Suoritin kandivaiheen vaihto-opintoni Tukholman yliopistossa kevätlukukautena 2018.
Tukholman yliopistoon hakeminen oli varsin helppoa: lähetettyäni yliopiston nettisivuilta löytyvän hakemuksen, englanninkielisen motivaatiokirjeen sekä virallisen opintorekisteriotteeni sähköpostitse vaihtoyliopistoni koordinaattorille sain parin viikon kuluttua yliopiston asumispalveluiden ohjeet asunnon hakemiseksi. Olin hieman skeptinen valitessani ensisijaiseksi toiveekseni yksiön, mutta yllätyksekseni sain kuin sainkin toivomani asunnon Lidingöstä! Kun olin saanut Tukholman yliopistolta hyväksymiskirjeen sekä solminut vuokrasopimuksen, uskalsin viimein ostaa menolipun Tukholmaan.
Vaihdon alussa
Ensimmäiset viikot Tukholmassa menivät käytännön asioita hoitaessa. Yksi tärkeimpiä ja ensimmäisten joukossa hankittavia asioita on Access-matkakortti, jonka voi ostaa miltä tahansa Pressbyrånilta. Vaikka suurin osa opiskelija-asunnoista on jo valmiiksi kalustettuja (sänky, pöytä + tuolit jne.), ei huonekaluostoksilta voi täysin välttyä. Rahan säästämiseksi suosittelen shoppailun keskittämistä Ikeaan, johon kulkee arkisin useita maksuttomia bussivuoroja. Yliopiston järjestämä orientaatioviikko on myös hyvin hyödyllinen uuden opiskelijan näkökulmasta. Orientaatioviikko pitää sisällään infotilaisuuksia käytännön asioista, hauskoja aktiviteetteja sekä uusiin ihmisiin tutustumista. Osallistuin omalla orientaatioviikollani muun muassa kampuskierrokselle, turistikiertoajelulle sekä tervetulojuhlaan.
Asuminen
Tukholma on Helsinkiä kalliimpi kaupunki asua niin vuokrien kuin myös matkustamisen sekä ruoan suhteen. Matkakortti kustantaa opiskelijalle noin 570 kruunua kuukaudessa, mutta kirpaisevaa hintaa kompensoi laaja matkustusalue. Olin onnekas saadessani yksiön Tukholman yliopiston asumispalvelujen kautta, sillä maksoin 24 neliön asunnostani vain 4500 kruunua kuukaudessa. Opiskelijat, jotka vuokrasivat asunnon yksityisiltä vuokranantajilta, saattoivat maksaa jopa 9000 kruunun kuukausivuokraa. Ruotsissa ei ole myöskään tuettua kouluruokailua, jonka vuoksi suosittelen pienellä budjetilla matkustavia opiskelijoita varautumaan henkisesti omien eväiden valmistamiseen. Frescati-kampukselta löytyy paitsi lukuisia mikroaaltouuneja, myös useita lounasravintoloita, joissa ruokien hinnat vaihtelevat 50 kruunusta 100 kruunuun. Halvin (ja paras) lounas löytyy Matbutikenista, josta voi ostaa täyttävän vegaanisen lounaan 50 kruunulla. Kasvisruokailu tulee Tukholmassa yleisestikin ottaen edullisemmaksi kuin sekaruokavalio, sillä lihan hinta on kaupoissa huomattavasti korkeampi kuin Suomessa.
Opiskelu ja opetus
Opiskelin Tukholman yliopistossa filosofiaa niin ruotsiksi kuin myös englanniksi. Suoritin mm. seuraavat kurssit:
– lääketieteen etiikka (15 op)
– ruotsin kurssi (9 op)
– kielifilosofia (7,5 op) sekä
– metafysiikka (5 op)
Kursseilla tehtiin paljon ryhmätöitä, joka osoittautui paikoittain hieman haasteelliseksi puutteellisen ruotsin kielitaitoni vuoksi. Helsingin yliopistoon verrattuna kursseista sai vähemmällä työllä enemmän opintopisteitä sekä parempia arvosanoja, jonka vuoksi opiskelu oli hyvin rentoa ja mukavaa vaihtelua. Suomesta poiketen lähes jokaiselle kurssille piti ostaa oppikirjat, jotka maksoivat useita satoja kruunuja. Kampukselta löytyy käytettyjä oppikirjoja myyvä kauppa, josta suosittelen etsimään kirjoja ensisijaisesti.
Muihin Ruotsin yliopistoihin verrattuna Tukholmassa ei ole juurikaan opiskelijaelämää, vaan paljon on opiskelijan oman aktiivisuuden varassa. Frescati-kampukselta löytyy esimerkiksi humanistisen sekä yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan ’’villoja’’, joissa järjestetään viikottain baari-iltoja, joissa pääsee nauttimaan edullisista juomista. Harva kuitenkaan jaksaa viettää jokaista viikonloppuaan kampuksella, joten suosittelen lämpimästi keksimään muita hauskoja ajanviettotapoja muiden opiskelijoiden kanssa – Tukholmasta ei nimittäin tekeminen lopu.
Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville
Kannustan kaikkia uusia vaihtoon lähtijöitä kokeilemaan rohkeasti ruotsinkielisille kursseille osallistumista kielitaidon kehittymisen kannalta. Riikinruotsia oppii parhaiten kuuntelemalla ja keskustelemalla, ja kevään lopussa se ei tunnu enää lainkaan niin vaikealta kuin vaihdon alussa. Lisäksi suosittelen osallistumaan yliopiston järjestämiin kielikahviloihin, joissa ruotsinkielinen opiskelija keskustelee ruotsiksi opiskelijoiden kanssa, jotka haluavat parantaa ruotsin kielen osaamistaan. Tukholman yliopisto tarjoaa myös erinomaisia koko kevään ajan kestäviä ruotsin kielen kursseja, jotka koin itse todella hyödyllisiksi ja hauskoiksi. Ruotsissa ihmiset suhtautuvat hyvin ihmisiin, jotka vielä harjoittelevat kyseistä kieltä. Käytä siis rohkeasti ruotsia missä tahansa se vain on mahdollista, niin kevään lopussa osaaminen on kasvanut jo valtavasti
Vuoden 2016 syksyllä tiesin haluavani lähteä vaihtoon vuoden 2018 keväällä. Paljoa muuta en vielä siinä vaiheessa tiennytkään ja lähtö tuntui valtavan kaukaiselta. Päädyin valitsemaan Singaporen vaihtokohteekseni melko sattumalta. Halusin lähteä Euroopan ulkopuolelle ja huomasin hakuajan lähenevän loppuaan, joten etsin pikaisesti joukon yliopistoja, jossa voisin suorittaa toivomani viestinnän sivuaineen. Tästä joukosta valitsin kaksi vaihtoehtoani käytännössä arpomalla. Ensimmäinen vaihtoehtoni oli Singapore, toinen Boston. Kun ilmoitus valinnastani Singaporeen kuitenkin tuli, olin aivan uskomattoman onnellinen. Pääsisin maahan, josta en etukäteen tiennyt juuri mitään. Se oli jännittävää. Ja ainakin siellä olisi varmasti lämmin.
Muista jännittäneeni lähtöbyrokratiaa melko paljon. Vaihtoyliopistoni NUS (National University of Singapore) lähetti varmistuksen vaihdosta vasta melko myöhään, vain noin kaksi kuukautta ennen lähtöä, ja kaiken byrokratian hoitamiseen ei jäänyt kovinkaan paljoa aikaa. Lisäksi tarkoitukseni oli kirjoittaa kandi valmiiksi ennen lähtöä, joten puuhaa tuntu olevan jo aivan tarpeeksi. Ajankäytön lisäksi huomasin, että muuta jännitettävää lähtöbyrokratiassa ei oikeastaan ollutkaan. Singapore on käsittämättömän organisoitunut valtio ja tämä näkyy kyllä myös kaiken maailman lippujen ja lappujen täyttämisessä. NUS lähetti minulle lukuisia sähköposteja, joissa kehotettiin täyttämään milloin mitäkin. Jokaisen kehotuksen mukana tuli myös ohjeet siitä, miten mikäkin lomake piti täyttää ja mihin se milloinkin liittyi. Eniten hämmennystä aiheutti asunnon hakemisen yhteydessä ollut ”sääntötentti”, josta lähtötuutorini onneksi varoitti minua etukäteen. Se oli toki helppo, lähinnä nimellinen, mutta antoi jonkinlaista ensimakua siitä, kuinka paljon Singaporessa on erilaisia sääntöjä ja miten niihin ainakin virallisella tasolla suhtaudutaan hyvin vakavasti.
Joten niinhän siinä sitten kävi. Täytin ison pinkan lomakkeita, ostin lentoliput, pakkasin, vuokrasin kämppäni neljäksi kuukaudeksi ja kirjoitin kandin valmiiksi (ainakin melkein). Matka Singaporeen alkaisi tammikuussa.
Alkubyrokratia vaihtokohteessa
Ensikosketukseni Singaporen pään alkubyrokratiaan oli, kun lentokenttävirkailija Helsingissä kysyi, onko minulla viisumia. Ei. Ei minulla ollut. En ollut kuullutkaan sellaisesta. Panikoin.
Sitten tajusin, että minulla oli jotain muuta. Meidät oli kehotettu hakemaan niin kutsuttua ”Student Passia”, jonka hyväksynnän jälkeen olin saanut kirjeen ICA:lta (Immigration & Checkpoints Authority of Singapore). Näytin kirjeen virkailijalle.
”Jaa. Enpä ole tällaista ennen nähnytkään, mutta on sen verran virallisen näköinen, että eiköhän tuo kelpaa”, virkailija sanoi.
Se kelpasi. Student Pass tekee vaihto-opiskelijoista ”singaporelaisia” heidän opiskelujensa ajaksi. Se sallii meidän muun muassa mennä kansalaisten jonoon rajaa ylittäessä, kunhan sen virallinen korttiversio on ensin saatu yliopistolla suoritettujen toimien jälkeen. NUS oli lähettänyt tähän liittyvät hyvin selkeät ohjeet ja muistilistan siitä, mitä kaikkea Student Passin hakemiseen tarvittiin (esimerkiksi passikuva ja maahantulokortin osa). Orientaatioviikolla järjestettiin yleisiä tilaisuuksia, missä kaikki toimittivat lippusensa ja lappusensa viraston työntekijöille ja noin viikko sen jälkeen vaihtarit tekivät kansainvaelluksen hakeakseen korttinsa yliopiston liikuntasalista. Tämän jälkeen olimme vapaita reissailemaan Singaporen ulkopuolelle mielin määrin ja monet vaihtarit olivatkin sitten poissa maasta lähes joka viikonloppu.
Student Passin lisäksi muuta viisumia ei tarvita, mutta kaiken kaikkiaan sen hankkimisissa ei ollut mitään ongelmia. Mikäli jokin vaadituista dokumenteista puuttui, asia saatiin kyllä kaikkien kohdalla järjestymään. Itselläni ei esimerkiksi ollut korttiin kelpaavaa valokuvaa, joten se otettiin hakemuksia tehdessä. Kuitenkin esimerkiksi kopio omasta passista kannattaa tulostaa jo etukäteen, ihan vaikka vain tympeän ja pitkää jonotusta sisältävän päivän helpottamiseksi.
Näkymä UTown Residencen 21. kerroksesta. Kuva: Noora I.
Asuminen
Suurin osa NUS:n vaihtareista pääsi asumaan kampukselle, joka sivumennen sanoen on aivan valtava. Erityisesti UTown, kampuksen pohjoisin ja uusin alue, on lisäksi aivan upea ja välillä jopa hämmentävän futuristinen rakennusten sisältä versoavine puineen ja kattouima-altaineen. Asunnot eivät kuitenkaan aivan vastaa ulkokuoren hienoutta, vaan ovat lähinnä juuri sitä, mitä ihan tavallisilta opiskelijasoluilta voisikin odottaa. Ei juuri mitään ylimääräistä. Itse asuin UTown Residencessä, jossa asuu enimmäkseen jatko-opiskelijoita. Meillä oli neljän hengen solu, jonka jaoin kolmen muun vaihtarin kanssa. Vessa, suihku, sohva, kaksi nojatuolia, ruokapöytä, jääkaappi ja mikro. Eli ei siis juurikaan ruoanlaittomahdollisuuksia, mikä vaati jonkin verran totuttelua. Opin kuitenkin muun muassa valmistamaan munakasta ja keittämään pastaa mikrossa, että hukkaan ei mennyt tuokaan kokemus.
Omissa huoneissa oli käytännössä vain sänky, pöytä ja vaatekaappi. Lisäksi kattotuulettimet, onneksi, sillä lämpötila oli yötä päivää yli 30. En tullut tavanneeksi yhtään vaihtaria, joka olisi saanut ilmastoiduin huoneen, mutta huomasin, että pelkällä tuulettimellakin pärjää vallan mainiosti (vaikka paikalliset opiskelijat kauhistelivatkin tätä suunnattomasti).
