Virkkeistä yhtenäiseksi tekstiksi

Ymmärrettävä teksti osoittaa lukijalle, missä asia kulkee ja miten asiat liittyvät toisiinsa. Ymmärrettävä teksti on siten yhtenäinen kokonaisuus, josta lukijan ei tarvitse kohtuuttomasti päätellä, mikä liittyy mihinkin. Jäsentelemällä sanottavaansa voi vaikuttaa paljon siihen, miten ymmärrettävää teksti on. On monia kielellisiä tapoja osoittaa tekstin yhtenäisyyttä. Näitä keinoja kutsutaan tekstin sidosteisuudeksi tai koheesioksi.

Seuraavassa on esimerkki kohesiivisesta tekstistä:

Virtanen (2006) valottaa sukupuolittavaa diskurssia seuraavan esimerkkikatkelman avulla: ”Baari on avoin paikka, jossa miehet voivat tutustua naisiin helpommin kuin muissa julkisissa paikoissa. Naiset ovat arkikäsityksen mukaan helpoimmin saavutettavissa juuri baareissa. Myös tutkimukset ovat osoittaneet, että miehen taipumus lähestyä naista kasvaa, kun kohtaamispaikkana on yökerho. Tämä johtuu siitä, että mies asettaa lähestyessään itsensä alttiiksi häpeälle, joka kahdenkeskisessä tilanteessa olisi vaikeampi kestää. Toisinaan nimittäin käy niin, että nainen torjuu miehen. Mies on tällöin arvioinut väärin oman vetovoimansa, ja hän menettää kasvonsa. Useimmat miehet hyväksyvät asian ja vetäytyvät. Pettynyt mies voi myös reagoida aggressiivisesti tai ainakin koettaa loukata naista samanlaisin torjuvin keinoin.”

Koheesio ilmenee paljolti sen mukaisesti, mistä kirjoitetaan. Esimerkkikatkelmassa puhutaan miesten tavoista lähestyä naisia baareissa. Aihepiiri näkyy suoraan sanastosta: mies, nainen, baari, vetovoima, torjua jne. Toisto − kuten esimerkkikatkelmassa muun muassa mies ja nainen − on merkittävä tekstin yhtenäisyyttä luova keino. Kannattaa kuitenkin muistaa, että samojen sanojen liiallinen toisto saattaa tehdä tekstistä raskaslukuista.

Väliin voi viitata samaan ilmiöön korvaavilla ilmauksilla, jotka valottavat sitä asiayhteyteen sopivasti hieman eri kannoilta. Tällaisia ovat lähimerkityksiset synonyymit ja parafraasit. Esimerkiksi baarin synonyyymina on esimerkissämme yökerho, ja miehen pyrkimystä lähestyä naista kuvataan parafraaseilla tutustua naisiin ja naiset ovat saavutettavissa. Ylä- ja alakäsitteillä osoitetaan asioiden välisiä suhteita: esimerkissä baari ja yökerho esitetään julkisten paikkojen ja kohtaamispaikkojen alakäsitteiksi.

On tärkeää, ettei synny käsite- ja termisekaannuksia: tieteellisen tekstin lukijan on voitava luottaa siihen, ettei samalla termillä viitata yllättäen eri ilmiöihin tai käsitteisiin. Erityisesti kannattaa olla tarkkana, kun käyttää sellaisia monelle alalle yhteisiä, mutta kullakin alalla omilla tavoillaan määriteltäviä väljiä käsitteitä kuin kulttuuri, merkitys, diskurssi, yhteiskunta.

Toiston ja synonyymien sijaan kannattaa usein käyttää korvausilmauksina pronomineja tai niiden johdoksia, esimerkiksi joka, mikä; jollainen, millainen; jolloin, milloin; tämä, tuo, se; nämä, nuo, ne; tällainen, tuollainen, sellainen; täällä, tuolla, siellä, tällöin, tuolloin, silloin.

Pronominilla viitataan toiseen tekstinkohtaan, korrelaattiin: Mies [korrelaatti] on tällöin arvioinut väärin oman vetovoimansa, ja hän [pronomini] menettää kasvonsa. Korrelaattina voi olla paitsi sanoja myös kokonaisia lauseita: − − että miehen taipumus lähestyä naista kasvaa, kun kohtaamispaikkana on yökerho [korrelaattina lauseen ajatus]. Tämä [pronomini] johtuu siitä, että − −.

Pronominien käyttö vaatii niiden viittaussuhteiden hallintaa: yksikään pronomini ei saa jäädä tekstissä korrelaatitta, eikä korrelaatiksi saa olla tarjolla kilpailevia vaihtoehtoja. Tärkeää on muistaa myös relatiivipronominien joka ja mikä käyttösäännöt: joka-pronominin korrelaatin täytyy sijaita välittömästi pronominin edellä, mikä viittaa koko edeltävän lauseen sisältöön. Lisäksi pronomini ja korrelaatti mukautuvat toisiinsa eli kongruoivat luvun mukaan: yksikössä olevaan sanaan viitataan yksikössä olevalla pronominilla, monikolliseen sanaan taas monikollisella pronominilla; henkilöön viitataan pronomineilla hän ja he, muihin kuin ihmisiin pronomineilla se ja ne.

Tekstin yhtenäisyyttä luovat myös aikamuodot. Tekstissä on syytä käyttää johdonmukaisesti samaa aikamuotoa samaan tarkoitukseen. Kun puhutaan yleisellä tasolla, ajattomasti voimassa olevista ilmiöistä, aikamuoto on yleensä preesens (kuten esimerkkikatkelmassa). Myös kirjalliset lähteet ovat “ajattomasti olemassa”, joten niitäkin referoidaan preesensillä. Tällaisissa tapauksissa yllättävät hyppäykset imperfektiin tekevät tekstistä hajanaisen. Kun preesensillä etenevää selostusta on suhteutettava johonkin aiempaan, käytetään perfektiä: Tutkimus noudattaa diskurssianalyysin periaatteita, joita on täsmennetty uusimman tekstintutkimuksen lähtökohdilla.

