Avainsana-arkisto: 5.lk

Pulmia ja järjestysalgoritmeja

Teksti: Jenni Räsänen
Kuvat: Emma Karjalainen

Tiistaina 4.10. saimme vieraita Vantaalta Jokiniemen koulusta, kun 4.-6.-luokkalaisten valinnaisryhmä  saapui Kumpulaan. Vieraiden toiveissa oli ohjelmointia ja ongelmanratkaisutehtäviä. Ohjelmaksi valikoitui vanhojen tuttujen pulmien Sammakot ja Pilvenpiirtäjät lisäksi kaksi erilaista toiminnallista peliä, joissa päästiin harjoittelemaan ohjelmoinnillista ajattelua ilman tietokonetta.

Alkulämmittelyn (Sammakot-pulman) jälkeen siirryttiin ensimmäisen järjestysalgoritmin pariin. Järjestysalgoritmissa luvut asetettiin pelialaudan oikeaan reunaan satunnaisessa järjestyksessa. Luvut siirtyivät nuolia pitkin seuraavaan ruutuun aina siten, että jos ruudussa oli kaksi lukua samanaikaisesti, pienempi luku jatkoi pelilaudalla ylöspäin ja suurempi luku alaspäin. Lopulta luvut saatiin numerojärjestyksessä pelilaudan oikeaan laitaan.

järjestys2
Järjestysalgoritmissa luvut kävivät läpi monta vaihetta, kunnes ne saatiin järjestykseen pelilaudan oikeaan reunaan.

Toisena järjestystehtävänä oli Pikajärjestäminen-peli, jossa oli myös tarkoituksena saada luvut numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan. Tässä pelissä satunnainen luku valittiin jakamaan muut luvut pienempien ja suurempien lukujen ryhmiin ja kun toistoja oli tarpeeksi, luvut asettuivat suuruusjärjestykseen.

järjestys
Pikajärjestämisessä luvut jaettiin satunnaisen luvun mukaan pienempiin ja suurempiin lukuihin ja näin jatkettiin, kunnes luvut olivat suuruusjärjestyksessä.

Vierailun ajankohdasta huolimatta vieraat jaksoivat keskittyä pulmiin oikein hyvin ja lopuksi ehdittiin pelata vielä Pilvenpiirtäjät-peliä. Ennen pelin aloittamista täytyi rakentaa erikorkuisia pilvenpiirtäjiä, mihin tarvittiin hieman voimaa. Lopulta päästiin kuitenkin itse pelin pariin ja luokasta poistuttiin innostuneissa tunnelmissa evästauon kautta koulua kohti.

Ilman tietokonetta tehtävät järjestysalgoritmipelit löytyvät Linkki-keskuksen materiaaleista.

Kadonneen jalokiven metsästys -leiri, kesä 2016

Teksti: Aino Haavisto, Anne Kivistö ja Noora Nuutinen
Kuvat:
Anne Kivistö ja Noora Nuutinen

Maanantai

Leiri alkoi oikein mukavan sään merkeissä, ja pääsimme ulkoilemaan paljon. Aloitimme leirin tutustumisleikeillä ja juoksemalla hippaa ulkona auringossa. Juuri ennen ruokailua pihalta löytyi jotakin mielenkiintoista: kartta kampusalueesta ja salakielinen viesti. Ruokailun jälkeen lapset saivat pukea tutkijantakit päälleen ja purkaa atbash-salauksella kirjoitetun viestin, jossa kuvailtiin muinaisen Qumpulan temppelin sijainti. Tämän jälkeen lähdimme tietysti etsimään raunioita.

Ihan Kiihdytinlaboratorion tuntumasta löytyikin pieni sammaloitunut temppelinraunio. Itse raunio ei vaikuttanut kovin jännittävältä, mutta sen läheltä löytyi toinen salakielinen viesti. Palasimme jälleen sisälle purkamaan viestin ryhmätyönä, kukin ryhmä oman pätkänsä. Vaikka ikivanhan taulu oli pahasti likaantunut, selvittävät leiriläiset lopulta viestin. Siinä viitattiin temppelin rubiiniin, josta emme olleet kuitenkaan nähneet vielä vilaustakaan.

