Tekijä: Suvi Viranta-Kovanen

Yliopiston kevätkausi alkoi Tieteen päivillä, teemana Alku. Yleisötapahtuman keskipisteenä toimii Helsingin yliopiston keskustakampus, ja se on mainio tilaisuus tieteiden väliseen vuoropuheluun. Osallistuin tekoälyätutkija Teemu Roosin sessioon alkumuodoista. Oman tutkimuskenttänsä alkumuotoja etsimässä olivat kielitieteilijä Janne Saarikivi ja Kalevalaseuran Niina Hämäläinen. Minä etsin alkumuotoja fossiiliaineistosta. Päädyimme myös pohtimaan muinaisista alkumuodoista versonutta monimuotoisuutta. Kun Janne Saarikivi on huolissaan suomen kielen elinvoimaisuudesta, oma esitykseni biologisista alkumuodoista päätyi sekin vääjäämättä huoleen.

Liittyykö luonnon monimuotoisuus ja sen muutokset mitenkään lääketieteeseen tai lääkärikoulutukseen? Onko ekologialla tai evoluutiobiologialla mitään annettavaa terveydenhuoltoon? Tarvitaanko tässä tieteiden välistä vuoropuhelua?

Valmistuvan lääkärin osaamistavoitteisiin on kirjattu mukaan planetaarista ajattelua. Sen mukaan koulutusohjelmasta valmistuva lääkäri tunnistaa sairastamisen taustalla olevia ekologisia, elinympäristöön ja työhön liittyviä riskejä ja pohtii, miten niiden vaikutuksia voidaan lieventää.

Kevään aikakausilehti Duodecimin teemanumerossa pohditaan mm. käytännön lääkärin mahdollisuuksia vaikuttaa potilaiden luontosuhteeseen. Terveyskeskuslääkäri Janne Kaiunpää kertoo pyrkivänsä auttamaan potilaita löytämään luontoyhteyden ja jopa miettimään hänelle hyödyllisiä ekologisia valintoja. Sipoossa terveyskeskuslääkäri voi tehdä potilaalleen lähetteen luontoperustaiseen ryhmätoimintaan monimuotoisessa metsässä. Käynnissä on myös kokeilu, jossa neuvola ohjaa perheitä luontoliikuntaan.

Maapallon terveys täytyy huomioida terveydenhuoltoon liittyvässä päätöksenteossa. Mikael Grotenfelt-Enegren ja kanssakirjoittajat toteavat, että terveydenhuollon ammattilaisilla on vastuu edistää planetaarista terveyttä.

Suomalainen tutkimus osoittaa, että suojellut alueet hidastavat luonnon monimuotoisuuden vähenemistä, mutta eivät riitä yksinään ylläpitämään sitä, osin koska suojelualueet ovat irrallaan toisistaan. Ratkaisuina kirjoittajat näkevät vähemmän suojeltujen mutta luonnontilaisten yhteyksien luomista ja ylläpitämistä suojelualueiden välillä. Ihmiset ja kotieläimet hallitsevat planeettaa (suurin osa planeettamme nisäkkäiden biomassasta koostuu ihmisistä ja kotieläimistä). Monimuotoisuuden säilymiseksi luonnontilaisia alueita täytyy säilyä myös ihmisasutuksen lomassa.

Samalla kun kaupungeissa ja asutusalueilla säilytetty rikas lähiluonto tarjoaa ihmiselle terveyspalveluita, auttaa se lajeja selviämään. Sekä luonnon monimuotoisuus että kansanterveys tarvitsevat lähiluontoa.

Syksyistä espoolaista lähiluontoa. Kuva: Suvi Viranta

 

Suvi Viranta
dosentti, anatomian vanhempi yliopistonlehtori

Ruotsalainen evoluutiotutkija ja paleogeneetikko Svante Pääbö sai Lääketieteen ja fysiologian Nobel palkinnon 2022. Palkinto oli tunnustus muinaistutkimukselle, ja evoluutiohistorian merkitykselle lääketieteessä. Kiinnostavia näkökulmia Pääbön tutkimuksessa riittää. Yksi niistä on ihmisen ravinnonkäytön evoluutiohistoria.