Asuminen kampuksella oli kaiken kaikkiaan huippu kokemus. NUS:ssa on aivan loistavat mahdollisuudet kaikenlaisiin aktiviteetteihin ja kampuksella toimii jos jonkinlaista klubia ja kerhoa, johon myös vaihtarit ovat tervetulleita. Ne ovat myös oivia paikkoja paikallisiin tutustumiseen.
Uima-altaita kampuksella on kaksi, yksi enemmän urheilulliseen uimiseen ja toinen lähinnä ruskettumiseen ja hengailuun. Kuntosaleja on lukuisia. Lisäksi kampuksen ruokalat ovat suuria ja sisältävät massiivisen määrän vaihtoehtoja eikä hintakaan päätä huimaa, noin neljällä dollarilla (n. 2,50e) saa jo vaikka minkälaisia herkkuja. Mikäli riisistä ja nuudeleista saa tarpeekseen, kampuksella on myös muun muassa pari italialaista ravintolaa, muutama pizzeria, Subway ja ”länsimaalaista ruokaa” myyvä koju lähes jokaisessa ruokalassa (suosittelen kuitenkin testailemaan paikallista ruokaa mahdollisimman monipuolisesti, singaporelaiset eivät turhaan ole ylpeitä ruokakulttuuristaan). Paras ruoka löytyy kuitenkin kampuksen ulkopuolelta niin kutsutuista Hawker Centereistä, joita Singaporessa onkin sitten lähes kaikkialla. Ne ovat käytännössä vain hieman organisoidumpi ja hygieenisempi tapa myydä katuruokaa ja paikallisetkin syövät niissä usein.
Yksi asia mitä vaihdoltani odotin, oli nimenomaan kampuksella asuminen, ja täytyy myöntää, että NUS vastasi odotuksiini todella hyvin. Kampus on viihtyisä, tekemistä riittää ja ihmisetkin ovat valtavan ystävällisiä.
Opiskelu ja opetus
Kurssivalinnat NUS:ssa toteutetaan niin kutsutulla ”Add and Drop” -prosessilla (kaikkialla paitsi oikeustieteellisessä ja kauppatieteellisessä tiedekunnassa, näillä kahdella on oma järjestelmänsä, josta en tiedä mitään). Tämä on vaihto-opiskelijoille huomattavasti yksinkertaisempi prosessi, kuin paikallisille, jotka joutuvat asettamaan haluamilleen kursseille panoksia ja käymään eräänlaista huutokauppaa. Itse tein kurssivalintani ennen lukukauden alkua ja tämän suosittelenkin tekemään huolella, koska ”Add and Drop” -prosessin päivät muodostuvat muuten stressaaviksi. Kyseessä on siis käytännössä noin kahden päivän mittainen aika, jolloin vaihtarit voivat muokata alkuperäisiä valintojaan, mutta vain kerran. Jos sattuu tekemään virheen, sitä joutuu selvittelemään kyseessä olevan tiedekunnan kanssa. Ainakin oman vaihtoni aikana luennot alkoivat välittömästä tämän ”Add and Drop” -prosessin jälkeen, joten mokien korjaamiseen ei käytännössä ollut juurikaan aikaa. Lisäyksenä nyt vielä se, että yliopistobyrokratia ei Singaporessa ole juurikaan nopeampaa kuin Helsingissäkään, joten asioiden hoitaminen kunnolla silloin kun niiden aika on, on järkevin, helpoin ja vähiten hermoja raastava tapa hoitaa ne.
Kurssivalintojen lisäksi alkupään stressiä aiheutti tutoriaaliaikojen valitseminen. Vaihtareille tämäkin oli ainakin vielä keväällä 2018 tehty hieman epäkäytännölliseksi, itselle sopivat tutoriaaliajat piti kirjoittaa paperilapulle ja viedä tiedekunnan toimistoon, jossa opiskelijat sitten jaettiin tutoriaaliryhmiin. Itse en saanut yhtään valinnoistani, vaan päädyin ryhmiin, joiden aikataulu ei ollut minulle se kaikista ideaalein. Lopulta tästä ei kuitenkaan aiheutunut muuta haittaa, kuin se, että jouduin kahdesti viikosta heräämään seitsemältä (ja tämän voi toki nähdä positiivisessakin valossa). Joustavuus siis kunniaan lukujärjestyksen teossa, mutta kiva on esimerkiksi pyrkiä saamaan perjantait tai maanantait (tai molemmat) vapaiksi, koska matkailu Singaporesta lähialueille on vaihtereiden keskuudessa aika suosittua. Ja ainakin omakohtaisen kokemuksen mukaan myös todella kivaa.
NUS on niin kutsuttu ”huippuyliopisto” ja sijoittuu rankingeissa aina Aasian parhaimmistoon. Huomasin, että tätä ei kannata yhtään pelätä. Se on itseasiassa lähinnä aika siistiä. Paikalliset opiskelijat viettävät usein aika paljon aikaa kirjastossa (siis koko päivän), mutta tämä on ainakin osittain pelkkää harhaa ja sitä ei kannata sortua uskomaan! Jos katsoo hieman tarkemmin, huomaa monien esimerkiksi katsovan animea, nukkuvan tai pelaavan miinaharavaa ja ympärivuorokautinen opiskelu on osin pelkkää silmänlumetta. Ihan tavallisella suomalaisen opiskelijan rytmillä pärjää vallan mainiosti, eikä tästä kannata stressata.
Ylipäätään opetus NUS:ssa on hieman erilaista kuin Helsingin yliopistossa. Kurssit toteutetaan luennoilla ja tutoriaaleissa, joista luennot ovat usein melko lailla opettajan monologeja, kun taas tutoriaalit pienryhmien keskustelevampia tilaisuuksia. Osaa niistä vetävät opetusassistentit, eli jatko-opiskelijat, joiden opettajantaidot vaihtelevat todella hyvästä todella huonoon.
Oman ja melko monen vaihtariystäväni kokemuksen mukaan tutoriaaleissa yleensä suuremmassa äänessä olivat nimenomaan vaihto-opiskelijat. Paikalliset tuntuivat usein harkitsevan sanojaan tarkemmin ja puhuvan vasta, kun olivat hyvin varmoja vastauksistaan. Koska myös aktiivisuus tutoriaaleissa pisteytetään, ei täysin hiljaiseksi jääminen ole kuitenkaan kovin suositeltavaa. Ainakin kaikissa omissa tutoriaaleissani keskusteluilmapiiri oli avoin ja juttuun oli helppo lähteä mukaan. Toisten sanomisia kunnioitettiin ja kuunneltiin ja keskustelua syntyi helposti, vaikka usein noin puolet ryhmästä saattoikin istua vain hiljaa.
Arvostelu tapahtuu NUS:ssa Gaussin käyrän avulla, mikä luo opintoihin aikamoisen kilpailuasetelman. Tärkeintä on se, että on parempi kuin muut. Vaihtareille tämä tuntuu olevan yleensä melko yhdentekevää, sillä harvalla arvosanat siirtyvät NUS:sta kotiyliopistoon. Monet paikalliset kuitenkin suhtautuvat kaikkiin koulutehtäviinsä suurella antaumuksella ja toisinaan myös melko kilpailuhenkisesti. Muistiinpanoja ei välttämättä lainata kaverille, mutta ryhmätöissä yhteishenki taas kukoistaa. Törmäsin ennen lähtöäni huhuun, että paikalliset opiskelijat välttelisivät vaihtereiden kanssa ryhmätöihin joutumista, koska ”vaihtarit ovat laiskoja ja täällä vain lomalla”, mutta itse en tällaiseen asenteeseen törmännyt kertaakaan. Päinvastoin, kaikki ryhmätyöt toteutettiin hyvällä yhteistyöllä eikä ryhmäjaossa ollut ongelmia. Enkä tavannut yhtään laiskaa vaihtariakaan, kaikki osallistuivat ryhmätöihin yhtä tehokkaasti.
Se, minkä koin itse NUS:n opetuksessa parhaaksi puoleksi, oli kaikkien kurssien selkeä yhdistäminen mahdolliseen työelämään. Ainakaan viestinnän kursseilla ei ainoastaan käyty läpi akateemisia konsepteja, vaan ne liitettiin selkeästi erilaisiin konteksteihin ja siihen, kuinka niitä pystyy käyttämään yliopiston ulkopuolella, oikeassa maailmassa. Tätä toivoisin joskus Helsingin yliopistoltakin.
NUS:n kampus. Kuva: Noora I.
Muuta Singaporesta
Singapore on jotenkin hyvin ainutlaatuinen maa. Monet tietävät siitä ainoastaan sen, että purkka on siellä laitonta (oikeasi vain sen myyminen ja muualle kuin roskiin laittaminen on) ja toiset luulevat sen olevan osa Kiinaa (vaikkei se ole lähelläkään). Singapore on panostanut valtavasti siihen, että se näyttäisi hyvältä, erityisesti länsimaalaisten sijoittajien silmissä, ja kaupunki onkin täynnä jos jonkinmoista todella vaikuttavaa rakennusta ja tapahtumaa. Vaikka maata johdetaan käytännössä melko autoritäärisesti ja vaalit ovat lähinnä nimelliset, kokevat monet paikalliset olevansa todella vapaita ja onnellisia. Lain rautainen ote on tehnyt Singaporesta yhden maailman turvallisimmista maista, jossa voi huoletta esimerkiksi jättää lompakon varaamaan pöytää kahvilassa vessatauon ajaksi ja löytää sen paikaltaan palatessaan. Tai kuten eräs Uber-kuljettajamme totesi, ”Singapore on maailman turvallisin maa sammua pitkän illan päätteeksi tien reunaan”.
Kaikkien elämä ei Singaporessakaan ole auvoisaa, vaan ulkomailta tuodut kotiapulaiset ja muu niin kutsuttu halpatyövoima näkevät maasta melko erilaisen puolen. Naispuolisten kotiapulaisten on tehtävä raskaustesti säännöllisin väliajoin ja keskeyttämätön raskaus johtaa työpaikan menetykseen ja karkotukseen maasta. Huumekaupasta taas seuraa Singaporessa kuolemantuomio ja koko ajan kehitellään entistä parempia keinoja kansalaisten valvomiseen. Kohtuullisen uusi innovaatio, älykkäät katuvalot, eivät tule olemaan Singaporessa pelkästään liiketunnistimella toimivia lamppuja ja säätutkia, vaan myös kameroita, jotka muun muassa tunnistavat kasvoja ja valvovat, että asiallinen käytös säilyy kaikkialla Singaporen kaduilla.
Maassa vain lyhyen aikaa piipahtavalle vaihto-opiskelijalle suurin osa näistä erikoisuuksista jää kuitenkin peittoon. Pinnalta Singapore on siisti, turvallinen, ystävällinen ja onnellinen maa, jossa pääsee helposti tutustumaan luontoon, kulttuuriin ja kaupunkielämään. Päällimmäisenä näkyvät keskustan pilvenpiirtäjät ja jokailtaiset valo- ja lasershowt, luonnon läsnäolo kaikista urbaanimmallakin alueella, sekä elämän ja liikkumisen yleinen helppous ja järjestelmällisyys. Ruokakulttuuri on suoraan sanottuna maagista, ihmiset ystävällisiä ja auttavaisia ja ajanviettotapoja on jokaisen makuun. Käsittämättömän överit pilvenpiirtäjien katoille rakennetut yökerhot, näyttävät vaellusreitit, lukuisat museot ja galleriat sekä kaupungin eri alueet, joille saapuessaan tuntuu, kuin olisi kilometrin kävelymatkalla vaihtanut yllättäen maata tai jopa planeettaa tarjoavat jokaiselle jotakin.
Jotain, mitä olisin voinut tehdä toisin
Ensimmäinen virhe oli ottaa mukaan lämpimiä vaatteita. Enkä nyt tarkoita sellaisia, jotka olisivat Suomessa lämpimiä, vaan ihan tavallisia vaatteita. Esimerkiksi melko ohut, pitkähihainen paita. Ei. Nilkkasukkia pidemmät sukat. Ei. Polviin asti ylettyvät shortsit. Ei. Farkut. Ei. Nahkatakki. Ei missään nimessä. Asut, joita Singaporessa käytin, koostuivat lopulta seuraavista komponenteista: Sandaalit, t-paita, lyhyet shortsit, mekot, hameet. Samoja vaatteita käyttivät käytännössä kaikki muutkin, mutta luentosaleissa oli hyvä pitää mukana esimerkiksi ohutta neuletta – täysillä pauhaava ilmastointi kontrastoituna yli kolmenkymmenen asteen lämpöön tuntui monesti melko viileältä.
Ottaessani Suomessa rokotteita matkaa varten en ollut vielä täysin varma matkasuunnitelmistani. Puhuessani lääkärin kanssa tuli puheeksi myös malaria ja päädyin ostamaan sen torjumiseen vaadittavia pillereitä, vaikka en ollutkaan vielä varma matkasuunnitelmistani. Melko kalliit pillerit jäivät käyttämättä, sillä malaria ei loppujen lopuksi olekaan ihan niin yleinen, kuin ehkä täältä käsin kuvittelisi. Malarialääkkeitä saa Singaporestakin, joten voisin sanoa, että turha hankkia niitä Suomesta, ellei ole varmasti matkaamassa malaria-alueelle.
