Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Background and purpose

My paper focused on youth in transition: meeting youth making choices around their further education and whether they stay in their local community or move out. There were two lines of research interest that ran through my study. First was the question of talents and strengths. Choices around work and education made by the youth are informed by a growing understanding of the strengths and talents that they have as well as how to utilize their developing capacity to provide for themselves. Second was the question of (im)mobility. Choices around work and education are also intimately connected to the places in which the youth aspire to live their lives and which provide them the opportunity to study and work.  It has been pointed out that the field of migration research has been affected by a “mobility bias”, a disproportionate focus on why people move. In this connection, there has been a call to better understand the concept of “immobility”, and why it is that some six out of seven people in the world are not on the move.

The purpose of my study was to contribute to a wider conception of talents by considering both the intellectual and moral development aspects in conversations of youth. Similarly, in the field of migration my goal was to offer insight into the processes of (im)mobility, and so contribute to the discussion on the “capacity to stay”, an aspect of migration theory that remains understudied.

Discussion and future research

The narrative analysis of the naturally occurring conversation I had recorded provided rich insights into the two areas of inquiry. The analysis demonstrated the usefulness of the ”aspiration-capability” framework as an instrument in migration research by describing how “(im)mobility” and “capacity to stay” emerged in the narratives of youth. Further, by utilizing the perspective of positive psychology, I discussed at length how meaning was given to the development of talents and strengths by youth in their narratives.

A theme that emerged in the context of both research questions was the role of youth engagement in their local community life. Seeing the positive effect of these relationships in the narratives analyzed in this study, I suggest for subsequent studies to inquire what youth can offer to their communities and what the communities can offer them, and how this reciprocity is cultivated, rather than merely addressing the often cited tensions between youth and their communities.

The conversations had with youth in this study, both in terms of their mobility and in terms of their ability to recognise and develop their talents, were not just a recurring feature in the narratives of youth, but an action that went beyond words. The actions taken by the people in the youths’ lives had an impact on the choices they made concerning their education and its transformative effect on their lives.

 

Maria-Patricia Jansson

Educational pathways of youth: narratives on (im)mobility and talent

Tutkimuksen taustaa

Lapsista noin joka kolmas kokee kehohuolia ja nämä kehohuolet alkavat muodostumaan jo varhaisessa iässä. Kehohuolet ovat varmasti tuttuja myös meille aikuisille. Jokaisella meistä on käsitys siitä, miltä kehomme näyttää ja miten muut meidät näkevät. Tämä käsitys vaikuttaa syvästi siihen, miten koemme itsemme, kuinka voimme nauttia elämästämme ja millaisia sosiaalisia suhteita rakennamme. Lapsen elämässä alakouluikä on merkittävä vaihe, sillä tuolloin käsitys itsestä muovautuu aktiivisesti. Lapsi tiedostaa ja arvioi yhä enemmän omaa kehoaan suhteessa ympäröivään maailmaan. Opettajan rooli myönteisen kehonkuvan tukemisessa on tärkeä, sillä oppilaat viettävät suuren osan päivästään kouluympäristössä. Myös perusopetuksen opetussuunnitelmassa myönteisen kehonkuvan tukeminen on määritelty osaksi opettajan tehtäviä. Tutkimuksella on tärkeä asema opettajankoulutuksen ja työelämän käytäntöjen kehittämisessä. Kun tunnemme opettajien käsityksiä lasten kehohuolista, voimme tunnistaa haasteita ja luoda käytäntöjä, jotka auttavat opettajia tukemaan oppilaiden myönteistä kehonkuvaa. Tähän mennessä kehonkuvaa on tutkittu pääasiassa painon näkökulmasta, mikä jättää huomiotta monia tärkeitä näkökulmia erilaisten ihmisten kokemusmaailmoissa.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Pro gradu –tutkielmassani pyrin laajentamaan kehonkuvan tutkimuksen käytäntöjä kohti moninäkökulmaisempaa tutkimuksentekemisen tapaa ottamalla tutkimuksessani huomioon useita näkökulmia kehonkuvaan. Tutkimuksessani halusin löytää vastauksia siihen, millä tavalla alakoulun opettajat ymmärtävät lasten kehohuolien syntymistä tai niiden ehkäisemistä. Kiinnostukseni kohdistui erityisesti opettajan toimintaan liittyviin käsityksiin. Tutkimuskysymyksiin etsin vastauksia eläytymismenetelmäaineistolla, jossa opettajat saivat kirjoittaa vastauksia annettuihin kehyskertomuksiin. Kyselyyn vastasivat alakoulussa työskentelevät opettajat. Analysoin aineistoa laadullisella fenomenografisella tutkimusotteella.

