Kuukausi: toukokuu 2021

Koululiikunnan motivaatioilmasto

Lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden laskusta on oltu jo pitkään huolissaan. Suurin osa kouluikäisistä ei saavuta päivittäisi liikuntasuosituksia, jotka tukevat terveyttä. Koululiikunnan tehtävä on tukea liikunnallisen elämäntavan muodostumista ja tarjota positiivisia kokemuksia liikunnasta. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että koululiikunnan motivaatioilmastolla voidaan vaikuttaa oppilaan motivaatioon, tunneilla viihtymiseen, hyvinvointiin ja pätevyyden kokemuksiin itsestä liikkujana. Motivaatioilmasto on monitahoinen ilmiö, joka voidaan määritellä yksilön kokemukseksi tilannekohtaisesta sosioemotionaalisesta ja psykologisesta ilmapiiristä. Opettaja on merkittävässä roolissa suotuisan motivaatioilmaston muodostumiselle. Yksi merkittävimmistä opettajan tehtävistä olisikin luoda liikunnan tunneille yrittämistä ja osallistumista tukeva motivaatioilmasto.

Tutkimus

Tutkimuksessa käsitellään koululiikunnan motivaatioilmastoa liikunnan aineenopettajien näkökulmasta. Tavoitteena on tuoda esille koululiikunnan motivaatioilmastoon yhteydessä olevia käsityksiä ja käytännön ratkaisuja opetustilanteissa suotuisan motivaatioilmaston tukemiseksi. Tutkimuksen aineisto koostui liikunnan aineenopettajien haastatteluista ja kirjoitelmista.

Tulokset

Tuloksista selvisi, että opettajat pitivät suotuisan motivaatioilmaston muodostumista tärkeänä oppilaan sisäisen motivaation, viihtymisen, turvallisuudentunteen, yrittämisen ja osallistumisen sekä oppilasryhmän yhteisen toiminnan kannalta. Tulosten mukaan on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että koko oppimisympäristö tukee suotuisan motivaatioilmaston muodostumista, sillä siihen on yhteydessä niin opettaja, oppilaat kuin fyysiset tilat, jossa liikuntatunteja järjestetään.

Opettajan käytännön ratkaisut jakautuivat opetuksen suunnitteluvaiheeseen ja opetustilanteisiin. Suunnittelussa motivaatioilmaston merkitys näyttäytyi sisältöjen ja toimintatapojen valinnoissa, oppilaiden erilaisten lähtökohtien huomioimisessa sekä yrittämistä tukevana suunnitteluna. Opettajat näkivät, että liikuntatunneilla tulee tukea sellaisia toimintatapoja, joissa onnistuneet suoritukset eivät ole pääasia ja oppilaat uskaltavat yrittää, vaikka se johtaisi epäonnistumiseen. Opetustilanteissa positiivinen ja kannustava palaute on tärkeää motivaation kannalta. Kilpailullisissa tilanteissa ei tulisi korostaa voittoja tai oppilaiden vertailua keskenään, sillä tämä saattaa sulkea osan oppilaista toiminnan ulkopuolelle ja heikentää motivaatiota. Motivaation kannalta opetuksessa tulee oppilaille tarjota  valinnan mahdollisuuksia, tukea oppilasryhmän yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ennen kaikkea tarjota onnistumisen kokemuksia taitotasosta riippumatta. Lisäksi opettajat kokivat, että voivat omalla innostuksellaan ja myönteisellä suhtautumisella liikuntaan kannustaa oppilaita osallistumaan ja tätä kautta tukea sisäisen motivation syntymistä.

Lopuksi

Tutkimuksessa löydettiin hyödyllisiä käytännön ratkaisuja, joilla tukea suotuisan motivaatioilmaston muodostumista liikunnan opetukseen. Motivaatioilmaston ymmärtäminen koululiikunnan kontekstissa on tärkeää, jotta voidaan tukea sisäisen motivaation muodostumista liikuntaa kohtaan. Koululiikunnassa viihtymisen, sisäisen motivaation ja liikunnasta saatujen onnistumisten kautta on todennäköistä, että liikunta-aktiivisuus jatkuisi myös oppilaiden vapaa-ajan toimintaan. Tämä taas on merkityksellistä koko kansanterveyden kannalta, jotta lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus lisääntyisi hyvinvoinnin kannalta riittävälle tasolle.

Tiina Poranen

Liikunnan aineenopettajien käsityksiä ja käytännön ratkaisuja suotuisan motivaatioilmaston tukemiseksi koululiikunnassa

Waltteri Immonen

Tipi-tii, tipi, tipi, tipi, tii on tuttu laulu, jossa lauletaan kevään tulosta. Tutkimuksessani Tipi-tii saa uuden merkityksen siitä, kuka laulua laulaa, missä tilanteessa sitä lauletaan, kenelle laulua lauletaan ja millainen vaikutus laulamisella on. Laulaminen on osa päivittäisiä taaperoiden varhaiskasvatuksen rutiineista ja yksi tärkeimmistä musiikin muodoista. Laulut ja laulaminen luovat yhteyden varhaiskasvatuksen työntekijän ja lapsen välille ja lasten keskinäiselle vuorovaikutukselle. Laulamisella on siis vuorovaikutteinen luonne. Aikaisemmissa tutkimuksissa laulamista varhaiskasvatuksessa on tutkittu lähinnä musiikkikasvatuksen näkökulmasta, joten halusi tutkia laulamista pedagogisen vuorovaikutuksen näkökulmasta.

