Asiakirjat kertovat naiskohtaloista

Risto Uro 

Joidenkin yksittäisten juutalaisten naisten elämänvaiheista on saatu tietoa autiomaasta löytyneiden arkistojen perusteella. Naisten asiakirjoja on löytynyt Egyptistä, Elefantine-saarella eläneen juutalaisen siirtokunnan jäämistöstä (400-luvulta eKr.) ja Juudean autiomaasta (ensimmäiseltä ja toiselta vuosisadalta).

Babatan asiakirjat löytyivät samasta luolasta En-Gedistä, Juudean autiomaasta, kuin kuuluisan juutalaisen kapinajohtajan Bar Kokhban (132 jKr.). Avioliittoon ja omaisuuteen liittyvät dokumentit kertovat Babatan elämän taitekohdista.

Babata oli syntynyt n. 100 jKr. suhteellisen varakkaaseen kotiin, johon kuului maaomaisuutta, useampia taloja ja puutarhoja. Isä oli vuonna 99 ostanut neljä taateliviljelmää, jotka hän myöhemmin antoi tyttärelleen myötäjäisiksi tämän solmiessa ensimmäisen avioliittonsa. Isän kuoleman jälkeen muu osa omaisuudesta lahjoitettiin Babatan äidille testamentin perusteella.

Vielä alaikäisenä Babata solmi avioliiton Jesus-nimisen miehen kanssa, jonka kanssa heillä oli ainakin yksi yhteinen lapsi, myös nimeltään Jeesus/Joshua. Aviomies kuoli pian ja poika jäi taloon, mutta hänelle määrättiin kaksi holhoajaa.

Vuoden 125 paikkeilla Babatha solmi uuden avioliiton Juuda-nimisen miehen kanssa. Tällä oli ennestään elossa oleva vaimo ja tytär. Babatalta saamansa myötäjäiset Juuda sijoitti taateliviljelmiin ilmeisen huonolla menestyksellä. Asiakirjoista käy ilmi, että Babata lainasi Juudalle myöhemmin rahaa tämän tyttären myötäjäisiin. Joitakin vuosia tämän jälkeen myös Juuda kuoli, ja Babata jäi jälleen yksin huolehtimaan omaisuudestaan.

Viimeiset asiakirjat kertovat, että Babata joutui kiistelemään omaisuudestaan jälkimmäisen miehensä omaisten kanssa.

Babatan asiakirjat kertovat yhden juutalaisnaisen elämästä. Joitakin yleisiä päätelmiä voidaan kuitenkin tehdä. Asiakirjat osoittavat, ettei nainen ensimmäisen vuosisadan Palestiinassa aina ollut vailla taloudellista vaikutusvaltaa. Niistä käy ilmi myös se, että moniavioisuus on ollut sosiaalisesti hyväksyttävä vaihtoehto ainakin jossakin tapauksessa. Babatan asiakirjat konkretisoivat sen antiikin keskeisen realiteetin, että varsin moni jäi leskeksi nuorella iällä.