Tulokset ja johtopäätökset

Alakoulun opettajien kertomuksista ilmeni neljänlaisia eri käsityksiä. Opettajat käsittivät oppilaan kehohuolien muodostumista ja niiden ehkäisemistä yhdenvertaisuuden, myönteisyys-kielteisyyden, neutraaliuden ja pedagogiikan näkökulmista. Opettajien käsitykset olivat pääasiassa linjassa aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa. Tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että opettajat ymmärsivät melko realistisesti kehohuolien syntymistä ja niiden ehkäisyä. Opettajat eivät kuitenkaan olleet tietoisia vähemmistöryhmiin kuuluvien lasten kokemuksista. Tutkimuksen perusteella olisi seuraavaksi tärkeää tarkastella vähemmistöön kuuluvien lasten asemaa ja kehonkuvan muodostumista suomalaisessa peruskoulussa. Tärkeää olisi myös siirtää tutkimuksellinen katse kehonkuvan haasteista kehonkuvan myönteisyyden edistämiseen tähtäävään tutkimukseen. Tulokset ehdottivat myös tarvetta nykyisessä opettajankoulutuksessa moninaisuuden ymmärtämisen sekä opettajan oman kehollisen position reflektoimisen lisäämiseen.

Anette Karhumaa

Alakoulun opettajien käsityksiä opettajan merkityksestä lasten kehoajatusten muodostumisessa

Kasvispohjaisten ruokavalioiden noudattaminen on lisääntynyt viimevuosina ilmastokriisin myötä merkittävästi. Vegaanisen ruokavalion ja elämäntavan noudattaminen on kuitenkin edelleen vähäistä. Kotitaloustieteen tutkimuksessa kasvispohjaisia ruokavalioita on tutkittu viime aikoina erityisesti kestävyyskysymysten kannalta. Veganismia toteutetaan kuitenkin yleisimmin eettisistä, erityisesti eläinoikeudellisista, syistä. Veganismin taustalla olevat motivaation lähteet ovat tyypillisesti joko eettisiä, ympäristöllisiä tai terveydellisiä. Tutkimusten mukaan sosiaalisissa suhteilla on merkittävä vaikutus veganismin aloittamisen ja toteuttamisen kannalta. Sosiaalisten suhteiden osalta lähipiirin, kuten perheen, vaikutusta veganismin toteuttamiseen on tutkittu, mutta tutkimus vapaa-ajan yhteisöjen vaikutuksista veganismiin on jäänyt vähäisemmäksi. Punk- ja hardcore-alakulttuuri ja sen luoma yhteisö tarjoaa kehyksen veganismin tutkimiseen yhteisöissä, sillä veganismi on yhteisössä tavanomainen ruokavalio sekä elämäntapa. Samalla tutkimus liittyy nuorisokulttuuri tutkimuksessa nousseeseen teemaan, jossa on kiinnostuttu alakulttuurien tarjoamista positiivisista vaikutuksista yksilöiden kannalta.

Tutkimuksella pyrittiin selvittämään, minkälaisia vaikutuksia yhteisöllä on veganismin aloittamisen ja toteutumisen kannalta. Lisäksi pyrittiin selvittämään, miten yhteisössä suhtaudutaan veganismiin ja mikä sen merkitys on yhteisöön kuulumisen kannalta. Tutkimusaihe nähtiin tärkeänä, koska kasvisten lisääminen ja eläinperäisten tuotteiden vähentäminen ruokavalioissa on tärkeää ilmastokriisin päihittämisen kannalta. Yhteisöt, joissa veganismi on tyypillistä, voivat tarjota ymmärrystä sen suhteen, mitkä tekijät kannustavat kasvispohjaisen ruokavalion toteuttamiseen.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimusaineisto koottiin teemahaastatteluja hyödyntäen tammikuussa 2023. Aineisto koostui 8 haastattelusta, jotka kerättiin lumipallo-otantaa hyödyntäen. Haastateltavat olivat Helsingissä asuvia, 20–38¬–vuotiaita punk- ja hardcore-yhteisöön kuuluvia vegaaneja. Haastateltavilta kysyttiin muun muassa, minkälaiseksi he kokevat yhteisön ilmapiirin liittyen veganismiin, miten yhteisö vaikuttaa heidän veganismiinsa sekä minkälaisena he näkevät yhteisön suhtautumisen veganismia toteuttamattomiin jäseniinsä. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä hyödyntäen.