Perinteisesti muinaisten metsästäjä-keräilijöiden ravintoa on tutkittu arkeologisilla kaivauksilla löytyneiden saalislajiston jäänteiden avulla. Niistä näkyy esimerkiksi, että Suomessa kivikaudella etelärannikolla syötiin jääkaudella hylkeitä, kun taas sisämaassa hirven, majavan, jäniksen ja metsäpeuran osuus ykkössaaliina vaihteli ajan saatossa. Kivikautisista tunkioista saatava tieto rajoittuu vain lihanlähteisiin.

Muinaisista rasvan lähteistä on saatu tietoa keramiikka-astioiden pinnalta raaputettujen rasvahappojen avulla. Rasvaisten kalojen ja riistan lisäksi yllättäen jo varsin varhain karjasta saatu maito on ollut rasvan lähde Suomessakin.

Arkeologiset menetelmät antavat vain vähän tietoa kasvisravinnosta. Verrattain uutena tutkimuskohteena on muinainen hammaskivi ja siihen tarttuneet kasvien mikrofossiilit. Arkeologinen aineisto ei myöskään kerro eri ravintolähteiden tärkeydestä tai muutoksista ihmiskeholle. Nykyihminen pystyy käyttämään pääasiassa hiilihydraatteja ja rasvoja energianlähteenään.

Geenit kertovat sopeumista

Ruuansulatukseen liittyvät geenit ja niitä säätelevät geenialueet kertovat evolutiivista sopeumista. Nobelisti Pääbön tutkimusten mukaan niiden evoluutio kiihtyi, kun ihmisapinoiden linjan avainsopeuma, suhteellisen isot aivot, alkoi kehittyä. Sekä perimässä ja nykyihmisen fysiologiassa näkyy sopeumia sekä tehostuneeseen kasviperäisen tärkkelyksen käyttöön että lihansyöntiin.

Varhaisten ihmisten lihansyönti alkoi mitä ilmeisemmin muiden petojen tappamista raadoista. Ihmisen mahalaukun poikkeuksellisen hapan pH (alle 2) on lähempänä haaskansyöjille kun petoeläimille tyypillistä arvoa. Raadonsyöjien mahalaukun erityinen happamuus torjuu ravinnon mukana tulevia taudinaiheuttajia.

Lihansyöntiin sopeutumisesta kielii myös se, että ihmisen perimä on sopeutunut hiilihydraatin puutteessa hyödyntämään eläinperäistä ravintoa energiakseen. Rasvasta voidaan muodostaa ketoaineita, jota voidaan käyttää glukoosin sijaan energiaksi. Sopeuma auttaa esimerkiksi pohjoisen ihmisiä selviämään lyhyitä talvijaksoja ilman hiilihydraatteja. Ihmisellä on myös lähisukulaisiaan suurempi määrä rasvaa kehossaan, mikä mahdollistaa paastoamisen ja kehon rasvojen muuttamisen ketoaineiksi.

Tärkkelyspitoisen kasvisruuan, kuten juurien ja mukuloiden, syönti yleistyi tulen käytön myötä. Ihmisen geeneihin tuli muutoksia, jotka liittyvät foolihapon synteesiin ja haitallisten glykosidien käsittelyyn. Maanviljelyksen myötä tärkkelyksen pilkkomiseen osallistuvan amylaasin geenit monistuivat.

Suurina määrinä nautitut sakkaroosit, eli valkoinen sokeri, ovat tulleet ihmisravintoon vasta muutamia satoja vuosia sitten. Niihin ihmiselimistö ei ole ehtinyt sopeutua.

Maapallolle terveellinen on myös ihmiselle terveellistä

Nykypäivänä 820 miljoonaa ihmistä kärsii aliravitsemuksesta, vielä suurempi joukko kärsii liian yksipuolisesta ravinnosta tai liiasta ravinnosta. Ylen- ja alensyöminen aiheuttavat enemmän kuolemia kuin sukupuolitaudit, tupakka, viina ja huumeet yhteensä. Ilmastokriisin ja luontokadon edetessä täytyy myös yli 8 miljardisen ihmiskunnan ravinnon tuotossa huomioida Maapallon terveys.

Lancetin Eat-raportin mukaan ravinnontuotanto saadaan kestäväksi lisäämällä ravintoon kaksinkertainen määrää terveellisiä ravinnonlähteitä, kuten vihannekset, hedelmät ja pähkinät, ja vastaavasti vähentämällä reippaasti lihan ja sokerin osuutta. Planeetan ja ihmiskunnan terveys vaativat onneksi samansuuntaisia muutoksia.

