Inhimillistä hyvää tavoittelevan toiminnan on perustuttava vastavuoroisuudelle – toiminnassa on otettava huomioon myös sen kohteena olevan toisen ja toisten ihmisten toiveet, halut ja intressit. Hyvää tuottavassa toiminta perustuu sille, että toisiin asennoidutaan kykenevinä toimijoina. Toisiin kohdistuva toiminta ei ole pelkästään yksisuuntaista vaikuttamista.
Vajstavuoroisuus ja sen merkitys inhimillisessä toiminnassa on moniulotteista, monimutkaista ja usein vaikeasti selvennettävissä. Vastavuoroisuutta tarkasteltiin sosiaalietiikan oppiaineen järjestämässä Vastavuoroisuus käsitteenä ja toimintana -seminaarissa 15.-16.12. Eri alojen asiantuntijat valottivat ja selvensivät vastavuoroisuuden ja vastavuoroisen toiminnan merkitystä eri yhteyksissä.
Seminaari oli huikean innostava. Asiantuntijoina ja puhujina olivat
- Johannes Eurich, professor of practical theology,
- Jaana Hallamaa, sosiaalietiikan professori,
- Maritta Törrönen, sosiaalityön professori,
- Matti Häyry, johtamisen filosofian professori,
- Ville Päivänsalo, globaalin teologian, maailmankuvien ja aatevirtausten apulaisprofessori,
- Mari Stenlund, teologian tohtori sekä
- CoCare-tutkimusprojektista Henrietta Grönlund (kaupunkiteologian yliopistonlehtori), Anna Salonen (teologian tohtori) ja Anne Birgitta Pessi (kirkkososiologian professori)
Asiantuntijat puhuivat vastavuoroisuudesta käsitteenä kultaisen säännön näkökulmasta sekä vastavuoroisuuden merkityksestä vapaaehtoisessa auttamistyössä, ruoka-avussa, sosiaalityössä ja vammaisten oikeuksien takaamisen kohdalla. Esitelmissä puhuttiin myös vastavuoroisuuden ja oikeudenmukaisuuden suhteesta sekä ylipäätään että globaalin terveydenhuollon kohdalla. Seminaarin blogista voi ja kannattaa lukea lisää https://blogs.helsinki.fi/vastavuoroisuus/.
Seminaarista ja sen annista voisi kirjoittaa loputtomasti. Poimin yhden kiinnostavan huomion. Maritta Törrönen puhui vastavuoroisuuden hyvinvointia luovasta luonteesta ja siitä, että sosiaalityön tulisi perustua kunnioittavuudelle ja vastavuoroisuudelle siten, että aitona pyrkimyksenä on asiakkaan hyvän edistäminen.
Ihmisellä on perustava tarve kokea itsensä arvokkaana ja merkityksellisenä
Yksi keskeisistä sosiaalityötä koskevista uusista löydöistä on huomio, että ihmisellä on perustava tarve kokea itsensä arvokkaana ja merkityksellisenä jollekin ja jotakin varten. Siksi sosiaalityö ei voi perustua ainoastaan asiakkaan ongelmien ratkaisemiseen keskittymiselle eikä ainakaan sille, että asiakas on ongelma, josta pitää hankkiutua mahdollisimman nopeasti eroon viraston työtaakkaa vähentämästä. Sosiaalityön asiakkaat pitäisi kohdata mahdollisuuksina, ihmisinä joilla on lähtökohtaisesti annettavaa.
Tällainen periaate saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta valitettavan usein sosiaalityö ja myös muu yhteiskunnan virkamiestyönä tuotettu apu-, hoito- ja tukitoiminta perustuu aivan muunlaiselle asennoitumiselle kuin vastavuoroisuudelle ja kunnioittamiselle. Esimerkiksi TE-palvelujen asiakkaiden erikoisia, ja myös rankkoja, kokemuksia on voinut lukea lehdistä, sekä kuulla omassa lähipiirissä. TE-palvelujen toiminta ei vaikuta perustuvan sille, että asiakkaat kohdataan ihmisinä joilla on annettavaa, vaan lähinnä pelkkinä ongelmina.
Kirjoittaja Isto Peltomäki on sosiaalietiikan tohtorikoulutettava.