Seuraavaksi oli kuitenkin välipalan aika, ja rubiininmetsästys jäi seuraavaan päivään. Välipalan jälkeen oli aikaa rennolle hengailulle, ja pelailimme Origo-luokassa erilaisia lautapelejä lopun iltapäivää.

IMG_2889
Qumpulan muinaisen temppelin raunioita tutkimassa.

Tiistai

Aloitimme päivän tutustumisleikeillä, joiden jälkeen puimme tutkijantakit päälle ja aloimme miettiä, miten jatkaisimme temppelin tutkimusta. Päätimme lähteä katsomaan, löytyisikö mainittua rubiinia temppeliltä, mutta jalokiven sijaan löysimme hajalleen joutuneita tavaroita ja teltan. Teltasta löytyi vieläpä lompakollinen henkilökortteja, jotka herättivät heti leiriläiset pohtimaan, voivatko ne kaikki olla aitoja.

Palasimme Origo-luokkaan tutkimaan henkilökortteja. Selvitimme jakojäännösten avulla, mitkä korteista kuuluivat kuvitteelliselle ihmisille, ja päätimme jatkaa niiden tutkimista vielä myöhemminkin. Tässä vaiheessa otimme puhelimella yhteyttä poliisiin, joka antoi vihreää valoa tutkimusten jatkamiselle.

Ruuan jälkeen leikimme ulkona hippaleikkejä ja maamerilaiva-leikkiä monikulmioita tunnistaen. Sisällä jatkoimme geometriapuuhia pentaminojen ja pilvenpiirtäjät-rakentelun parissa. Söimme välipalaa käytävällä ja hengailimme sen jälkeen Origossa. Päivä lopetettiin jälleen yhteiseen rauhoittumisleikkiin.

WP_20160615_006
Välillä roolipeli jätettiin hetkeksi sivuun ja leikittiin muuta.

Keskiviikko

Päivä alkoi tutustumisleikeillä, jonka jälkeen pääsimme päivän aiheeseen. Olimme saaneet poliisilta avuksemme rikosrekisterin,  jonka avulla pääsimme tutkailemaan mahdollisten rikollisten aikaisempia tuomioita. Edellisten rötösten perusteella saimmekin selville kolme mahdollista rubiinin varastajaa. Ilmoitimme nämä rikolliset poliisille ja poliisi kertoikin meille tehneensä eilen pidätyksen: kaksi rosvoa oli saatu kiinni! Pidätettyjen haastattelujen perusteella saimme selville, että temppelin raunioilta löytyisi vielä lisää vihjeitä rubiinin arvoituksen ratkaisemiseksi.

Palasimme ryhmän kanssa raunioille, josta löysimme kaksi salakielistä laattaa. Laattojen kirjoituksesta kävi ilmi, että rubiinia ympäröi kirous, jonka voi purkaa joillakin salaperäisillä laatoilla. Epäilimme, että salaperäiset kirouksenpurkulaatat ovat muumiolla, joten laadimme ryhmän kanssa uutisia, joilla muumio voitaisiin houkutella raunioille takaisin. Jäimme odottamaan millainen vaikutus uutisilla on rubiini arvoituksen ratkaisemiseen.

Iltapäivällä ulkoilimme kauniissa säässä ja pelasimme porukalla “miinaharavapeliä”, jossa ryhmän oli tarkoitus päästä ruudukosta läpi osumatta miinoihin. Lisäksi tutustuimme algoritmilliseen ajatteluun pikselivärityskuvien avulla. Päivän lopuksi pelasimme vielä numeropeliä Lännen nopeimman hengessä.

IMG_2850
Kivilaattoihin oli kaiverrettu ruudukko-salakirjoitusta.

