Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Tutkimuksen taustaa

Suomalainen kouluvalintapolitiikka on ennen kaikkea urbaani ilmiö. Käytännössä se on mahdollista vain niissä muutamissa kunnissa, joissa on riittävän suuret rakenteet koulumarkkinoille. Erityisesti pääkaupunkiseudun kunnat kohtaavat kasvavan segregaation haasteita, jotka ilmenevät sosioekonomisissa eroissa, asuinalueissa ja kouluissa. Pääkaupunkiseudun kunnat ovat päätyneet hyvin erilaisiin ratkaisuihin arvioidessaan kunnilleen sopivinta kouluvalintatilaa. Yksi merkittävä lähihistoriallinen tekijä suomalaisen kouluvalintapoliitikan muotoutumisessa nykytilaansa on vuoden 1999 perusopetuslaki, joka on osaltaan mahdollistanut erilaisten kouluvalintatilojen kehittymistä kuntien välillä. Tutkielma keskittyy pääkaupunkiseudun kuntien ratkaisuihin kouluvalintatilaan liittyen, kuntien tavoittelemaan kouluvalintatilaan tulevaisuudessa sekä tavoitteiden perusteluihin pääkaupunkiseudun koulutuspoliittisten toimijoiden toimesta.

Koulutuksen ohjausjärjestelmät ja peruskoulu ovat muuttuneet merkittävästi Suomessa viimeisten reilun 30 vuoden aikana osana yleistä yhteiskuntapoliittista kehitystä. Tiukan ja normatiivisen sääntelykulttuurin ajasta on siirrytty pitkälti hajautettuun, yksilöllisten valintojen avulla ohjautuvaan ja arvioinnin kautta todennettavaan koulutuksen ohjausjärjestelmään. 1990-luvun koululainsäädännön periaatteiden mukaisesti koulutuksen järjestäjät, eli kunnat, ovat saaneet aikaisempaa itsenäisemmän päätäntävallan koulutuspolitiikan toteuttamiseen, ja vaikka kansalliset tavoitteet säädetään valtakunnallisesti opetussuunnitelman perusteissa, keinojen valinta näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on jätetty paikallisten viranomaisten vastuulle.

Tulokset ja johtopäätökset

Kaikkiaan tarkasteltujen kuntien kouluvalintatilat erosivat kaikki toisistaan, ja nykyisellä kouluvalintatilalla vaikutti olevan yhteys siihen, minkälaisia kouluvalintatiloja kuntiin toivottiin tulevaisuudessa. Haastatteluaineistossa haastateltavien muotoilemat uudet puitteet kuntiensa kouluvalintatilasta olivat jossain määrin sidoksissa kuntien kouluvalintatilan nykytilaan, ja ne erosivat kaikki toisistaan. Uusien kouluvalintatilojen tavoitteissa oli runsaasti eroja, mutta perusteluissa tulevaisuuden kouluvalintatilan suuntavoille löytyi yllättäviä yhtäläisyyksiä, vaikka valitut teot kouluvalintatilan muokkaamisen suhteen erosivatkin toisistaan.

Kaikkia kuntia kouluvalintatilan nykypuitteista riippumatta yhdisti kuitenkin myös muutama asia uusienkin kouluvalintatilan puitteiden osalta. Yhdessäkään kunnassa ei toivottu koulukohtaisten oppimistulosten julkisiksi muuttamista tai täysin vapaata ja säätelemätöntä uutta kouluvalintatilaa.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Pro gradu -tutkielman aineistona käytettiin Koulumarkkinat ja segregaatio- Kouluvalinnan yhteiskunnallinen hinta –tutkimushankkeessa kerättyä haastatteluaineistoa. Aineisto on tuorein saatavilla oleva haastatteluaineisto, jossa on haastateltu pääkaupunkiseudun koulutuspoliittisia toimijoita. Haastatteluaineisto on analysoitu kahden Kenneth Burken kehittämän tutkimusmetodin avulla, Negatiivin ja Viisikon. Tutkimuksen tavoitteena oli tuoda näkyviin erilaisia vallitsevia kouluvalintatiloja pääkaupunkiseudun kunnissa ja selvittää, millaisiksi haastateltavat toivoivat kuntien kouluvalintatilan tulevaisuudessa kehittyvän. Tutkimus pyrki myös selvittämään, miten haastateltavat perustelivat kuntiensa tulevaisuuden ja nykyhetken kouluvalintatiloja, ja miten perustelut erosivat toisistaan.

 

Perttu Venäläinen

Optimaalista kouluvalintatilaa etsimässä

Suomalaisten kuntien eriytyneet kouluvalintatilat 2010-luvun Suomessa

Tutkimuksen taustaa

Tutkin maisterintutkielmassani alakoulussa työskentelevien yhteisopettajien työhyvinvointia ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä. Yhteisopetus on noussut koulumaailman ajankohtaiseksi puheenaiheeksi ja sitä tarjotaankin ratkaisuksi muun muassa inkluusion myötä esille nousseisiin kehitystarpeisiin. Yhteisopetuksella on havaittu olevan myönteinen vaikutus sitä toteuttavien opettajien työhyvinvointiin.

Kiinnostuin yhteisopetuksesta kokeillessani sitä luokanopettajaopintojen monialaisessa harjoittelussa. Koin opetuksen yhteisen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin hyvin antoisana. Halusin tutkia yhteisopetusta lisää ja päädyin tekemään kandidaatin tutkielmani yhteisopetuksesta. Tutkimuskirjallisuutta lukiessani havaitsin, että yhteisopettajien työhyvinvoinnin tilasta ei löytynyt juuri lainkaan kvantitatiivista tutkimusta. Tämän johdosta tutkin yhteisopettajien työhyvinvointia pro gradu -tutkielmassani.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, missä määrin alakoulussa työskentelevät yhteisopettajat kokevat työuupumusta ja työn imua. Tarkoituksena oli myös tutkia sitä, millä tavoin yhteisopetuksen onnistumisen edellytyksenä olevat työn ja vastuun tasavertainen jakautuminen, yhteisopetusparin välinen vuorovaikutus sekä koulun johdon tuki olivat yhteydessä yhteisopettajien työuupumukseen ja työn imuun. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin yhteisopettajien iän, työkokemuksen ja yhteisopetussuhteen keston yhteyttä työuupumukseen, työn imuun ja yhteisopetuksen onnistumisen edellytyksiin.

Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin opettajille suunnatussa sosiaalisen median keskusteluryhmässä julkaistulla kyselylomakkeella. Tutkimukseen osallistui 54 alakoulussa työskentelevää yhteisopettajaa

Tulokset ja johtopäätökset

Alakoulun yhteisopettajat kokivat vähäistä työuupumusta ja runsasta työn imua. Mitä enemmän opettajat kokivat työn imua, sitä vähemmän he kokivat työuupumusta. Yhteisopettajien yleisin työuupumuksen oire oli väsymys, jota esiintyi pääosin henkisenä väsymyksenä ja voimattomuutena. Työn imun ulottuvuuksista opettajat kokivat eniten tarmokkuutta. Mitä tyytyväisempiä yhteisopettajat olivat työn ja vastuun tasavertaiseen jakautumiseen sekä vuorovaikutukseen yhteisopetussuhteessaan, sitä vähäisempää väsymystä ja runsaampaa työn imua he kokivat. Samoin, mitä tyytyväisempiä yhteisopettajat olivat koulun johdon yhteisopetukselle osoittamaan tukeen, sitä vähemmän he kokivat työuupumuksen oireita. Yli vuoden parinsa kanssa yhteisopetusta toteuttaneet opettajat olivat yhteisopetussuhteessaan tyytyväisempiä työn ja vastuun tasavertaiseen jakautumiseen sekä vuorovaikutukseen kuin yhteisopetusta alle vuoden toteuttaneet yhteisopettajat.

Tutkimus tuotti uutta tietoa alakoulun yhteisopettajien työhyvinvoinnin tilasta. Tulokset vahvistivat käsitystä sekä vuorovaikutuksen että työn ja vastuun tasavertaisen jakautumisen tärkeydestä yhteisopetussuhteessa. Tulosten valossa voidaan todeta, että erityisesti yhteisopetusta aloittelevien opettajien kannattaisi panostaa näihin asioihin yhteisopetussuhteessaan. Myös koulun johdon tuki osoittautui merkitykselliseksi yhteisopettajien työhyvinvoinnin näkökulmasta. Sen lisäksi, että koulut kannustavat opettajia yhteisopetukseen, tulisi koulun johdon myös tukea sen toteutusta.

Lotta Vahervaara

Alakoulun yhteisopettajien työuupumus ja työn imu sekä niihin yhteydessä olevat tekijät

Tutkimuksen taustaa

Kestävä kehitys ja tekstiilien kulutus ovat jo kauan puhututtaneet sekä kuluttajia että tutkijoita. Tekstiilien kulutukseen voidaan parhaiten vaikuttaa kuluttajan luopuessa niistä. Suurin osa poistotekstiileistä päätyvät polttoon. Alle puolet niistä päätyvät kierrätykseen ja uusiokäyttöön sukulaisten, kirpputorien tai hyväntekeväisyysjärjestöjen avulla. Kuluttajat ovat olleet pitkään halukkaita kierrättämään poistotekstiilinsä, mutta tekstiilien erilliskeräys aloitettiin vasta 2023 vuoden alussa. Käsitöiden tekeminen kuvastaa aina sen hetken tilannetta ja kulttuuria. Käsitöidentekijät ovat aina esittäneet mielipiteitään, ottaneet kantaa asioihin, auttaneet hädässä olevia ja ilmaissut itseään käsitöiden avulla. Käsitöiden tekijät, toisin sanoen kierrätyskäsitöiden tekijät ovat niitä tekstiilipoiston alkupään vaikuttajia, jotka pystyvät muovaamaan poistotekstiilistä jotain uutta, kestävää ja luontoa säästävää, lisäten tekstiilien kulutusta positiivisesti kestävämpään suuntaan. Kierrätyskäsitöiden tekijöillä on iso vaikutus tekstiilien kuluttamiseen, ja se mistä syistä he käyttävät kierrätysmateriaalia on tärkeää tutkia, jotta saamme ajankohtaista tietoa kierrätysmateriaalien käytöstä käsitöissä.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää poistotekstiilien kierrätystä ja käyttöä käsityöntekijöiden kautta. Tutkimuskysymykseni olivat: 1. Mitkä syyt ja merkitykset ohjaavat ihmisen ostamaan kierrätysmateriaaleja? Sekä 2. Millaisia kierrätyskäsitöitä valmistetaan, mistä syistä ja miten materiaali voi ohjata kierrätyskäsitöiden toteuttamista? Keräsin aineistoni internetissä jaetun kyselylomakkeen avulla Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen asiakaskunnalta, jotka valmistavat myydystä käsityömateriaalista kierrätyskäsitöitä. Analyysiin päätyi 99 vastausta, jotka analysointiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla, käyttäen apuna Atlas.ti ohjelmaa.

Tulokset ja johtopäätökset

Kierrätysmateriaalien ostopäätökseen vaikuttavat kolme pääsyytä; 1. Kierrätyskeskuksessa asiointiin vaikuttavat tekijät, 2. Heräteostoksiin vaikuttavat tekijät ja 3. Kierrätysmateriaalin merkitykset, jotka vaikuttavat kierrätysmateriaalien hankkimiseen. Kierrätyskäsitöiden tekijät hakeutuvat kierrätysmateriaali ostoksille pääsyiden alla vaikuttavista kolmestatoista syystä. Nämä kolmetoista syytä ovat: Kierrätyskeskusten sijainti, ryhmää tai kerhoa varten materiaalin hankkiminen, tuotetarjonnan harrastusmyönteisyys, löytöjen tekeminen, ekologisuus, materiaalin vastaavuus tarpeeseen, kestävä kehitys elämäntapana, hinta, materiaalin ominaisuudet, inspiraatio, varastoon hankkiminen, mielialaan vaikuttaminen ja materiaalien mielikuvitukselliset ominaisuudet. Ostajat voivat hakeutua ostoksille sekä yhdestä että myös useammasta kerrostuen vaikuttavasta syystä. Jokaiseen ostopäätöksen syntymiseen vaikuttaa ostajan tilanne ja tarve, sekä materiaalien tarjonta, kuitenkin siten että jokaiseen ostopäätökseen on löydettävissä joko yhden tai useamman pääsyyn sisältä jokin tekijä, joka on muovannut ostopäätöstä ja sen syntymistä. Ostopäätöksen syntymisen lisäksi tutkimukseni selvitti kierrätyskäsitöiden valmistamisen syitä sekä mitä kierrätyskäsitöitä hankituista materiaaleista valmistetaan. Kierrätyskäsitöiden valmistamiseen vaikuttavat seitsemän eri syytä, joita ovat: käsitöiden harrastaminen, korjaaminen tai tuunaaminen, lahjojen tai tuotteiden valmistaminen sukulaisille ja keräyksiin, inspiroituminen, johon vaikuttaa löydetty materiaali, tarve, ostetun materiaalin muokkaaminen ja viimeisenä valmistus myytäväksi. Kierrätyskäsitöissä käytetään yhdeksän materiaalikategorian tuotteita. Nämä yhdeksän materiaalikategoriaa ovat ompelutarvikkeet, kankaat, askartelutarvikkeet, neulonta ja virkkauslangat, metallitavarat, työvälineet, vaatteet, farkut, nahka sekä turkis ja muut tarvikkeet. Eniten näistä materiaaleista valmistettiin sisustus ja käyttötavaroita. Muita valmistettuja kierrätyskäsitöitä ovat vaatteet, asusteet, neulokset, korjaamiset sekä tuunaukset, askartelut, korut, lelut ja niiden osat, nukkekodin valmistus ja prototyypit sekä koulutyöt.