Tulokset ja johtopäätökset

Punk- ja hardcore-yhteisössä veganismiin suhtaudutaan positiivisesti, lisäksi veganismi koetaan merkittäväksi osaksi yhteisöä ja alakulttuuria. Yhteisön jäsenet eivät kuitenkaan kokeneet veganismia määrittäväksi tekijäksi yhteisöön kuulumisen kannalta. Yhteisössä kannustetaan ja kevyesti painostetaan yhteisön jäseniä kohti vegaanista elämäntapaa. Positiivisen, kannustavan ja avoimen ilmapiirin nähtiin olevan merkittävää vegaaniseen elämäntapaan ohjaamisen kannalta. Veganismin toteuttamisen kannalta yhteisö nähtiin merkittävänä tekijänä, sillä sen sisällä tarjotut neuvot, kannustus sekä tuki olivat toimineet ratkaisevina tekijöitä veganismin aloittamisen kannalta. Lisäksi veganismin tavanomaisuus yhteisössä helpottaa veganismin toteuttamista arjessa merkittävästi. Punk- ja hardcore-yhteisön arvomaailman koettiin olevan veganismiin ohjaava, jonka vuoksi myös veganismia toteuttamattomien yhteisön jäsenten nähtiin olevan ymmärtäväisiä ja positiivisesti veganismiin suhtautuvia. Koska veganismin yleisin taustatekijä on arvopohjainen, on veganismin tutkiminen arvopohjaisten tekijöiden kannalta merkittävää. Veganismin taustalla olevia ilmiöitä on tärkeää ymmärtää paremmin, sillä ne voivat tarjota yhteiskunnallisesti merkittäviä ratkaisuja, esimerkiksi ilmastokriisin päihittämiseen. Alakulttuureja on myös tärkeää tutkia niiden positiivisten vaikutusten kannalta, sillä stereotyyppisten negatiivisten vaikutusten lisäksi ne voivat tarjota niin yksilöllisesti kuin yhteiskunnallisesti myös paljon positiivista. Tämän tutkimuksen tulosten valossa olisi mielenkiintoista tutkia toistuvatko tutkimuksen tulokset myös toistenlaisen yhteisön kohdalla, esimerkiksi erilaisen arvopohjan omaavan yhteisön kohdalla.

Roope Myyryläinen
”Atria ja HK, ei oo OK” – Veganismi punk- ja hardcore-yhteisössä

Tutkimuksen taustaa

Kristilliset koulut ovat luonnollinen osa Suomen perusopetusjärjestelmää ja vertautuvat tavallisiin peruskouluihin. Kristilliset koulut ja yksityiset koulut ilmiönä yleensä ovat kuitenkin vähemmän tunnettuja ja herättävät uteliaisuutta ja ihmettelyä. Yksityisiä kouluja on erilaisia, joiden erot voivat perustua joko omistajuuteen; yksityinen, valtio tai kuntayhtymä. Eroja on myös siinä ovatko koulut erityiseen kieleen perustuvia vai perustuvatko ne johonkin erityiseen pedagogiikkaan tai maailmakatsomukseen.

Tutkimukseni mielenkiinto kohdistui kristillisten koulujen oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelmään ja erityisopettajan työnkuvan ja roolien kuvauksiin. Erityisopettajien käsitykset ja kokemukset oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteutumisesta ja omasta työnkuvastaan ja roolista muodostivat työni aineiston.

Tutkimuksen toteutus

Vastauksia näihin kysymyksiin etsittiin sähköisen tutkimuskyselyn avulla, joka lähetettiin 22:lle kristillisten koulujen erityisopettajille. Vastauksia kertyi kaiken kaikkiaan 12. Tutkimusasetelmana oli tapaustutkimus ja monimenetelmäinen tutkimusote, jossa määrällinen aineisto raportoitiin ja laadullinen aineisto analysoitiin hyödyntämällä fenomenologis-hermeneuttista sisällönanalyysia ja luotiin teemoittelun kautta tyyppikuvaukset.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimusten tulosten perusteella oppimisen ja koulunkäynnin tuki näyttäisi vastausten valossa olevan sekä vakiintunutta että kehittyvää. Kouluissa kehitetään tuen järjestelmää, mutta myös haasteita ilmenee. Perusopetuksen ohjausjärjestelmä velvoittaa yhtä lailla yksityisiä kuin julkisiakin peruskouluja järjestämään kaikki lain edellyttämät tukitoimet. Kristilliset koulut eivät näyttäisi poikkeavan oppimisen ja koulunkäynnin tuen osalta olennaisesti muista suomalaisista peruskouluista.