Torstai

Leikimme aamulla yhden nimileikin, ja jatkoimme sitten kadonneen rubiinin jäljitystä. Katsoimme ensin eilen tehdyt tv- ja sanomalehtiuutsiet, ja lähdimme sitten raunioille katsomaan, tulisiko muumio ilmoitettuun aikaan paikalle. Väijytyksen aikaan sattui ikävästi kova sadekuuro, mutta leiriläiset odottivat silti urheasti muumiota metsässä. Muumio saapui kuin saapuikin paikalle, ja saatuamme hänet kiinni soitimme poliisin poimimaan rosvoksi epäilemämme muumion mukaansa.

Lähtiessään muumio jätti leiriläisille kirouksen purkuun tarvittavat palat, joten palasimme Origo-luokkaan kuivattelemaan vaatteita ja purkamaan arvoitusta. Juuri ennen ruokaa saatiin kirouksen purkuohje selville ja heti ruuan jälkeen pystyimmekin tekemään kirouksen purkurituaalin.

Rituaali, joka sisälsi mm. hyppimistä ja pyörimistä, jälkeen pidimme hieman vapaa-aikaa, ja sitten jatkoimme kahden askarteluohjelman parissa. Puolet luokkaa tutustui nuolenpääkirjoitukseen ja pääsi kirjoittamaan saveen esimerkiksi omia nimiään. Puoli ryhmää rakensi Platonin kappaleita toisessa luokassa. Puolessa välissä vaihdoimme ryhmät päittäin. Vielä välipalan jälkeisellä vapaa-ajallakin osa lapsista jatkoi nuolenpääkirjoituksen ja muiden savitöiden parissa muiden hengaillessa pelaillen Origo-luokassa.

 

IMG_3047
Savilaattaan kirjoitettiin nuolenpääkirjoitusta.

Perjantai

Aloitimme aamun leikkimällä tyynyformulaa ja jo tuttua kuumaa perunaa, ja sen jälkeen oli rubiinijahdin loppuihuipennuksen vuoro. Rosvo oli poliisikuulusteluissa paljastanut rubiinin piilopaikan, mutta antanut meille vielä yhden arvoituksen ratkottavaksi. Saimme neljä rasiaa, joista vain yhdessä olisi rubiini. Leiriläiset ratkoivat arvoituksen nopeasti, ja pääsimme avaamaan oikean laatikon. Sieltä löytyikin upea suuri jalokivi. Otimme yhteiskuvan jalokiven kanssa, ja jatkoimme leiriä ”ohjelmoi kaverin kynää” -leikin parissa.

Ruokailun jälkeen kävimme Physicumin kahvilassa, jossa kukin sai ostaa herkkuja, jos halusi. Herkuteltuamme kisasimme leiriolympialaisissa, jota ei ikävä kyllä huonon sään takia voitu pitää juurikaan ulkona. Lajeina olivat mm. vaahtokarkeista rakentaminen, poliisien sijoittelu rosvojen piinaamaan kylään, salakirjoituksen purku viestinä, ja lopulta viimeisenä ulkolajina pallon tasapainottelu. Sitten olikin jo välipalan ja päivän päättävien esitysten suunnittelu.

Vanhemmat tulivat puoli kolme, ja leirikuvien pyöriessä taustalla kukin olympiajoukkue sai kertoa yhdestä leiripäivästä. Lopuksi jaoimme vielä kaikille leiridiplomit, ja sitten olikin jo aika lähteä kotimatkalle.

WP_20160617_015
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Rubiini löytyi!

Kadonneen jalokiven metsästys -leiri järjestettiin 13.-17.6.2016 Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella. Leiri oli suunnattu syksyllä 4.-6.-luokan aloittaville lapsille.  Lisää kuvia leiristä löydät täältä.

Matka matikan ääriin -leiri, kesä 2016

Teksti ja kuvat: Anni Jyrinsalo, Matias Kaukolinna ja Juuso Nieminen

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme toisiimme nimi- ja tutustumisleikkien avulla, samalla kävimme läpi leirin säännöt ja käytännöt. Päivän teemana olivat pulmat  ja murtoluvut, ja näihin liittyen meillä oli monta kivaa toiminnallista tehtävää. Teimme muun muassa murtoluvuista dominopelin kotiin vietäväksi.  Päivä meni nopeasti uusien tuttavien ja kaverien parissa. Ensimmäisen päivän aikana lapset olivat hyvin innoissaan ja toimeliaita. Energiaa lapsilla oli hyvin paljon.