Varhaiskasvatuksen toiminnan ydin on vuorovaikutteisuus ja lapsilähtöisyys. Näiden lisäksi myös taaperoiden varhaiskasvatuksessa korostetaan pedagogista näkökulmaa kaikessa toiminnassa.  Näin varhaiskasvatuksessa luodaan kaikelle tapahtuvalle toiminnalle ja vuorovaikutukselle pedagogisia merkityksiä. Pukeutumis- ja riisuutumistilanteet ovat taaperolle eli alle 3-vuotiaalle lapselle päivittäin usein toistuvia hetkiä siirtyessä tapahtumasta toiseen. Tilanteet ovat pedagogisesti merkittäviä, koska taapero saa harjoitella tärkeitä taitoja, pukeutumista ja riisuutumista. Näissä tilanteissa taapero harjoittelee ja oppii ryhmässä toimimista ja vuorovaikutustaitoja. Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, miten laulaminen, pukeutumis- ja riisuutumistilanteet sekä tilanteiden vuorovaikutus kerrostuvat.

Laulamistilanteiden vuorovaikutteisuus 

Tutkimukseni on laadullinen vuorovaikutustutkimus. Tutkimusaineistoni oli videoaineistoa päiväkodin päivittäisistä toiminnoista kohdissa, joissa tapahtuu laulun hetkiä. Havaitsin aineistostani, että laulamista käytettiin taaperoryhmän pukeutumis- ja riisuutumistilanteissa. Analysoin rajattua aineistoani soveltaen multimodaalista vuorovaikutusanalyysia. Analysoin laulamistilanteiden vuorovaikutuksen eri modaliteetteja ja selvitin, miten laulaminen näyttäytyi, millaisia tavoitteita laulamisella oli ja mitä laulamisesta seurasi.

Laulaminen voi viihdyttää, mutta myös rauhoittaa

Laulaminen pedagogisen vuorovaikutuksen menetelmänä näyttäytyi monimuotoisena menetelmänä. Muodostin tutkimuksessani neljä kategoriaa: laulaminen viihdyttävänä pedagogisen vuorovaikutuksen menetelmänä, rauhoittavana pedagogisen vuorovaikutuksen menetelmänä, yhteenkuuluvuutta lisäävänä pedagogisen vuorovaikutuksen menetelmänä sekä laulaminen jakamattoman huomion antamiseksi yhdelle lapselle. Laulaminen oli myös monikerroksinen pedagoginen menetelmä. Laulaminen oli esimerkiksi samanaikaisesti viihdyttävä ja rauhoittava pedagogisen vuorovaikutuksen menetelmä tai jakamattoman huomion antamista yhdelle lapselle ja viihdyttävä pedagogisen vuorovaikutuksen menetelmä muulle taaperoryhmälle. Joka tapauksessa laulaminen loi oppimiselle positiivista ilmapiiriä ja laulamista käytettiin lapsen ja lapsiryhmän tarpeita varten.

Laulaminen varhaiskasvatuksen pedagogisena menetelmänä

Tutkimukseni on nostanut esiin, millaisena pedagogisen vuorovaikutuksen menetelmänä laulamista voidaan käyttää varhaiskasvatuksessa. Tutkimukseni tuo uutta tietoa laulamisen vuorovaikutuksellisista ulottuvuuksista sekä herättelee näkemään laulamisen muunakin kuin musiikkikasvatuksena. Joka tapauksessa laulaminen tuo lapselle mahdollisuuden elämyksiin ja viihtyvyyteen.

Tutkimuksessa korostui erityisesti laulamisen pedagoginen tarkoitus viihdyttää lasta. Jatkossa olisikin syytä pohtia, millaisia muita pedagogisia tavoitteita laulamisella vuorovaikutuksen menetelmänä voidaan saavuttaa varhaiskasvatustoiminnassa. Jäin pohtimaan myös, voisiko laulaminen pedagogisen vuorovaikutuksen menetelmänä palvella myös varhaiskasvatuksen työntekijän tarpeita. Päivät päiväkodissa ovat usein vauhdikkaita ja vaativat varhaiskasvatuksen työntekijöiltä paljon organisointitaitoja, sensitiivisyyttä ja kärsivällisyyttä. Näen, että laulamisen käyttäminen tietoisesti pedagogisen vuorovaikutuksen apuvälineenä voisi olla arvokas menetelmä varhaiskasvatuksen työssä.

Toivon, että tutkimukseni voisi herättää keskustelua varhaiskasvatuksen kentällä siitä, miten laulamista voitaisiin käyttää tavoitteellisesti sekä tarkoituksenmukaisesti osana pedagogista vuorovaikutusta. Lisäksi toivon, että tutkimukseni tuo uutta tietoa taaperotutkimuksen kentälle, jota voitaisiin soveltaa käytännön varhaiskasvatustyössä osana taaperopedagogiikkaa ja taaperopedagogiikan kehittämistä.

Vilma Paaso

Pro gradu: ”Lauletaanko tipi-tiitä vai mitä lauletaan?” Laulaminen pedagogisen vuorovaikutuksen menetelmänä pukeutumis- ja riisuutumistilanteissa taaperoryhmässä

Järjestys-epäjärjestys
Peruskoulu on instituutiona järjestystä ylläpitävä ja siihen pyrkivä, mikä näkyy esimerkiksi oppivelvollisuutena ja säädeltyinä luokka-asteina. Suomalaisen peruskoulun virallista puolta ja sen järjestyksiä on tutkittu ja nimetty, mutta koulun epävirallinen puoli ja epäjärjestykset ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Epäjärjestys on suomalaisen koulun kontekstissa ilmiönä kartoittamaton. Järjestys tarkentuu koulussa riveiksi, jonoiksi, työjärjestyksiksi sekä näkyy käytetyssä kielessä. Jo sana ”oppilas” osoittaa koulun järjestyksiin. Tutkielmani aiheen muotoutumiseen vaikutti havainto järjestyksen ja epäjärjestyksen toisiinsa kietoutumisesta: kun nimetään ja osoitetaan järjestys, tullaan samalla osoittaneeksi myös epäjärjestys. Tutkielmassani hahmotan epäjärjestyksen ja järjestyksen vastinpareiksi.