Erityisopettajien työnkuvaa kuvailtiin tyyppikuvausten kautta, jotka tiivistävät työnkuvan myönteiset ja kielteiset puolet. Tyypittelyissä myönteinen ja kielteinen kuvaus edustavat erityisopettajan työn erilaisia toteutumisen mahdollisuuksia. Ne muodostavat tulkinnallisen kuvauksen tutkimuksen tapauksesta, erityisopettajien työstä. Selkeä erottelu kahden kuvauksen välillä nostaa esille työnkuvan myönteiset puolet, mutta myös sellaisia kipukohtia, joihin jokainen (erityisopettaja) voi samaistua. Suhteet ja erilaiset kohtaamiset ovat tärkeitä erityisopettajan työssä. Tyyppikuvaukset perustuvat suhteisiin. Roolit nimettiin suhteiden perusteella oppilaita kohtaaviksi ja työyhteisöä kohtaaviksi. Oppilaita kohtaavat roolit ovat seuraavat: monipuolisten mahdollisuuksien antaja ja arjen tärkeä aikuinen. Työyhteisöä kohtaavat roolit ovat luotettu työkaveri ja yhteistyön edistäjä. Epätoivottavia rooleja ovat yksin puurtaja ja arvostusta vaille jäävä. Tutkimuksen tuloksena syntyneet tyypittelyt ovat koskettavia ja samaistuttavia. Ne ovat mahdollisia kuvauksia, niitä ei tule ymmärtää suorana kuvauksena yhdestäkään kristillisen koulun erityisopettajasta.

Erityisopettajien työhön vaikuttaa kristillisissäkin kouluissa kiire ja resurssien ajoittainen niukkuus. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen toimivuudessa ei ole kyse pelkästään erityisopettajien erityisosaamisesta, vaan koko koulua koskettavasta ilmiöstä. Koulunkäynnin ja oppimisen tuen mahdollistavina tekijöinä kristillisissä kouluissa voidaan nähdä olevan suomalaisten opettajien ja erityisopettajien korkea koulutus ja hyvä yhteistyö. Rajoittavina tekijöinä voidaan nähdä ajalliset ja taloudelliset resurssit, kehittymättömät toimintamallit ja kehittämistyön puutteet.

Oppimisen ja koulukäynnin tukea kristillisissä kouluissa olisi mielenkiintoista tutkia laajemmin. Näkökulmana voisi olla johtamisen ja kehittämisen näkökulmat, kuntien väliset erot, kristillisten koulujen väliset laajemmat vertailut tai koulujen paikallisten opetussuunnitelmien sanoitukset opetuksen ja koulunkäynnin tukee liittyen.

Pauliina Vesterinen Erityisopettaja kristillisessä koulussa- Selvitys oppimisen ja koulunkäynnin tuesta

Taustaa

Lasten ja nuorten liikkumattomuus on puhuttanut paljon viime vuosien aikana. Yhä pienempi osa lapsista ja nuorista liikkuu suositusten mukaisen vähimmäismäärän. Toimintarajoitteita kokevilla lapsilla ja nuorilla prosentti on vielä muita lapsia ja nuoria pienempi.  Motoriset perustaidot muodostavat pohjan kaikelle liikkumiselle. Motoriset perustaidot ovat yhteydessä lasten ja nuorten kognitiiviseen, psyykkiseen ja fyysiseen kehitykseen. Tutkimukset ovat osoittaneet yhteyden muun muassa motoristen perustaitojen ja akateemisen suoriutumisen välillä. Motoriset haasteet taas ilmenevät usein yhdessä muiden oppimisen ja kehityksen haasteiden kanssa. Samaan aikaan kun tiedetään motoristen perustaitojen yhteys oppimiseen ja oppimisen haasteisiin, tiedetään motorisilta taidoiltaan heikompien lasten ja nuorten usein syrjäytyvän liikunnasta, vaikka se olisi erittäin tärkeää juuri heille. Erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret kohtaavat liikunnan kentällä esteitä, joita muut lapset ja nuoret eivät kohtaa. Tästä syystä koulun liikuntakasvatus on merkittävässä roolissa heidän kohdallaan muun muassa motoristen perustaitojen omaksumisen ja liikunnallisen elämäntavan muodostumisen kannalta.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimukseni tarkoitus oli selvittää erityisluokanopettajien käsityksistä ja kokemuksista motorisiin perustaitoihin ja liikunnanopetukseen liittyen. Olin kiinnostunut erityisluokanopettajien käsityksistä motoristen perustaitojen merkityksestä erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen kehityksen kannalta. Halusin tutkia erityisluokanopettajien käsityksiä, sillä uskon niiden heijastuvan heidän toimintaansa joko tietoisesti tai tiedostamatta. Olin tutkimuksessani kiinnostunut myös siitä, miten erityisluokanopettajat kokevat erityisen tuen tarpeen ilmenevän liikunnanopetuksessa. Lisäksi halusin selvittää, minkälaisia kokemuksia erityisluokanopettajilla on motoristen perustaitojen vahvistamisesta koulun liikunnanopetuksen kontekstissa. Kokemuksia tutkimalla pyrin pääsemään kiinni siihen, minkälaisia pedagogisia ratkaisuja erityisluokanopettajat ovat kokeneet toimivina motoristen perustaitojen vahvistamisessa ja toisaalta minkälaisia haasteita he ovat kohdanneet. Toteutin tutkimukseni laadullisena tapaustutkimuksena. Aineisto on kerätty haastattelemalla teemahaastattelun avulla yhdeksää liikuntaa opettavaa erityisluokanopettajaa. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin.