IMAG0797
Ensimmäisenä päivänä tutustuttiin muihin leiriläisiin.

Tiistaipäivä aloitettiin muistelemalla ja kertaamalla geometrisia kuvioita.  Kertauksen jälkeen lapsille opetettiin Platonin kappaleita vaahtokarkkien ja hammastikkujen avulla.  Taulukoimme eri Platonin kappaleiden särmiä, tahkoja ja kulmia. Taulukoinnin jälkeen lapset saivat vapaasti rakennella omia kolmiulotteisia kappaleita. Seuraavaksi oppilaiden piti rakentaa mahdollisimman korkea rakennus käyttämällä 30cm teippiä, 20 hammastikkua ja yhtä vaahtokarkkia.  Myöhemmin päivällä pohdimme Pentaminoa ja tilavuushaastetta.

IMAG0775
Innokkaita vastaajia.

Keskiviikon teemaksi valikoitui salakirjoitukset, ja päivä olikin monen leiriläisen mielestä leirin kohokohta! Aivan ensiksi pureuduimme aiheeseen rastiradan avulla. Radan tehtävät koostuivat yksinkertaisista salauksista, kuten kuvasalauksista ja sekoitetuista kirjaimista. Käytimmekin tämän jälkeen aikaa keskusteluun siitä, millaiset salakielet olisivat fiksuimpia tärkeiden salauksien koodaamiseen. Loppupäivän ajan sukelsimme historian aikana käytettyjen salausten maailmaan! Käsittelimme Caesarin salauskiekon sekä myöhemmin Enigma-kiekon. Erityisesti Enigma oli hieman vaikeampana tapauksena leiriläisten mieleen!

Torstain teemana oli soveltava matematiikka. Päivän aikana kokeilimme useita erilaisia keinoja käyttää matematiikkaa tosielämän ongelmien ratkaisemiseen. Aloitimme tutustumalla verkkojen teoriaan ensin keskustellen ja sitten Poliisit ja rosvot –pelin avulla. Perinteisiä Summamutikan Al Tourist ja junaverkkotehtäviä päästiin myös kokeilemaan!

IMG_8673
Verkko-tehtäviä pohtimassa.

Sää salli torstaipäivänä ulkoilun, joten varasimme tälle hieman suunniteltua enemmän aikaa. Leiriläiset pääsivät pelailemaan lipunryöstöä läheisellä ruohokentällä ja iltapäivästä pääsimme vielä takaisin matematiikan maailmaan; tällä kertaa aiheena oli röntgen. Teimme ensin sudoku -tyylisiä tehtäviä, joissa pääsimme käsiksi röntgen-säteen teoriaan. Havainnollistimme aihetta myös pilvenpiirtäjät-tehtävän avulla, jossa eri kokoisten tornien avulla on täytettävä alusta.

Perjantaipäivä aloitettiin suunnistamalla ja ratkomalla matematiikan ongelmia ympäri fysiikan laitosta. Physicumiin oli piilotettu 14 rastitehtävää, jotka leiriläisten tuli etsiä kartan avulla ja sitten ratkaista. Vastaukset kuvattiin tai videoitiin iPadin avulla, jotta osasimme myöhemmin pisteyttää suoritukset. Rastit koostuivat leirin aiheita kertaavista tehtävistä (esimerkiksi vaikeampi Enigma-tehtävä ja tilavuushaaste herneiden avulla) sekä erilaisista pulma- ja päättelytehtävistä. Rastiradan jälkeen voittajajoukkue palkittiin suurin palkinnoin!

IMAG0801
Leirillä touhuttiin yhdessä!