Ympäristölääketiede tarvitaan myös osaksi lääketieteen koulutusta. Helsingin yliopiston opettajakunta on reagoinut tähän. Lääkiksen opiskelijoille on tarjolla viiden opintopisteen opintojakso planetaarisesta terveydestä. Lisäksi opiskelijoilla on mahdollisuus opiskella maailmanlaajuisia ravintosuosituksia ja planeetan kestävyyttä kansainvälisessä yhteisössä Columbian yliopiston ja ICEP ohjelman puitteissa (https://www.internationalcollaborationexchange.org). Myös tästä saa opintopisteitä lääketieteenlisensiaatin tutkintoon. Yliopistolla tutkitaankin terveydenhuollon mahdollisuuksia osallistua kestävään kehitykseen (esim. https://blogs.helsinki.fi/humusproject/).

Suvi Viranta
dosentti, anatomian vanhempi yliopistonlehtori

Yliopisto-opetus on digitalisoitunut. Kynä on vaihtunut näppäimistöön tai kosketusnäyttöön. Piirtääkö kukaan enää? Käytetäänkö käsin piirtämistä oppimisen välineenä? Tätä kysyttiin eläinlääketieteellisen anatomian opiskelijoilta viime keväänä.

Käden hienomotoriikka on ihmisellä hyvin kehittynyt, ja se aktivoi ison alueen motorisella aivokuorella. Anatomisessa piirtämisessä piirtäjän täytyy hahmottaa jokainen rakenne ja ymmärtää niiden suhteet toisiinsa nähden. Piirtämisen on todettu vahvistavan yksityiskohtien muistamista. Ihmiselimistön normaalien rakenteiden kuvaaminen kuuluu valmistuvan lääkärin osaamistavoitteisiin, joten rakenteet tulisi osata vielä anatomian kurssien jälkeenkin.

Terveystieteiden kirjasto, Terkko, tarjoaa anatomian opiskeluun digitaalisia 3D-malleja ihmisen anatomiasta. Esimerkiksi Visible Body -ohjelman voi ladata omalla laitteelle ja käyttää myös yliopiston verkon ulkopuolella. Ohjelmassa oppija voi poistaa ja lisätä rakenteita ja pyöritellä mallia ruudulla. Hän voi esimerkiksi tutkia polvea kokonaisuutena tai vaikka pelkästään sen nivelsiteitä. Rakenteiden kolmiulotteiset suhteet hahmottuvat hienosti. Monia muitakin vastaavia on tarjolla. Ohjelmat toimivat myös linkkinä kuvantamisanatomiaan, radiologiaan.

Perinteisesti piirtämisellä on ollut vahva rooli anatomian oppimisessa. Tarvitaanko nyt enää käsin piirtämistä? Eläinlääketieteellisen kysely tehtiin viime keväänä anatomianjakson aikana. Opiskelijat kertoivat käyttävänsä piirtämistä laboratorio-opetukseen valmistautumiseen ja rakenteiden mieleen palauttamiseen jälkeen päin. He piirtelivät myös luennon aikana, usein eläinhahmoja ilman tarkempaa anatomiaa. Useimmat vastaajista käyttivät piirtämistä oppimiseensa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että opettajan kannustaminen piirtämiseen lisäsi sen käyttöä opiskeluissa.

Ideoimme yhdessä yliopiston Piirustussalin kanssa myös lääketieteelliseen piirustusopetuksen. Se tarjottiin ensimmäisen vuosikurssin tuki- ja liikuntaelinanatomian opiskelijoille. Piirustusmestari Vappu Rossin antama opetus koostui kahdesta erilaisesta sessiosta. Ensimmäisessä tutustuttiin erilaisiin piirtämisen keinoihin ja käytettiin niitä käden anatomian tutkimiseen. Toisessa sessiossa hahmotettiin selän rakennetta ja asentoja elävän mallin ja rankamallin avulla. Tutkimusta ei meidän opiskelijoiden piirtämistottumuksista ole, mutta ainakin tämä kokeilu innosti pienen joukon opiskelijoita kehittämään kädentaitojaan ja hahmottamaan ihmisen anatomiaa piirrintä käyttämällä.

Suvi Viranta-Kovanen
dosentti, anatomian vanhempi yliopistonlehtori

Kun pandemia esti tänä kesänä opiskelijavaihdot, anatomian kansainvälistymisohjelman tutkimusharjoittelu korvattiin Zoomissa tapahtuvalla etäohjelmalla. Ohjelmaan kuului lauantaisin pidettävät seminaarit sekä opiskelijoiden pienryhmätyöskentelyä.