Jos taas selostetaan menneitä, jo loppuneita tapahtumia, pääaikamuotona on imperfekti ja tähän suhteutettu pluskvamperfekti: Tutkimusta varten haastateltiin koehenkilöitä, jotka oli valittu satunnaisesti.

Edellä mainittujen keinojen lisäksi tekstin sidosteisuutta luovat myös erilaiset pikkusanat kuten partikkelit ja adverbit. Seuraava linkki johtaa edellä jo käsiteltyyn esimerkkikatkelmaan, mutta nyt siitä on nimetty tekstin yhtenäisyyttä edistäviä pikkusanoja.

Koheesio ja pikkusanat

Koheesiota voi osoittaa myös sidossanoin, esimerkiksi lauseen sisällä konjunktioin tai lauseiden välissä sidoksissa konnektorein. Tästä linkistä löytyy kätevä luettelo sidossanoista ja niiden merkityksistä.

Kaikilla edellä mainituilla keinoilla sidotaan tekstin osia yhteen. Lukijan on tärkeä myös tietää, miten sanottu asia liittyy seuraavaan. Konnektiiveilla eli konjunktioilla ja adverbeilla paitsi yhdistellään lauseita virkkeiksi myös osoitetaan, mikä on lauseiden välinen suhde. Jo pelkillä konnektiiveilla voi siis tehdä kappaleeseen rungon.

Jos___, niin___, sillä___. Kuitenkin___, koska___. Lisäksi___. Tosin___. Siis___.

Uuden ja vanhan tiedon järjestys

Myös se, missä järjestyksessä asiat kappaleessa ja virkkeissä kerrotaan, vaikuttaa tekstin sidosteisuuteen. Tekstin puheenaiheen kuljetusta sanotaan teemankuljetukseksi. Pääasiassa on kaksi vaihtoehtoa: sanoa uusi asia ennen vanhaa tai sanoa vanha asia ennen uutta. Lukijan on usein helpompi seurata tekstiä, jossa vanha asia esitetään ennen uutta. Seuraavassa esimerkissä ensimmäisen virkkeen lopussa esitetään uudet asiat, joita seuraavat virkkeet tarkentavat:

Vegaaniksi ryhtymisen perusteet ovat pääasiassa eettisiä, ekologisia, terveydellisiä tai uskonollisia. Veganismin eettiset ja ekologiset perusteet ovat Suomessa ensisijaisia. Kasvisruoan terveellisyys on puolestaan pikemminkin luontaisetu kuin itsetarkoitus. Uskonnollisin perustein vegaaneiksi ryhtyneitä on huomattavan vähän.

Metateksti auttaa lukijaa

Tekstin yhtenäisyys ilmenee myös siinä, miten tekstin eteneminen ja sen sisältöjen väliset merkityssuhteet ilmenevät. Tämä ilmaistaan usein metatekstillä, joka on “tekstiä tekstistä”. Kirjoittaja voi osoittaa, mistä on tulossa ja minne päätymässä. Seuraavassa esimerkissä näkyy, miten lukijaa voi esimerkiksi kirjoituksen alussa ohjata lukemaan tekstiä.

Tarkastelen tässä tekstissä elokuvan naistutkimusta muutaman teoreettisen peruskäsitteen kautta. Tekstini aluksi esittelen feministisen elokuvateorian historiallista taustaa sekä peruslähtökohtia. Tämän jälkeen keskityn esittelemään toisiinsa tiiviisti limittyviä representaation ja stereotypian käsitteitä. Aivan tekstin lopussa palaan vielä lyhyesti representaatioon ja stereotypioihin elokuvan kontekstissa.

Samanlaista metatekstiä on hyvä laittaa pidemmässä tekstissä lukujen alkuun. Lyhyessä tekstissä asiaan kannattaa mennä suoraan ja metatekstiä käyttää säästeliäästi. Seuraavassa on kaksi vaihtoehtoista luentopäiväkirjan sisältöön johdattavaa tekstikatkelmaa. Mitä eroja niissä on?

Tätä tehtävää kirjoittaessani tarkoitukseni ei ole tehdä luentopäiväkirjaa. Osittain siinä voi kuitenkin olla tiettyjä piirteitä, jotka muistuttavat päiväkirjakirjoittelua. Ainakin nyt aluksi haluan kaikesta huolimatta tehdä lyhyen pohdinnan luennoista, sillä ne ovat käsitelleet niin erilaisia asioita, että on vaikea lähestyä tätä tehtävää sanomatta jotakin kaikista käsitellyistä asioista. Lyhyen läpikatsauksen jälkeen olen kuitenkin päättänyt keskittyä kolmeen aiheeseen enemmän. Nämä kolme aihetta ovat kiinnostaneet minua erityisen paljon — —.

Aluksi teen lyhyen yleiskatsauksen luennolla käsitteltyihin aisioihin. Sen jälkeen keskityn kolmeen minua eniten kiinnostaneeseen teemaan, jotka ovat — —.

Ensimmäisen katkelman ongelmana on keskittyminen kirjoittajan ajatusprosesin turhankin tarkkaan kuvailuun, joka vie lukijan huomion pois luentopäiväkirjan aihepiireistä sekä siitä, miten kirjoittaja lopulta aikoo aihettaan lähestyä. Sen sijaan toinen katkelma on lukijaa hyödyttävää metatekstiä: se johdattaa suoraan luentopäiväkirjan teemoihin ja esitysjärjestykseen.