningarna, en viss procent grupparbete eller individuella uppgifter och en viss procent av tenterna. Tentamina är baserade på vad som tagits upp till diskussion under föreläsningarna och litteratur till stöd för undervisningen är inte många hundra sidor att läsa. Kurslitteraturen laddas upp i Moodle eller är länkad dit så det finns oftast inget behov att låna böcker från universitetets bibliotek. Närvaron är dock ganska strikt, ofta 80% för att få kurserna godkända. Det finns två möjliga tentaminatillfällen, blir man inte godkänd i första tenten på hösten eller vill höja vitsordet kan man skriva tenten på nytt under vårterminen på distans eller på plats. Omtentamina är dock oftast i muntlig form och enligt egen erfarenhet svårare med tanke på mera begränsad tid att svara på tentfrågorna. De flesta av mina tenter bestod av en essäfråga och ett rättsfall.

Själv valde jag kurserna på så sätt att jag endast hade föreläsningar måndag-onsdag. Föreläsningarna för de flesta kurser är 90 minuter långa. Något som är bra att veta är att kurserna är utformade på så sätt att det krävs av studeranden att man verkligen förbereder sig innan på ämnet som behandlas under föreläsningen. Spanien firar många olika helgdagar under hösten, vilket oftast betyder ingen undervisning under dessa dagar.

Esade campus i Pedralbes

Att leva i Barcelona som utbytesstuderande

Barcelona är en internationell stad där man kan träffa folk från hela världen. Som en stad i Spanien och i Katalonien är ett utbyte i Barcelona en perfekt möjlighet att bekanta sig med de spanska och katalanska kulturerna. Som Erasmusstuderande finns det möjlighet att skaffa ett ESN-studiekort och delta i Erasmusorganisationens egna studieevenemang och studieresor. Information om detta finns t.ex. i facebook-grupper och på Erasmus egen hemsida. Det finns också andra organisationer som ordnar resor och evenemang för internationella studeranden. Esade ordnar även studieevenemang för sina egna studeranden som man som utbytesstuderande är välkommen på. Mina favoritresor som jag gjorde under utbytet var en solsemesterhelg på Mallorca och en partyweekend på Ibiza.

I Barcelona finns det gott om sevärdheter. Ett måste är definitivt att se Sagrada Familia och Catedral de Barcelona, ta en promenad längs La Ramlas, hiking upp till slottet av Tibidabo och Bunkers, se en FC Barcelona fotbollsmatch i Spotify Camp Nou, se Casa Batlló och besöka Moco museet och Park Güell. Till mina personliga favoriter hör även att utforska de fina stränderna, se fontänshowen vid Sants-Montjuïc, mata papegojorna i Parc de la Ciutatdella och shopping längs gatorna i Gòtic kvarteret. När det kommer till nattlivet är Barcelona en av de bästa städerna att festa i. Här finns ett enormt utbud av nattklubbar (båda lokala och internationella), festivaler varje månad, lokala barer ordnar Beer Pong turneringar varje vecka för internationella studeranden och under de varmare månaderna ordnas även beach och pool parties. Den spanska matkulturen är en av de bästa upplevelserna i Barcelona. Jag rekommenderar verkligen att testa tapas och den traditionella paellan.

Papegojorna i Parc de la Ciutatdella
Slottet i Tibidabo

Bra att veta

Trots att man ofta klarar sig med det engelska språket i Barcelona, lönas det ändå att lära sig lite spanska eller katalanska. Speciellt om man åker lite utanför centrum finns det få som förstår/pratar engelska. Barcelona är tyvärr även känd för sina ”pickpockets” så det lönar sig att hålla hårt i handväskan och mobiltelefonen för att undvika att få någonting stulet.

Ett tips som jag själv haft stor nytta av är att många museer såsom Picasso museet och Museu Nacional d’Art de Catalunya erbjuder gratis inträde den första söndagen varje månad. Om du får hemlängtan efter svenska och finska matvaror kan du alltid besöka Supermercat El Sueco. Här säljs bland annat rågbröd, köttbullar, lingonsylt och fazer choklad. Är du sugen på gelato är Lucciano´s en av de bästa gelatostationerna i Barcelona. Själv trivdes jag så bra på utbyte i Barcelona att jag stannade kvar ett par månader efter att utbytesstudierna avslutades. Det spanska folket är väldigt hjälpsamma och trevliga. Priserna på mat och andra förnödenheter är även billigare i Spanien jämfört med Finland.

Utsikten från Park Güell