 

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimukseni tulosten mukaan erityisluokanopettajat pitivät motorisia perustaitoja merkittävinä etenkin erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kannalta. Heidän käsitystensä mukaan motoriset perustaidot vaikuttavat lasten ja nuorten kognitiiviseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen eri tavoin. Erityisen tuen tarve voi heidän kokemustensa mukaan ilmetä liikunnanopetuksessa monina oppilaan tai opettajan toimintaan liittyvinä tekijöinä. Tuen tarpeiden huomioiminen liikuntatunneilla koettiin merkittäväksi etenkin osallistumisen ja onnistumisen mahdollistamisen kannalta. Toimivia pedagogisia ratkaisuja motoristen perustaitojen opetuksessa olivat erityisluokanopettajien kokemusten mukaan muun muassa oman tasoisen toiminnan tarjoaminen, taitojen pilkkominen, erilaiset ryhmittelyt sekä struktuurin ja positiivisen ilmapiirin luominen. Haasteiksi oli koettu muuttuvat tilanteet, kaikkien mukaan saaminen, apuvälineiden puute sekä opettajaan liittyviä tekijöitä, kuten tiedon puute. Haasteista puhuttiin kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin toimivista ratkaisuista.

Tämä tutkimus tarjoaa yhden näkökulman keskusteluun erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten liikunnasta. Sen avulla voidaan saada yksi näkökulma siitä, minkälaisia käsityksiä erityisluokanopettajilla voi olla motorisiin perustaitoihin liittyen. Lisäksi tutkimus tuo esiin mahdollisia toimivia ratkaisuja ja haasteita motoristen perustaitojen opetuksessa koulun liikunnanopetuksen kontekstissa. Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten liikunta on mielestäni ilmiö, joka vaatii yhä enemmän tutkimusta, jotta voimme tukea heidän osallisuuttaan liikunnan kentällä.

 

Tessa Rinkinen

”Motoriset perustaidot rakentaa pohjan, minkä päälle on sitten hyvä lähteä rakentamaan…” – Erityisluokanopettajien käsityksiä ja kokemuksia motorisiin perustaitoihin ja liikunnanopetukseen liittyen

Varhaiskasvattajien osaamisen kehittäminen

Kasvatus- ja koulutusalan toimintaa arvioidaan ja kehitetään jatkuvasti, minkä vuoksi myös täydennyskoulutukset ovat olennainen osa opettajien tietotaitojen ylläpitämistä. Varhaiskasvatus on ollut viime aikoina esillä julkisuudessa muun muassa henkilöstömitoituksen ja henkilöstön hyvinvoinnin suhteen. Kuinka varhaiskasvatuksen opettajat kokevat täydennyskoulutuksiin osallistumisen näiden haasteiden myötä – vai voisiko koulutuksista olla jopa apua arjen haasteisiin?

Opettajankoulutukset antavat hyvän peruspohjan opettamiselle ja opettajuudelle. Pelkällä pohjakoulutuksella ja työssäoppimisella ei kuitenkaan pystytä saavuttamaan elinikäisen oppimisen periaatteita tai vastaamaan muuttuviin haasteisiin. Varhaiskasvatuksen opettajien osaaminen ja sen kehittäminen takaavat laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutumista. Täydennyskoulutusten toteuttamisen kannalta on oleellista tietää kuinka niiden tavoitteet täyttyvät ja kokevatko osallistujat ne hyödyllisiksi. Jotta täydennyskoulutus olisi vaikuttavaa ja merkityksellistä, on oleellista, että koulutus ja sen järjestäjät osaavat suunnitella, toteuttaa ja arvioida koulutusta suhteessa varhaiskasvattajien osaamiseen.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimukseni tavoitteena oli tarkastella varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia täydennyskoulutuksiin osallistumisesta. Tavoitteena oli selvittää millaiset syyt motivoivat heitä osallistumaan täydennyskoulutuksiin sekä millaisia hyötyjä he ovat niistä saaneet. Tämän lisäksi pyrin löytämään sellaisia piirteitä, joita varhaiskasvatuksen opettajat pitävät tärkeänä täydennyskoulutusten toteutuksen suhteen. Näillä näkökulmilla halusin selvittää millaiset tekijät tekevät täydennyskoulutuksista mielekkäitä ja merkityksellisiä varhaiskasvatuksen opettajille heidän omien kokemustensa perusteella.