Viimeisen leiripäivän kunniaksi järjestimme ruokailun jälkeen tietokilpailun, josta oli mahdollista voittaa vielä yksi pieni palkinto. Kysymykset liittyivät tilavuuksien ja matkojen arvioimiseen; pyysimme leiriläisiä arvioimaan esimerkiksi Suomen pituutta ja maapallon ympärysmittaa sekä niiden suhdetta toisiinsa. Viimeinen tunti päivästä oli varattu vanhempien workshopeille, ja näitä harjoittelimmekin vielä ennen vanhempien saapumista. Vanhemmat pääsivät kokeilemaan leirillä tehtyjä työpajoja, ja tällä kertaa leiriläiset pääsivät ohjeistamaan näitä!

Matka matikan ääriin -leiri järjestettiin 6.-10.6.2016 Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella. Leiri oli suunnattu syksyllä 4.-6.-luokan aloittaville lapsille.  Lisää kuvia leiristä löydät täältä.

Eläintarhan ala-astelaiset todennäköisyyksien maailmassa

Teksti: Anne Kivistö ja Emma Karjalainen
Kuvat: Emma Karjalainen

Tiistaina 24.5. Eläintarhan ala-astelaiset tulivat Origoon tutustumaan tilastoihin ja todennäköisyyksiin. Vierailu oli osalle oppilaista jo toinen Origossa, joten Exactum oli jo paikkana tuttu.

Aloitimme vierailun pohtimalla loikkivien sammakoiden pulmaa, joka vitosluokkalaisilta onnistui hienosti. Vapaaehtoisia meinasi olla vaikea saada eturiviin, mutta onneksi luokasta löytyi tasan neljä innokasta loikkimaan tuoleille.

Sitten pääsimmekin itse päivän aiheisiin. Tilastoihin tutustuimme tartuntatautipelin merkeissä. Pelin useat kierrokset olivat oppilaille hieman haastavia, joten tilastojen luotettavuus saattoi hieman kärsiä.  Viimeinen vaihe  onnistui parhaiten, vaikka pelin säännöt muuttuivat ja monimutkaistuivat pelin edetessä. Lopuksi saimme  aikaan hienoa pohdintaa siitä, miksi tulokset heittelivät niin paljon kierrosten välillä.

tartunta

Tessun tassujen avulla tutustuimme todennäköisyyksiin ja siihen, kuinka monta sukkaa on kahden väristen sukkien joukosta nostettava, että opettaja ja Tessu-koira saisivat jokaiseen jalkaan saman väriset sukat.

tassut
Kuusi sukkaa nostettu Tessu-koiralle, eikä vieläkään ole saatu neljää samanväristä.

Vierailun lopuksi pohdimme vielä pilvenpiirtäjien ongelmaa, joka olikin jo osalle entuudestaan tuttu. Silti pulmassa riitti pähkäiltävää ennenkuin kaupunki oli valmis.

 

Copy of the Visit From Three Weeks Ago

Text by Emma Karjalainen and Jenni Räsänen
Photo by Jenni Räsänen

Three weeks ago we had a visiting group of fifth graders from the International school of Vantaa. The teacher had advertised their visit at the school and soon we got a contact from a teacher of another fifth grade. She also wanted  the Amazing Race of Math for her class.

So we were happy to organize the race for this group. We had all the puzzles ready to go and the visit was a real success.  Pupils were amazingly fast solving all the problems and they were a little bit exhausted after running around the stairs between four floors.

neljä_kerrosta
The check-points were hidden on four floors in Exactum.

Some of the fastest teams had also time to play some math games on iPad. For example Rush Hour was so popular game that some of the students thought that they could download it to their own phones.

Amazing Race in English

Text and photos by Jenni Räsänen

On Thursday 7th of April we got a group of 5th graders from the Internalional School of Vantaa. The students were really excited about the visit. We had planned a tricky math race for them. It’s called Amazing Race of Math.

In the race the teams needed to find all ten check points hidden in the campus and to solve the problems. The teams got a map where the check points were marked.

The rules of the race are:

  1. If a team should get lost or doesn’t know what to do next, the team must go back to Math Classroom Origo.
  2. There can be only one team at a control point at a time!
  3. The control point must be left in a same condition as it was when the team arrived.
  4. All the answers to the questions on the control points must be documented with the iPad as a video or a photo.
  5. The teams have 60 minutes to find and solve the problems. The team must come back to Origo even if they haven’t had the time to go to every control point.

