Esiintymisjännitys on yleinen ilmiö

Esiintymisjännitys on yleisyytensä vuoksi tutkittu ilmiö. Yliopisto-opiskelijoihin kohdistuneen tutkimuksen (Almonkari 2007) mukaan opiskelijat arvioivat kokeneensa esiintymisjännitystä seuraavissa tilanteissa

• pitäessään seminaariesitelmää (53 % vastaajista)
• puhuessaan vierasta kieltä kurssitilanteessa (35 %)
• esittäessään luennolla kysymyksiä tai vastatessaan kysymyksiin (23 %)
• toimiessaan opponenttina seminaarissa (25 %)
• osallistuessaan kurssille, jossa harjoitellaan puheviestintätaitoja (25 %).

Jännittämistä voidaan luokitella sen mukaan, miten pysyvää tai tilannekohtaista se on:

• Viestintäarkuudella (McCroskey 1977) tarkoitetaan yksilön pelkoa tai ahdistusta, joka liittyy joko todelliseen tai ennakoituun viestintään toisen ihmisen tai ihmisryhmän kanssa. Se on ihmisen sisäinen, kognitiivinen tila, joka rajoittaa tai estää vuorovaikutusta. Viestintäarkuus on yläkäsite monentyyppiselle jännittämiselle. Se voi olla esimerkiksi piirretyyppinen, luonteenpiirteen ominaisuus, jolloin jännittämistä esiintyy kaikissa opiskelun viestintätilanteissa.
• Kontekstisidonnainen viestintäarkuus liittyy puolestaan kielteiseen suhtautumistapaan tiettyjä tilanteita kohtaan. Kontekstisidonnaisesti viestintäarat saattavat kokea hankalina esiintymistilanteet, mutta eivät esimerkiksi puhumista ryhmätilanteissa.
• Vastaanottajasidonnainen viestintäarkuus on puolestaan yhteydessä tietyn henkilön tai ryhmän kanssa viestimiseen (esim. arvovaltaisen yleisön edessä esiintymiseen). Vastaanottajasidonnaisesti arka yliopisto-opiskelija saattaa kokea pelkoa tai ahdistusta esimerkiksi professorin läsnä ollessa.

Esiintymisjännitys on yleensä tilannekohtaista viestintäarkuutta. Tilannekohtainen jännittäminen on ”tässä ja nyt” -reaktio, joka ilmenee esiintymistilanteissa toisinaan, mutta ei välttämättä aina. Esiintymisjännitys on siis yksi viestintäarkuuden muoto. Viestintäarkuuden vastakohta on viestintämyönteisyys. Viestintämyönteiset puhujat osallistuvat erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin mielellään. Positiivinen suhtautuminen vuorovaikutustilanteisiin ja niiden aiheuttamiin reaktioihin itsessä tehostavat heidän käyttäytymistään niissä. Näin ollen viestintäarkuudessa ja
-myönteisyydessä sekä jännittämisessä keskeistä on henkilön oma kokemus, tilanteen aiheuttamat reaktiot sekä niistä tehdyt omat tulkinnat.

Esiintymisjännitystä voidaan ymmärtää kolmen ulottuvuuden kautta (Pörhölä 1995):

• fysiologinen vireytyminen, joka tuntuu esimerkiksi sykkeen ja hengitysrytmin kiihtymisenä
• subjektiivinen kokemus sekä vireytymisestä tehty tulkinta, joka voi olla itselle myönteinen tai kielteinen. Kielteisesti tulkittu vireytyminen saattaa aiheuttaa pelon tunteita tai ahdistavia ajatuksia.
• käyttäytymisen piirteet, kuten katsekontaktin välttely tai puheen sekavuus

Esiintymisjännityksen luonne ja syyt ovat pitkälti yksilöllisiä, joten jännittäminen voi eri henkilöillä ilmetä hyvin eri tavoin. Esiintymisjännitykseen vaikuttavat yksilöllisten tekijöiden, kuten puhujan tausta ja persoonallisuus, mutta myös aikaisemmat viestintäkokemukset. Mikäli aiemmat kokemukset ovat myönteisiä, ne innostavat hakeutumaan uusiin esiintymistilanteiseen. Kielteiset kokemukset saattavat sen sijaan aiheuttaa epävarmuutta, aiheuttaa halun vältellä puhetilanteita sekä johtaa esiintymistilanteesta tehtyihin kielteisiin tulkintoihin (”Aiheeni ei kiinnosta ketään”, ”Yleisö ei pidä minusta”, ”Ainahan minä olen epäonnistunut”).