Tutkimukseen osallistui yhdeksän varhaiskasvatuksen opettajaa Helsingin kaupungin itäisiltä varhaiskasvatusalueilta. Tutkittavien työkokemus varhaiskasvatuksen opettajana vaihteli kolmesta ja puolesta vuodesta 38 vuoteen. Tutkimuksessa keskityttiin sellaisiin täydennyskoulutuskokemuksiin, jotka tutkittavat olivat kokeneet onnistuneiksi. Tutkimuksessa käsiteltiin yhteensä 24 täydennyskoulutusta. Aineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Teemojen ja tekijöiden muodostamisessa käytettiin apuna Bellin ja Gilbertin (1994) ammatillisen kehittymisen ulottuvuuksien jaottelua. Motivaatio- ja hyötytekijät jaoteltiin ulottuvuuksien mukaisesti ammatillisiin, henkilökohtaisiin ja sosiaalisiin tekijöihin.

Tulokset

Varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia käsiteltiin kolmea eri aihealuetta tarkastelemalla: täydennyskoulutuksiin osallistumisen motivaatiotekijöitä, täydennyskoulutuksista saatuja hyötyjä sekä onnistuneen täydennyskoulutuksen toteutukseen liittyviä piirteitä. Eniten täydennyskoulutuksiin osallistumista oli motivoinut oman pedagogisen osaamisen kehittäminen, omat mielenkiinnon kohteet sekä alueelliset tarpeet. Erilaisia hyötytekijöitä varhaiskasvatuksen opettajat raportoivat 23 tekijän verran – näistä tekijöistä useimmin mainittuja olivat reflektoivan ajattelun lisääntyminen, tiedon jakaminen työyhteisöön ja teorian vieminen käytäntöön. Varhaiskasvatuksen opettajat olivat siis saaneet sekä käytännönläheisiä, teoreettisia sekä kognitiivisia kykyjä lisääviä taitoja. Näiden lisäksi he olivat kokeneet täydennyskoulutusten lisänneen lasten osallistamista sekä yleistä työhyvinvointia. Myös varhaiskasvatuksen maailmassa täydennyskoulutusten etäopetus on lisääntynyt covid 19 -pandemian myötä. Tutkimukseen osallistuneet pitivät eniten lähiopetuksena järjestettävistä koulutuksista, joissa oli mahdollisuus verkostoitumiseen ja ryhmässä oppimiseen. Varhaiskasvatuksen opettajat kokivat erilaiset täydennyskoulutukset tärkeänä työkaluna oman työn kehittämiseen sekä työn imun säilyttämiseen. Täydennyskoulutuksia suunnitellessa ja toteuttaessa tulisi alan kehitystarpeiden huomioimisen lisäksi kuunnella myös varhaiskasvattajien omia tarpeita. Tämä mahdollistaa koulutusten vaikuttavuutta sekä varhaiskasvatuksen laadun parantamista.

 

Emilia Karttunen

Maisterintutkielma: ”Täydennyskoulutukseen osallistumisen motiivit ja koetut hyödyt – Varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia”

Oppilaan osallisuus on tärkeää varmistaa häntä koskevissa arviointikeskusteluissa peruskoulussa; tätä tukemaan on kehitetty Keskustelu symbolein (KESY)- menetelmä. KESY on oppilaslähtöistä kommunikaatiota tukeva toimintamalli. Se on pelimuotoon tehty kommunikaatioväline, jonka kuvat ja tunnehymiöt on helppo ottaa käyttöön koulun arjessa. Oppilas sijoittaa kortteja alustalle ja kertoo ja näyttää miten hänellä menee; hänen ei tarvitse osata sanallistaa asioita. Tutkimukseni aiheen valinnassa minua ohjasi halu tukea enemmän erityistä tukea tarvitsevan oppilaiden osallisuutta sekä sitä, miten koulun aikuiset voivat pienin teoin omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen.

Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa uuden menetelmän soveltuvuutta erityisluokanopettajan käytännön työhön. Tavoitteena on kerätä erityisluokanopettajan käyttökokemuksia KESY-keskusteluista toimintatutkimuksen keinoin ja selvittää, miten KESY-menetelmä soveltuu toiminta-alueittain opiskeleville oppilaille osana arviointikeskustelua. Lisäksi tutkia miten KESY-arviointikeskustelu tukee oppilaiden osallisuutta. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää omaa ammattitaitoani ja työkäytänteitä ottamalla käyttöön itselleni uuden menetelmän osana erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetusta. Minulla on tutkijana tutkimusprosessissa kaksoisrooli, sillä olen sekä tutkijana että opettajana. Aineiston tuottamisen välineenä on hyödynnetty pedagogis-menetelmällistä KESY-kuvamateriaalia, jonka tavoitteena on lisätä oppilaan osallisuutta arviointikeskustelussa. Tutkimusaineisto perustuu erityisen tuen pienryhmän arviointikeskusteluissa koottuihin muistiinpanoihin ja valokuviin.