Tutkimustulokset esittävät kierrätyskäsitöiden tekijöiden olevan kiinnostuneita kierrätyksestä ja luonnon kestävyyden varmistamisesta. Käsityöntekijät pyrkivät valmistamaan tuotteita, joille on tarvetta ja kuluneita sekä rikkinäisiä tuotteita pyritään korjaamaan. Kierrätyskäsitöiden tekijöiden suhtautumista uuden EU:n tekstiilistrategian tuottamiin muutoksiin ja Suomessa vuoden 2023 alussa aloitettuun tekstiilien erilliskeräykseen olisi tarpeellista tutkia lisää. Kierrätyskäsitöiden tekijät voivat vaikuttaa tekstiilien kestävyyteen merkittävästi uusien säädöksien ansiosta. Tämä tutkimus tarjosi vain pintaraapaisun käsityöntekijöiden päätösten ja toiminnan syihin, joten jatkotutkimus on erittäin tarpeellista.

 

Meri-Tuuli Malkamäki

Materiaalien kierto, käyttö ja hankkiminen kierrätyskäsitöissä

Taustaa

Itseohjautuvuus on yksi tämän hetken puhutuimmista työelämän trendeistä, minkä voi ajatella johtuvan siitä, että työn toimintaympäristö ja luonne sekä teknologian kehitys ovat luoneet tarpeita uudenlaisille organisoitumisen ja johtamisen tavoille, joihin perinteiset hierarkkiset organisaatiorakenteet eivät enää pysty vastaamaan kovinkaan ketterästi.

Itseohjautuvuus yksinkertaisimmillaan tarkoittaa hierarkian minimoimista ja autonomian lisäämistä organisaatiossa, ja näillä on tutkimusten mukaan todettu olevan myönteisiä vaikutuksia myös työhyvinvoinnille. Tämän innoittamana halusinkin tarkastella maisterintutkielmassani työhyvinvoinnin tukemista itseohjautuvassa organisaatioissa, jossa ei ole keskijohtoa tai virallisia esihenkilörooleja, joille työhyvinvoinnin tukeminen perinteisesti kuuluisi.

Tavoitteet

Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät tukevat työhyvinvointia itseohjautuvassa organisaatiossa ja millaisia keinoja työhyvinvoinnin tueksi on kehitetty. Tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisen IT-alan yrityksen kuuden työntekijän kokemuksia työhyvinvoinnista ja sitä tukevista tekijöistä. Aineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla ja analysoitiin sisällönanalyysillä, jossa aineistosta nousseita keskeisiä teemoja peilattiin olemassa olevaan teoriaan voimavaralähtöisestä työhyvinvoinnista, itseohjautuvuudesta sekä näiden yhteydestä toisiinsa.

Tulokset

Vastauksena tutkimuskysymyksiin siitä, mitkä tekijät tukevat työhyvinvointia itseohjautuvassa organisaatiossa ja millaisia keinoja työhyvinvoinnin tueksi on kehitetty, jaettiin tulokset organisatorisiin ja sosiaalisiin tekijöihin. Organisatorisista tekijöistä yksilöiden kokema autonomia siitä miten, missä ja milloin tekevät työtään, koettiin merkittäväksi työhyvinvointia tukevaksi tekijäksi. Matala hierarkia koettiin myös työhyvinvointia tukevaksi tekijäksi, sillä kohdeorganisaatiossa johto ei sanele käskyjä ylhäältä alaspäin, vaan tukee ja osallistaa henkilöstöä päätöksentekoon ja organisaation kehittämiseen. Lisäksi haastateltavat kokivat tärkeäksi joustavan työympäristön, jolla tarkoitettiin viihtyisiä ja monitoimisia työtiloja, joista löytyy lähes kaikki tarvittava aina laadukkaista ja ergonomisista työvälineistä terveellisiin välipaloihin, saunaan ja kaljahanaan. Osaamisen kehittämiseen kohdeorganisaation koettiin kannustavan monin tavoin, joista merkittävänä mainittiin työaikaosuus, joka työntekijöillä on vapaasti käytettävissään oman mielenkiinnon mukaiseen osaamisen kehittämiseen.

Sosiaalisista tekijöistä keskeisimpiä työhyvinvointia tukevia tekijöitä olivat yhteisöllinen kulttuuri, psykologinen turvallisuus sekä työyhteisön tarjoama tuki. Kohdeorganisaatiossa vallitsee haastateltavien mukaan avoin, luottava, rento ja asiantunteva ilmapiiri, jossa yksilöt tukevat ja auttavat toisiaan ja jossa jokainen voi olla oma itsensä. Lisäksi organisaation tarjoamat tukiverkostot henkilöstöhallinnosta ja vertaistukimallista koettiin työhyvinvointia tukeviksi tekijöiksi, sillä ne helpottavat niin työntekoa, osaamisen kehittämistä kuin henkistä jaksamistakin.