Tutkimuksen tarkoitus
Tutkielmassani pyrin ymmärtämään ja jäsentämään epäjärjestystä koulun arjessa – erityisesti sitä, miten epäjärjestys näkyy. Tarkoituksena ei ollut niin sanotusti laittaa epäjärjestystä järjestykseen vaan pyrkiä ymmärtämään sen epäjärjestyksellistä luonnetta.
Epäjärjestystä voi jäsentää useista eri tulokulmista. Ammensin tutkielmani teoreettiseen taustaan kriittisestä kasvatustieteestä sekä sosiologisesta ja feministisestä tutkimuksesta.

Toteutus: etnografia ja institutionaalinen etnografia
Toteutin tutkielmani etnografisella otteella, jota tarkensin institutionaaliseen etnografiaan. Etnografia on tutkielmassani sekä menetelmällinen että ajattelua suuntaava ote. Institutionaalinen etnografian keinoin pyritään avaamaan jokapäiväisen arjen kokemuksia ja niiden taustalla vaikuttavia itsestään selvinä pidettyjä rakenteita. Institutionaalisen etnografian taustalla on oletus siitä, että jokainen ihminen ja hänen arkensa on organisoituneena osaksi yhteiskuntaa, instituutioita ja sosiaalisia ryhmiä. Tutkielmassani hyödynsin kokeilevampaa kirjoittamisen tapaa, johon sain innoitusta aiemmasta etnografisesta tutkimuksesta.
Keräsin tutkielmani aineiston havainnoimalla pääkaupunkiseutulaisen alakoulun arkea elo-lokakuussa 2020.

Epäjärjestyksestä
Tutkimustulokset osoittavat, että epäjärjestys kietoutuu koulun viralliseen ja epäviralliseen tilaan, paikkaan ja aikaan. Epävirallisessa ja virallisessa koulussa epäjärjestys ilmenee eri tavoin. Epäjärjestystä ja järjestystä myös määritellään jatkuvasti uudelleen, mikä tekee epäjärjestyksestä jollain tapaa lipevän tutkimuskohteen. Epäjärjestykseen kietoutuu valta nimetä ja osoittaa epäjärjestyksen paikkoja. Tutkielmani aineistoon ja teoriaan pohjaten vallan voi jakaa muun muassa asiantuntijuuteen ja toistotekoihin sekä ruumiillisuuteen ja sukupuoleen.
Tutkielmassani hahmotan alakoulun arjen epäjärjestyksistä siivun. Jatkossa olisi mielenkiintoista jatkaa tutkimista ja pyrkiä entistä syvällisempään ja laajempaan käsitykseen epäjärjestyksestä. Epäjärjestyksen järjestystä karttavan luonteen ja olemuksen ymmärtämiseksi voisi olla kiinnostavaa tutkia koulun arjen epäjärjestyksiä esimerkiksi runomuotoista kirjoittamista hyödyntäen.

Veera Tervo
”Epäjärjestys alakoulun arjessa”

Tutkimuksen tausta ja tutkimustehtävä

Leikkien ja pelien täyttämässä lapsen arjessa vaatteet ovat usein kovalla koetuksella, ja edes kalliimmat, laadukkaammiksi oletetut vaatteet eivät usein kestä lapsen käytössä ehjänä kuin hetken aikaa. Lapset myös kasvavat kovaa vauhtia, mikä aiheuttaa haasteita ajatellen vaatteen pitkää käyttöikää. Erään tuttavaperheeni 7-vuotiaan lapsen housujen käyttöön liittyi sellainen ongelma, että housunpolvet rikkoutuivat kaikista housuista todella nopeaa, ja housujen hävittäminen lyhyen käyttöiän jälkeen oli niin ekologisuuteen kuin taloudellisuuteen liittyvä ongelma. Niinpä tutkimukseni tavoitteena oli kehittää lapselle housut, jotka kestäisivät hänellä pitkään. Jotta vaate olisi pitkäikäinen, sen tulisi fyysisen kestävyyden lisäksi olla käyttäjälle mieluinen, ja siksi käyttäjän ottaminen mukaan vaatteen suunnitteluprosessiin oli erittäin tärkeää. Käyttäjäprofiilin, housujen käyttökontekstin ja housujen suunnittelukriteerien määrittämiseen osallistuivat käyttäjä eli lapsi ja hänen vanhempansa. Käyttäjätiedon ja suunnittelukriteerien kokoamisessa, eli aineistonhankinnassa käytin hyödyksi osallistavan suunnittelun menetelmiä. Tutkimuksessa pohdittiin myös osallistavan suunnittelun menetelmien soveltuvuutta yksilöllisen vaatteen suunnitteluprosessiin.

Tulokset

Aineistosta nousi esille tarve normaalissa arjessa käytettäville vapaa-ajan housuille. Housuille määriteltiin toiminnalliset, esteettiset ja ilmaisulliset suunnittelukriteerit. Lapsen vanhemmilla oli suurempi rooli housujen toiminnallisten ominaisuuksien määrittämisessä, kun taas lapsi sai aika vapaasti päättää housujen ulkonäköön liittyvät ominaisuudet. Housujen kehittäminen tapahtui kierrosmaisesti protohousujen ja kahden jatkokehitellyn housuversion suunnittelulla, valmistamisella, käyttöönotolla ja käytettävyyden arvioinnilla. Käytettävyyden arvioinnissa määriteltiin jokaisen housuversion kohdalla käytettävyyteen liittyvät ongelmat, jotka korjattiin seuraavassa housuversiossa.