Tämän tutkimusten tulosten perusteella voidaan sanoa KESY-menetelmän soveltuvan erittäin hyvin toiminta-alueittain opiskelevalle oppilaalle osana arviointikeskustelua. Kuvien käyttö on erittäin hyödyllinen kommunikoinnin apuväline koulussa, ja kuvien käytöstä hyötyvät kaikki oppilaat koulussa riippumatta heidän tuen tasosta. Sisällöllisesti esille nousi paljon enemmän oppilaiden mielipiteitä ja asioita kuin aiemmissa perinteisissä arviointikeskusteluissa. Tärkeää on, että kaikki oppilaat pystyivät osallistumaan siihen omalla tavallaan kahden opettajan kanssa.

KESY-arviointikeskustelu tukee oppilaiden osallisuutta monin eri tavoin. Sen avulla oppilaan ääni saadaan kuuluviin ja hänen mielipiteensä pystytään aidosti nostamaan keskiöön arviointikeskustelussa. Oppilaan osallisuus toteutuu oikeasti, eikä vain tavoitteena paperilla. Oppilas tulee kuulluksi ja osalliseksi riippumatta siitä, millaiset kyvyt hänellä on kielelliseen vuorovaikutukseen. KESY-arviointikeskustelu mahdollistaa oppilaan ja opettajan välisen vuoropuhelun, jossa oppilas saa ilmaista ajatuksiaan aikuisen tuen avulla.

Anne Pöntinen
Keskustelu symbolein (KESY) -arviointikeskustelu toiminta-alueittain opiskelevalla oppilaalla osallisuuden tukena

Småbarnspedagogiken är ett omtalat ämne i media. Forskningen tyder även på att det finns en del utmaningar inom småbarnspedagogiken. Det är därmed nödvändigt att försöket med den tvååriga förskoleundervisningen undersöks för att se ifall idén bakom försöket verkligen implementeras och fungerat.

Syfte och genomförande

Syftet med forskningen var att lyfta fram utmaningar och möjligheter som försöket med den tvååriga förskolan medför samt att ta reda på hur pedagogiken i försöket anpassats för att uppnå målen i läroplanen för att vidare kunna utveckla småbarnspedagogiken i Finland. Utifrån dessa syften formulerades forskningsfrågorna; hur uppfattas försöket med den tvååriga förskolan bland pedagogerna och hur har pedagogiken i de förskolor som deltar i försöket, anpassats för att uppnå målen i läroplanen. Denna studie gjordes genom en kvalitativ forskningsmetod genom halvstrukturerade intervjuer med pedagogerna. Materialet analyserades med en fenomenografisk analysprocess där olika kategorier bildades.

Resultat och diskussion

Resultatet visade att pedagogerna är positivt inställda till försöket med tvåårig förskoleunder-visning. Pedagogerna ser det bristfälliga stödet från ledningen och personalresurserna som de största utmaningarna med försöket. Pedagogerna lyfter fram många möjligheter med för-söket. En tvåårig förskoleundervisning för med sig förlängda möjligheter för såväl barn som pedagoger vilket skapar jämlik och kvalitativ utbildning. I resultatet framkommer det även att femåringarna som kommer till den ettåriga förskoleundervisningen har väldigt olik kunskaps-nivå vilket påverkar en jämlik undervisning enligt pedagogerna. Över lag menar pedagogerna att försöket med tvåårig förskoleundervisning utgör en bra helhet för barnens utveckling och lärande. Resultatet för den andra forskningsfrågan tyder på att pedagogerna tar i beaktande de olika åldersskillnaderna som finns hos barnen som deltar i försöket och att de arbetar på ett lekpedagogiskt sätt. Informanterna är eniga om att försöket med den tvååriga förskoleun-dervisningen påverkar barnens utveckling och lärande positivt.

Annica Sandström
En fenomenografisk studie om pedagogernas uppfattningar om försöket med den utvidgade förskolan i Finland

Bakgrund. Digitala verktyg har snabbt blivit en hörnsten i den grundläggande utbildningen under de senaste tio åren, svåäl i undervisningen som i det administrativa arbetet. Digitala verktyg har introducerat många positiva förändringar till skolvärlden, t.ex. bättre individualisering och mindre pappersarbete. Däremot för de digitala verktygen även med sig en rad tekniska utmaningar för lärare, både i undervisningen och i den administrativa delen av arbetet. Att lärare är korrekt och tillräckligt utbildade är även viktigt för att de ska kunna använda de digitala verktygen på bästa sätt. I och med detta är det ett relevant tema för både dagens och framtidens lärare att vara medvetna om.