Jännitys voi vaikuttaa myös yleisöstä tehtäviin havaintoihin, jolloin puhuja saattaa nähdä yleisön arvostelevana, kyllästyneenä tai vihamielisenä. Jännittämisen taustalla saattavat olla itselle asetetut paineet tai täydellisyyden tavoittelu. Puhuja vaatii itseltään kohtuuttomia ja kokee myös muiden ajattelevan samoin. Pahimmillaan esiintymistilanteen tavoitteet asetetaan niin korkealle, että niitä on mahdotonta saavuttaa. Vuorovaikutusta jännittävä on yleensä voimakkaasti itsetietoinen siitä, miltä näyttää muiden silmissä. Hänen energiansa suuntautuu vaikutelmasta huolehtimiseen.

Jännittämisen kokemukseen vaikuttaa myös se, miten puhuja on suuntautunut esiintymistilanteessa. Vuorovaikutusorientoituneet näkevät puhetilanteen ennen kaikkea vuorovaikutustilanteena, jossa riittävät normaalissa keskustelussa tarvittavat vuorovaikutustaidot. He pitävät päämääränään sanoman välittymistä kuuntelijoille. Esiintymisorientoituneet sen sijaan näkevät esiintymistilanteen edellyttävän merkittäviä erityistaitoja , kiinnittävät kohtuuttoman paljon huomiota omaan suoritukseensa, kokevat yleisön arvostelevana ja keskittyvät välttämään virheitä.

Jännittämisen aikaansaamia fysiologisia reaktioita ovat muun muassa sydämen lyöntitiheyden nousu, hikoilu, äänen värinä, käsien vapina, levoton olo ja kasvojen punoitus. Jännitysoireet ovat seurausta elimistön autonomisesta reagoinnista henkistä ponnistusta vaativassa tilanteessa, jolloin adrenaliinin eritys kasvaa, elimistön aktivaatiotaso nousee ja ihminen vireytyy.

Vireytyminen on kokonaisvaltainen tila, jonka tarkoituksena on mahdollistaa puhujan tarkoituksenmukainen toiminta, taata selkeä ajattelu- ja toimintakyky sekä lisätä energiaa ja toimintavalmiutta.

Esiintymisjännityksen kannalta keskeistä on se, miten puhuja tulkitsee vireystilan kohoamisen. Viestintäarat puhujat saattavat tulkita vireytymisen kielteisesti, viestintämyönteiset puolestaan positiivisesti. Jälkimmäisessä tapauksessa vireytymistä voidaan pitää lataavana voimana, joka antaa ”potkua” esiintymistilanteeseen. Itselle tuttu tilanne, kohderyhmä tai esitettävä sisältö ei välttämättä aiheuta lainkaan vireytymistä, mikä saattaa jopa heikentää tilanteeseen panostamista ja vuorovaikutuksen laatua. Pieni jännitys tai kohtalainen vireytyminen on puhujalle tärkeää, sillä se saa veren kiertämään, edistää tilanteeseen keskittymistä ja ajatusten selkeyttä.