Housuversioiden käytettävyyden arviointien perusteella housut kehittyivät jokaisessa suunnitteluiteraatiossa, ja niin lapsen kuin vanhempienkin mielestä viimeisin housuversio vastasi kokonaisuudessaan hyvin suunnittelukriteerejä. Lapsen ensimmäinen kommentti hänen nähdessä housut oli: ”Just semmoset ko pitiki!”.

Kuva 1. Viimeisin housuversio.

Osallistavan suunnittelun toimintatavat, kertominen, tekeminen ja näytteleminen tarjosivat hyvän pohjan aineistonhankintaan ja niiden avulla erityisesti lapsen housuja koskevien toiveiden esiin tuominen helpottui. Menetelmät mahdollistivat sen, että lapsi pystyi tuomaan esiin toiveensa jopa ilman, että hänen tarvitsi osata sanoittaa niitä. Osallistavat toimintatavat pitivät tutkimuksen käytännöllisemmällä tasolla, ja ymmärrettävämpänä lapselle. Visuaalinen materiaali ja konkreettiset esineet, kuten lapsen aiemmat housut sekä valmistamani prototyypit olivat hyvin tärkeässä asemassa tutkimuksessa.

Tutkimukseni merkityksiä ja tulevaisuuden tutkimusaiheita

Tutkimukseni merkityksellisyys liittyy mielestäni osallistavan suunnittelun menetelmien hyödyntämiseen tutkimuksessa, jossa on mukana lapsi. Itselläni jäi todella positiivinen kuva yhteistyöstä lapsen kanssa ja lapsi oli pääsääntöisesti kaikissa toiminnoissa innoissaan mukana. Se, että yritin välittää lapselle pitäväni häntä yhtä pätevänä tutkimuksen osallistujana kuin aikuisiakin, tuntui olevan lapselle iso asia. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, että hän teki erittäin mielellään housujen käytettävyyden arviointiin liittyviä kyselyjä. Myös se, että housujen lopullinen ulkonäkö oli todella sellainen, kuin hän oli suunnitellut, melkein hämmästytti häntä, ja selvästi oli hyvin ilahduttavaa hänelle. Osallistavien menetelmien mukauttaminen lapsen kanssa tehtäviin tutkimuksiin on tulevaisuudessakin varmasti tärkeä tutkimusaihe.

Housujen kestävyyden ja pitkäikäisyyden arviointia ei tämän tutkimuksen puitteissa voinut tehdä, sillä viimeisin housuversio ehti olla käytössä ainoastaan reilun kuukauden. Tutkimusta voisi jatkaa arvioimalla housut pidemmän ajan kuluttua uudelleen, mahdollisesti kehittää housuja vielä pidemmälle. Tutkimusta voisi hyödyntää myös kaupallisesti, jos tulokset housujen pitkäikäisyyden toteutumisesta olisivat hyviä. Uskon, että lapsen pitkäikäisille vaatteille olisi kysyntää. Housuihin sisältyi mahdollisuus polven kohtien vaihtamiseen kohtuullisen helposti, purkamalla ja ompelemalla kaksi saumaa. Näihin ”varaosapolviin” liittyen voisi myös tehdä lisätutkimusta, esimerkiksi kehittämällä niiden vaihtoa helpommaksi.

Mirjami Kivioja

”Just semmoset ko pitiki!” 7-vuotiaan lapsen yksilöllisten housujen kehittämistutkimus lapsiperheen kanssa

Lasten työskentely malleina ja artikkelit muodista kiinnostuneista lapsista ovat konkreettisia esimerkkejä siitä, että muoti ja huippumuoti ovat tulleet osaksi pienten lasten sekä heidän vanhempiensa arkea. Vaatteet eivät ole vain fyysinen suoja. Vaate kuvaa niin lasta kuin aikuista, heidän makuaan, sosiaalista asemaa sekä identiteettiä enemmän kuin esimerkiksi lelut. Vaikutteita pukeutumiseen saadaan ympäristöstä ja etenkin sosiaalisesta ympäristöstä.

Äidit kokevat olevansa hyviä äitejä, kun he pukevat lapsensa kauniisti. Äidit haluavat myös tuoda ilmi ympäristötietoisia arvoja lastensa vaatteiden kautta. Äidit tekevät päätelmiä toisista äideistä heidän lastensa pukeutumisen kautta. Lasten merkkivaatteiden ympärille on kehittynyt yhteisöllisyyttä. Facebookissa on ryhmiä, joissa äidit jakavat kokemuksiaan tietystä lastenvaatemerkistä. Osa äideistä pitää lastenvaatteita jopa harrastuksena.

Tutkimuksen tehtävä

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää lasten vaatteiden sekä muodin kuluttamista perheissä, joissa on pieniä lapsia. Mitkä ominaisuudet ovat merkityksellisiä äideille lastenvaatteita hankittaessa? Mitkä tekijät vaikuttavat lastenmuodin kuluttamiseen. Millaisia taloudellisia mahdollisuuksia vanhemmilla on ostaa muodinmukaisia vaatteita lapsilleen?

Rajasin tutkimustani koskemaan lastenmuodin kuluttamista pienten lasten kohdalla, koska kouluikäisten lasten kohdalla tutkimusta löytyy enemmän. Kouluikäiset myös vaikuttavat itse omien vaatteiden hankintaan ja käyttöön. Minua kiinnostaa nimenomaan se, miten vanhemmat kuluttavat lastenmuotia pienten lasten kautta. Pienet lapset eivät itse vaikuta vaatteiden hankkimiseen, joten tietynlaisten vaatteiden hankkiminen ja käyttäminen lähtee vanhemmista itsestään. Rajasin myös tutkimukseni koskemaan vain äitejä, koska aiempien tutkimusten mukaan äidit hankkivat pääosin lapsille vaatteita.