Yksi melko isoon rahan menetykseen johtanut virhe oli myös se, että ostin paluulippuni liian ajoissa, vailla kunnollista tietoa lukukauden loppumisesta. Sain vasta Singaporessa tietää, että aikamme majoituksessa loppuisi kolme päivää lentoani ennen. Vaihtoehdoikseni jäivät siis joko lennon siirtäminen tai kalliit hostelli- / hotelliyöt Singaporessa. Päädyin maksamaan lennonvaihdosta, mutta halpaahan sekään ei ollut. Kannattaa siis miettiä, haluaako ostaa paluulennon heti menolentoa ostaessa (silloin suosittelen varmistamaan päivämäärät tarkkaan), vai jättääkö mieluummin valinnanvaraa. Monet vaihtarit jäivät myös lukukauden loputtua Aasiaan matkustelemaan, eikä sekään ole huono vaihtoehto. Lisäksi, pääseehän sieltä Suomeen myös vaikka junalla. Se olisi varmasti aivan omanlaisensa seikkailu.
Valmistauduin vaihtoon lähtöön seuraamalla lähtijän ohjeita Flammasta sekä toteuttaen niihin sisältyvän muistilistan kohtia vaihe vaiheelta. Tein esimerkiksi muuttoilmoituksen sekä maistraattiin, Kelaan että Postiin (mutta en saanut kirjeen kirjettä Islannin osoitteeseeni koko syksyn aikana). Tärkeää oli myös muistaa hoitaa kaikki reseptilääkkeet valmiiksi neljää kuukautta varten. Kelan lääkekorvaus koskee kassalla ainoastaan normaalia annosta, mutta korvaukset ylimenevästä määrästä pystyi hakemaan jälkikäteen. Koska Islanti kuuluu Schengen-alueeseen, ei lääkkeille tarvitse hankkia erillisiä todistuksia.
Asuntotilanne Reykjavíkissa on vähintäänkin haastava, joten asuntoa on syytä alkaa etsiä heti kun tieto vaihtoon pääsystä on tavoittanut. Kävin asuntoilmoituksia läpi pääasiallisesti Islannin yliopiston nettisivuilla tarjotun ilmoitustaulun kautta. Toiveenani oli löytää yksiö, jossa kaikki tilat olisivat vain omassa käytössäni. Tyypillistä kuitenkin on, että pienkerros- ja rivitaloissa on jaettu pesutupa. Erään netti-ilmoituksen perusteella sitten sovin ottavani asunnon koko syyslukukaudeksi. Asunnon hyvät puolet olivat siisti kylppäri, keittiö ja erillinen makuuhuone sekä kätevä sijainti niin keskustaan kuin yliopistoon nähden.
Kun on täyttänyt matkustusilmoituksen netissä ja liittynyt ulkoministeriön postituslistalle vastaanottaa automaattisesti tiedotteita paikallisissa olosuhteissa tapahtuneista muutoksista kuten maajäristyksistä tai tiesuluista. Tämä on Islannissa erityisen käytännöllistä, sillä varsinkin syksyn edetessä vaikeat sääolot vaikuttavat liikkumiseen ja saattavat aiheuttaa myös mahdollisia vaaratilanteita. Myrskytuuli, tulvivat tiet, tielle kasautunut sora tai sankka lumisade ovat esimerkkejä säätiloista, jotka saattavat muuttaa suunnitelmia äkisti. Koska Islantia kiertää vain yksi päätie, voi sen katkeaminen helposti estää matkustamisen tyystin tietylle alueelle.
Reykjavík sijaitsee sen verran suojassa, etteivät talvimyrskyt riepotelleet sen katuja kovin pahasti. Muutaman otteeseen syystalvesta antoi valtakunnallinen sääkanava ulkonaliikkumisvaroituksen tuulen vuoksi, ja silloin olikin syytä pysyä sisällä ihan jo mukavuus- mutta myös turvallisuussyistä. Myrskybongaus on ehkä mediaseksikäs harrastus, mutta en suosittelisi sitä tai ylipäätään sään uhmaamista kenellekään. Islannissa on paras pitäytyä revontulien jahtaamisessa! Revontuliennusteet kertovat revontulien voimakkuudesta ja lisäksi pilvipeitteen rakoilusta, joten niihin kannattaa tutustua.
Alku vaihtokohteessa
Ensimmäiseksi osallistuin pakolliseen orientaatioviikkoon, jonka aikana kirjauduin virallisesti yliopistolle. Sain opiskelijakortin, -tunnuksen sekä pääsyn yliopiston sisäisille tiedotus- ja oppimisalustoille. Tilasin myös kirjastokortin. Tärkein viestinnällinen työkalu koululla oli sähköposti sekä Helsingin yliopistostakin tuttu Moodle-alusta. Lisäksi Ugla-palvelusta oli hyötyä, sillä sieltä näki oman lukujärjestyksensä, opetustilat, kursseilla käytettävät kirjallisuuslistat, koepäivät ja opettajasta riippuen myös kurssin tehtävänannot sekä luentodiat. Uglasta saattoi tarkastaa muun muassa yliopiston ruokalan lounastarjonnankin ja kaikille avoimien tilaisuuksien kuten luentosarjojen ajankohdat.
Ainoa byrokratialta haiskahtava seikka Islantiin saapuessa ja siellä asuessa oli paikallisen sosiaaliturvatunnuksen eli kennitalan alituinen peräänkuulutus. Itselläni eikä muillakaan vaihtareilla sellaista ollut, sillä viivyimme maassa niin vähän aikaa. Islantiin lähtijän kannattaa varautua vastaamaan useasti kennitalaa-koskeviin kysymyksiin ja esittämään vaihtoehtoisesti suomalaisen Kela-korttinsa tai paikallisen opiskelijakorttinsa esimerkiksi kulttuuri-instituutioissa (museot, kirjastot) vieraillessa tai erinäisiä nettilomakkeitta täyttäessä (monesti kennitalaa penätään käyttäjätunnukseksi).
Asuminen
Asumisjärjestelyiden kuntoon saattaminen oli vaihtoaikani suurin koetus. Maahan saavuttuani jouduin pettymyksekseni toteamaan, ettei asuntoni vastannut kuvien välittämää mielikuvaa, joten jouduin irtisanoutumaan (epävirallisesta) vuokrasopimuksestani ja muuttamaan hotelliin. Etsin kuumeisesti uutta asuntoa ja mainitsin tilanteestani mahdollisimman monelle asuntovinkkien toivossa. Onni oli niin budjettini kuin hermojeni vakaana pysymisen kannalta, että uusi asunto löytyi pian ja viikon hotellielämän jälkeen pääsin muuttamaan ihanaan kotiin. Vuokraisäntäni olivat äärimmäisen auttavaisia kaikessa, mikä kokemukseni mukaan on tyypillistä islantilaisille; ihmiset ovat avuliaita, käytännönläheisiä ja rehellisiä. Maksoin vuokran aina sähköisesti euroissa, joten en tarvinnut Suomessa toimivan tilini ja verkkopankin lisäksi mitään muuta.
Opiskelu
Opiskelu Islannin yliopistossa oli erittäin antoisaa ja opetus korkeatasoista. Erona Suomeen nähden oli se, että useat materiaalit piti joko ostaa tai lainata kirjastosta. Tosin yliopistokirjastossa oli paljon aineistoa, joka oli käytössä vain selailukappaleina. Kaupunginkirjaston tarjonta oli onneksi parempi ja kotilainat yleensä mahdollisia. Opettajat jakoivat netissä verrattain vähän materiaalia ja jopa olettivat oppilaiden ostavan kaikki kurssikirjat omakseen. Yhdellä kurssilla tarvittiin myös monistenippua (erinäisistä lähteistä kopioituja dokumentteja), joka piti tilata varsin kalliiseen hintaan koulun kirjapainosta. Syömisen jälkeen eniten rahaa minulla menikin kirjahankintoihin. Yliopiston kampuksen kirjakauppa oli valikoimaltaan jopa liiankin houkutteleva!
Opiskelijana pystyin säästämään muun muassa syömällä kotona tai ottamalla kouluun eväät kampuksella syömisen sijaan (lounas olisi maksanut kouluruokalassa seitsemästä kymmeneen euroa). Lisäksi opiskelija-alea sai museoiden sisäänpääsymaksuista ja esimerkiksi Airwaves-festareiden lipusta.
Koulutyö vei minulta aikaa lähinnä arki-iltoina, joten viikonloput pystyin käyttämään Islantiin tutustumiseen joko jalan tai autolla. Minulla oli kolme kymmenen opintopisteen kurssia. Niiden suoristukseen kuului ryhmätöitä, välikokeet, suullinen esitelmä, muutama essee ja loppukokeet. Kaksi loppukoetta tehtiin kirjallisina ja yksi suullisen kuulusteluna. Läsnäolo oli pakollista vain yhdellä kursseista, mutta toisaalta koulu oli parasta ajanvietettäni joten kävin tunnollisesti joka luennolla. Usein vierailimme historiallisesti tai kulttuurisesti merkittävissä kohteissa kurssin kanssa, mikä oli varsin mukavaa sekä opettavaista.
Ennen lähtöä osallistuin lähtöorientaatioon ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille vaihtoon lähteville. Siellä saa hyödyllistä tietoa mitä pitää muistaa tehdä ennen vaihtoa, vaihdossa ja vaihdon jälkeen. Suurin aikaa vievä juttu vaihtoonlähdössä oli mielestäni vaihtohakemuksen täyttäminen, mutta siihenkin saa apua yliopistolta jos tarvitsee. Kannattaa hoitaa vielä Suomessa ollessa vakuutus ja puhelinliittymä. SiO, joka on paikallinen ”opiskelijajärjestö”, takaa kaikille vaihtareille jonkun asunnon, jos on hakenut asuntoa ajoissa. Mielestäni suurin osa SiO:n asunnoista oli melko siistejä, joten sen kautta vuokratuissa asunnoissa tuskin ilmenee mitään ikäviä yllätyksiä. Suosituimpia opiskelijakyliä ovat Sogn ja Kringsjå ja suosittelenkin ottamaan asunnon jommastakummasta noista. Toki muitakin vaihtoehtoja löytyy, mutta suurin osa vaihtareista asuu Sognissa tai Kringsjåssa. Sogn ja Kringsjå ovat suhteellisen lähellä tosiaan, noin 1,5 kilometrin etäisyydellä toisistaan. Krinsjån plussapuoli on, että se on lähempänä luontoa. Vieressä on Sognsvann-niminen järvi, joka onkin suosittu ulkoilualue niin paikallisten kuin vaihtareidenkin keskuudessa. Sogn puolestaan on hiukan lähempänä yliopisto kampuksia.
Alkubyrokratia vaihtokohteessa
Menin itse vaihtokohteeseen viikko ennen opiskelujen alkua ja mielestäni se oli hyvä päätös. Kerkesin tutustua ympäristöön rauhassa ennen kuin opiskelut alkoivat. Mielestäni kaikki alkubyrokratia sujui todella mutkattomasti. Avaintenhaku SiO:n asuntoihin tapahtuu yliopistolta ja se oli tosi näppärää. Opiskelijakortin saa myös samasta paikasta, mikä kannattaakin hoitaa heti alkuun niin saa matkakorttiin myös opiskelija-alennukset. Opiskelijakortin saamiseen tarvitset dokumentin siitä, että opiskelet Oslossa. Kuva napataan siellä ja kortin saa noin 10 minuutissa. Suomalaisten ei tarvitse ilmoittautua paikalliselle poliisille tai kaupungille (ainakaan jos on maassa puoli vuotta niin kuin itse olin). Mikäli haluaa liittyä kuntosalille, suosittelen SiO:n Athleticaa, maksaa noin 30 euroa kuussa ja samalla kortilla voi käydä myös uimahallissa. Itselläni ei ollut mitään ongelmia alkubyrokratiassa ja tuntui että kaikki asiat hoitui tosi helposti. Norjalaiset auttavat myös tosi mielellään, joten jos tulee jotain ongelmia niin rohkeasti vaan kysymään apua!