Aineistosta nousi kuitenkin esiin myös itseohjautuville organisaatioille tyypillisiä haasteita vallan ja vastuun hajauttamisesta, kun ei varmasti aina tiedetä, kenen vastuulle mitkäkin asiat milloinkin kuuluvat.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan tutkimuksen tulokset mukailivat itseohjautuvuuden ja työhyvinvoinnin teoreettisia viitekehyksiä. Kun organisaatiolla on riittävästi resursseja ja voimavaroja, on sen mahdollista tukea myös työntekijöiden hyvinvointia. Itseohjautuvissa organisaatioissa oleellista on luottamukseen, autonomiaan ja avoimuuteen perustuva kulttuuri, joka mahdollistaa yksilöiden psykologisten perustarpeiden täyttymisen. Pelkkä palkka ei myöskään riitä enää tänä päivänä sitouttamaan työntekijöitä, jonka vuoksi hyvinvointiin, joustavuuteen ja yhteisöllisyyteen on tärkeää panostaa.

Pauliina Tammi

Tunnetaidot ja niiden merkitys ovat puhututtaneet kasvattajia paljon viime vuosina. Tutkimusten mukaan tunnetaidoista on merkittäviä hyötyjä yksilön kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Hyvät tunnetaidot tukevat niin psyykkistä kuin fyysistä hyvinvointia, auttavat muodostamaan hyvinvoivia ihmissuhteita ja niiden opettamisella voidaan mm. tukea oppimista ja vähentää kiusaamista. Samanaikaisesti teknologian rooli yhteiskunnassa kasvaa ja jo pienet lapset oppivat hyödyntämään tablettitietokoneita ja muita teknologian sovelluksia. Tunnetaitojen lisäksi teknologiakasvatus korostuu opetussuunnitelmissa ja pohdituttaa yleisessä kasvatuskeskustelussa. Lasten teknologian käytöstä ollaan toisaalta hieman huolissaan ja toisaalta lapsia halutaan tukea ymmärtämään teknologiaa sekä ohjata sen järkevään käyttöön. Immersiiviset teknologiat, kuten virtuaalitodellisuus ja lisätty todellisuus (AR) ovat alkaneet kiinnostaa tutkijoita viime vuosina myös oppimisen ja opetuksen näkökulmasta.

Tutkimuskysymykset

Näistä aineksista heräsi kiinnostus lähteä tutkimaan, voidaanko AR-sovelluksen avulla oppia tunnetaitoja esiopetuksessa. Osana Kauniaisten kaupungin hanketta (2020-2022) ”Digipuu ja tulevaisuuden tutkijat” kehitin mallin AR-tunnepajoista, missä tunteita tutkitaan ja niistä opitaan yhdessä digitaalisen tarinankerronnan keinoin. Tutkimuksessani AR-sovelluksen hyödyntämisestä esiopetuksen tunnekasvatuksessa keskityin tutkimaan, millä tavoin lapset tunnistavat ja nimeävät perustunteita ja tuovat esiin tunteiden syy-seuraussuhteita työskennellessään AR-sovelluksella yhdessä lapsiparin kanssa. Tutkimuksessa AR-sovelluksena hyödynnettiin suomalaisen 3DBearin opetuskäyttöön suunniteltua sovellusta, missä on erilaisia tunteita ilmaisevia AR-hahmoja.

Tutkimustulokset

Lasten kertomuksissa tunteista lapset tunnistivat ja nimesivät tunteita kahdella tavoin: osassa kertomuksia tunnetta koki kuvitteellinen AR-hahmo ja osassa kertomuksia lapsi itse. Tutkimusaineistossa olevista episodeista 30/40 olivat sellaisia, missä tunnetta koki kuvitteellinen AR-hahmo. Nämä tunteet kuvasivat suurimmalta osin vihaa, surua ja pelkoa. Kertomukset tunteista, missä lapsi itse koki tunnetta, kuvasivat pääosin iloa. Tutkimuksessa selvisi, että lapset myös auttoivat toinen toisiaan tunnistamaan ja nimeämään tunteita. Lapset toivat esiin kertomuksissaan tunteiden syy-seuraussuhteita heijastellen arjen tunnekokemuksiaan sekä osana leikkiä.

Tutkimustulosten hyödyntäminen

Tutkimuksen tulosten perusteella on mahdollista, että lapset kokivat niin sanottujen negatiivisten tunteiden, kuten vihan, surun ja pelon käsittelyn sallitumpana tai helpompana voidessaan kuvata tunnetta kuvitteellisen AR-hahmon kautta. Olisikin jatkossa mielenkiintoista keskittyä tutkimaan AR-tarinankerronnan mahdollisuuksia nimenomaan haastavien tunteiden käsittelyssä. Voitaisiinko AR-tarinankerrontaa hyödyntää esimerkiksi lasten terapeuttisessa työskentelyssä, kuten perinteistä saduttamista?

Lasten työskentely yhdessä lapsiparin kanssa mahdollisti vertaisoppimisen sekä lasten välisen leikin ja yhteisen tarinan kertomisen tukien lasten vuorovaikutustaitoja. Tämä osoittaa, että teknologiaakin hyödynnettäessä voidaan samalla kehittää tärkeitä vuorovaikutustaitoja ja tukea lasten välisiä suhteita. Lisäksi lapset oppivat tehokkaammin toimiessaan vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.

AR-tunnepajatyöskentely tarjoaa myös opettajalle työkaluja käsitellä tunteita lasten kanssa sekä havaita ja oppia, miten ja missä tilanteissa lapset kokevat tunteita. Lasten saattaa olla haastavaa tuoda arjessaan esiin tunteita kuten viha, suru ja pelko ja sanoittaa näihin tunteisiin liittyviä syy-seuraussuhteita. Tunteiden tutkiminen lisätyn todellisuuden maailmassa tarjoaa lapsille turvallisen tavan ilmaista myös haastavia tunteita ja käsitellä kaikkia tunteita leikin ja tarinan keinoin AR-sovelluksen avulla. Opettaja voi saada lasten tarinoista paljon tärkeää ja hyödyllistä tietoa, mitä hän voi edelleen hyödyntää esiopetusryhmän toiminnan suunnittelussa.