Tutkimuksen toteutus

Keräsin aineiston sähköisesti Helsingin yliopiston e-lomakkeella. Vastauslinkki kyselyyn lähetettiin Facebook-ryhmään, jossa on pienten lasten äitejä. Kyselyyn tuli 403 vastausta, joista 401 jäi lopulliseen aineistoon. Strukturoitujen kysymysten lisäksi kyselyssä oli kaksi avointa kysymystä, johon sain 116 vastausta. Tätä laadullista aineistoa käytettiin elävöittämään ja tukemaan määrällisiä tuloksia.

Määrällistä aineistoa analysoitiin kuvailevilla tilastollisilla menetelmillä. Käytin analysoinnissa myös ristiintaulukointia sekä korrelaatioita. Laadullisen aineiston analyysissä käytin teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Aineisto jäsennettiin määrällisten tulosten kautta löytyneiden teemojen mukaan.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen mukaan äidit ovat ensisijaisia lasten vaatteiden hankkijoita. Äidit arvostivat lastenvaatteissa käytännöllisyyttä, hyviä teknisiä ominaisuuksia, ekologisuutta ja eettisyyttä sekä kotimaisuutta. Lastenvaatteiden hankkiminen käytettynä oli suosittua. Muodin kuluttaminen sosiaalisen median kautta oli yleisempää kuin muotivaatteiden ostaminen. Muodin kuluttaminen ei ole vain vaatteiden ostamista.

Muotivaatteiden kuluttaminen oli yleisempää kuin merkkivaatteiden hankkiminen. Muodinmukaisesti pukeminen ei vaadi merkkivaatteita. Monet ketjuliikkeet tekevät samanlaisia vaatteita kuin merkkivaatteet ovat. Lastenmuoti nosti esille ekologisia ja eettisiä arvoja, mutta ongelmana oli vaatteiden ylikulutus sekä yli varojen kuluttaminen.

Sukupuolten välistä tasa-arvoa haetaan sukupuolineutraaleilla vaatteilla, mutta tasa-arvo ei näy ollenkaan vaatteiden hankkimisessa. Ekologisuuden ja eettisyyden arvojen nousu pohjaa ympäristöongelmien sekä ilmastonmuutoksen ajankohtaisuuteen sekä niistä käytyyn keskusteluun ongelmien ratkaisussa.

Anne Liikanen

Lastenvaatteiden hankkiminen ja lastenmuodin kuluttaminen

Tutkimuksen tarkoitus

Vaikka suomalaiset opettajat pääosin ovatkin tyytyväisiä työhönsä, on työhyvinvointi kehittynyt viime vuosina huolestuttavaan suuntaan ja opettajien kokema stressi on lisääntynyt. Myös koronapandemian hyvinvointivaikutuksista on ollut julkisuudessa paljon keskustelua. Onko tilanne todella niin huolestuttava kuin media antaa ymmärtää? Miksi opettajat uupuvat ja mitä asialle voitaisiin tehdä? Näistä pohdinnoista heräsi kiinnostukseni opettajien työhyvinvoinnin tutkimiseen. Pro gradu -tutkielmani tavoitteena oli selvittää, miten alakoulussa työskentelevät luokanopettajat ovat koronapandemian aiheuttamien poikkeusolojen aikaan kokeneet työhyvinvointinsa. Tavoitteena oli lisätä ymmärrystä siitä, mitkä tekijät työhyvinvointiin vaikuttivat. Lisäksi tutkielmassa pyrittiin selvittämään, millä tavoin luokanopettajien työhyvinvointia tuolloin edistettiin.

 

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin haastattelemalla luokanopettajia heidän kokemuksistaan. Haastattelut toteutettiin vallitsevan koronatilanteen takia etäyhteyksien välityksellä. Aineisto koostuu kahdeksan luokanopettajan ja yhden erityisluokanopettajan teemahaastatteluista, jotka litteroitiin. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavaa ja aineistolähtöistä sisällönanalyysia käyttäen.

 

Tulokset

Koronapandemia vaikutti luokanopettajien työhyvinvointiin monin tavoin. Erityisesti etäopetusajan opettajat kokivat lisänneen stressiä. Stressiä aiheuttaneita tekijöitä olivat muun muassa työmäärän lisääntyminen, epävarmuus sekä työn ja vapaa-ajan yhdistäminen. Toisaalta joillain opettajilla etäopetusaika toi mukanaan myös työn imua ja työtyytyväisyyttä lisänneitä tekijöitä. Osa luokanopettajista koki tilanteen syksyn ja lähiopetukseen palaamisen myötä normalisoituneen lähelle koronaa edeltänyttä aikaa, kun taas osa koki poikkeusolojen vaikuttavan edelleen vahvasti.

Tärkein tuki työhyvinvoinnin edistämiseen tuli työyhteisöltä, joka tarjosi empatiaa, yhteisiä kohtaamisia sekä apua työn suunnitteluun ja toteuttamiseen. Opettajat kokivat myös esimieheltä saadun empatian tärkeäksi. Konkreettisista keinoista esiin nousi kehityskeskustelut. Opettajat itse pyrkivät erottamaan työn ja vapaa-ajan, liikkumaan sekä pitäytymään perustehtävässään. Kuntien ja poliittisten päättäjien toimintaan opettajat ilmaisivat tyytymättömyyttä. Opettajat kokivat resurssien olevan puutteellisia ja ymmärryksen vähäistä.