Opiskelu ja opetus
Kampukset ovat aika helppo ottaa haltuun ja ensimmäisellä viikolla tuutoreiden järjestämä kampuskierros auttaa oppimaan mistä löytyy mitäkin, joten siihen kannattaa ehdottomasti osallistua! Mielestäni opiskelu on tasoltaan suhteellisen samaa tasoa kuin Suomessa. Kurssit ovat hiukan eri tavalla rakennettuja, ja ainakin omat kurssit olivat kaikki laajuudeltaan 10 opintopistettä. Kurssien sisältöön kuuluu tyypillisesti kirjallinen tehtävä, joka on laajuudeltaan noin 2000 sanan mittainen lyhyt tutkielma valitusta aiheesta. Tämän lisäksi kursseihin kuuluu loppukoe. Monissa kursseissa on luentojen lisäksi seminaareja, joiden tarkoitus on lisätä keskustelua luennoilla käydyistä aiheista sekä antaa paremmat edellytykset kirjoittaa kirjallista tehtävää. Seminaarit ovat yleensä vapaaehtoisia, mutta niihin suositellaan osallistumaan. Kokeet Oslossa tuntuivat hyvin virallisilta, koska niitä ei järjestetä yliopistolla vaan erillisessä koerakennuksessa ja koetilaisuuksissa on useita valvojia. Kokeet tehdään lähes poikkeuksetta tietokoneella. Tämä jännitti aluksi itseäni, koska en ole tottunut tekemään tenttejä koneella, mutta itse asiassa näin jälkikäteen se oli huomattavasti näppärämpää kuin että kokeet olisi tehty käsin. Kokeissa saa yleensä käyttää suomi-englanti-sanakirjaa, joten kannattaa pakata sanakirja mukaan. Poikkeuksena tietenkin englanninkielen kurssi, mutta siinä saa käyttää sitten puolestaan Oxford-sanakirjaa. Kuten kaikki muukin Norjassa, myös opiskelijoiden terveydenhuolto oli todella toimivaa. Jouduin itse käymään kerran lääkärissä ja kun varasin ajan, niin sain sen heti seuraavalle päivälle. Yksi ystäväni myös meni muutaman kerran lääkäriin ilman ennakkoon tehtyä ajanvarausta ja pääsi vastaanotolle noin 15 minuutin odottelun jälkeen.
Muuta
Kuten arvata saattaa, Oslo on hintatasoltaan korkea, mutta mielestäni ei kuitenkaan ihan hirveän paljon korkeampi kuin Suomessa. Hintataso on usein suurempi shokki monelle muualta tuleville kuin suomalaisille. Pienellä suunnittelulla siellä on kuitenkin mahdollista elää ihan kohtuullisella budjetilla. Esimerkiksi opiskelijakampuksilla ruokailu on kallista, siihen saa helposti upotettua 7-10 euroa per kerta. Kampuksilla on kuitenkin paljon mikroja, joissa opiskelijat voivat lämmittää omia ruokia. Suurin yllätys Oslossa itselleni oli se, että sunnuntaisin kaikki kaupat (myös ruokakaupat) ovat kiinni. Kaiken kaikkiaan Oslo on turvallinen maa, ja kaupunki on helppo ottaa haltuun.
Kun vaihtoon pääseminen varmistui Helsingin yliopiston päästä, oli aika hakea paikkaa Ljublijanan yliopistosta. Hakeminen sujui helposti ja samalla piti valita, haluaako majoittua opiskelija-asuntolaan vai hankkia itse yksityisen asunnon. Varsinainen hyväksymiskirje tuli melko myöhään (marras-joulukuussa), kun lukukausi alkoi helmikuussa. Hyväksymiskirjeen mukana tuli myös tieto, että minulle on paikka asuntolassa. Hyväksymiskirjeen mukana tuli selkeät ohjeet, mitä todistuksia ja minkälaisia kuvia pitää ottaa mukaan. Suosittelen printtaamaan todistukset ja hommaamaan kuvat jo Suomessa, niin pääsee helpoimmalla. Kannattaa myös liittyä ajoissa erilaisiin Sloveniassa olevien vaihto-oppilaiden Facebook-ryhmiin. Niiden kautta voi halutessaan ostaa esimerkiksi pyörän tai muita tarpeellisia tavaroita, joita lähtevät vaihto-oppilaat myyvät.
Paikan päällä
Saavuin paikalle muutamia päiviä ennen lukukauden alkua, jotta kerkesin kirjautua sisään asuntolaan ja hoitaa muita juoksevia asioita. Asuntolaan kirjauduttiin sisään menemällä asuntolan toimistolle, jossa lukukauden alussa oli aika paljon ruuhkaa, joten mene hyvissä ajoin. Siellä sain kuulla mihin asuntolaan minut sijoitetaan. Toinen hoidettava oli oleskeluluvan hakeminen. Tarkista, että sinulla on kaikki vaadittavat paperit, kun menet anomaan oleskelulupaa ja varaa tähänkin aikaa, sillä joudut todennäköisesti jonottamaan. Kun oleskelulupakortti on valmistunut, saat noin kahden viikon päästä sähköpostin (sloveniaksi), jonka jälkeen voita hakea fyysisen kortin samasta paikkaa, missä olit sitä anomassa. Opiskelijakortin saa omasta tiedekunnasta, kun lukukausi alkaa. Kannattaa myös käydä hakemassa opiskelijaruokailuun vaadittava paikallinen liittymä mahdollisimman pian, niin saa opiskelijahintaista ruokaa alusta alkaen. Kaikkiin näihin hoidettaviin asioihin oli annettu hyvät ohjeet sähköpostilla etukäteen, joten minulla ei ainakaan ollut ongelmia hoitaa näitä.
Kuva: Taru
Asuminen
Asuin opiskelija-asuntolassa Bezigradissa, jossa jaoin makuuhuoneen yhden tytön kanssa ja samaan keittiötä ja vessaa käytti neljä ihmistä. En ollut tätä ennen asunut ikinä kämppisten kanssa, joten aluksi ajatus makuuhuoneen jakamisesta vieraan ihmisen kanssa tuntui pelottavalta. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen valintaani asua asuntolassa, sillä kämppikseni olivat mahtavia tyyppejä ja meistä tuli tosi hyviä ystäviä. Monet muutkin vaihtarit asuivat samassa asuntolassa, joten siellä oli helppo kokoontua ja nähdä kavereita. Myös huoneen vaihtaminen on mahdollista, jos kämppisten kanssa ei käy hyvää tuuria tai muuten vain haluaa muuttaa. Bezigradin asuntola oli samassa pihapiirissä kasvatustiellisen (sekä monen muun) tiedekunnan kanssa ja keskustaan oli noin kaksi kilometriä. Asuntola maksoi n. 150 € kuukaudessa ja siihen sisältyi netti, pyykkikoneen käyttö mahdollisuus ja lakanoiden vaihto joka toinen viikko. Huone oli valmiiksi kalustettu ja edelliset asukkaat olivat jättäneet paljon astioita, joten minun ei tarvinnut ostaa mitään keittiötarvikkeita. Moni kaverini asui myös yksityisissä vuokra-asunnoissa, joista suurin osa oli myös kimppakämppiä. Jos haluaa asunnon yksityisen vuokranantajan kautta, voi myös pyytää apua kohde maan yliopistolta ja opiskelijajärjestöitä.
Opiskelu
Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa oli jonkun verran englannin kielisiä kursseja, joista valita. Suurin osa kursseille osallistuvista oli vaihto-oppilaita, joten siellä tutustui hyvin muihin. Kurssit olivat aihepiiriltään erikoisia, sillä ne olivat paikallisille opiskelijoille valinnaisia kursseja. Opiskelin mm. tanssi- ja museopedagogiikkaa ja traumaattisten kokemusten käsittelyä opiskelussa. Kurssit sisälsivät paljon ryhmätöitä sekä erilaisia projekteja ja vierailukäyntejä erilaisiin kohteisiin. Opiskelu oli paljon helpompaa kuin Suomessa, mutta oli myös hauska osallistua sellaisille kursseille, joille ei Suomessa todennäköisesti menisi.
Opiskelijaruokailu
Sloveniassa on varmasti maailman paras opiskelijaruoka systeemi. Siellä jokaisella opiskelijalla on tietty määrä ”alennuskuponkeja”, joilla opiskelijahintaista ruokaa voi ostaa. Kupongit käyvät sadoissa eri ravintoloissa, joista osa on melko hienoja keskustassa olevia ravintoloita ja osa enemmän pikaruokaloita ja osa taas ihan perinteisiä opiskelijaruokaloita. Opiskelijaruokaan kuuluu yleensä keitto, salaatti, pääruoka ja hedelmä tai jossain paikoissa jopa jälkiruoka. Ruuan hinta vaihtelee ravintoloittain ja kallein ruoka on 4,7 € ja jostain paikoista opiskelijat saavat jopa ilmaista ruokaa. Järjestelmä on niin kattava ja edullinen, etten käytännössä kokannut ollenkaan itse, vaan söin ulkona joka päivä. Tätä järjestelmää varten tarvitset slovenialaisen sim-kortin (jonka saa ilmaiseksi). Itselläni oli puhelin, jossa oli kaksi sim-korttipaikkaa niin minulla oli sekä slovenialainen että suomalainen sim-kortti käytössä. Ostin paikan päältä prepaid-nettiliittymän, jolla pärjäsin hyvin.
Opiskelija-alennuksen piiriin kuuluvista ravintoloista sai kaikkea sushista meksikolaiseen ruokaan. Kuva: Taru
Elämä Ljublijanassa
Ljublijana on todella kaunis sympaattinen pikku kaupunki, jossa parhaiten pääsee liikkumaan kävellen ja pyörällä. Jos haluaa ostaa oman pyörän, niin käytettyjä pyöriä on myynnissä paljon. Itse käytin kuitenkin vain kaupunkipyöriä, jotka toimivat erittäin hyvin ja olivat käytännössä ilmaisia, 3€ per vuosi. Myös busseja kulki hyvin ja kuukausilippu opiskelijalle maksoi 20 €.
Yleinen hintataso on Suomea alhaisempi ja varsinkin ravintoloiden hinnat ovat huomattavasti Suomea alhaisemmat. Rahaa sai kuitenkin kulumaan, kun olimme jatkuvasti ulkona ja matkustelimme paljon.
Opiskelijatapahtumia oli paljon ja ne vaihtelivat baari-illoista kaupunkiretkiin. Tiedekunnat järjestivät vaihtelevasti opiskelijoille ohjelmaa. Meidän tiedekunnassamme oli ainoastaan muutaman tunnin infotilaisuus, kun taas joissain tiedekunnissa oli useamman päivän kestävät perehdytys- ja tutustumispäivät. Kannattaa ainakin alussa osallistua aktiivisesti tapahtumiin, jotta tutustuu muihin vaihto-oppilaisiin.
Maana Slovenia on mitä viehättävin ja täynnä kaunista luontoa. Koska maa on pinta-alaltaan pieni, kaikki on myös lähellä. Talvella laskettelurinteet ovat pienen automatkan päässä ja kesällä samassa ajassa voi ajaa Adrianmeren rantaan uimaan. Slovenia on muutenkin keskeisellä paikalla ja sieltä on helppo matkustaa myös naapurimaihin.
Lake Bled on Slovenian tunnetuimpia nähtävyyksiä. Ljublijanasta sinne on noin tunnin bussimatka. Kuva: Taru
Hebrew Universityn kevätlukukausi alkaa helmikuun lopussa ja sain hyväksymistiedon hyvissä ajoin, jo marraskuun lopulla. Mukana tuli kattavat ohjeet siitä miten toimia seuraavaksi. Ainoa asia, jonka suhteen oli hiukan epäselvyyksiä, olivat arabian ja heprean kielen kurssit. Itse halusin opiskella arabiaa yliopistolla. Koska arabiaa ei tarjottu alkeistasolla kevätlukukaudella, arabian kielen opiskelijat joutuivat tekemään eräänlaisen tasokokeen/kyselylomakkeen, joiden tulosten saamisessa kesti. Onneksi HebrewU:lla on erittäin pätevä Admissions Coordinator, joka ystävällisesti auttoi minua selvittämään myös kielikurssiasioita. HebrewU järjesti myös orientaatio-webinaarin tammikuussa ennen vaihtoon lähtöä, josta sai paljon hyödyllistä tietoa kurssivalintoihin ja yleisiin asioihin liittyen.
Kun saavuin Jerusalemiin, otin taksin yliopistolle joka sijaitsee Itä-Jerusalemin puolella. Alkubyrokratia yliopistolla sujui nopeasti, sillä saavuin päivän myöhemmin kuin suurin osa muista vaihto-opiskelijoista. Menin Rothberg International Schoolin toimistolle, ja hoidin Admissions Coordinatorin kanssa asiat liittyen esimerkiksi asuntoon ja orientaatioon. Minulla oli seuraavana päivänä tapaamiset opinto-ohjaajani sekä harjoitteluohjaajani kanssa. HebrewU:ssa kursseille ei pääse ilmoittautumisjärjestyksessä, vaan opinto-ohjaajani kanssa sovimme yhdessä lopullisista kurssivalinnoista. Ensimmäinen viikko yliopistolla on niin sanottu ”shopping week”, jonka aikana voi kokeilla haluamiaan kursseja ja sen jälkeen voi vahvistaa kurssit. Tein myös harjoittelun Harry S. Truman instituutissa, jonka hankkimisessa harjoitteluohjaajani auttoi. Harjoittelu itsessään on mielenkiintoinen kokemus, mutta omaa aktiivisuutta vaaditaan harjoitteluohjaajan kanssa. Lisäksi harjoittelusta saa opintopisteitä, mutta se vaatii jonkun verran aikaa (vähintään 8h/vko), ja oma harjoitteluni vaati myös kovaa panostusta.
Jerusalemissa ei tarvitse ilmoittautua kaupungin asukkaaksi kenellekään viralliselle taholle. HebrewU tarjoaa opiskelijoilleen vakuutusta terveydenhuoltoon, joka on tosin hintava. Vakuutus ei yllä myöskään miehitetyille alueille, kuten Länsirannalle. Itse otin matkavakuutuksen Suomesta ja ilmoitin yliopistolle että matkavakuutukseni on niin kattava, etten tarvitse HebrewU:n vakuutusta, enkä tosin onneksi ole sitä vielä joutunut testaamaan. Vakuutuskortti, passi (tai kuva passista) ja opiskelijakortti kannattaa aina pitää matkassa mukana Jerusalemissa, Israelissa ja Palestiinassa!
