Lähdeviitteiden merkitsemiseksi on olemassa useita tapoja. Viitteet voidaan merkitä tekstin sekaan tekstiviitteiksi, sivun alareunaan alaviitteiksi tai luvun tai työn loppuun loppuviitteiksi. Merkintätavat vaihtelevat tieteenaloittain ja julkaisuittain. Joskus myös tieteenalojen sisällä voi olla erilaisia merkintätapoja. Useimmat koulutusalat julkaisevat opiskelijoilleen kirjoitelmaohjeita, joissa selvitetään, miten opiskeluteksteissä tulee käyttää lähteitä. Selvitä viitteiden merkintätapa siis aina ensisijaisesti oman tieteenalasi ohjeista!

Pääsäännöt ovat kuitenkin kaikille yhteiset:

Omat ja lainatut ajatukset on erotettava toisistaan.
Lähdeviitteet merkitään mahdollisimman tarkasti.
Merkintätapojen on oltava työssä johdonmukaisia.

Jokaisen lainatun ajatuksen yhteyteen on laitettava lähdeviite. Lähdeviitteitä ei siis merkitä nippuina kappaleen loppuun. Jos tekstissä referoitu ajatus on peräisin useasta lähteestä, ne kaikki voi merkitä samaan lähdeviitteeseen. Ei kuitenkaan ole mielekästä kasata samaan viitteeseen lähteitä itsetarkoituksellisesti.

Lähdeviitteisiin on useimpien viitekonventioiden mukaan syytä merkitä myös sivunumerot. Sivunumerot merkitään suoriin lainauksiin ja jos viitataan kuvaan, taulukkoon tai yksityiskohtaiseen tietoon. Sivunumeroita ei tarvitse merkitä silloin, kun viitataan laajasti koko teokseen tai tutkimukseen tai jonkun tutkimuksiin yleensä.

Lähdeviitteiden muoto – yksi esimerkki

Viitteiden merkitsemistavat vaihtelevat tieteenaloittain, joten kulloisessakin tilanteessa tarvittavasta merkintätavasta on otettava selvää.

Tekstiviitteenä oleva lähdeviite voi näyttää esimerkiksi tältä:

Etenkin itse valmistettuun ruokaan on muodostunut voimakas henkilökohtainen ja emotionaalinen suhde: se on lahja, konkreettinen välittämisen osoitus (Mäkelä 2000, 206).

Viitteisiin merkitään

tekijän sukunimi tai tekijöiden sukunimet
julkaisun painovuosi
sivunumero(t).

Lähdeviitteessä julkaisuvuosi voidaan erottaa sivunumeroista pilkun sijaan myös esimerkiksi kaksoispisteellä. APA-tyylissä pilkku merkitään myös tekijän sukunimen ja vuosilukun väliin, ja sivunumeroiden edessä on käytetään lyhennettä s. Seuraavassa on esimerkkejä erilaisista tavoista. Esimerkeissä lähdeviitteen ympärille tulisi tietysti sulkeet, jos ne olisivat keskellä leipätekstiä.

Heikkinen 2000, 69 tai Heikkinen 2000: 69 tai Heikkinen 2000, s. 69

Jos tekijöitä on kaksi, sulkeiden sisässä nimien välissä voidaan käyttää &-merkkiä. Varsinaisessa tekstissä käytetään ja-sanaa:

Heikkinen & Korhonen 2000, 69

Heikkinen ja Korhonen (2000, 69) tähdentävät, ettei asia ole näin yksinkertainen.

Jos tekijöitä on enemmän kuin kaksi, kahden viimeisen nimen väliin tulee sulkeiden sisällä &-merkki ja varsinaisessa tekstissä vastaavasti ja-sana. Muiden kuin kahden viimeisen nimen väliin tulee pilkku.

Heikkinen, Korhonen & Virtanen 2000, 69

Kun lähde mainitaan ensimmäistä kertaa, viitteessä kerrotaan kaikki edellä mainitut tiedot. Kun lähteeseen viitataan myöhemmin, lisätään ensimmäisen nimen jälkeen lyhenne ym. Suomenkielisessä tekstissä ei yleensä tarvitse käyttää latinankielistä lyhennettä et al. (et alii ’ja muut’).