Lopuksi

Lapset suhtautuivat AR-teknologiaan täynnä intoa. AR-sovellus motivoi lapsia tunnetyöskentelyyn ja tarinankerrontaan sekä synnytti ryhmässä paljon iloa ja tuotti elämyksiä. Tablettitietokoneilla työskentely oli eskareille vaivatonta ja luontaista – AR-sovellustakin he osasivat nopeasti käyttää monipuolisemmin kuin tutkimuksen tekijä. Tutkimuksen tulokset rohkaisevat kasvattajia kokeilemaan uusia teknologioita opetuksessa ennakkoluulottomasti ja rohkeasti!

Eeva Blomberg

Lasten tunnetaitojen tukeminen esiopetuksessa AR-sovellus tarinankerronnan työvälineenä

Talousosaaminen nähdään luku-, lasku- ja kirjoitustaidon rinnalla yhtenä tulevaisuuden keskeisimmistä kansalaistaidoista. Nuorten maksuhäiriömerkintöjen ja arjen digitalisoitumisen haittojen yleistyessä yhteiskunnallisessa keskustelussa on herännyt huoli nuorten talousosaamisesta. Ratkaisuksi on ehdotettu muun muassa omaa taloustaidon oppiainetta ja pelien käyttöä opetuksessa. Pelillistäminen onkin nouseva trendi koulutusmarkkinoilla ja myös talousosaamista varten on kehitetty oppimispelejä. Kansainvälisesti verrattuna suomalaisten nuorten talousosaaminen on hyvällä tasolla, mutta alakoulun kontekstissa aihetta ei ole tutkittu. Kun luku- ja laskutaito ovat PISA-testien perusteella heikkenemässä, pitäisikö myös talousosaamisen kehittymisestä olla huolissaan?

Oppimisen tueksi valittiin Taloussankari Junior

Nuorten talousosaamisen kehittymistä oppimispelien avulla päätettiin testata Taloussankari Juniorilla. Taloussankari Junior on perusopetuksen opetussuunnitelmaa noudattava, Talous ja Nuoret TATin julkaisema oppimismateriaali, mikä on tehty yhteistyössä Ekokumppanien, Nordean ja 10monkeysin kanssa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millä tavoin Taloussankari Juniori -oppimispeli kehittää neljäsluokkalaisten talousosaamista. Esimerkiksi PISA-tutkimusten perusteella nuorten talousosaamisen on havaittu olevan yhteydessä matematiikan ja kielelliseen osaamiseen. Halusinkin selvittää myös, millä tavoin ne vaikuttavat pelaamisella saatuihin oppimistuloksiin.

Miten tutkielma toteutettiin?

Tutkielma toteutettiin määrällisenä tapaustutkimuksena tamperelaisessa peruskoulussa. Tutkielman alkutestiin osallistui 58 oppilasta ja lopputestiin 54 oppilasta. Alku- ja lop-putestin välillä oppilaat pelasivat Taloussankari Juniorin ja opiskelivat niiden avuksi tehtyjen oppimateriaalien avulla. Kyselytutkimuksessa oli 15 monivalintatehtävää, jotka oli jaettu kolmeen talousosaamisen osa-alueiseen, eli taloudelliseen tietämykseen, taloudelliseen käyttäytymiseen ja taloudellisiin asenteisiin sekä vastuulliseen kuluttamiseen. Testin yhteydessä oppilaat ilmoittivat viimeisimmän suomen kielen ja matematiikan todistusarvosanansa, jotta kielellisen tai matemaattisen osaamisen vaikuttamista talousosaamiseen kyettiin mittaamaan.

Oppimista tapahtui odotetusti

Oppilaiden talousosaamisen taso oli korkea jo ennen oppimisjakson aloittamista. Vaikka oppilaiden talousosaaminen kehittyi oppimisjakson aikana, toistomittauksessa havaittiin, etteivät muutokset olleet tilastollisesti merkitseviä.  Poikkeuksina oppilaiden käsitys rahan niukkuudesta selkeni ja tuhlaamisherkkyys väheni merkitsevästi. Kruskall-Wallisin testi osoitti, aikaisemman tutkimustiedon mukaisesti, että suomen kielen ja matematiikan osaamisella oli tilastollisesti merkitsevä yhteys talousosaamiseen. Tässä tutkielmassa talousosaamisen osa-alueilla ei siis tapahtunut suuria muutoksia oppimisjakson aikana. Oppimispelit kannattaa kuitenkin ottaa käyttöön muiden opetusmenetelmien rinnalle talousosaamisen opettamiseen. Vaikka suomen kielessä ja matematiikassa taitavammat pärjäsivät testissä paremmin, ei oppimispelin vaikutusta koulussa heikosti pärjäävien minäpystyvyyteen ja koulupositiivisuuteen voi väheksyä. Oppimispelit eivät ole siis oikotie onneen, mutta ne kannattaa ottaa käyttöön perinteisten opetusmenetelmien rinnalle.

 

Ville Lääti

Oppimispelien vaikutus lasten talousosaamiseen: Tapaustutkimus Taloussankari Juniorista

 

Tutkimuksen taustaa ja tutkimustehtävä

Vammaisneuvosto toteutti vuosien 2021–2022 vaihteessa kyselyn, jossa saatiin tulokseksi muun muassa, että monien lasten, joilla on neuropsykologisia kehityshäiriötä, oppimisen ja koulunkäynnin tuki toteutuu heikosti ja/tai sen saanti viivästyy. Kiinnostukseni heräsi selvittää tarkemmin, mistä tällainen tulos johtuu. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan, mitkä tekijät tukevat autismikirjon oppilaan koulunkäynnin onnistumista ja, mitkä tekijät estävät onnistumista opiskellessa inkluusioperiaatteen mukaisesti yleisopetuksen luokalla.

Tutkimusmenetelmä

Tutkimus toteutettiin fenomenologisella tutkimusmenetelmällä. Aineisto kerättiin haastattelemalla viittä autismikirjon oppilaan vanhempaa. Oppilaat opiskelivat ala-asteen viidennellä tai kuudennella luokalla. Aineiston analyysissa käytettiin pohjana itseohjautuvuusteorian psykologisia perustarpeita.

Tuloksia ja pohdintaa

Tutkimukseni tulokset ovat linjassa Vammaisfoorumin teettämän kyselyn kanssa. Haastateltavien kokemusten perusteella autismikirjon oppilaan avun saannin viivästymiseen on useasti syynä se, että koulussa jäädään odottamaan, että lapsi saisi diagnoosin ja tukitoimia puoltavan terveydenhuollon ammattilaisen lausunnon. Toinen asia, joka haastatteluista selvisi, että tutkimuksiin pääseminen ja diagnoosin saaminen saattaa olla monien vuosien mittainen prosessi. Jos lapsi ei tällä aikaa saa koulussa tarvitsemaansa tukea, se vaikuttaa heikentävästi hänen hyvinvointiinsa sekä koulunkäyntikykyyn.