Asuminen
HebrewU tarjoaa opiskelijoilleen jaettuja asuntoloita kampuksen läheltä Itä-Jerusalemissa. Itse asuin näissä asuntoloissa mikä oli toisaalta hienoa, koska ystäväni asuivat kaikki samassa talossa. Lisäksi se oli stressittömämpää sillä asunnon etsiminen Jerusalemissa on paikoin työlästä. Toisaalta taas asuntola on melko kallis (600$/kk), ja luulen että olisin voinut löytää halvemman asunnon samalta alueelta. Asuntolan moraalinen ongelma itselleni oli myös se, että se sijaitsee niin sanotun ”green linen” takana, mikä tarkoittaa sitä, että kansainvälisen lain mukaan asuntolat ovat miehitetyillä alueilla ja kuitenkin israelilaisen yliopiston omistuksessa.
HebrewU:lla on kolme asuntolaa yliopiston lähellä, ja koska uusin asuntola oli täynnä, päädyin asumaan vanhempiin rakennuksiin, jotka olivat melko huonossa kunnossa. Kannattaa varautua myös siihen, että opiskelijat joutuvat ostamaan kaiken asuntoon, mukaan lukien peitot, keittiövälineet ja siivousvälineet. Tosin yliopisto vihjasi, että tämä saattaa muuttua ensi vuonna. Sekä asuntoloissa että yliopistolla on turvallisuusjärjestelyjä, ja opiskelijakorttia kysytään miltei joka kerta rakennukseen mennessä.
Opiskelu ja opetus
Opiskelu HebrewU:ssa seuraa melko erilaista rytmiä kuin Helsingin yliopistossa. Rothberg International Schoolissa, jossa suurin osa vaihto-opiskelijoiden kursseista on, luokat ovat pieniä ja opiskelijoita kannustetaan aktiivisuuteen. Minulla oli myös yksi kurssi HebrewU:n ”facultyn” puolelta, joka seuraa eri aikataulua kuin Rothbergin kurssit. Itse opiskelin Jerusalemissa lähinnä Lähi-Idän politiikkaa ja arabiaa, ja minulla oli monta kurssia Arabi-Israel-konfliktin historiasta, Palestiinan historiasta sekä Lähi-Idän sosiologiasta. Sanoisin että opiskelu itsessään on hiukan työläämpää kuin Helsingin yliopistossa, mutta ero ei ole kovin suuri. Opiskelijoita vaaditaan lukemaan lukuisia artikkeleita eri kursseille, mikä on se eniten aikaa vievä osuus. Minulla oli harjoittelu mukaan lukien 6 kurssia, joka on Suomen opintopisteissä 30 opintopistettä, ja opiskeltavaa riitti. HebrewU suosittelee opiskelijoilleen keskimäärin viittä kurssia per lukukausi. Sanoisin että arvosteluprosessi yliopistolla on opettajasta ja kurssista riippuen erilaista, mutta jos lukee läksynsä ja tekee muistiinpanoja luennolla, kaikilla kursseilla pärjää oikein hyvin. HebrewU:ssa arvosteluprosessi koostuu yleensä koko lukukauden panoksesta (10% läsnäolo, ja esimerkiksi 40% välikoe ja 50% loppukoe). Opiskelutyyli ja kurssit ovat myös saaneet joitain yhdysvaltalaisia vaikutteita, sillä jotkut opettajat ovat opettaneet Yhdysvalloissa, ja opiskelijoita sieltä on myös paljon.
Jos haluaa opiskella asioita liittyen konfliktiin, kannattaa muistaa että opettajilla yliopistossa on aina oma näkökulmansa sillä he elävät konfliktia, eivät pelkästään opeta sitä. Ylipäätään opiskelu yliopistolla on ollut hienoa, rankkaa, ja äärimmäisen mielenkiintoista, sillä se on auttanut minua kehittämään kriittistä silmää. Olen kaiken kaikkiaan oppinut todella paljon, ennen kaikkea sellaisista asioista jotka ovat todella kaukana kaikesta tutusta ja Suomen kontekstista. Opettajat ja Rothbergin henkilökunta ottavat myös paljon henkilökohtaista kontaktia opiskelijoihin, antavat palautetta ja tukea, mistä itse pidin opiskelussa eniten. Toinen lempiasiani HebrewU:ssa oli se, että kampus on todella viihtyisä!
Opiskelijaelämä HebrewU:ssa on todella aktiivista, ja tapahtumia riittää miltei joka viikko. Yliopiston kautta löytää sapatti-illallisia, juhlia, keskustelutilaisuuksia ja muita tapahtumia. Rothberg järjestää myös vaellusretkiä Israelissa joihin en tosin itse osallistunut, mutta kuulin monilta ystäviltäni että ne olivat todella hyviä retkiä. Osallistuin aluksi muutamaan tapahtumaan, mutta jonkin ajan jälkeen keskityin muihin asioihin. Vapaa-aikaa riittää opiskeluista huolimatta, sillä ainakin kevätlukukaudelle osuu monia juutalaisia juhlapyhiä, jolloin yliopisto on kiinni.
Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville
Jerusalem on uniikki kaupunki sekä Israelissa että muualla. Arki siellä on erilaista, ja sen huomaa jo ensimmäisellä viikolla, kun lähes koko kaupunki hiljenee viettämään sapattia. Julkinen liikenne ei kulje, kaupat ovat kiinni ja yliopisto on kiinni. Ennen sapattia kannattaa siis ostaa kaikki tarvittava viikonlopuksi! Tämä oli minulle alussa vaikea käsittää, mutta siihen tottuu jonkin ajan jälkeen. Toisaalta Itä-Jerusalemissa ja Damaskoksen portin lähellä kaikki on auki, ja olenkin tottunut viettämään sapattini Itä-Jerusalemin kahviloissa ja kirjakaupoissa. Lisäksi jos haluaa vierailla Länsirannalla, lauantai on siihen oivallinen päivä, sillä arabibussit kulkevat sapatista huolimatta. Jerusalemin uskonnollinen merkitys ei luultavasti tule kenellekään yllätyksenä, ja kaupungissa on paljon uskonnollisia tapahtumia ja juhlia. Uskonnolla on todella tärkeä rooli ihmisten elämässä, ja esimerkiksi ultra-ortodoksisilla alueilla sekä tietenkin vanhan kaupungin pyhillä paikoilla, tulee kunnioittaa pukeutumissääntöjä ja muita tapoja. Sekulaarille ihmisille sopeutuminen voi aluksi olla hiukan haastavaa, mutta Jerusalemissa on myös hyvin sekulaareja asuinalueita, kuten First Station joka on auki läpi koko sapatin. Lisäksi kaupungin uskonnolliseen luonteeseen kannattaa yrittää suhtautua positiivisesti: se avaa todella uusia perspektiivejä, ainakin omaan kokemukseeni.
Jerusalemissa panostetaan paljon turvallisuuteen. Poliiseja ja sotilaita on kaikkialla, ja miltei yhteenkään rakennukseen ei pääse sisään kulkematta ensin metallinpaljastimesta. En ole kuitenkaan tuntenut oloani turvattomaksi Jerusalemissa, epävakaasta poliittisesta tilanteesta huolimatta. Yliopistolla järjestetään turvallisuusorientaatio ensimmäisenä päivänä, mistä oli jonkin verran hyötyä. Asioita joita kannattaa muistaa turvallisuuden kannalta: pimeän tullen ei kannata vaellella yksin ja uskonnollisten juhlapyhien aikana kannattaa kiinnittää enemmän huomiota ympäristöön. Lopuksi: aina kannattaa olla varovainen, muttei vainoharhainen!
Israel ylipäätään on kallis maa, ja vaikka Jerusalem ei ole yhtä kallis kuin esimerkiksi Tel Aviv, se on silti hintava. Eniten rahaa minulla on mennyt luultavasti ruokaan, se on yhtä kallista tai paikoin jopa kalliimpaa kuin Suomessa. Itä-Jerusalemissa Damaskoksen portin lähellä on huomattavasti halvempaa kuin muualla Jerusalemissa, ja olenkin käynyt siellä tekemässä ruokaostokseni. Yliopistolla ei myöskään ole opiskelijaruokailua, jota olen jäänyt kovasti kaipaamaan Helsingin yliopistossa. Matkustaminen on luultavasti ainoa halpa kustannus maassa, kaikki muu on aika lailla samalla hintatasolla kuin Suomessa.
Sopeutuminen elämään Jerusalemissa on ollut paikoin vaikeaa, mutta myös todella palkitsevaa. Olen oppinut enemmän kuin olisin koskaan osannut arvata, enkä pelkästään yliopistolla. Israelilaisilla on todella erilainen mentaliteetti, johon kyllä tottuu. Vaikka Jerusalemin oikeistolaiset arvot eivät sovi omaan maailmankuvaani, sitä kaikkea on ollut hyvin kiinnostavaa seurata. Jerusalem on täynnä elämää, ja kaikki siellä on erilaista ja ainutlaatuista.
Helsingin yliopiston hyväksyttyä vaihtoni sain ensimmäisen sähköpostiviestin Universidade Nova de Lisboan kansainvälisten asioiden yksiköltä lokakuussa vaihteessa 2016. Viestissä oli selkeät ohjeet tarvittavista dokumenteista ja hakupapereista sekä opinto-opas Erasmus-opiskelijoille. Sain vastauksia kysymyksiini nopeasti ja selkeästi sähköpostitse. Hakupaperit ja dokumentit piti palauttaa marraskuun loppuun mennessä. Lukukausikalenteri löytyi muutaman klikkauksen kautta yliopiston verkkosivuilta ja tervetulotilaisuus järjestettiin muutama päivä ennen lukukauden alkua helmikuun ensimmäisellä viikolla.
Alkubyrokratia vaihtokohteessa
Yliopiston tervetulotilaisuus ennen luentojen alkua osoittautui erittäin hyödylliseksi. Jokaiselle jaettiin kirjekuori, jossa oli tarpeelliset dokumentit sekä täytettävät hakulomakkeet ja ohjeet niiden täyttämiseen. Juurikaan tätä helpommaksi alkubyrokratiaa ei varmaankaan saa tehtyä, vaikka lappujen täyttely, allekirjoitusten ja leimojen hakeminen eri puolilta yliopistorakennusta veikin hieman aikaa. Yllätyin kuitenkin yliopiston alkubyrokratian sujuvuudesta.
Ainoat hankaluudet liittyivät kurssi-ilmoittautumisiin. Englanninkielisiä kursseja ei ole liikaa tarjolla, joten ”mielenkiintoisimmat” täyttyivät hyvin nopeasti. Kurssit piti myös valita ennen kuin kaikkien kurssien luentoaikataulut olivat tiedossa – osa siis joutui vaihtamaan niitä myöhemminkin päällekkäisyyksien selvitessä. Tiedot eivät myöskään pitäneet paikkaansa nettisivuilla olevien kurssitietojen kanssa. Kansainvälisen yksikön työntekijät olivat todella avuliaita ja selvittivät ongelmat aina kanssani loppuun asti.
Kuukauden julkisen liikenteen lippu maksaa noin 30 euroa ja sisältää metron ja bussin rajattoman käytön. Itse menin Erasmus Student Network Lisboan (ESN Lisboa) toimistolle Bairro Altoon ja täytin hakulomakkeen ystävällisen vapaaehtoisen avustamana. Hakulomakkeeseen tarvitsee suunnilleen passikuvan kokoisen kuvan itsestään, jonka voi ottaa valokuva-automaateissa suurimmilla metroasemilla. Täytetyn hakulomakkeen ja valokuvan kanssa bussikortin voi hakea Cais de Sodren tai Marques de Pombalin aseman palvelutiskeiltä. Valmistuttua joko pikatilauksena parissa päivässä parilla eurolla enemmän tai noin viikossa sen voi hakea samalta asemalta.
Ylipäätänsä kaikki byrokratia Portugalissa hoidetaan paikan päälle menemällä ja papereita täyttelemällä – suomalaiseen toimivuuteen ja digipalveluihin tottuneen kannattaa pidentää pinnaansa hieman, mutta mikään ei ollut erityisen hermoja raastavaa tai aikaa vievää.
Asuminen
Itse vuokrasin huoneen vapailta markkinoilta – Lissabonissa on paljon nuoria ja opiskelijoita eli vuokrattavia huoneita löytyy paljon. Toisaalta, koska niin monet haluavat asua kaupungissa hinnat ovat nousussa. Suosittelenkin kaikkia Portugalin suurempiin kaupunkeihin lähtijöitä käyttämään jonkin verran aikaa hintatason selvittämiseen. Keskimäärin huone 15 minuutin metromatkan sisällä keskustasta oli 250-500 euroa (netti, vesi ja sähkö kuuluivat useimmiten hintaan).