Lauantaiseminaareissa opiskelijat seurasivat eri tutkijoiden luentoja ja keskustelivat sitten aiheesta pienryhmissään. Pandemiat ja ympäristönkestävyys olivat ohjelmassa vahvasti esillä.

Ympäristön tilasta ihmiskunnan tilaan

Itsekin seurasin opettajana verkkoluentoja sen sijaan, että olisin ollut paleontologisilla kaivauksilla Andalusiassa. Poikkeuksellisen helteisenä heinäkuisena iltapäivänä kuuntelin Espoossa seminaaria, jonka opiskelijapuheenjohtajana toimi lääketieteen kandidaatti Vincent Zheng Helsingistä käsin. Esitelmän piti professori Sten Vermund Yalen yliopistolta New Havenista.

Sten Vermund on lastentautilääkärinä ja epidemiologina tutkinut vuosikymmeniä HI-virusta ja työskennellyt vähäosaisten AIDS-hoitojen eteen Yhdysvalloissa ja monissa Afrikan valtioissa. Nyt professorin esitelmässä teemoina olivat myös ilmastonmuutos ja luontokato. Lisääntynyt luonnonvarojen tarve ja populaationkasvu vie ihmisiä yhä uusille luonnonvaraisille alueille. Seurauksena on ympäristön tuhoa kuten eläinlajien sukupuuttoja, mutta myös ihmisten altistumista uusille eläinperäisille viruksille. Sekä HI-viruksen että SARS-virusten taustalla on häiriintynyt ihmisluontosuhde.

Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan terveydenhuollon haasteisiin. Esimerkiksi pelkästään Himalajan vuoristojäältä lähtee uomia, jotka huolehtivat miljardin ihmisen vedensaannista ja hyvinvoinnista. Kun vuoristojää ilmaston lämpenemisen myötä kutistuu, uhkaa uomia kuivuminen ja koko alueen vedensaanti vaarantuu. Tulevaisuudessa kansainvälinen terveydenhuollon kehittyminen tapahtuu yhdessä ympäristöongelmien ratkaisuna, ei niitä vastaan.

Vermundin johtopäätöksiä oli, että tulevaisuuden päättäjiltä vaaditaan sekä maapallon että ihmiskunnan terveydentilan huomioimista ja monialaista yhteistyötä.

Yliopisto tarjoaa kestävyyskursseja

Vaikka etäopetus on vähentänyt opiskelijoiden jaksamista ja opiskelumotiiveja, heinäkuinen seminaari jaksoi innostaa opiskelijoita mukaan. Apulaisdekaani Tiina Paunio kertoi blogissaan hyvinvointityöryhmän tutkimuksesta, jonka mukaan opiskelijat ovat kuormittuneet etäopetuksesta ja vuorovaikutuksen puutteesta. Saman tutkimuksen mukaan osa tiedekunnan opiskelijoista koki huolen ympäristön tilasta kuormittavaksi.

Ympäristöongelmien ymmärtäminen ja tietoisuus mahdollisuuksista vaikuttaa ongelmiin voivat olennaisesti vahvistaa opiskelijoiden resilienssiä. Helsingin yliopisto tarjoaa kaikkien tiedekuntien opiskelijoille kestävyyskurssia. Kurssia on suunnittelut poikkitieteellinen ryhmä yliopiston tutkijoita ja opiskelijoita eri tiedekunnista. Kurssi pilotoitiin viime keväänä, ja se järjestetään uusille opiskelijoille taas nyt syksyllä.

Kestävyyskurssilla esitellään maapallon kestävyyttä uhkaavia tekijöitä ja etsitään ongelmiin ratkaisuja. Lisäksi kurssilla mietitään, miten eri alojen tulevaisuuden ammattilaiset ja asiantuntijat voivat toimia ratkaisuntekijöinä. Mukana on myös ihmisen hyvinvointi- ja terveysteemoja. Kurssi sopii hyvin myös tuleville lääkäreille, hammaslääkäreille, logopedeille ja psykologeille. Tieto ei vain lisää tuskaa, vaan se voi voimaannuttaa.