 

Pohdintaa ja johtopäätöksiä

Luokanopettajan työ on paljon muutakin kuin pelkkää sisältöjen välittämistä oppilaille. Keskeisessä roolissa ovat läsnäolo ja empatia. Kyyniseksi muuttunut opettaja ei jaksa olla oppilailleen läsnä ihanteellisella tavalla. Opettajan jaksaminen ja hyvinvointi vaikuttaa siis myös lapsiin. Panostukset opettajien ja kouluhenkilökunnan työhyvinvointiin tulisikin nähdä myös oppilaiden etuna resurssien tuhlaamisen sijaan. Tutkielmaa varten haastatellut opettajat ilmaisivat kuitenkin tyytymättömyyttä poliittisia päättäjiä ja kuntia kohtaan. Onko näillä resursseista päättävillä toimijoilla riittävää ymmärrystä opettajan työstä ja arkitodellisuudesta?

Aiempi tutkimus on keskittynyt kuvaamaan pääosin etäopetusajan vaikutuksia työhyvinvointiin. Tässä tutkielmassa saatiin kuitenkin uutta tietoa siitä, että pandemiatilanne on monilla opettajilla vaikuttanut työhyvinvointiin myös lähiopetuksessa. Eroja opettajien välillä oli kuitenkin havaittavissa. Tähän on voinut vaikuttaa muun muassa koulun sijainti ja koko. Jatkossa olisikin mielenkiintoista tutkia vielä tarkemmin, mitkä tekijät ovat olleet erilaisten kokemusten taustalla.

 

Tekijä: Emma Siitonen

“Semmosilla tulisilla hiilillä ollaan” – Kokemuksia luokanopettajien työhyvinvoinnista poikkeusoloissa

COVID-19 aiheuttama poikkeustilanne on vaikuttanut meidän jokaisen elämään. Tilanne on aiheuttanut meille uudenlaisia haasteita ja käänteitä. Olemme mukautuneet uudenlaisiin tapoihin ja järjestelyihin. Varsinkin koululaisten kohdalla on vaadittu totuttautumista erilaiseen oppimiseen muotoon: etäopetukseen. Suomen hallitus teki 16.3.2020 ensimmäistä kertaa päätöksen koulujen ja yliopistojen sulkemisesta. Tällöin oppilaille ja opettajille annettiin ainoastaan kaksi päivää aikaa siirtyä etäopetukseen. Tilanne oli hektinen, sillä se oli kaikille uusi. Sittemmin tilanne on kuitenkin rauhoittunut ja olemme jo tottuneet jossain määrin poikkeusjärjestelyihin ja erilaisiin rajoituksiin. Tästä huolimatta kansalaisten ja etenkin oppilaiden hyvinvoinnista ollaan huolissaan.

Oppilaiden hyvinvointia pyrittiin kartoittamaan erilaisin kyselyin keväällä 2020. Keväällä tehdyt tutkimukset keskittyvät pääasiassa kevään poikkeustilanteeseen siirtymiseen ja opetuksen järjestelyihin sekä opettajien ja oppilaiden asenteisiin ja digiosaamiseen. Tarkempia tunnereaktioita ei ole kuitenkaan tutkittu, vaikka tunteet kuuluvat isoksi osaksi oppimista ja koulupäiviä. Oppilaat kokevat tunteita jatkuvalla syötöllä, jolloin myös COVID-19 tilanne vääjäämättä herättää oppilaissa tunteita. Tunteilla on puolestaan vaikutusta oppilaiden motivaatioon, sitoutumiseen ja pystyvyyteen. Näin ollen niillä saattaa olla myös suuri vaikutus etäopetuksessa jaksamiseen.

Oppimisessa ja etenkin matematiikassa esiintyy erilaisia tunteita, jotka ovat kytköksissä oppilaiden suoriutumiseen. Tällaisia tunteita kutsutaan suoriutumistunteiksi. Nämä tunteet kohdistuvat pääasiassa oppilaiden henkilökohtaisiin onnistumisiin ja epäonnistumisiin oppimisympäristössä. Tämän tutkielman tavoitteena oli löytää uudenlaista tietoa lukiolaisten matematiikassa ilmenevistä suoriutumistunteista ja etäopetuksesta. Etäopetuksessa esiintyneiden suoriutumistunteiden tutkiminen on erittäin ajankohtainen aihe ja antaa uudenlaista lisätietoa COVID-19 poikkeustilanteen vaikutuksista.

Tutkielmassa tutkittiin 1031 lukiolaista, jotka olivat osallistuneet etäopetukseen. Tarkoituksena oli selvittää, missä määrin heidän suoriutumistunteensa erosivat matematiikan lähi- ja etäopetuksessa. Lisäksi tutkin, oliko matematiikan lyhyen ja pitkän oppimäärän opiskelijoiden tai sukupuolten väleillä eroja tunteiden kokemisessa. Tutkimusaineistona käytettiin Anni Sydänmaanlakan väitöskirjaa varten kerättyä aineistoa. Aineisto kerättiin alkuvuonna vuonna 2021 sähköisen kyselyn avulla. Kyselyssä käytettiin valmista AEQ-M (Achievement Emotions Questionnaire–Mathematics) -mittaria, joka koostui 5-portaisista Likert asteikollisista väittämistä. Kyseisen mittarin pohjalta rakennettiin malli, jonka sopivuutta aineistoon analysoitiin konfirmatorisen faktorianalyysin avulla. Lukiolaisten suoriutumistunteiden tutkimisessa käytettiin ei-parametrisia Wilcoxonin merkittyjen sijalukujen testiä. Matematiikan pitkän ja lyhyen oppimäärän sekä sukupuolten välisiä eroja analysoitiin Mann-Whitneyn U-testillä.