Kuumentuneet vuokramarkkinat houkuttelevat myös ikävä kyllä huijareita, joten jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti on sitä. Mene aina paikan päälle tsekkaamaan huone ennen kuin annat rahaa kenellekään. Kirjallinen vuokrasopimus kannattaa aina tehdä, vaikka kaikki vuokranantajat eivät halua sitä antaa, vaan vuokraavat pimeillä markkinoilla verojen välttämiseksi. Minulla ei ollut mitään ongelmia vuokranantajani kanssa eikä ollut kavereillakaan – yksittäisiä pienten korjaustarpeiden ”unohtamisia” lukuun ottamatta.
Lissabonissa on toimiva ja luotettava metrojärjestelmä, vaikkakin aina silloin tällöin jokin linja ei kulkenutkaan. Sen sijaan bussit eivät ole kovin luotettavia, itse kuljin kouluun bussilla ja aikataulut olivat vain suuntaa antavia. Suosittelen siis etsimään huoneen tai asunnon kävelymatkan päästä metropysäkiltä.
Lissabonilaiset talot on rakennettu Portugalin kesää ajatellen – talvi on kuitenkin kylmä ja kostea, eikä taloissa ole lämmitystä. Suosittelen ostamaan poislähtevältä vaihtarilta pienen sähköpatterin ja ottamaan villasukat mukaan.
Yliopistolla on asuntoloita jonkin matkan päässä keskustasta, joiden hintataso on erittäin hyvä. Niitä kannattaa harkita, jos on valmis asumaan hieman kauempana. Info asuntoloista ja sinne hakemisesta tuli marraskuussa sähköpostitse yliopistolta.
Opiskelu ja opetus
Helmikuussa alkavat kurssit kestävät koko lukukauden touko- ja kesäkuun vaihteeseen asti. Lähes kaikilla kursseilla oli 4 tuntia luentoja viikossa. Tästä johtuen parin tunnin hyppytunteja on paljon. Onneksi kampuksella on kiva iso sisäpiha terasseineen ja kahvila. Opiskelijalounas maksaa 2,60€ ja tarjolla on aina myös kasvisruokaa. Lomaa oli karnevaalina ja pääsiäisenä. Arvosteluasteikko on 0-20 ja ensimmäinen hyväksytty arvosana on 10. Arvosanoista käydään kovaa kilpailua, sillä niiden perusteella haetaan niin maisteriopintoihin kuin ensimmäiseen työpaikkaankin. Opiskelijat eivät käy töissä opiskelun ohella.
Läsnäolopakkoa ei tosin ollut paitsi kielten kursseilla ja amerikkalaisen vierailijaprofessorin pitämällä Elements of Journalism -projektityökurssilla. Suosittelen ottamaan portugalin kielen ja kulttuurin alkeiskurssin, se sisältää paljon hyödyllistä ja kiinnostavaa tietoa kaupungista, kulttuurista ja historiasta eikä koko aikaa vietetä luokkahuoneessa. Tämän lisäksi valitsin markkinoinnin peruskurssin, viestinnän sosiologiaa sekä mainonnan projektikurssin. Ne vastasivat melko hyvin odotuksiani.
Opetus oli suomalaiseen soveltavaan ja omaan ajatteluun nojaavaan yliopisto-opetukseen verrattuna melko perinteistä. Professorin asemaa tulee kunnioittaa ja suurin osa luennoista menee proffan puhuessa luentosalin edessä. Muutama virkistävä poikkeus tästäkin tosin oli! Osa professoreista painottaa keskustelevampaa otetta. Toisaalta taas jokaisen markkinoinnin kurssin luennon aluksi professori tenttasi järjestyksessä läsnäolijoilta edellisen luennon asiat. Lähes jokaisella kurssilla oli joitain välitöitä tai ryhmätöitä, joita edistettiin lukukauden aikana. Ryhmätöiden rakenne ja toimintatavat oli melko tiukkaan määritelty ja se tuntui välillä turhauttavalta, kun on tottunut suomalaiseen ’tässä on ongelma, ratkaiskaa’ -tapaan tehdä ryhmätöitä.
Kurssit eivät tästä määrätystä luonteesta johtuen tuntuneet erityisen haastavilta, mutta aikaa artikkelien lukemiseen ja ryhmätöiden tekemiseen kului jonkin verran. Tentit ovat hyvin perinteisiä: termien määrittelyä, lyhyitä esseitä ja monivalintoja. Niissä ei painotettu laajojen kokonaisuuksien osaamista vaan ennemmin esimerkiksi kahden koulukunnan vertailua aiheen X ympäriltä. Portugalinkielisillä kursseilla tentit olivat portugaliksi, mutta niihin sai vastata englanniksi. Se jäi mysteeriksi miten portugalia osaamattomat vaihtarit vastasivat portugalinkielisten kurssien tentteihin.
Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville
Lissabon on länsieurooppalaiseksi pääkaupungiksi halpa. Tietysti pahimpia turistikortteleita kannattaa välttää, jos ei halua maksaa liikaa huonosta laadusta. Kahvilassa espresso maksaa n. 60 senttiä, baarissa pieni olut n. 1 euron ja ruokakaupassa 1,5 litraa vettä 25 senttiä. Hanavesi on ihan juotavaa, mutta makuun tottumisessa kesti aikansa. Hyvän kolmen ruokalajin lounaan saa kympillä, kuten manikyyrinkin. Ruokakaupoista Lidl ja hypermarketit kuten Continente ja Pingo Doce ovat halvimmat. Kasvisruoka- ja vegaanitarjonta laajenee koko ajan.
Vuokrasimme useamman kerran auton ystäviemme kanssa ja sen päivävuokra oli 25-40 euron välillä päivän tai parin varoitusajalla. Tunnin ajomatkan päässä Lissabonista on paljon upeita paikkoja, suosittelen auton vuokraamista. Liikennekään ei ollut yhtään niin paha kuin ensiksi ajattelin, kunhan pysyi poissa historiallisesta keskustasta. Portugali on viinimaa eli hinnat ovat opiskelijaystävälliset – kannattaa myös käydä tutustumassa viinitarhoihin Lissabonin ulkopuolella.
Itse hankin WTF-nimisen kännykkäliittymäni ESN:n kautta, sillä sen sai saman tien heidän toimistoltaan mukaan aktivoituna. Yksi giga nettiä kuussa on hieman alle kympin ja investoimalla pari euroa lisää saa lisää nettiä. Rajaton netti on paljon kalliimpaa kuin Suomessa, mutta wifejä on melko hyvin saatavilla. Suosittelen muutenkin tutustumaan ESN Lisboan toimintaan, he auttavat kaikissa käytännön järjestelyissä ja ongelmissa sekä järjestävät paljon tapahtumia. Lähes kaikki vaihtokaverini saivat esimerkiksi apua huoneen hankkimiseen heidän kauttaan.
Hyväksymiskirjeet University of Namibiasta (UNAM) saimme marraskuussa, jolloin meitä myös neuvottiin pikaisesti aloittamaan viisumien haku. Palautimme viisumihakemukset joulukuun alussa, mutta viisumit eivät ehtineet valmistua ennen lähtöä. Namibiassa ensimmäisinä viikkoina paikallinen vaihtokoordinaattori auttoi meitä kuitenkin viisumien hankinnassa, ja saimme ne suhteellisen vaivattomasti muutaman viikon Namibiassa oleskelun jälkeen. Marraskuussa saapuneen hyväksymiskirjeen mukana saimme myös akateemisen vuoden aikataulun. Kevätlukukausi alkaa helmikuun alussa ja loppukokeet päättyvät kesäkuun alussa. UNAM:in vaihtokoordinaattori oli hyvin avulias. Hän esimerkiksi tilasi meille kuljetuksen lentokentältä kampukselle saapuessamme Windhoekiin.
Alkubyrokratia
Ensimmäiset päivät vaihtoa menivät alkubyrokratiaa hoitaessa. Kaupungin asukkaaksi tai poliisille ei tarvinnut ilmoittautua, mutta viisumin saamiseksi kannattaa itse olla aktiivinen alusta saakka. Meidän tapauksessamme hoidimme viisumiprosessin viimeistelyn kampuksen kansainvälisyyspalveluiden kautta. Yliopistoon ja kursseille kirjautuminen on kärsivällisyyttä vaativa prosessi. Meidän piti jonottaa useilla eri luukuilla opiskelijanumeroa, kurssi-ilmoittautumisia ja asuntolaa varten. Kaikki UNAM:ista etukäteen sähköpostitse saadut paperit kannattaa ottaa mukaan sekä skannattuina että kopioina. Myös passista kannattaa ottaa useita kopioita. Vaikka alkubyrokratia UNAM:issa on raskasta, opiskelija-avustajat auttavat prosessissa ja vaihto-opiskelijat ohjataan usein pahimpien jonojen ohi. Kursseihin kannattaa tutustua etukäteen, ja omat valinnat varmistaa vielä ennen kuin kurssit käy rekisteröimässä omassa tiedekunnassa, sillä lukukauden ensimmäisinä viikkoina kurssien muuttaminen vaatii jonottamista.
Opiskelu ja opetus
Opiskelu UNAM:issa vaihtelee hyvin paljon tiedekunnittain. Itse opiskelin Faculty of Economics and Management Sciences -tiedekunnassa, ja suurin osa kursseistani oli massaluentokursseja. Jokaisen kurssin aikana oli ainakin yksi välikoe, jonka lisäksi kursseihin kuului ryhmäesseitä, pistareita tai muita palautettavia tehtäviä. Ryhmäesseet olivat minulle uusi tuttavuus ja kirjoitin niitä 5, 12 ja 30 hengen ryhmissä. Lisäksi jokaisella kurssilla järjestettiin kolmen tunnin loppukoe, jossa tentattiin kaikki lukukauden aikana käsitellyt asiat. Loppukokeet vastaavat vaikeustasoltaan Helsingin yliopiston tenttejä. Mikäli lukukauden aikana on osallistunut säännöllisesti luennoille ja kertaa opiskellut asiat ennen loppukoetta, ei läpipääsemisen kanssa pitäisi olla ongelmia.
Lähes kaikilla luennoilla on 80 prosentin läsnäolopakko. Tämän vuoksi lukukauden alussa kannattaa tarkistaa, etteivät luennot mene päällekkäin. Poissaoloja kannattaa välttää, sillä välillä myös kokeita tai muita kurssisuoritukselle tärkeitä osioita järjestetään lyhyellä varoitusajalla. Luentoja toisaalta myös perutaan suhteellisen usein, ja monesti ilmoitus luennon peruuntumisesta tulee viime tingassa. Viestintä kursseilla tapahtuu usein Whatsapp-ryhmän kautta, ja ainoastaan ryhmän opiskelijaedustaja kommunikoi suoraan luennoitsijan kanssa.
Opetustyyli on Helsingin yliopistoon verrattuna paikoitellen autoritäärinen, eivätkä luennoitsijat ole tottuneet kritiikkiin tai haastamiseen. Hierarkia luennoitsijan ja opiskelijoiden välillä on korkea ja luennoitsijat haluavat, että heitä kunnioitetaan. Monilla kursseilla dioja tai muuta tukimateriaalia käytettiin hyvin rajallisesti, jolloin luennoilla kannattaa ottaa muistiinpanoja, jotka ovat hyödyllisiä loppukokeisiin kerratessa.
Opiskelin itse Namibian ja eteläisen Afrikan politiikkaa ja taloutta käsitteleviä kursseja, ja suosittelen niitä vaihtoon lähtijöille, jotka haluavat syventää ymmärrystään paikallisesta yhteiskunnasta. Joillekin kursseille vaaditaan esitietovaatimuksia, mutta niiden noudattaminen ei ole vaihto-opiskelijoille pakollista. Opiskelin kursseja jokaiselta pää-aineeni vuosiasteelta (1-4), ja koin mielekkäimmiksi kolmannen ja neljännen vuoden opiskelijoille tarkoitetut kurssit. Arvosanat annetaan UNAM:issa prosentteina, jolloin 100% vastaa täysiä pisteitä. Läpipääsyyn kurssista vaaditaan 50% keskiarvo.
Asuminen
Asuminen tapahtuu UNAM:in kampuksen asuntolassa. Kampusalueella on kolme asuntolaa: Old Hostel, New Hostel ja Emona. Helsingin yliopiston vaihto-opiskelijat on yleensä sijoitettu asumaan Old Hostelliin, joka on asuntoloista vanhin. Asuntola on kuitenkin hyvällä sijainnilla ruokalan ja luentosalien lähellä. UNAM:illa asuntolassa asumiseen kuuluu päivittäinen aamupala, joka tarjotaan ruokalassa. Aamupala koostuu neljästä tummasta tai vaaleasta paahtoleivästä, lihaleikkeleestä, puurosta maidolla ja kahvista, teestä tai mehusta.