There were many different kind of problems and puzzles, for example Tower of Hanoi, Bridge Rally of Königsberg, Pentominoes and some Match Problems.

Here are some answers to the problems:

königsbergin_siltaralli
The Bridge Rally of Königsberg.
Pentamino_kuva
Pentomino Tower.
Tulitikkupulma_kuva
Match Problem.

Maybe a little bit more time would have been needed to solve all the problems but the teams did really good. And what was most important, they had fun!

Viidesluokkalaisia Vallilasta

Kahtena peräkkäisenä torstaina 19. ja 26.11. Origossa vieraili Vallilan ala-asteen koulun viidesluokkalaisia. Ohjelmaksi toivottiin geometriaa ja erityisesti jotain ympyrään liittyvää tehtävää.

Vierailut aloitettiin alan valtaus ympyröillä-pelillä, joka löytyi Ouluman materiaali-sivustolta. Kyseessä on peli, jossa kaksi pelaajaa piirtää vuorotellen ympyröitä pelipaperille niin, että ympyröiden kehät eivät leikkaa toisiaan. Ympyrät saavat kuitenkin olla sisäkkäin tai sivuta toisiaan. Ympyröiden säteet määräytyvät nopan silmäluvuista, joskin ykkösen heittänyt pelaaja saa itse valita ympyränsä säteen. Peli jatkuu niin kauan, kunnes toinen pelaaja ei pysty enää piirtämään ympyrää paperille, jolloin viimeeksi ympyrän piirtänyt voittaa.

harppi
Alan valtaus ympyröillä -peli käynnissä.

Seuraavaksi vuorossa oli vanha suosikkiohjelma tilavuushaaste. Ajan kuluminen näytöllä aiheutti molemmissa ryhmissä pientä painetta, varsinkin loppuminuuteilla. Kaikki ryhmät saivat kuitenkin kaikki palat ja teipin käytettyä astioihin, jonka jälkeen mitattiin kuinka paljon herneitä kunkin ryhmän astiaan mahtui. Kilpailu oli kovaa, mutta molemmilla viikoilla voittaja-astia erottui selkeästi muista astioista.

tilavuushaaste
Tilavuushaasteessa syntyi mm. kuution mallinen kappale.

Lopuksi pohdittiin pentaminoja. Ensimmäisen viikon ryhmä oli miettinyt pentaminoja jo koulussa, joten vierailu toimi hyvänä muistinvirkistäjänä. Molemmista ryhmistä löytyi muutama oppilas, jotka saivat piirrettyä pöydän ruudukolle kaikki 12 erilaista pentaminoa. Toisen viikon ryhmä ehti myös täyttää peliruudukoita pahvisilla pentaminopaloilla. Kaikki oppilaat täyttivät ruudukoita innokkaasti ja vieläkin innokkaammin sen jälkeen, kun opettaja lupasi ensimmäiselle ison ruudukon ratkaisijalle karkkipussin palkinnoksi. Kilpailu karkkipussista oli tarmokasta, mutta silti pelilauta ei meinannut millään ratketa. Viimeisellä minuutilla yksi oppilas sai kaikki palat ruudukkoon ja lunasti palkintolupauksen huomisen karkkipussista.

Pisteeltä toiselle

Teksti: Anni Jyrinsalo ja Melike Öz
Kuvat: Anni Jyrinsalo ja Melike Öz

Torstaina 1.10 saimme vieraaksemme Veromäen koulun viidennen luokan. Alkuun esittelimme luokalle matematiikan, kemian ja fysiikan laitokset ja kerroimme laitosten käytännöistä. Oppilaat kyselivät innokkaina yliopisto-opiskelusta.

veromäki6
Al’tourist-pulma ratkottavana.