Oppia muinaisesta maailmasta

Myös paleontologista ja muinaisilmaston tutkimusta tarvitaan tulevaisuuden muutosten ennustamiseen. Andalusiassa Orcen kaupungin liepeillä Granadan ja Helsingin yliopistojen vetämässä hankkeessa etsittiin merkkejä ensimmäisistä eurooppalaisista ja heidän ympäristöstään.

Orcen ihminen saapui Iberiaan yli miljoona vuotta sitten tulokaslajina Afrikasta. Toisin kun Homo sapiens, Orcen ihminen ei tiettävästi ollut avainlaji, joka olisi merkittävästi muokannut ympäristöään. Tämän kesän julkaisussa ryhmämme rekonstruoi Orcen ihmisen elinympäristöä. Laji viihtyi erityisesti kasvillisuudeltaan tuottavimmilla alueilla. Ilmasto oli välimerenilmasto talvisateineen, mutta nykyistä kosteampi. Luonto oli rikas. Pelkästään ravintoketjun huipulla suurpetolajeja oli seitsemän.

Orcen ihmisen aikaiset nisäkkäät ovat enimmäkseen kuolleet sukupuuttoon jälkeläislajeja jättämättä. Näin kävi esimerkiksi sapelihammaskissoille, mammutille ja muinaishyeenalle. Myös Orcen ihminen kuoli sukupuuttoon. Toiset lajit lajiutuvat, ja niistä polveutuvia lajeja elää maapallolla edelleen. Ilmeisesti vain yksi lajeista, iberianilves, on säilynyt tähän päivään saakka. Tosin se on viimeiset vuosikymmenet keikkunut sukupuuton partaalla.

On kutkuttavaa ajatella, miten olisi käynyt, jos Orcen ihminen olisi selvinnyt ja vallannut maan. Jos Afrikassa myöhemmin kehittynyt Homo sapiens ei olisikaan onnistunut maailmanvalloituksessaan. Olisiko Himalajan jäätiköt ennallaan ja iberianilveksen kanta vakaa? Entä jos Orcen ihminen olisi selvinnyt sapieksen rinnalla? Osallistuisiko hän Glasgow’n ilmastokokoukseen paraikaa?

Ps. Videosuositus: Glasgow’n hengessä YK:n kehitysohjelman (UNDP) etusivulla velociraptor kritisoi ihmiskuntaa ja muistuttaa uhkaavasta sukupuutosta, liitukautisena kokemusasiantuntijana.

Suvi Viranta-Kovanen
dosentti, anatomian yliopistonlehtori

Lue aiheesta lisää:

Uutinen: Minkälaisissa elinympäristöissä varhaiset ihmiset alun perin levittäytyivät Afrikan ulkopuolelle?

Homo sapiensilla on erityinen suhde muihin eläimiin. Kotieläimet juontavat juurensa jääkaudelle, jolloin sudesta kesyyntyi koira. Koira syntyi, koska ihminen ei elä pelkällä lihalla.  Näin väitimme Scientific Reports -lehdessä tammikuussa.

Susi on petoeläin ja lihansyöjä, ihminen taas sekasyöjä. Jääkauden ankarissa oloissa kasvisruokaa oli niukalti. Kivikautiselle metsästäjälle oli talvisin laihtuneissa riistaeläimissä liian vähän rasvaa, eikä hiilihydraatteja juurikaan. Proteiinia riitti susillekin, kun ihminen käytti vain saaliin rasvaisimmat osat. Saaliinjako vähensi ekologista kilpailua välillämme ja mahdollisti yhteiselon.

Ihmisen ja koiran suhde paljastuu hautaustavoissa

Ihmisellä ja sudella on pitkä yhteinen historia. Läpi jääkauden kilpailtiin samasta riistasta, ja jääkauden lopulla lähdettiin yhteiselle matkalle.

Arkeologista tietoa erityisestä suhteesta on saatu koirahaudoista. Monesti kivikautisia koiria ja ihmisiä haudattiin yhdessä. Koiria haudattiin suojaksi ja seuraksi omistajilleen. Osa koirista lepää kuitenkin omissa haudoissaan. Nämä saattoivat olla elinaikanaan poikkeuksellisen ansioituneita ja kunnioitettuja yksilöitä.

Olisi mielenkiintoista matkustaa ajassa taaksepäin ja nähdä, millaista ihmisen ja alkukoirien arki oli. Siitä arkeologinen aineisto kertoo vain niukasti. Koirista löytyy pahoinpitelyn jälkiä. Toisaalta on merkkejä siitä, että vanhoja ja sairaita koiria on hoidettu hyvin ja pitkään.