Heikkinen ym. 2000, 68

Kun viitataan useampaan kuin yhteen julkaisuun, viitteet erotetaan toisistaan puolipisteellä.

Heikkinen 2000, 68; Swales 1997, 56

Jos viitataan saman tekijän samana vuonna ilmestyneisiin eri julkaisuihin, julkaisut erotetaan toisistaan vuosiluvun jäljessä olevalla pienellä kirjaimella. Jos ei käytetä sivunumeroita, väliin tulee pilkku. Jos käytetään sivunumeroita, väliin tulee puolipiste.

Heikkinen 1999, 2000a, 2000b

Heikkinen 1999, 31; 2000a; 2000b

Jos referoitavan kirjoittajan nimi mainitaan jo itse leipätekstissä, lähdeviite laitetaan heti nimen jälkeen eikä nimeä enää toisteta lähdeviitteessä.

Heikkisen (2000, 69) mukaan asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Jos julkaisulla ei ole tekijää, viitataan julkaisuun sen nimellä ja julkaisuvuodella.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014.

Näin voidaan menetellä myös silloin, jos tekijöitä on todella monta eikä kaikkia ole mahdollista luetella tekstiviitteessä.

Painamattomat lähteet ja haastattelut

Jos viitataan luentoon, suulliseen tiedonantoon tai painamattomaan lähteeseen, menetellään mahdollisuuksien mukaan edellä mainittujen ohjeiden mukaan (esimerkiksi Heikkinen 2005). Lähdeluetteloon sitten merkitään, millaisesta lähteestä on kyse (esimerkiksi Heikkinen, Heikki 2005: Heikkilänkylän hevoshuumori. Luentosarja Helsingin ylipiston hevostieteen laitoksessa).

Toissijaiset lähteet

Aina olisi suotavaa viitata vain sellaisiin lähteisiin, jotka on itse nähnyt ja joista tiedon on ottanut. Alkuperäisestä lähteestä näkee, minkälaisessa kontekstissa tieto on: onko esimerkiksi kyse laajan teoksen yhdestä sivuhuomiosta vai kokonaisesta aihetta käsittelevästä artikkelista.

Jos kuitenkin joutuu turvautumaan toissijaiseen lähteeseen, täytyy alkuperäisen lähteen tiedotkin merkitä viitteeseen. Eri tieteenaloilla on erilaisia tapoja viitata toissijaisiin lähteisiin. Tässä on yksi tapa.

Hakasulkeisiin merkitään lähde, johon ei viitata suoraan:

Heikkisen [2000] esittämän näkemyksen mukaan — — (Korhonen 2004, 122).

Tekstiviitteeseen taas tulisi

(Korhonen 2004, 122 [Heikkinen 2000])

Verkkosivuihin viittaaminen

Internetissä oleviin lähteisiin tai aineistoihin viittaamisessa pätevät pääasiallisesti samat säännöt kuin edellä. On tärkeää ilmoittaa, mistä lähteeseen pääsee.

Jos lähteellä on henkilötekijä, viitataan normaalisti nimellä ja vuosiluvulla. Jos kyseessä on kollektiivijulkaisu, josta vastaa jokin organisaatio, voidaan viitteeksi merkitä sen tiedot, esim. Kansaneläkelaitos 2015. Jos tätäkään tietoa ei ole saatavilla, käytetään julkaisun tai sivuston nimeä ja vuosilukua.

Lähdeluettelotietoihin merkitään myös päivämäärä, jolloin niihin on viitattu. Tällaiset lähteet kannattaa myös tulostaa tai tallentaa itselleen; niiden säilyminen verkossa on epävarmaa, joten on hyvä säilyttää itsellään dokumentti mahdollista myöhempää tarkistusta varten.

Miten viitataan Kielijelpin sisältöön?

Tekstin yhteyteen tuleva lähdeviite kirjataan esimerkiksi seuraavasti:

Helsingin yliopiston kielikeskus 2016

Lähdeluetteloon tuleva lähdetieto kirjataan näin:

Helsingin yliopiston kielikeskus 2016. Esiintymisjännitys. Kielijelppi.  Viitattu 10.10.2016. https://blogs.helsinki.fi/kielijelppi/esiintymisjannitys/

Lisätietoa sähköiseen lähteeseen viittaamisesta on muun muassa Kirjoittajan työkalupakissa.