Vireytymisen tulkitseminen kielteiseksi voi olla myös opittua. Tämä johtuu siitä, että elimistössä tapahtuvat reaktiot eivät ole tuttuja eikä niiden merkitystä ymmärretä. Vireytyminen on normaali ja terve ilmiö, joka muuttuu haitalliseksi vasta, kun sen aiheuttamien reaktioiden havaitseminen (esim. äänen värinän huomaaminen) aiheuttaa puhujassa huolta ja levottomuutta. Silloin puhuja pyrkii eroon kielteiseksi tulkitsemistaan reaktioista, vaikka ne eivät olekaan tahdonalaisen ohjauksemme piirissä. Jännittävälle puhujalle on helpottava tietää, että vireytyminen ja jännittäminen eivät välity muille lainkaan niin selvästi kuin mitä voisi omien tuntemustensa perusteella olettaa. Useissa tapauksissa yleisö tai viestintäkumppanit eivät edes havaitse mitään tavallisuudesta poikkeavaa, vaikka puhuja tuntisi olonsa tuskaisen jännittyneeksi. Jotta esiintymisjännityksen kanssa oppii elämään, on tärkeä tunnistaa, hyväksyä ja sietää omat vireytymisen aiheuttamat reaktiot sekä pyrkiä vähitellen sisäistämään niiden myönteinen vaikutus oman toiminnan tehostamisessa.

Erilaisia jännittäjiä on luokiteltu muun muassa yliopisto-opiskelijoiden jännittämistä kuvaavassa tutkimuksessa (Almonkari 2007):

• Vahvasti viestintäarat (4 % vastaajista) kokevat jännittyneisyyttä lähes kaikissa tilanteissa. Heillä on kielteinen käsitys itsestään, eivätkä he koe voivansa vaikuttaa viestintätilanteisiin. Tällaisilla jännittäjillä on vain vähän selviytymiskeinoja jännittävissä tilanteissa ja heillä on taipumusta vältellä viestintätilanteita.

• Viestintähaluttomat (16 % vastaajista) jännittävät toistuvasti monissa tilanteissa, mutta erityisesti silloin, jos joutuvat olemaan huomion kohteena tai arvioitavana. He ponnistelevat yksin ja opiskelevat ahkerasti. Heillä on paljon selviytymiskeinoja.

• Esiintymisjännittäjät (25 % vastaajista) kokevat voimakasta jännitystä esiintymistilanteissa, mutta voivat silti kokea esiintymisen myönteisenä asiana. He eivät koe jännittämistä muunlaisissa opiskelutilanteissa. Heillä on paljon selviytymiskeinoja, kuten ohjauksen ja tuen pyytäminen opettajilta ja opiskelukavereilta sekä myönteinen ajattelu ja itsen kannustaminen.

• Viestintähuolettomat (26 % vastaajista) eivät stressaannu opiskelutilanteista. Heillä on myönteinen viestijäkuva, eivätkä he ole levottomia selviytymisestään. He saattavat joskus jännittää esiintymistilanteita, mutta eivät kiinnitä siihen juurikaan huomiota ainakaan negatiivisessa mielessä. He eivät harjoittele tai valmistaudu, vaan suhtautuvat esiintymiseen stressittä, sillä esitys menee, miten menee.

• Viestintävarmat (22 % vastaajista) eivät jännitä juuri missään opiskelutilanteessa. He suhtautuvat itseensä ja kykyihinsä vailla huolia ja levottomuutta. He eivät koe tarvitsevansa selviytymiskeinoja, vaan ajattelevat, että parhaansa tekeminen riittää.

Toinen tapa luokitella jännittäjiä on tarkastella sykettä mittaamalla jännittyneisyyden määrän vaihtelua puhetilanteen edetessä. Yleensä jännitys on suurimmillaan puhetilanteen alkumetreillä, mutta vireytymisreaktiot vaihtelevat suuresti eri henkilöiden välillä:

• Kohtaajat ennakoivat puhetilannetta sykkeennousulla. Syke on huipussaan puheen alussa. Kohtaamisreaktio eli konfrontaatio on jyrkkä ja nopeasti ohimenevä. Keskimääräinen syketaso on varsin alhainen eli kohtaajat mukautuvat puhetilanteeseen helposti.

• Mukautumattomilla syke pysyy korkealla koko puhetilanteen ajan, eikä heillä tapahdu ollenkaan adaptaatiota eli mukautumista. Syke laskee vasta puhetilanteen päätyttyä.

• Keskinkertaisesti reagoivat sijoittuvat kahden aikaisemman välimaastoon. Syketason vaihtelu on pienempää kuin kohtaajilla ja syke pysyy kautta linjan alempana kuin mukautumattomilla.
• Herkistymättömillä vireytymisreaktiot ovat poikkeuksellisen heikkoja koko viestintätilanteen ajan. Koska vireytyminen on vähäistä, myös herkkyys reagoida tilanteessa tapahtuviin muutoksiin puuttuu.