Eläimiä tieteen palveluksessa

Pitkälle on tultu siitä, kun alkukoira ja kivikauden ihminen istuivat yhteisen nuotion ääreen. Sittemmin perustettiin kyliä, alettiin viljellä maata ja kesyttää karjaa. Hevosesta ja häristä saatiin koiria parempia juhtia maataloustöihin.

Kaikenlaisia eläimiä on valjastettu ihmisen elämän osa-alueille, tieteeseen myös. Kuten Satu Kuure blogissaan ansiokkaasti kirjoittaa, koe-eläimet ovat mahdollistaneet monet terveydenhoitoon liittyvät edistysaskeleet, ja tälläkin hetkellä rokotteiden kehittämisessä ja testauksessa eläinkokeet ovat avainasemassa.

Koe-eläimillä tehdyn biolääketieteellisen tutkimuksen avulla on lisätty ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Eläinten käyttäytymistutkimuksen ja eläinlääketieteellisen tutkimuksen avulla on opittu myös muiden eläinten tarpeita. Tutkimus on osoittanut, että eläimillä on sama kyky tuntea kipua kuin meillä. Empatia ei myöskään rajoitu ihmiseen, vaan muutkin eläimet tuntevat myötätuntoa jopa yli lajirajojen kohtaan. Eläinten hyötykäyttö, mukaan lukien eläinkokeet, täytyy arvioida ja toteuttaa tämä tieto hyväksyen. Tiede on edennyt aikojen saatossa korjaamalla itseään eettisen tarkastelun alla.

Luurankoja tieteen kaapeissa

Tieteen nimissä on tehty hirveitä asioita. Osa tietopohjastamme perustuu hyvin epäeettisesti hankittuihin tutkimustuloksiin.

Omalta tieteenalaltani, anatomiasta, löytyy esimerkkejä. Lähihistoriasta tulee mieleen natsien tekemät anatomian löydöt, kuten hengitystie-epiteelin solut, jotka puolueen jäsen Max Clara kuvasi ja nimesi Clara-soluiksi. Tutkimusaineisto ei ollut eettisesti hankittu.  Epiteelin solujen tutkimus jatkuu, mutta Claran nimeä niistä ei enää käytetä. Nyt Claran kuvaamat solut tunnetaan muotonsa mukaisesti nuijasoluina (club cells).

Tutkimus- ja opetusmenetelmänä dissektiot ovat oma lukunsa. Dissektiota, ihmisruumiin leikkelyä ja tutkimista tieteen tarkoituksiin, on pohdittu uskonnon, filosofian ja yleisen etiikan näkökulmista kautta aikain. Historiaan mahtuu murhia ja haudanryöstöjä, mutta myös anatomeja, jotka ovat pysäyttäneet hirviötyöt.

Nykyisin elinaikana tehdystä ruumiistestamentista on tullut normi ja ainoa kansainvälisen anatomien kattojärjestön (IFAA) hyväksymä menetelmä dissektio-opetuksille. Kuoleman jälkeinen ruumiin käyttö opetus- ja tutkimusmateriaalina perustuu vapaaehtoisuuteen ilman henkilökohtaista hyötyä. Se on Suomessakin kansalaisen arvokas lahja terveydenhuollon koulutukseen ja tutkimukseen.

Koe-eläinten käyttöä kehitetään yhteistyössä

Koe-eläintenkin kohteluun on puututtu. Kun 1800-luvun lopulla Charles Darwin teki emootioita koskevissa tutkimuksissaan johtopäätöksiä ihmisten ja eläinten tunteiden samankaltaisuudesta, aikalaistutkijat suorittivat samaan aikaan koirien vivisektioita. Darwin ja monet muut tutkijat tuomitsivat julman tutkimuksen.

Nyt koe-eläintutkimus on yleisesti luvanvaraista. Lupaa tuskin heruisi koiran leikkelyyn ilman anestesiaa. Jääkauden suden jälkeläisiä on yhä tutkimuslaboratorioissa, mutta esimerkiksi koirien geenitutkimushanke käyttää tutkimusmateriaalinaan kokonaan kotikoiria. Lemmikkeinä koirat usein nauttivat samasta elintasosta kuin me ja kärsivät elintasosairauksista.