Lisäksi kannattaa huomioida, että kullakin tieteenalalla on omat viittaamissääntönsä ja -käytäntönsä, jotka tulee huomioida lähdeviittauksia tehdessä.

Erityismerkinnät

Lähdeviitteissä on mahdollista käyttää erilaisia merkintöjä, joilla ohjataan lukijaa tulkitsemaan lähteen käyttämisen tarkoitus. Tällaisia ovat

esimerkiksi (esim.)
muun muassa (mm.)
erityisesti (erit.)
varsinkin (vars.)
katso (ks.)
vertaa (vrt.)

Näistä käytetään viitteissä lyhenteitä.

Vertaa tarkoittaa, että lähteestä löytyy jollakin tapaa omista ajatuksista eriäviä ajatuksia. Katso tarkoittaa, että lähteestä löytyy esitetyn ajatuksen kanssa samankaltaisia ajatuksia. Myös muita edellä mainituista käytetään osoittamassa omien ajatusten kanssa samansuuntaista tietoa tai näkemystä.

Tällaisia merkintöjä tulee käyttää säästeliäästi ja vain silloin, kun juuri kyseistä lähdettä ei referoida tekstiin.

Jos referoidaan pitkään samaa lähdettä, on mahdollista korvata lähdeviite lyhenteellä mts. tai mas. (mainitun teoksen/artikkelin sivu/sivut) ja lisätä vain uusi sivunumero. Jos viitataan lähteessä samalle sivulle, voidaan käyttää lyhennettä mp. (mainittu paikka). Joillakin aloilla on käytössä myös latinankielinen lyhenne ibid. (ibidem ’samassa paikassa’ ).

Mihin piste tekstiviitteessä?

Tekstiviitteet erotetaan muusta tekstistä kaarisulkeilla. Joissakin konventioissa tehdään ero sen välille, sisältyykö lähdetietoa vain välittömästi viitettä edeltävään virkkeeseen vai virkettä pidempään jaksoon. Tällöin periaate on seuraava:

Jos viite koskee vain edellistä virkettä, tekstiviite tulee sen sisään ja piste sulkujen ulkopuolelle.

Tieteellisen tekstin ymmärtäminen edellyttää enemmän kuin vain kykyä seurata kirjoittajan ajatuksia — on osattava liittää teksti tieteen tiedolliseen ja sosiaaliseen järjestelmään (Luostarinen & Väliverronen 1999, 7).

Jos viite koskee virkettä pidempää tekstijaksoa, tekstiviite muodostaa oman virkkeensä ja piste tulee joko sulkujen sisäpuolelle tai jää kokonaan pois. Tyylejä on siis kaksi, ja samaa tyyliä kannattaa käyttää johdonmukaisesti läpi tekstin.

Lukutaito kuuluu tutkijan taitoihin. Tieteellisen tekstin ymmärtäminen edellyttää enemmän kuin vain kykyä seurata kirjoittajan ajatuksia — on osattava liittää teksti tieteen tiedolliseen ja sosiaaliseen järjestelmään. Tekstiä on osattava arvioida kriittisesti ja sitä on myös osattava käyttää osana omaa tutkimusta. (Luostarinen & Väliverronen 1999, 7.)

tai

Lukutaito kuuluu tutkijan taitoihin. Tieteellisen tekstin ymmärtäminen edellyttää enemmän kuin vain kykyä seurata kirjoittajan ajatuksia — on osattava liittää teksti tieteen tiedolliseen ja sosiaaliseen järjestelmään. Tekstiä on osattava arvioida kriittisesti ja sitä on myös osattava käyttää osana omaa tutkimusta. (Luostarinen & Väliverronen 1999, 7.)

Toisissa viitejärjestelmissä ei ole tapana viitata kuin yhteen virkkeeseen kerrallaan, jolloin viite tulee aina sen virkkeen loppupisteen edelle, johon viite kohdistuu. Usean virkkeen kattavia viitteitä ei siis käytetä lainkaan. Lähde voidaan tuoda tekstiin myös lauseenjäsenenä, esim. ”Edellä mainitun katsauksen mukaan”. Tarkista tarkat käytänteet oman tieteenalasi ohjeesta.