Tulokset osoittivat, että erot lähi- ja etäopetuksessa koetuissa suoriutumistunteissa olivat tilastollisesti merkitseviä. Enemmistö lukiolaisista koki etäopetuksessa enemmän tylsistymistä ja suuttumusta sekä vähemmän nautintoa ja ahdistusta kuin lähiopetuksessa. Matematiikan lyhyen ja pitkän oppimäärän opiskelijoiden välisessä vertailussa havaittiin tilastollisesti merkitsevä ero. Matematiikan lyhyen oppimäärän opiskelijat tunsivat molemmissa opetusmuodoissa enemmän ahdistusta, tylsistymistä ja suuttumusta sekä vähemmän nautintoa kuin matematiikan pitkän oppimäärän opiskelijat. Sukupuolten välisessä vertailussa havaittiin tilastollisesti merkitsevä ero tunteiden kokemisessa. Naiset tunsivat miehiä enemmän ahdistusta molemmissa opetusmuodoissa ja tylsistymistä etäopetuksessa. Miehet puolestaan kokivat naisia enemmän nautintoa molemmissa opetusmuodoissa.

Micaela Biese

Lukiolaisten suoriutumistunteet matematiikan lähi- ja etäopetuksessa – Opetusmuodon, oppimäärän ja sukupuolen vaikutukset koettuihin tunteisiin

Tutkimuksen tehtävä

Loputtoman syrjäytymiskeskustelun painopisteet vaihtelevat kovasti sen mukaan, mikä on ajankohtainen aihe kullakin hetkellä. Viime vuosina on esimerkiksi puhuttanut oppivelvollisuuden pidentäminen ja se, onko kyseessä todellinen ratkaisu koulupudokkuuteen vai onko kyseessä sittenkin vain varsin suurella hintalapulla varusteltu epäonnistumiseen tuomittu laastari. Kuluneen vuoden aikana puolestaan keskustelun keskiöön noussut koronaviruksen aiheuttama loppumattomaltakin vaikuttava etäaika on aiheuttanut huolta nuorista, joiden aikuiskontaktit ovat melko lailla minimissään. Osa nuorista putoaa auttamatta harrastuksista sekä etäkoulun kelkasta jääden kotiin, sillä nythän se on jopa toivottuakin. Tämä kotiin jääminen voi kuitenkin muodostua pysyväksi ja on aiempiin syrjäytymisen riskitekijöihin yhdistettynä joillakin nuorilla vakaa askel kohti syrjäytymisprosessin syvenemistä.

Viime vuonna ilmestynyt Sami Kieksin ohjaama dokumentti Logged in toi esiin syrjäytyneiksi luonnehdittujen nuorten miesten oman äänen. Miehet puhuivat dokumentissa pelaamisen merkityksistä sekä siitä, miten heidän päivänsä koostuvat. Dokumentti varmasti avasi katsojien silmiä sille, miltä syrjäytyneen nuoren aikuisen maailma oikeasti näyttää. Kuvitelmat ja stereotypiat vaikuttavat vahvoina ja muodostunevat pitkälti sen mukaan, miten syrjäytymistä käsitellään yleisessä keskustelussa mediassa sekä päättäjien keskuudessa. Syrjäytyneet ovat tilastomassoja, joita pyöritellään taholta toiselle, kun ammattilaiset yrittävät kuumeisesti pohtia, kuinka ylipäätään muodostaa tilastoja heistä, jotka ovat jääneet kaiken toiminnan ulkopuolelle. Voiko myöskään kukaan ulkopuolinen määritellä jonkun olevan syrjäytynyt sillä perusteella, että tämä ei käy töissä tai koulussa, kuten yhteiskunta hartaasti toivoo? Teknologia mahdollistaa sen, että kotoaan poistumattaankin voi kuulua itselle tärkeään yhteisöön ja tämä käy ilmi myös Kieksin dokumentista. Terminologiakin särähtää tässä kohtaa korvaan: syrjäytynyt vai syrjään jätetty?

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuoda tieteen keinoin nuorten omaa ääntä kuuluviin siitä, mikä heidän elämässään on merkinnyt ja mitä tästä voidaan niin kouluissa, nuorisotoimissa kuin päättäjien keskuudessa oppia. Haastattelin seitsemää työpajatoiminnassa mukana olevaa nuorta aikuista selvittäen, kuinka he kokevat koulukokemustensa vaikuttaneen myöhempään elämänpolkuunsa, joka on sitten lopulta johtanut työpajatoimintaan. Syrjäytymisen prosessin voisi katsoa olleen työpajatoimintaan päätyneiden elämässä jossain määrin läsnä koulutuksen keskeytymisen tai työttömäksi jäämisen myötä.

Tutkimuksen tulokset

Haastatteluista kävi ilmi, että haastateltavien elämässä on ollut läsnä merkityksellisiä koulukokemuksia, niin positiivisia kuin negatiivisiakin. Näiden koulukokemusten merkityksen suuruus vaihteli, ja ehkä hieman yllättäenkin aineiston antama kokonaiskuva ei puoltanut sitä yleistä käsitystä, että kaikki syyt johtavat koululuokkaan. Haastateltavien tarinoista löytyi paljon myös vapaa-ajalta juontaneita syitä, eivätkä läheskään kaikki haastateltavista kokeneet, että koulussa olisi sen enempää voitu vaikuttaakaan, vaikkei kaikki täysin toivotusti mennytkään. Kuitenkin aineiston selkeä sanoma on se, että koulun on mahdollista vaikuttaa esimerkiksi kiusaamiseen puuttumalla, riittävää tukea tarjoamalla sekä luomalla jokaiselle oppilaalle tunteen siitä, että kuuluu kouluun siinä missä muutkin. Tutkimukseni perusteella koulusta kummunnut ulkopuolisuuden tunne kantaa pitkälle elämään ja saattaa jopa vaikuttaa työllistymiseen.