Aineistossani painottuu yhteistyön merkitys kodin ja koulun välillä autismikirjon oppilaan tuen saannin mahdollistajana tai estäjänä. Perheiden kanssa tehtävässä yhteistyössä sekä lapsen kohtaamisessa oli selkeästi vaikutusta sillä, onko opettajalla aikaisempaa kokemusta autismikirjon oppilaista tai ymmärrystä näitä erilaisia oppilaita kohtaan. Esteinä onnistuneelle yhteistyölle olivat radikaalisti erilaiset näkemykset lapsen tuen tarpeesta, lapsen ja perheen näkeminen negatiivisessa valossa sekä palaverit, joiden lopputuloksena lapsi jäi yhä ilman tarvitsemaansa tukea.

Vaikka tutkimukseni otoskoko oli suhteellisen pieni, on aineistossani havaittavissa, että koulussa oli monipuolisia oppimisen ja koulunkäynnin tukimuotoja, jotka edistivät autismikirjon oppilaiden koulunkäynnin onnistumista. Aineiston perusteella ilmeni, että monipuolista tukea oli usein tarjolla vasta sen jälkeen, kun lapselle oli saatu autismikirjon diagnoosi. Vaikka haastateltavien lapsille oli kirjattu tukitoimia HOJKSiin, ei se ollut tae siitä, että lapsi saisi tukea koulussa. Riittämätön tuki ja tuen tarpeiden huomiotta jättäminen toimi esteenä autismikirjon oppilaan koulunkäynnin onnistumiselle. Haastattelujen mukaan esteitä tuen toteutumiselle aiheuttivat se, ettei kukaan ollut sitoutunut toteuttamaan niitä, tuen papereihin oli kirjattu tuki epäselvästi, kirjattujen tukitoimien tarkoitusta ei ymmärretty, riittämättömät resurssit, tukitoimet oli kehittänyt joku muu kuin koulun työntekijä.

Lapsen kuormittuminen koulussa toimi koulunkäynnin onnistumista estävänä tekijänä. Suurimpana kuormitusta aiheuttavana tekijänä olivat muutos- ja siirtymätilanteet. Kuormitusta lisäsi myös muun muassa iso luokkakoko, iso läksyjen määrä, ennakoinnin puute. Oppilaiden kuormitusta pyrittiin helpottaa monin tavoin, joka vaikutti edistävästi koulunkäynnin onnistumiseen. Koulupäivän ja -viikon pituuden muokkaaminen vähensi autismikirjon oppilaiden kokemaa kuormitusta ja siten mahdollisti sen, että he pystyivät käymään koulussa. Kuormitusta pienensivät myös ennakointi, struktuurit, tutut aikuiset ja tuki sosiaalisten taitojen harjoittelulle sekä oppia tunnistamaan ja säätelemään omaa kuormitustaan.

Jatkotutkimuksen aiheena pohdin, mitä välineitä koululla voisi olla onnistuneeseen yhteistyöhön autismikirjon oppilaiden perheiden kanssa. Miten kodin ja koulun yhteistyötä voisi kehittää siten, ettei yhteys perheen kanssa katkeaisi. Toinen tutkimusaihe voisi olla, että kuinka paljon koulua käymättömien oppilaiden joukossa on autismikirjon oppilaita, jotka eivät ole saaneet tarkoituksenmukaista tukea opiskeluunsa. Ajatuksena jatkotutkimuksessa olisi kehittää keinoja, joiden avulla saataisiin autismikirjon oppilaat yhdenvertaiseen asemaan muiden koulunkäyntiin tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa.

Tiina Jukakoski
”Olisi helpompi, jos lapsella olisi jalka poikki”
Autismikirjon oppilaiden vanhempien kokemuksia lastensa koulunkäynnin tuesta

Populaarimusiikkia esittävän artistin työ vaatii kokonaisvaltaista sitoutumista eikä menestystä saavuteta yksin. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kannustava ympäristö on oleellinen huippua tavoiteltaessa ja maisterintutkielmani tarkoituksena oli selvittää, mihin elämänkulun vaiheisiin menestyneiden populaarimusiikkia esittävien artistien merkitykselliset kannustuskokemukset asettuvat sekä minkälaisia merkityksiä menestyneet artistit antavat saamalleen kannustukselle. Tavoitteenani oli tutkia artistien saamaa kannustusta monitahoisesti. Olen omien kokemusteni kautta entisenä huippu-urheilijana huomannut kannustuksen merkityksen, myös menestyksen keskellä, ja siitä syystä mielenkiintoni kohdistui nimenomaan menestyneisiin artisteihin. Tieteellinen tutkimus populaarimusiikin kentällä on hyvin niukkaa ja tutkimukseni korjaa osaltaan tätä puutetta.

Tutkimuksen toteutus

Aineistoni koostuu viiden menestyneen populaarimusiikkia esittävän laulavan artistin haastatteluista. Tutkimuksessani keskityttiin artistien omiin kokemuksiin, näkemyksiin ja käsityksiin kerronnallisen haastattelun keinoin. Tutkimus toteutettiin sekä analysoitiin narratiivista lähestymistapaa mukaillen.

Tutkimustulokset ja johtopäätökset

Artistien elämänkuluissa oli paljon yhtäläisyyksiä ja heidän kannustuskertomuksensa olivat pitkälti linjassa keskenään. Heistä jokainen oli saanut kannustusta runsaasti monelta eri taholta elämän ensi hetkistä menestyksen keskelle. Kannustuksen eri tahot nähtiin tärkeinä ja haastateltavat pitivät merkityksellisenä sitä, ettei kannustus tauonnut missään elämän vaiheessa, vaikka se muuttuikin esimerkiksi julkisuuden ja menestyksen johdosta. Artistien kertomusten perusteella sijoitin merkitykselliset kannustuskokemukset neljään elämänkulun vaiheeseen, jotka ovat lapsuus ja nuoruus, uran alkuvaihe, kriittiset hetket ja valinnan paikat sekä menestys, julkisuus ja lisääntynyt kokemus. Kannustuksen merkitykset jaottelin mahdollisuuksiin, motivaatioon ja innostuneisuuteen, itseensä uskomiseen sekä kannustuksen ristiriitaisuuteen.