Syfte och metoder. Syftet med denna studie var att ta reda på vilka tekniska utmaningar med digitala verktyg som lärare upplever i arbetet. Jag ville även undersöka vilka erfarenheter lärare har av utbildning för att använda de digitala verktygen.

Forskningsfrågorna för min avhandling var följande: Vilka tekniska utmaningar med digitala verktyg upplever lärare i svenskspråkiga skolor i den grundläggande utbildningen i Finland? På vilka sätt påverkar de olika tekniska utmaningarna lärares arbete? Hur ser lärare på behovet av mera utbildning kring digitala verktyg?

Denna forskning är en studie av kvalitativ natur. Jag har intervjuat sex lärare från grundskolan årskurs 1–6, från två olika skolor i södra Finland. Intervjusvaren har analyserats med tematisk analys.

Resultat och slutsatser. Lärare upplever olika slags tekniska utmaningar med digitala verktyg. Nätverks-, lagrings- och inloggningsproblem var vanliga utmaningar. Desto större vikt lades vid hur svåranvända de olika administrativa programmen är, där lärare poängterade ut problem som låg bakom. Tidsåtgång och frustration kom här fram som de huvudsakliga sätten som dessa påverkar lärares arbete. Utbildningsmässigt kände största delen av lärare sig ganska bekväma med digitala verktyg, men påpekade att de hade vissa svagheter, t.ex. var Smartboarden ett digitalt verktyg som många lärare kände sig osäkra att använda. Lärarna påpekade behovet av mera utbildning. Stöd var ett tema som kom upp i en stor del av intervjuerna, där lärare påpekade att stödstrukturerna som fanns tillgängliga vid tekniska problem inte alltid fungerar. Främst var det svårt att veta vem man skulle kontakta och det kunde ta länge att få hjälp, vilket ledde till att kollegiet fungerade som stöd stor del av tiden.

Min studie visar på att lärare fortfarande upplever olika slags tekniska utmaningar med digitala verktyg. Undervisningsmässigt stämmer mina resultat överens med tidigare forskning, vilket visar på att det inte skett större förändringar, medan administrativt upplever lärare att förändringar borde ske. Utbildningsmässigt finns det ett uppenbart behov för mera utbildning, men på olika kunskapsnivåer, samt att stödstrukturer borde ges en extra överblick. Stödstrukturerna behövs möjligtvis förnyas eller förändras för att underlätta lärarnas arbete.

 

Jon Hägerfelth

Digitala verktyg – utbildning och tekniska utmaningar

I och med att jag snart blir färdig ville jag skriva min magisteravhandling om något viktigt och aktuellt. Lärares tillfredsställelse med sitt arbete har varit på tapeten under de senaste åren. Min undersökning strävade efter att ta reda på hurudan uppfattning klasslärare har om arbetstillfredsställelse som fenomen samt att skapa en bild om hur de upplever att arbetstillfredsställelse syns i vardagen. Dessutom var syftet att skapa förståelse för hur viktigt klasslärare upplever att tillfredsställelse med sitt eget arbete är.

Min undersökning var en kvalitativ studie och jag använde mig av en fenomenografisk forskningsansats. I fenomenografi strävar man att ta reda på människors uppfattningar om olika fenomen. Jag samlade in data genom semistrukturerade tematiska intervjuer av svenskspråkiga klasslärare i Finland. INtervjuerna transkriberades och analyserades genom en fenomenografisk analysmodell.

Resultaten visade att klasslärarna hade varierande uppfattningar om begreppet arbetstillfredsställelse även om alla ansåg det vara någon slags attityd till sitt arbete. Lärarna kopplade begreppet till bl.a. att vara tillfredsställd, att vara nöjd, att känna mening, att trivas eller att lyckas med sitt jobb. Arbetstillfredsställelse kommer fram på många olika sätt för klasslärare i vardagen bl.a. i form av enkäter, samtal med förmän, tankar om kollegor, i undervisningen, i andra arbetsuppgifter samt i det privata livet. Klasslärarna upplevde att arbetstillfredsställelse är ett väldigt viktigt tema som borde genomsyra arbetet. Det att man är tillfredsställd med sitt arbete i det stora hela ansågs hjälpa en att orka i vardagen, klara av sitt arbete samt att må bra.

 

Mauritz Lunabba

Klasslärares uppfattningar om arbetstillfredsställellse