Päivän varsinaisena ohjelmana oli työpistetyöskentely. Jokaisessa pisteessä oli erilasia pulmatehtäviä, joita ryhmät pääsivät pohtimaan yhdessä. Jokaisen suoritetun työpisteen jälkeen oppilaat saivat vihjeitä, joista kierroksen jälkeen muodostui uusi pulmatehtävä.

veromäki1_korjattu
Loikkivat sammakot -pulma seitsemällä lumpeen lehdellä ja kuudella sammakolla.

Työpisteiden tehtävät olivat:

veromäki_korjattu2
Ubongo 3D -palikoilla rakentelua sekä Hanoin torni viidellä palikalla.

Puolet työpisteistä oli Origo-luokassa ja puolet oli käytävällä. Vaikka luokkakoko oli suuri, oppilaat työskentelivät ahkerasti ja käyttäytyivät mainiosti. Oppilaat tuntuivat innostuvan matikkapulmista. He olivat nokkelia ja ratkaisivat monet pulmatehtävistä helposti. Lopuksi yksi ryhmä sai ratkaistua viimeisen vihjeistä muodostetun pulman.

Oli mukavaa työskennellä teidän kanssa ja toivottavasti tulette käymään vieraanamme uudestaan 🙂

Kadonneen jalokiven metsästys -leiri

Teksti: Emma Karjalainen, Anne Kivistö ja Noora Nuutinen
Kuvat: Emma Karjalainen, Anne Kivistö ja Noora Nuutinen

Maanantaiaamu 8.6 Origossa alkoi tutustumisella uusiin leiriläisiin. Ruokailun jälkeen päästiin aloittamaan jalokiven metsästys pukemalla päälle arkeologien takit. Yliopiston läheisyydestä löytyi vanhan temppelin rauniot, joiden koordinaatit selvitettiin ulkoa löytyneistä salatusta viestistä ja kartasta. Raunioilta löytyi ikivanha laatta, josta selvisi, että temppeliin on kätketty rubiini. Iltapäivä kului tiputtamalla dino alas neljännestä kerroksesta itse tehtyjen laskuvarjon varassa.

IMG_1225
Tarinan keskipisteenä oli Qumpulan muinaisen temppelin rauniot.

Tiistai lähti käyntiin Platonin kappaleiden rakentelulla. Leiriläiset rakensivat taitavasti jopa ikosaedrejä. Jalokiven tarina jatkui raunioilla, missä huomattiin, että rubiini oli kadonnut. Raunioiden läheltä löytyi epäilyttävä teltta, jonka sisältä löytyi tyhjä puinen arkku ja kasa henkilökortteja. Leiriläiset selvittivät henkilökorttien aitoutta ja löysivät joukosta yhden väärennetyn kortin. Tästä heräsivät epäilyt: Onko temppelin raunioilla käynyt rosvoja? Iltapäivä kului mukavasti pelaten shakkia ja muita lautapelejä.

IMG_1171
Läheltä raunioita löytyi rikollisten teltta.

Keskiviikko aloitettiin liikuntatuokiolla, jonka jälkeen siirryimme ratkomaan kadonneen jalokiven mysteeriä. Poliisi oli toimittanut pääarkeologeille kahden edellisenä päivänä kiinniotetun rikollisen haastattelut.  Niistä selvisi, että kaivauksilla oli nähty muumio ja yksi rikollisjoukkion jäsen oli kateissa. Kiinniotetut olivat tiputtaneet pakomatkansa varrelle kaksi juuri löytämäänsä laattaa, joita leiriläiset lähtivät etsimään. Laatoista selvisi, että rubiini on kirottu ja sen voi purkaa järjestelemällä paloja oikeinpäin. Tästä heräsi lisää kysymyksiä: Mitkä palat ja missä on rubiini? Mikä on Virven kirous ja miten muumio liittyy siihen? Rikollisjoukkion puuttuva jäsen päätettiin houkutella raunioille kiinniotettavaksi uutisjuttujen avulla, jotka esitettäisiin televisiossa seuraavana aamuna.

IMG_1251
Uutislähetysten avulla yritettiin houkutella epäilty palaamaan takaisin rikospaikalle.