Asuntolassa huoneet ovat suhteellisen pieniä, mutta kompakteja. UNAM tarjoaa vaihto-opiskelijoille lakanat, mutta oma pyyhe ja tyynyliina kannattaa ottaa mukaan. Huoneissa on yleensä sänky, kirjoituspöytä ja -tuoli sekä vaatekaappi. Jossakin huoneissa on myös jääkaappi, mutta koska meidän huoneissamme sitä ei ollut, päädyimme ostamaan itse huoneisiin pienet jääkaapit. Asuntolassa on muutamia helloja yhteiseen käyttöön, mutta ruuanlaiton helpottamiseksi monilla asuntolan asukkailla on omat keittolevyt huoneissaan. Pyykit ja tiskit pestään asuntolassa käsin. Uusimmassa Emona-hostellissa on myös pesulapalvelu, jota voi maksua vastaan hyödyntää.
Asuntolassa asuminen helpottaa suuresti vaihto-opiskelijan arkea ja elämää, sillä luentojen välillä saattaa olla pitkiäkin taukoja. Lisäksi kampuksella on tarjolla runsaasti harrastusmahdollisuuksia, joihin liikkuminen iltaisin on helppoa lyhyiden välimatkojen vuoksi. Tarjolla on muun muassa jalkapalloa, tennistä, yleisurheilua ja lentopalloa. Lisäksi UNAM:issa toimii aktiivisia kerhoja, kuten kuoro, teatterikerho ja väittelykerho. Osallistuin itse UNAM:in kuoroon, ja suosittelen sitä lämpimästi musikaalisille vaihto-opiskelijoille. Kuorosta saa paljon ystäviä ja pääsee laulamaan useilla paikallisilla kielillä.
Vapaa-aika ja muu elämä
Vapaa-ajalla harrastusten lisäksi kävimme usein kaupungilla syömässä. Windhoekissa on laadukkaita ostoskeskuksia, joissa on paljon kauppoja ja elokuvateatteri. Elokuvissa käyminen ja ulkona syöminen on Suomen hintatasoon verrattuna hyvin edullista. Ruokakaupassa liha on edullista, mutta kasvikset ja hedelmät lähes Suomen hinnoissa. Windhoekissa julkinen liikenne on lähes olematon, joten liikkuminen tapahtuu takseilla. Taksit kuitenkin pyritään aina täyttämään samaan suuntaan haluavista matkustajista. Taksien käyttö erityisesti päiväsaikaan ja tuttujen kanssa on turvallista, mutta pimeällä yksin liikkuessa erityisen tilaustaksin käyttäminen voi olla hyvä idea.
Kokemusten ja ajatusten jakaminen muiden suomalaisten vaihto-opiskelijoiden kanssa helpottaa valtavasti Windhoekiin ja UNAM:iin sopeutumista, sillä UNAM tarjoaa hyvin rajallisesti perehdytystä uuteen ympäristöön. Ainakin Itä-Suomen yliopisto lähettää Helsingin yliopiston ohella säännöllisesti vaihto-opiskelijoita UNAM:iin. Erityisesti ongelmatilanteissa muiden vaihto-opiskelijoiden tuki on todella arvokasta, sillä ongelmiin voi olla vaikeaa löytää paikallista tukea tai nopeita ratkaisuja.
Lomilla ja viikonloppuisin kannattaa ehdottomasti matkustella, sillä Namibia on todella upea maa! Helpoiten liikkuminen onnistuu vuokra-autolla, sillä bussiyhteyksiä on rajallisesti ja etäisyydet ovat suuria. Namibiassa on erityisen paljon hyviä retkeilymahdollisuuksia, joten makuupussin ja kevyen teltan mukaan pakkaamista kannattaa harkita. Namibia avautuu koko kauneudessaan vasta silloin, kun käy toisinaan myös Windhoekin ulkopuolella!
Costa Rica on tosi kiva maa. Olen varma, että jokainen tänne lähtevä sen huomaa. Ihmiset on ystävällisiä, ei tule kylmä, luonto on tosi upeaa ja viikonloppumatkoilla voi mennä katsomaan laiskiaisia, kilpikonnia, valaita… Kohteita riittää! Itse lähdin matkaan tuntematta yhtään costaricalaista ja tietämättä käytännössä mitään paikallisesta todellisuudesta. Täällä pärjää kyllä! Tervetuloa!
Costa Rican vaihtoaika on käytännössä noin 28.2.-15.7. ja 1.8.-15.12. Kuten huomaat, ei välissä ole juurikaan ”kesälomaa” – koska täällä Väli-Amerikan sijainnista huolimatta noudatetaan eteläisen pallonpuoliskon lukukausiaikoja, eli pitkä loma on meidän talviloma. Kevätlukukaudeksi lähtevä saa nauttia kolme kuukautta sateetonta kesäsäätä, syyslukukaudelle lähtevä pääsee kokemaan sadekauden täysimittaisena. 🙂
Kielitaito? Olin opiskellut aiemmin jonkun verran espanjaa. Costa Rican yliopiston vaatimuksissa on C1-tason espanja, mutta tässä vaiheessa voin kyllä kai jo tunnustaa, etten kyllä ole sillä tasolla. Olen mielestäni iloinen B2, joka vaihtoon lähtiessään lupasi itselleen olla kärsivällinen ja yrittää parhaansa – ja sillä pärjää täällä mainiosti! Sain kielikeskuksesta opettajalta tsemppitoivotukset ja paperin, jossa luki, että kielitasoni on C1. Stressasin kieltä aluksi aika paljon, mutta opinnot aloitettuani tajusin, että pärjään ihan hyvin. Täällä ei ole tarjolla englanninkielisiä kursseja. Monella muulla vaihtarilla (esim. Yhdysvalloista tai Hollannista) on aika olematon espanjan kielitaito, ja jään vain miettimään, että mitenköhän he ovat todistaneet ”C1”-tasonsa, vai onko eri yliopistoille eri säännöt. Toisaalta vaihtokohteena Costa Rica on sellainen, että tänne osuu aika sekalaista sakkia – monilla on joku aiempi side maahan, ja jotkut taas tulevat tänne surffaamaan eikä opiskelemaan.
Sain ennen lähtöä ihan hyvät ohjeet vaihtoyliopistosta. Jos eräpäivä on mennyt eikä mitään kuulu, ei kannata stressata – täällä eletään paikallista aikaa, joka hämmentää täsmällistä suomalaista. Jos menee reilulla viikolla yli, niin sitten kannattaa laittaa viestiä. Ohjeissa lukee mitä papereita pitää ottaa mukaan.
Asuminen
Saavuin itse Costa Ricaan vasta edellisenä päivänä ennen orientaatiota. Minulle se oli hyvä ratkaisu. Asuin ensimmäisen kuukauden etukäteen varaamassani AirBnB-huoneessa paikallisen perheen luona. Se toimi tosi hyvin, kun sai apua tarvittaessa ja oppi tuntemaan ympäristöä. Sieltä käveli n. 15 minuuttia yliopistolle, mikä toimi mainiosti. Kyselemällä muilta vaihtareilta löysin sitten seuraavia asumisvaihtoehtoja. Aika moni tuntuu asuvan hostelleissa, jotka vuokraavat myös pidempiaikaisia huoneita. Usein nimi on Casa jotain. Ilmeisesti maksavat n. 300 euroa kuussa.
Toinen yleinen asumismuoto on vuokrata huone kimppakämpästä paikallisten kanssa. Näitä on joka lähtöön, ja myös aika edullisia. Halvin mistä kuulin oli 15 min bussimatkan (n. 300 colones/matka) päässä yliopistolta, ja maksoi n. 120 000 colonesia eli 185 euroa kuussa, mutta yleensä hintaa on reilu 200 euroa. Aika monta tällaista nähneenä voin sanoa, että tyypillistä näille on esim. vain kattoikkuna/ikkuna autotalliin ja tosi pieni huonekoko. Ei kannata odottaa juurikaan kalusteita niin huoneessa kuin välttämättä yhteistiloissakaan. Toisaalta en halua yleistää liikaa – osa on varmasti tosi kivoja. Kannattaa käydä ensin katsomassa!
Opiskelija-asuntoloita ei ole yliopistolla, ja minun mielestäni tarjotun isäntäperhemajoituksen hinta oli ihan liian korkea. Yhden chileläisen vaihtarin suosituksesta löysin kuitenkin asuntolatyyppisemmän majoituksen, Campus Residencias (niillä on myös nettisivut), johon on 10 min kävely yliopistolta. Se on aidattu kerrostalo, jossa asuu n. 200 opiskelijaa sekä soluissa että yksiöissä. Tässä on kivaa se, että alue on aidattu, portilla vartija 24/7 joka tuntee nimeltä mut ja kaverit, ja ulko-ovessa jopa sormenjälkilukko. Käytössä on myös kuntosali, kattoterassi, leffahuone ja opiskelutiloja sekä yksin että ryhmille. 🙂 Tästä saan sitten maksaakin vähän enemmän, eli 4 hengen solussa huone on 420USD (370 eur). Mun mielestä se oli hyvä hinta-laatusuhde, varsinkin kun mun ilmastoidusta huoneessa on kiva näköala kaupungin yli vuorille, ja tämä uudehko talo on ainoa tietämäni paikka, jossa ei ole torakoita keittiössä! Täällä ilmanalassa niistä ei oikeasti pääse eroon, vaan niitä on kaduilla ja asunnoissa joka paikassa.
Liikkuvuuspalveluiden ohjeessa annettiin seuraavat summat: AsuminenUS$685-ylöspäin/kuukausi, muut menotUS$700-900/kuukausi. Itse sanoisin, että mun menot on n. 400e/kk asuminen ja toinen samanlainen ruokaan ja elämään ilman matkoja. Voisin elää halvemmalla, mutta tykkään esimerkiksi käydä välillä paikallisissa ravintoloissa syömässä tai tilata pitsan kotiin, jos siltä tuntuu. Lisäksi paikallinen perusruoka riisi+mustat pavut+vaihtuva ainesosa alkaa olla tylsä aika nopeasti, ja se on käytännössä ainoa halpa ruoka.
Tässä vaiheessa sanon, että Costa Rica EI OLE halpa maa esim. ruoan suhteen! 1000 colones on noin 1,5 euroa. Myös esim. hygieniatarvikkeet ovat välillä selkeästi kalliimpia kuin suomessa. Kannattaa olla tarkkana, mistä ostaa mitäkin. Varsinkin liha- ja juustotuotteet ovat suomalaisellekin kalliita, joten olen siirtynyt kotikokkauksessa aika pitkälti kasviksiin ja pastaan.
Keskihintainen ravintolaruokailu + juoma per henkilö: 8000 colones (12e)
Normideodorantti, esim. Dove: 2500 colones (3,75e)
Turvallisuus on ihan hyvää. Paikalliset varoittavat kävelemästä pimeän jälkeen (eli kello iltakuuden jälkeen) ja suosittelevat ottamaan taksin. Mun torstain luento loppuu 19.30, ja olen kyllä sieltä kävellyt kotiin eikä käynyt mitään. Toisaalta ainakin yksi tuttu vaihtarikaveri ryöstettiin aseella uhaten 50 metriä kotiovelta, veivät laukun ja lähtivät. Joten sellaistakin tapahtuu. Jätän ylimääräiset laitteet ja rahat kotiin, jos lähden illemmalla ulos. Suomen ajokortti kelpaa henkkarista, niin passi saa olla turvassa kotona.
Byrokratia
Yliopiston orientaatiopäivä on pakollinen kaikille. Vaikka infromaatioarvo ei ollutkaan hirvittävän suuri, sieltä sai todella tärkeät alkukontaktit muihin vaihtareihin. Niitä kannattaa vaalia! Orientaatiopäivä oli alkupotku oleskelulupahärdellille, joka ei ole ihan yksinkertainen.
Ennen saapumista oli tullut ilmoitus käydä hakemassa ”esiviisumi” Costa Rican lähetystöstä. Lähimmät on vissiin Lontoo, Praha, Bryssel (Oslo suljettu 2015). Vaihtoehtona on tulla maahan turistina (eli pelkkä passi riittää) ja maksaa ”oleskelulupaperusteen vaihtomaksu” n. 170 euroa. Valitsin mennä turistina, logiikkana se, että lähetystössä käyminen olisi tullut varmaan kalliimmaksi. Jälkeenpäin totean, että oli oikea ratkaisu. Täällä päässä ei ole mitään eroa, kumman teki. Tässä menee 1-2 viikkoa. Ei siis kannata katsoa kalenteria ja todeta, että orientaation ja kurssien alkamisen välillä on kaksi viikkoa, että ehtisi vaikka rannalle. Ei ehdi, koska tähän kaikkeen menee niin paljon aikaa. Oleskelulupaprosessin lisäksi tänä aikana hoidetaan yliopiston kurssivalinnat (vain henkilökohtaisesti, ei muuta vaihtoehtoa!), sähköpostit, opiskelijakortit jne. Muista vaihtareista on paljon apua tänä aikana!
Halusin vaihtoon suorittamaan Latinalaisen Amerikan tutkimuksen laaja sivuainekokonaisuuden. Minä otin viisi kurssia: kaksi maantieteen, yksi historian, ja kaksi politiikan. Kaikki ovat kivasti samalla kampuksella (Kampus 2, Ciudad de Investigación), joten minun ei normaalisti tarvitse reissata kampusten väliä kampusbussilla. Jälkeenpäin työmäärää katsoen mietin, että ehkä neljä kurssia olisi ollut parempi valinta minulle.