Esiintymisjännityksen lieventäminen on lähes aina esiintymiskoulutuksen keskeisenä tavoitteena. Myönteisesti tulkittuna jännittäminen koetaan tilanteeseen vireytymisenä, jolloin ilmiö kääntyy esiintyjän voimavaraksi. Siksi on tärkeää pohtia omaa suhtautumistaan esiintymistilanteeseen, omiin reaktioihin sekä aiempiin kokemuksiin esiintymistilanteista.

Esiintymisjännityksessä on kyse puhujan tunnetilasta. Esiintymisvarmuuden opettelemisessa on ensisijaisen tärkeää hyväksyä ja kohdata oma jännittäminen. Kun jännittämistä tutkii ja käsittelee tarpeeksi, se ei näyttäydy enää niin pelottavana. Monet jännittäjät hyötyvät myös heitä varten räätälöidyistä puheviestinnän kursseista. Erityiskurssien opiskelijat ovat kiittäneet kursseja muun muassa niiden runsaista harjoituksista ja kannustavasta palautteesta, turvallisesta ja luottamuksellisesta ilmapiiristä sekä mahdollisuudesta jakaa kokemuksia toisten jännittäjien kanssa. Usein kurssien osallistujat pitävät muita itseään varmempina ja parempina puhujina. Heidän voi olla vaikea uskoa, että myös varmoina näyttäytyvät puhujat jännittävät. Vertaistuen kautta voi oppia ymmärtämään, että emme ole jännittämisen tuntemuksinemme yksin. Jännittäminen kuuluu olennaiseksi osaksi inhimillistä elämää ja kertoo kyvystämme olla herkkiä ja syvästi kokevia sosiaalisesti. Ahdistavuutensa vuoksi jännittämisen kokemus on kuitenkin useimmille asia, jonka kanssa elämistä ja jonka sietämistä on tärkeä opetella eri keinoin.

Esiintymisjännitykseen voidaan vaikuttaa monin tavoin. Opiskelijoiden selviytymiskeinoja jännittävissä tilanteissa olivat esimerkiksi:

• hyvä valmistautuminen puhetilanteeseen
• kannustava ja motivoiva sisäinen puhe
• sosiaalinen tuki
• rentoutumismenetelmät
• hengitys- ja ääniharjoituksen
• puhumisen harjoittelu
• ulkonäöstä huolehtiminen
• vuorovaikutuksen luominen kuulijoihin esityksen aikana
• huumori
• syöminen ja juominen
• liikunta ja musiikki.
  (Almonkari 2007)

Kuuntelijoiden vastuunotto myönteisen ja vapautuneen ilmapiirin syntymiseksi on välttämätöntä. Paitsi huomion keskipisteenä oleminen myös huomion puuttuminen lisää jännittämistä. Tästä syystä myös kuuntelijoiden rooli on puheviestintätilanteissa erityisen tärkeä. Kuka kykenee suhtautumaan esimerkiksi esitelmän pitämiseen hyvillä mielin, jos yleisö ei lainkaan osoita kiinnostusta sitä kohtaan?

Ollessaan kasvokkain yleisönsä kanssa puhuja tekee havaintoja niin omasta esiintymisestään kuin yleisön reaktioistakin. Yleisön reaktiot tulkitaan helposti itselle epäedullisesti, mikä vaikuttaa kielteiseen ajatteluun myös vireytymisestä. Tämä johtaa siihen, että puhuja ennakoi kielteisen kokemuksen uusiutumisen – noidankehä saa alkunsa ja saattaa lopulta johtaa esiintymistilanteiden välttelemiseen.

Kuuntelija voi omalta osaltaan vähentää puhujan epävarmuutta myönteisellä suhtautumisellaan ja sen ilmaisemisella sekä keskittymällä kuuntelemaan. Vuorovaikutustilanteessa vastuu on jaettu sekä puhujalle että kuuntelijalle. Jo tieto tästä helpottaa esiintymisjännitystä.