Torstaiaamu alkoikin Kumpulan aamu-uutisilla, jonka jälkeen siirryimme kaivauksille tekemään väijytystä rikolliselle. Leiriläiset saivat rikollisen kiinni, jolloin paikalle soitettiin poliisi. Rikollinen annettiin poliisin huostaan, joka vei hänet kuulusteltavaksi. Poliisi ilmoitti saaneensa rikolliselta aiemmin mysteerinä pysyneet palat, joiden ohje oli edelleen piilossa raunioiden syövereissä. Leiriläiset kaivoivat ohjekäärön alttarin edestä, jonka jälkeen kiiruhdettiin Origoon ratkomaan palojen arvoitusta. Paloista selvisi kirouksen purkuohjeet, joiden avulla voitaisiin kiristää rikolliselta rubiinin sijainti. Loppupäivä vietettiin mayamatematiikan parissa Harri Kettusen mielenkiintoisen esitelmän johdolla.

IMG_1267
Leiriläiset saivat muumioksi naamioituneen rikollisen kiinni torstaiaamupäivän väijytyksessä.

Rikollinen oli paljastanut jalokiven sijainnin, kun kirouksen purkuohjeet oli selvitetty, joten perjantai aloitettiin rubiinin etsimisellä. Onneksi jalokivi löytyi ja pystyimme toimittamaan sen museolle säilöön. Iltapäivä kului rattoisasti seitsenottelun merkeissä. Päivän päätteeksi huoltajat pääsivät vielä tutustumaan leiriviikon tapahtumiin päätöstilaisuudessa.

ryhmä
Kiitos neuvokkaiden tutkijoiden jalokivi saatiin takaisin oikeisiin käsiin.

Kadonneen jalokiven metsästys-leiri järjestettiin 8.-12.6.2015 Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella. Leiri oli suunnattu syksyllä 4.-6.-luokan aloittaville lapsille. Lisätietoja leiristä löydät täältä.

Lisää kuvia leiristä löydät täältä.

Innokkaat vitoset

Teksti: Anni Jyrinsalo ja Melike Öz
Kuva: Anni
Jyrinsalo ja Melike Öz

Torstaipäivä (28.5) lähti käyntiin Kumpulan kampuksella Origo-vierailun merkeissä. Mäntymäen viidesluokkalaiset saapuivat pienten mutkien kautta laitokselle innokkaina ja kesälomaa odotellen.

Laitoksen esittelykierroksen jälkeen ohjelma aloitettiin Susi, lammas, kaali –ongelmalla. Näppärät vitoset ratkaisivat ongelman leikiten. Pulman ratkaissut ryhmä pääsi estraadille näyttelemään ratkaisun. Sen jälkeen alkoi varsinainen pähkäily.

Enigma oli ryhmälle ensimmäinen salasanan ratkaisutehtävä. Luokka selvisi hienosti haasteesta, ja he auttoivat hyvin toinen toisiaan. Lopulta ryhmät onnistuivat ratkaisemaan kaikki salasanat ja kokosivat niistä ratkaisulauseen.

vierailu_28052015
Vierailun ohjelmassa oli mm. pentaminoilla rakentelua, Hanoin torni -pulman ratkomista sekä peilipelin pelaamista.

Tämän jälkeen ratkoimme suuren suosion saanutta Pentaminoa. Tornin peittäminen pentaminopaloilla oli lastenleikkiä vitosille ja kaikki oppilaat pääsivät pähkäilemään suurimman ja vaikeimman suorakulmion ratkaisemista. Yksi oppilas onnistui tämän pulman selvittämisessä.

Viimeisenä yhteisenä tehtävänä oli Hanoin tornit. Tornin kokoaminen oikeilla säännöillä osoittautui hankalaksi, mutta kuitenkin muutama ryhmä selvisi viidenkin palikan ongelmasta. Jotkut ryhmät ennättivät pelaamaan lopuksi peilipeliä parin kanssa.

Oppilaat olivat innokkaita matemaatikkoja ja jaksoivat keskittyä kahden tunnin Origo-pajan ajan.

Kiitokset Mäntymäen viidesluokkalaisille ja tervetuloa uudestaan 🙂