Jonkin asteiset oppimisen haasteet yhdistivät kuutta haastateltavaa seitsemästä, mutta läheskään kaikki eivät muistaneet saaneensa erityisopetusta missään muodossa. Eräs haastateltavista kertoi, että olisi todella kaivannut erityisopettajalta lisätukea, mutta lopuksi totesi kuitenkin, että hänen nähdäkseen tuki olisi vaikuttanut vain kouluarvosanoihin, ei tulevaan koulutus- tai urapolkuun. Hän selkeästi ilmaisi työllistymisensä olevan haasteellista syvien oppimisvaikeuksien vuoksi, joten ehkä erityisopettaja olisi voinut kuitenkin tuoda hänellekin lisää keinoja arjessa selviytymiseen. Toinen haastateltava taas ei eritellyt, kenen tukea hän tarkalleen olisi kaivannut, mutta hän koki, ettei ollut löytänyt vahvuuksiaan kannustuksen puutteen vuoksi koulussa. Tämä oli sitten johtanut varsin pirstaleiseen polkuun kohti toisen asteen tutkintoa ja haastateltava totesikin, että ehkä polku olisi ollut suoraviivaisempi ja päämäärä löytynyt nopeammin, jos häntä olisi enemmän rohkaistu kiinnostuksensa kohteiden pariin. Kaikki tiet eivät siis suinkaan vie kouluun syrjäytymisen ehkäisystä puhuttaessa, mutta kiistatta koulun on kuitenkin mahdollista tasoitella tulevia polkuja sekä antaa matkaan hyviä eväitä.

Elisa Virva-Auvinen

Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma:

”Koulu ohjaamassa elämänpolkuja. Työpajatoimintaan osallistuvien nuorten aikuisten näkemyksiä koulukokemusten vaikuttavuudesta.”

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on ollut kasvussa jo pitkään. Sijoitetuilla nuorilla on vertaisiaan enemmän haasteita koulunkäynnissä. He kokevat muita nuoria enemmän myös psyykkisiä ja sosiaalisia haasteita, ja vaikutukset heijastuvat pitkälle aikuisuuteen. Sijoitus kodin ulkopuolelle voi olla seurausta haitallisista kasvuolosuhteista, puutteellisesta huolenpidosta tai lapsen omasta, itselleen haitallisesta toiminnasta.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Pro gradu -tutkimuksessani tutkin sijoitettujen nuorten koulunkäynnin haasteita ja hyviä puolia. Lisäksi yritin selvittää, millä keinoilla erityisluokanopettajat voivat tukea sijaisnuoria. Päädyin tutkimusaiheeseeni siksi, että se on yhteiskunnallisesti tärkeä. Myös aikaisemmat työkokemukseni erityisluokanopettajana saivat minut kiinnostumaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen nuorten koulunkäynnistä. Löytääkseni vastauksia kysymyksiini haastattelin erityisluokanopettajia kahdesta suomalaisesta erityiskoulusta. Haastattelut toteutettiin videohaastatteluina.

Haasteita, hyviä puolia ja tehokkaita tukikeinoja

Haastattelemieni erityisluokanopettajien mukaan sijaisnuorten koulunkäynnille haasteita aiheuttavat esimerkiksi moniammatillisessa yhteistyössä ilmenevät haasteet, nuoren haastava menneisyys ja nuoren yksilölliset haasteet, kuten haastava käyttäytyminen tai oppimisen haasteet. Yhteistyön haasteet koostuvat esimerkiksi toimimattomista käytännöistä, lainsäädännön haasteista, luottamuspulasta ja tiedonkulun ongelmista. Nuoren haastava menneisyys puolestaan merkitsee esimerkiksi rikkonaisuutta elämässä ja puutteellista kasvatusta.

Kodin ulkopuolelle sijoitettuja nuoria erityisluokanopettajat kertoivat tukevansa nimenomaan yhteistyötä vahvistamalla. Muita tärkeitä tutkimuksessani ilmenneitä tukikeinoja ovat yksilöllinen tuki, johdonmukaisuus, keskustelu, välittäminen ja rajojen asettaminen.

Erityisluokanopettajat ilmaisivat sijaisnuorten koulunkäynnissä olevan myös paljon hyviä puolia. He esimerkiksi kokivat, että sijaishuoltopaikasta sekä nuori että opettaja saavat tukea koulunkäynnin asioihin liittyen. Sijoitetun nuoren koulunkäynnin positiiviset puolet korostuivat erityisesti verrattuna muihin lastensuojelun piirissä oleviin lapsiin, jotka eivät kuitenkaan ole sijoitettuja kodin ulkopuolelle.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ilmenee paljon sijoitettujen lasten ja nuorten pahoinvointiin liittyviä aiheita, ja näihin haasteisiin täytyy vastata vahvasti niin koulusta kuin lastensuojelustakin. Toisaalta on erityisen tärkeää keskittyä myös hyviin puoliin, joita tämänkin tutkimuksen haastateltavat toivat esille. Tärkeä huomio on myös se, ettei sijoitus yleensä itsessään heikennä koulumenestystä. Yleisesti ottaen lastensuojelun asiakkaiden koulumenestys on kuitenkin vertaisiaan heikompaa riippumatta siitä, onko lapsi tai nuori sijoitettuna vaiko ei. Jatkossa olisi tärkeää tukea kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja nuoria, ja toisaalta ennaltaehkäisevästi aivan jokaista oppilasta. Jatkotutkimusaiheena voisi olla esimerkiksi sijoitettujen nuorten omat näkemykset siitä, mikä heitä parhaiten tukisi.

Laura Pasanen

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen nuorten koulunkäynti ja erityisluokanopettajan käyttämät menetelmät kodin ulkopuolelle sijoitettujen nuorten tukemisessa