Yliopistolla tehdään monilla tieteenaloilla koe-eläinten ja muun eläinten hyötykäytön arviointia ja tutkimusta. Eläinlääketieteellisessä tutkitaan eläinten hyvinvointia ja sen edellytyksiä eri käyttömuodoissa. Oikeustieteen tutkijat tutkivat eläimen juridista asemaa. On hyvä että, pyritään kohti parempaa maailmaa, parempaa sekä eläimille että ihmiselle. Maailman parhaaksi -iskulauseen hengessä!

Suvi Viranta-Kovanen
dosentti, anatomian yliopistonlehtori

Kuuntelen Youtube-videolta klassista huilumusiikia. Äänitys on tehty dolomiittiluolassa, ja siinä soi luolasta löytyneen jääkauden aikaisen instrumentin keraaminen kopio. Luolakarhupennun reisiluusta valmistettu alkuperäinen on rikkoutunut ajansaatossa. Ikää sille on kertynyt jo 60 000 vuotta. Luolakarhukin on ehtinyt kuolla sukupuuttoon, samoin kuin huilun valmistaja.

Huilun oli valmistanut neandertalinihminen. Anatomialtaan ja ruumiinrakenteeltaan meistä poikkeavia neandertaleja on pidetty brutaaleina ja yksinkertaisina luolamiehinä. Arkeologiset löydöt kuitenkin todistavat toista: neandertalienkin elämään kuului taide ja symboliikka (Peters & Zwart, 2020).

Ruumiinrakenne ja genomi erottavat meidät neandertaleista siinä määrin, että olemme kaksi eri lajia. Kummallakin on oma erillinen kehityshistoriansa. Taide on kehittynyt molemmille erikseen, tai sitten se on ikivanhaa perua ihmisen sukupuussa.

Uusin tutkimus viittaa siihen, että neandertalit saattoivat sopeutua elinympäristöönsä meitä paremmin. Eteläisen Iberian niemimaan rehevässä talvettomassa ympäristössä paleoliittinen ruokavalio oli liki vegaaninen. Rannikoilla elävät neandertalit kalastelivat ja söivät mereneläviä. Ankarassa pohjoisessa talvisin suurriista oli ravinnon perusta.

Nykyihminen taas pyrki jatkamaan samaa vanhaa elämäänsä uudessakin ympäristössä. Talous perustui metsästykseen, ja uusia työkaluja ja aseita kehitettiin. Neandertalien työkalukulttuuri pysyi kymmeniä vuosituhansia hyvin samanlaisena.

Kun nykyihminen levittäytyi maapallolla, alkoi lajien sukupuuttoaalto. Ensin katosi nopealla vauhdilla riistalajeja ja suurpetoja. Myöhemmin sukupuuttoaalto jatkui kiihtyvällä vauhdilla ja ulottui lopulta lähes kaikkiin eläin- ja kasviryhmiin. Tänä päivänä lajikato uhkaa jo elintapaamme.

Matka menneeseen maailmaan taiteen avulla on hyvä levähdystauko. Neandertali ja nykyihminen kohtaavat taas kirjallisuudessakin. Aikaansa edellä oli yliopistomme edesmenneen paleontologian professorin Björn Kurténin paleofiktio. Ihmislajien kanssakäymisen tuloksena siirtyy neandertaligeenejä nykyihmiseen. Uusin tutkimus osoittaa, että kanssakäymistä tapahtui jääkauden kuluessa usein ja sen tuloksena meidän eurooppalaisten genomista 1–2 prosenttia on neandertalia (Villanea & Scheriber, 2019).

Suvi Viranta-Kovanen
Dosentti, anatomian yliopistonlehtori

Kansainvälinen verkottuminen ei vaadi lentomatkoja ja opiskelija- tai tutkijavaihtoa, vaan voidaan toteuttaa kotiyliopistosta videopuheluiden ja –konferenssien avulla. Yhdysvaltain Ivy League -yliopistoihin kuuluva Columbian yliopisto aloitti Skype-keskusteluihin perustuvan kansainvälistymishankkeen toisen vuoden lääketieteen opiskelijoille. Helsingin yliopisto on mukana.

Nuoren lääketieteenopiskelijan kasvu kohti tulevaa ammattia alkaa anatomian salilta. Pöydällä makaava vainaja todentaa ja vahvistaa kirjoista ja virtuaalimaailmasta päntättyä käsitystä ihmiskehosta. Anatomia ja sen kieli, lääkärilatina, otetaan nyt käyttöön.  Anatomian, kovan tieteen, ohella opiskelija kohtaa salilla kuoleman, ja päätyy helposti pohtimaan elämää ja sen isoja kysymyksiä, ja lääkärin roolia niissä. Dissektiopöydän ympärillä koettu luo ja lujittaa kollegiaalisuutta tulevien lääkärien välille.