Kannustus esiintyi aineistossa hyvin monimuotoisesti artistien käsittäessä sen sisältävän muun muassa tuen eri muodot (taloudellisen, sosiaalisen ja emotionaalisen), annetut mahdollisuudet, luottamuksen, läsnäolon, hyväksynnän, auttamisen, saadun palautteen sekä ihailun. Kannustus herätti haastateltavissa myös ristiriitaa tunteen vaihdellessa rohkaisusta vaativuuteen. Vaikka artistien saaman kannustuksen ristiriitaisuus oli vähäistä verrattuna kannustuksen kokonaismäärään, oli yllättävää, miten monitahoisesti ristiriitaisuus aineistossa ilmeni. Tästä syystä se nousi mielestäni mielenkiintoiseksi aiheeksi tutkimuksessani ja olisikin tarpeen tutkia kattavammin, onko populaarimusiikkia esittävien menestyneiden artistien kannustuskokemuksissa yleisemminkin ristiriitaa muun muassa huomion, ihailun, sosiaalisen median ja kollegoiden suhteen. Kiinnostavaa olisi myös tarkastella, miten menestys, julkisuus, sukupuoli ja/tai ikä vaikuttavat kannustuskokemuksiin sekä yksilön saamaan arvostukseen ja hyväksyntään populaarimusiikin kentällä.

Tutkimukseni nostaa esiin kannustuksen tärkeyttä sekä sen moninaisuutta. Tutkimuksessani tehdyt havainnot luovat parempaa ymmärrystä siitä, miten menestyneet populaarimusiikkia esittävät artistit ymmärtävät kannustusta ja kannustuksen merkityksiä elämässään sekä miten yksilön ympärillä olevat ihmiset voivat tukea hänen menestystään. Tutkimukseni aihe on aina ajankohtainen, sillä kannustus on merkittävä tekijä niin yksilön hyvinvoinnissa, motivaatiossa kuin menestyksessä ja se luo edellytykset monelle menestystarinalle.

 

Kaisa-Maria Salminen

Kannustus menestyneiden populaarimusiikkia esittävien artistien elämänkulussa

Tutkimuksen taustaa

Maailmassa on jatkuva huoli lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Koulu ei toimi vain akateemisten aineiden ja taitojen opettajana, vaan sen rooli on laajentunut käsittämään myös oppilaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisen. Koulun ja luokan ilmapiiri vaikuttaa lasten ja nuorten kehitykseen sekä oppimiseen ja sitä voidaankin pitää kouluarjen laadun ja luonteen mittarina. Myönteinen luokkailmapiiri on nähty vaikuttavan nimenomaan oppilaiden hyvinvointiin sekä kouluviihtyvyyteen. Myönteistä ilmapiiriä voidaan tutkitusti vahvistaa vahvuuspedagogiikalla, joka myös on yhteydessä oppilaiden onnellisuuteen ja elämäntyytyväisyyteen. Onnellinen ja hyvinvoiva yksilö on yhteydessä ympäristön ilmapiiriin, joten voidaankin todeta, että mitä hyvinvoivempia oppilaat koululuokassa ovat, sitä myönteisempi luokan ilmapiirin on.

Tutkimuksen toteutus

Nämä edellä mainitut syyt saivat minut kiinnostumaan luokkailmapiirin tutkimisesta ja siitä, voidaanko sitä todella parantaa käyttäen positiivisen pedagogiikan keinoja. Tässä monimenetelmällisessä interventiotutkimuksessa selvitin, voidaanko englanninkielinen MCI-ilmapiirimittari suomentaa ja sitä käyttäen selvittää, voidaanko positiivisen pedagogiikan interventiolla vaikuttaa erään 3-luokan kokemuksiin luokkailmapiiristä. Tutkimus toteutettiin monimenetelmätutkimuksena eli siinä kerättiin ja käsiteltiin niin määrällistä kuin laadullista aineistoa. Tutkimuksessa toteutettu interventio kesti 10 oppituntia, joissa käytettiin materiaalina monipuolisesti Lotta Uusitalon ja Kaisa Vuorisen Huomaa hyvä! -materiaaleja. Tutkimuksen määrällinen aineisto kerättiin tutkittavan luokan oppilailta (N=19) käyttäen ilmapiirimittaria ja laadullinen aineisto tutkittavan luokan opettajalta teemahaastattelulla. Tutkimuksessa toteutettiin kaksi mittausta, ennen interventiota ja sen jälkeen, joissa molemmissa toteutettiin oppilaiden kysely sekä opettajan haastattelu. Määrällinen aineistonhankinta sisälsi myös kontrolliryhmän (N=18) ilmapiirimittauksen.  Määrällinen aineisto käsiteltiin parametrittomalla kahden riippumattoman otoksen Mann-Whitneyn U-testillä ja laadullinen aineisto käsiteltiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Mittarin tarkasteleminen toteutettiin tarkastelemalla sen luotettavuutta sekä sisäistä yhtenäisyyttä.

Keskeiset tulokset

Osana tutkimusta käännetty MCI-mittari todettiin luotettavuustarkastelulla luotettavaksi ja toimivaksi. Alkumittauksissa selvisi, että tutkittavan luokan oppilaiden ja opettajan kokemukset luokkailmapiiristä yhtyivät ja erosivat ennen interventiota. Luokan opettajan kokemus luokan ilmapiiristä oli suotuisampi verrattuna oppilaiden kokemukseen. Intervention jälkeen opettaja koki, että positiivisen pedagogiikan interventio vaikutti myönteisesti luokan ilmapiiriin. Opettajan kokemuksen mukaan esimerkiksi luokan yhteenkuuluvuus sekä tyytyväisyys paranivat intervention aikana. Verrattuna opettajan kokemukseen, oppilaat kokivat, että interventiolla oli vähäisemmät vaikutukset luokan ilmapiiriin. Oppilaiden kokemuksen mukaan interventiolla oli kuitenkin myönteisiä vaikutuksia luokan yhteenkuuluvuuteen sekä sosiaalisiin jännitteisiin. Niin opettajan kuin oppilaiden kokemuksien mukaan positiivisen pedagogiikan interventiolla oli myönteinen vaikutus luokan yhteenkuuluvuuteen. Voidaankin siis todeta, että toteutettu interventio paransi tutkittavan luokan yhteenkuuluvuutta.