Moni vaihtari on tehnyt kurssien suhteen tietoisia arvovalintoja, esim. valinnut kurssit enemmän niiden lukujärjestyksen mukaan kuin kurssisisällön. Tämä on tiettyyn asti ihan fiksua: viikonloppuretket onnistuvat paremmin, jos on esim. perjantai vapaa. Kurssit ovat yleensä 3 tuntia putkeen kerran viikossa, historiassa ilmeisesti 4 tuntia putkeen. Minulla on yksi kurssi ma, ti ja ke, ja torstaina kaksi kurssia. Jälkikäteen olisin ehkä strategioinut vielä enemmän niin, että maanantai olisi ollut myös vapaa, jolloin neljä päivää olisi ollut vielä parempi viikonloppumatkailuun. 🙂
Kursseja miettiessäsi suosittelen odottamaan paikan päälle ja juttelemaan avoimesti muiden vaihtareiden kanssa mitä he ottavat. Kannattaa myös miettiä poikkitieteellisiä valintoja. Täällä on esimerkiksi monta vaihtaria ihan muilta aloilta biologian kurssilla, jonka aiheena ovat kilpikonnat. Siihen sisältyy mm. 3 kenttäretkeä katsomaan kilpikonnia! Kuulemma on myös samanlainen kurssi haikaloista. Osa on myös ottanut esim. piirtämiskurssin, liikuntaa tai orkesterin.
Opiskelutyyli ja arvostelu
Täällä ensimmäisen kahden viikon aikana jokainen kurssin vetäjä antaa kurssiohjelman, jossa on listattu arvosanaan vaikuttavat tehtävät prosentin tarkkuudella. Kursseilla on yleensä kaksi tenttiä: yksi puolivälissä ja yksi lopussa. Molempien arvo on mun kokemuksen mukaan 25-30% kokonaisarvosanasta. Sen lisäksi voi olla esimerkiksi essee esim. 10%, kaksi elokuvasta tai tapahtumasta kirjoitettavaa raporttia á la 5%… Tämän takia kurssit on itse asiassa helpompi päästä läpi kuin Suomessa. Suomessa kun usein kurssissa on yksi tentti, ja siinä se – feilaa tentti, feilaat kurssin. Täällä on siis suhteessa helpompi päästä läpi.
Vaihtarille opettajat on toisaalta aika sallivia, esim. historian tentissä ymmärsin kysymyksen eri tavalla ja kirjoitin aiheen ohi, mutta sain siitäkin kuitenkin hyvät pisteet. Esseitä voi pyytää saada kirjoittaa englanniksi, jos espanja tuntuu vaikealta. Toisaalta opettajien vaihtaria kohden osoittama kärsivällisyys näyttää korreloivan sen kanssa, miten on paikalla tunneilla – eli tunneilla olo koetaan tosi, tosi tärkeäksi.
Kaikkiin viiteen kurssiini kuuluu yllättävän paljon artikkeleiden lukemista, luen noin 6-7 artikkelia joka viikko. Artikkelit ovat lähes poikkeuksetta espanjaksi, ja niiden kahlaaminen on välillä tosi raskasta. Toisaalta valitsemani aineet kuten historia ja politiikka ovat täällä tunnetusti raskaita lukemistoineen, ja esim. maantieteen kursseilla pääsee paljon vähemmällä lukemisella. Mantsaa suosittelen vaihtarille myös siksi, että niillä kursseilla on usein kenttäretkiä. Minun mantsan kurssillani ”Geografia Cultural”, olimme kolme päivää Costa Rican kaakkoiskulmassa bribri-alkuperäiskansan territoriossa vieraana. Se oli jännittävää!
Opiskelun tavoitteellisuus on aika unohtunut täällä, kun Suomeen siirrettäessä kurssit siirtyvät hyväksytty-hylätty –asteikolla. Arvosanalla ei siis ole käytännössä väliä. Sama juttu on joillain muillakin mailla, esim. Ruotsi, Tanska, Australia, Hollanti. Toisaalta opin asioita koko ajan. Olen kuitenkin todennut, että munkin B2-kielitaidolla hyvien arvosanojen saaminen on ihan mahdollista, se vain vaatii opiskelumotivaatiota ja paneutumista.
Täällä ei oikeastaan ollut erityisempiä ongelmia. Kannattaa olla avoimin mielin ja ottaa ekstramäärä kärsivällisyyttä mukaan!
Vaihtohakemukseni suhteen sattui pieniä epäselvyyksiä: sain esimerkiksi Helsingin yliopiston vaihtokoordinaattorilta tiedon, että englannin kielen tason todistamiseksi riittää suoritettu B2 englannin kurssi. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että vaihtoyliopistoni vaati erillistä englannin kielen todistusta. Sain onneksi asian järjestymään ajoissa, mutta kannattaa olla kaikissa epäselvissä tilanteissa saman tien yhteydessä niin Helsingin kuin vaihtoyliopistonkin vaihtokoordinaattoreihin.
Saatuani hyväksymistiedon vaihtoyliopistosta, sain myös sähköpostilla ohjeita paikalliseen byrokratiaan ja asumiseen liittyen. Wageningenissa on käytäntö, jonka mukaan maassa yli neljä kuukautta oleskelevien EU kansalaisten tulee rekisteröityä kunnan asukkaiksi. Rekisteröintiä varten kunnantalolle tai vastaavalle on vietävä passi, syntymätodistus, mahdollinen vihkitodistus sekä vuokrasopimus. Syntymätodistus kannattaa pyytää maistraatista ajoissa, sillä sen saaminen voi kestää. Sähköpostissa oli myös selkeä ohjeistus siitä, mitä papereita vaihtoyliopistoon tulee rekisteröitymisen yhteydessä toimittaa.
Asuminen
Minulle ilmoitettiin heti hyväksymistiedon yhteydessä, että vaihto-opiskelijoille varattuja asuntoja on rajoitetusti, eikä minulle sellaista tultaisi tarjoamaan. Päädyin siis etsimään asuntoa yksityisten vuokraajien kautta ja etenkin paikalliset Facebookin asuntoryhmät osoittautuivat hyödyllisiksi. Wageningenissa esimerkiksi ’Wageningen Student Plaza’ -niminen ryhmä.
Vaihtoehtoina oli joko oman asunnon vuokraaminen tai huoneen vuokraaminen kimppakämpästä. Valitsin jälkimmäisen, koska ajattelin, että yksin asuessa voisi tuntua hieman yksinäiseltä uudessa paikassa. Alankomaissa vallitsee todella vahva student house -kulttuuri, ja useimmat opiskelijat elävätkin siellä kimppakämpissä. Monissa kimppakämpissä ryhmähenki on todella tärkeää, ja asukkaat haluavat valita huolellisesti uuden vuokralaisen, usein järjestämällä valitsemistilaisuuden (Kijkavond). Tähän valitsemistilaisuuteen kutsutaan potentiaalisia vuokralaisehdokkaita, ja illan aikana heihin tutustutaan yleensä muutaman oluen äärellä ja valinta suoritetaan sen perusteella, keneen talossa jo valmiiksi asuvat tykästyivät eniten. Kaikki kimppakämpät eivät kuitenkaan tätä tee ja joskus valinta tehdään ihan vaikka sen perusteella, kuka sattui ensimmäisenä lähettämään vuokrauspyynnön vapaana olevasta huoneesta. Sen vuoksi nopeus on todellakin valttia, ja ilmoitukset uusista vapaista huoneista kannattaa tarkistaa vaikka pari kertaa päivässä.
Itse löysin oman huoneeni Facebook ryhmästä, jossa eräs paikallinen opiskelija tarjosi huonettaan vuokralle oman vaihtonsa ajaksi. Huone oli tilava, asunto melko siisti sekä lähellä kampusta, ja sain vielä omistajan pyörän käyttööni vaihtoni ajaksi. Kämppikset olivat mukavia, mutta ylimpiä ystäviä meistä ei tullut. Jos haluaa taloon, jossa vallitsee todella läheinen yhteishenki, on hyvä, jos pääsee tutustumaan tuleviin kämppiksiin jo etukäteen. Tämä voi kuitenkin olla vaihtarille vaikeaa, sillä itse ainakin halusin, että huone on jo valmiina odottamassa, kun saavun vaihtokohteeseen. Kannattaa myös varautua siihen, että monet ilmoitukset on suunnattu vain paikallisille opiskelijoille, ja useimmiten vaihto-oppilaan on helpompi saada huone talosta, jossa kämppiksetkin ovat kansainvälisiä opiskelijoita.
Polkupyörä on Alankomaissa ehdoton. Kuva: Johanna M.
Vaihdon aikana
Opiskelijaelämä ja vapaa-aika
Vaihtoni alkoi railakkaissa tunnelmissa: Wageningenissa järjestetään kaksi kertaa vuodessa Annual Introduction Days (AID) tapahtuma, jonka aikana tutustutaan uusiin opiskelukavereihin, itse kaupunkiin sekä suoritetaan leikkimielisiä erilaisia tehtäviä. Joka ilta on myös lukuisia bileitä, jossa pääsee tutustumaan paikalliseen yöelämään. Itse olen laiska juhlija, joten osallistuin päiväaktiviteetteihin ryhmäni kanssa, mutta illan tullen vetäydyin kotiin lepäilemään. Ei siis huolta, vaikka bilettäminen ei kiinnostaisikaan, ryhmäytyminen tapahtui hyvin ilman juhliakin ja minulla ainakin oli superhauskaa.
Alankomaiden opiskelijakulttuuriin kuuluu myös todella vahvasti opiskelijajärjestötoiminta. Vaihtareille on usein suunnattu omia järjestöjä, jotka järjestävät matkoja ja muita aktiviteetteja, kuten kokkausiltoja ja bileitä. Myös urheilutoimintaan on Alankomaiden yliopistoissa panostettu: Wageningenissa on lukuisia eri urheilukerhoja, joiden jäseneksi voi liittyä. Kannattaa kokeilla itselle uusia lajeja, kuten esimerkiksi melontaa tai maakiekkoa (Field Hockey).
Syksy jatkuu Alankomaissa todella pitkälle: tämä kuva otettu marraskuussa. Kuva: Johanna M.
Opiskelu ja opetus
Oman kokemukseni mukaan opiskelu oli Alankomaissa vaativampaa kuin Suomessa. Luentoja oli todella paljon, joillakin kursseilla joka päivä. Oli tärkeää olla kurssin alusta alkaen hyvin mukana, sillä etenemistahti oli kova. Samalla sain kuitenkin opinnoista paljon irti ja nautin Suomeen verrattuna erilaisesta opetuksesta. Esimerkiksi yhdellä kurssilla harjoittelimme konkreettisesti kehitysprojektin suunnittelua ja valmistelua kolmen viikon mittaisessa projektissa. Tentit osoittautuivat myös hyvin erilaisiksi: Helsingin yliopistossa olen tottunut esseevastauksiin, mutta Wageningenissa tenttikysymyksiin toivottiin vastausta usein maksimissaan kolmella lauseella. Tenteissä oli siis lukuisia kysymyksiä, ja vastausten piti olla hyvin spesifejä. Tenttien ja kurssien läpi pääsemiseksi, arvosanaksi vaadittiin vähintään 5,5 ja 10 oli paras mahdollinen arvosana.
Wageningenin yliopiston Forum rakennus. Kuva: Johanna M.
Terveys
Alankomaissa jokaisella kansalaisella on oltava terveysvakuutus. Vaihto-oppilailta tätä ei kuitenkaan edellytetä, jos heillä on oma vakuutus. Tämän vuoksi on tärkeää ottaa mukaan Kelalta saatu eurooppalainen sairasvakuutuskortti sekä haluttaessa lisäksi yksityinen matkavakuutus. Paikalliselle terveysasemalle (Huisarts) kannattaa rekisteröityä heti alkajaisiksi, jotta myöhemmin pääsee vaivattomammin asioimaan lääkärin luona, jos tarve yllättää. Myös esimerkiksi sairaalaan pääsee nopeammin hoitoon oman lääkärin kirjoittaman lähetteen kanssa, pois lukien tietysti välitöntä hoitoa vaativat tapaukset.
Käytännön vinkit arjen tueksi
Alankomaissa luottokortit eivät ole yleisesti ottaen käytössä juuri missään, joten paikallisen pankkitilin avaaminen voi olla järkevää, ellei valmistaudu kantamaan käteistä aina mukana. Kortilla maksamista kutsutaan termillä ’PIN’ ja esimerkiksi ruokakaupoissa joillakin kassoilla lukee ’PIN ONLY’.
Yleinen hintataso on hieman suomea alhaisempi. Jokaisessa kaupungissa järjestetään tori (market) vähintään kerran viikossa. Toreilta saa ruokaa, etenkin kasviksia ja hedelmiä todella edullisesti, joten suosittelen käymään! Myös vuokrat ovat paikasta riippuen edullisempia Helsinkiin verrattuna, Wageningenissa kohtuullinen huoneen vuokrahinta on 200-400 euroa kuussa.
Kannattaa vierailla myös muissa kaupungeissa, välimatkat ovat todella lyhyitä Suomeen verrattuna – tämä kuva Amsterdamista. Kuva: Johanna M.