Kansainvälistyvässä nykymaailmassa kollegiaalisuus oman maan kollegoihin ei riitä. Vieraiden kulttuurien ymmärtäminen on nykypäivän lääkärille välttämätöntä. Terveydenhuollon isoja ratkaisuja ei tehdä yksin, vaan osana kansainvälistä yhteisöä. Länsimaissa painitaan yhteisten eettisten ja sosiaalisten ongelmien kanssa. Tulevaisuuden johtajien täytyy osata toimia myös kansainvälisesti ja nähdä Suomi osana yhteisöä. Lääketieteen tutkimusta ja kehitystä tehdään yhä enemmän kansainvälisesti.

Columbian yliopiston (NY, USA) anatomian opettajat keksivät yhdistää anatomian kansainvälistymisohjelmaan. Kansainvälistymistä anatomian avulla -hanke laajentaa dissektiosalin keskustelut maailmalle. Helsinki kutsuttiin mukaan heti alkuvaiheessa.  Ohjelmaan osallistuvat lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijat jaetaan Skype-ryhmiin, joissa on amerikkalainen ja kaksi eurooppalaista tai aasialaista opiskelijaa. Ensimmäisessä keskustelussa opiskelijat miettivät anatomian opiskelun haasteita ja vertailevat kokemuksiaan ja tunnelmiaan sekä eri maiden dissektiokäytäntöjä. Yhteinen kokemus toimii jäänmurtajana.

Obamacare vs. sote-uudistus

Keskusteluja jatketaan syksyn aikana samoissa tutuiksi käyvissä ryhmissä. Aiheet siirtyvät anatomiasta opiskeluun laajemminkin, jonka jälkeen opiskelijat päätyvät miettimään ja vertailemaan maidensa terveydenhoitojärjestelmiä. Lopulta keskustelun aiheena ovat lääkärin kohtaamat eettiset kysymykset ja eri maiden lainsäädäntö esimerkiksi abortin ja eutanasian osalta.

Lukuvuoden lopussa järjestetään virtuaalikokous (Zoom), johon kaikki ohjelmaan osallistuneet osallistuvat omasta opinahjostaan. Skype-ryhmät valmistavat kukin tutkielman keskusteluissa mielenkiintoiseksi nousseesta asiasta. Zoom-kokouksessa on nähty esityksiä, joissa yhdistetään obamacare ja sote -uudistus, vertaillaan saksalaisen, suomalaisen ja yhdysvaltalaisen väestön päihdeongelmia ja pohditaan opiskelun hintoja eri maissa.

Osa opiskelijoista haluaa jatkaa vielä projektia vierailemalla ulkomaisessa yliopistossa. Anatomian opettajat auttavat matkaajia järjestämällä heille tutkimusharjoittelun meritoituneessa perustieteiden tutkimusryhmässä.

Toistaiseksi hankkeessa on mukana vain vauraiden hyvinvointivaltioiden arvostettuja yliopistoja. Hankkeen kehittämisideoihin kuuluu sen laajentaminen kehittyviin maihin, niin että samat opiskelijat voisivat edettyään opiskeluissaan kliiniseen vaiheeseen, verkottua myös kolmannen maailman yliopistojen opiskelijakollegoiden kanssa.

Oliko siitä hyötyä?

Julkaisimme projektistamme artikkelin Medical Educator -lehdessä
(https://rdcu.be/bmiQh). Analysoimme siinä opiskelijoiden palautetta ja annoimme niiden ja muun projektin myötä saadun kokemuksen perusteella suosituksia muille kansainvälistymishankkeille. Opiskelijoiden kokemukset olivat pitkälti positiivia, ja moni toivoi hanketta pakolliseksi osaksi koulutusta.

Itselleni ilahduttavimpia tuloksia oli se, että 73 % opiskelijoista koki oppineensa hankkeen avulla kiinnittämään huomiota kulttuurillisiin eroihin ja 70 % ilmoitti oppineensa kuinka työskennellä kansainvälisen kollegan kanssa. Näitä taitoja tarvitaan!

Suvi Viranta-Kovanen, dosentti
Anatomian yliopistonlehtori