Johtopäätökset

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että interventio paransi tutkittavan luokan yhteenkuuluvuuden kokemusta niin luokan opettajan kuin oppilaiden kokemuksen mukaan. Aikaisemmissa tutkimuksissa on saatu samankaltaisia tuloksia, sillä positiivisen pedagogiikan on todettu synnyttävän luokan ilmapiiriin sellaista sosiaalista pääomaa, joka näkyy luokan yhteishengen kasvamisena. Luonteenvahvuuksiin syventymisen on myös nähty lisäävän sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Yhteenkuuluvuuden kasvua voidaan selittää myös sillä, että positiivinen pedagogiikka ja sen toteutus on hyvinkin vuorovaikutteista ja myönteinen vuorovaikutus parantaa opettajan ja oppilaiden välisiä sekä keskinäisiä suhteita. Tutkimus nosti useita aiheita jatkotutkimuksille, joista suurimpana MCI-ilmapiirimittarin kehittäminen ja sen validointi käyttäen reilusti suurempaa otantaa.

Pro gradu -tutkielma: ”Huomaa hyvä! –intervention vaikutus luokkailmapiirin ulottuvuuksiin”

Emma Suorajärvi

Suomen Olympiakomitea on kehittänyt yläkoululeiritystoiminnan edesauttamaan ja tukemaan yläkouluikäisten mahdollisuuksia yhdistää koulunkäynti ja tavoitteellinen urheilu. Opiskelun ja urheilun yhdistämisestä käytetään nimitystä kaksoisura, ja sillä pyritään takaamaan huippu-urheilijoille mahdollisuus kouluttautua ilman, että urheilu-ura kärsii. Yläkoululeiritys on tarkoitettu tavoitteellisesti urheileville yläkouluikäisille ja leirityksen aikana he pääsevät harjoittelemaan omaa urheilulajiaan sekä urheilijan elämäntaitoja. Omia koulutehtäviä tehdään leirityksen aikana itsenäisenä opiskeluna. Yläkoululeirityksiä järjestetään laajasti ympäri Suomea eri urheilukeskuksissa, vaikka toiminta on vasta alkuvaiheissa. Pyrin tutkielmallani saamaan tutkimustietoa yläkoululeirityksestä ja urheilijan elämäntaidoista, sillä aiempaa tutkimustietoa aiheesta ei juurikaan ole. Keskityin tutkielmassani Vierumäellä järjestettävään cheerleadingin yläkoululeiritykseen oman pitkän cheerleadingharrastustaustani takia.

Tutkimukseni on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa selvitin mitkä asiat Suomen Urheiluopisto Vierumäen cheerleadingyläkoululeirityksessä koetaan hyödyllisinä koulunkäyn-nin ja kilpaurheilun näkökulmista. Lisäksi selvitin nuorten, valmentajien ja opettajien näkemyksiä urheilijan elämäntaidoista ja niiden opetuksesta yläkoululeirityksen aikana. Keräsin aineistoni puolistrukturoiduilla haastatteluilla (urheilijat & valmentajat) sekä kyselylomakkeella (opettajat) ja lisäksi havainnoin Vierumäellä marraskuun 2022 yläkoululeiriä ja käytin tätä havainnointia tukemassa aineistoani. Analyysimenetelmänä tutkimuksessani toimi laadullinen sisällönanalyysi.

Tutkimukseni tulosten perusteella yläkoululeiritykseen suhtaudutaan pääosin positiivisesti, mutta toiminnasta löytyi kehitettävääkin. Tutkimustuloksistani nousi esille, kuinka nuoret haluavat panostaa urheiluun sekä koulunkäyntiin, mutta yläkoululeirillä itsenäiseen opiskeluun kaivataan enemmän tukea nuorten urheilijoiden ja opettajien mukaan. Yläkoululeirin lajiharjoittelua pidettiin onnistuneena. Nuoret urheilijat pääsivät kehittämään omia cheerleadingin yksilötaitojaan ja valmentajat kokivat yksilön ohjaamisen olevan leirityksessä tärkeää, jotta nuori pääsee omiin tavoitteisiinsa. Urheilijan elämäntaidot näyttäytyivät tutkimustulosten perusteella hyvin samanlaisina urheilijoille, opettajille ja valmentajille. Tärkein urheilijan elämäntaito oli tutkimukseni mukaan oman arjen hallitseminen sekä itsestä huolehtiminen.

Tutkimukseni tulokset osoittivat, että yläkoululeiritys kaipaa opettajaa mukaan kehittämään yläkoululeirityksen koulupuolta ja mahdollisesti myös auttamaan urheilevia nuoria itsenäisessä opiskelussa leirien aikana. Tutkielmani pohdinnoissa mietin, millainen opettaja tukisi toimintaa parhaiten, kun yläkoulussa opettajat ovat yleensä yhden tai muutaman oppiaineen ammattilaisia eli kukaan ei osaisi opettaa kaikkia yläkoulun oppiaineita. Urheilun ja lajitaitojen harjoittelu olivat ymmärrettävästi pääpaino urheilukeskuksessa järjestettävässä yläkoululeirityksessä, ja mielestäni yläkoululeiritys tarjoaakin hyvän mahdollisuuden nuorelle harjoitella lajitaitojaan hieman intensiivisemmin kuin normaalissa arjessaan ja samalla kokeilla minkälaista urheilijan kaksoisura voisi tulevaisuudessa olla. Yläkoululeiritykseen voi osallistua eri puolilta Suomea ja näin ollen se tarjoaakin hyvän vaihtoehdon esimerkiksi niille, joilla ei ole mahdollisuutta urheilua painottavaan yläkouluun tai liikuntaluokkaan. Yläkoululeiritystoiminta on tutkimukseni mukaan antoisaa urheileville nuorille ja mielestäni heille tulisi jatkossakin tarjota monipuolisesti tukea ja mahdollisuuksia yhdistää oma tavoitteellinen urheilu ja koulunkäynti.

Annika Lindell
Tavoitteellisen urheilun ja koulunkäynnin yhdistäminen
Urheilijoiden, valmentajien ja opettajien kokemuksia cheerleadingin yläkoululeirityksestä ja urheilijan elämäntaidoista