Aviopuolisoiden tunnesiteet

Risto Uro 

Vaikkei antiikin maailmassa vallinnutkaan samanlainen romanttisen rakkauden ideologia kuin moderneissa länsimaisessa kulttuureissa, lähteistä löytyy kuitenkin ilmauksia aviopuolisoiden välisistä läheisistä tunnesiteistä. Cicero (106-43 eKr.) laajasta kirjallisesta tuotannossa on säilynyt neljä hänen Terentia-vaimolleen osoitettua kirjettä, jotka hän kirjoitti maanpakolaisuudessa. Kirjeet ovat täynnä syvää kaipuuta ja helliä rakkauden ilmauksia. Hän kutsuu Terentiaa ”elämänsä valoksi”, ”elämäkseen” ja ”rakkaammaksi kuin koskaan”.

Nuorelle vaimolleen lähettämässään kirjeessä Plinius nuorempi (n. 61-113 jKr.) valittaa pateettisesti ikäväänsä ja sitä, kuinka mielikuvat vaimosta valvottavat häntä öisin.

Jotkut keisariajan ajattelijat korostivat voimakkaasti miehen ja naisen välistä kumppanuutta ja ystävyyttä. Ensimmäisellä vuosisadalla vaikuttanut stoalainen filosofi Musonius opetti, ettei pelkkä lasten hankkiminen riitä avioliiton perustaksi. Musoniuksen mukaan ”avioliitossa on olennaista miehen ja naisen välinen yhteinen elämä ja heidän jatkuvat keskinäinen huolenpitonsa niin terveyden kuin sairaudenkin aikana”. Puolisoiden tulee pitää kaikkea yhteisenä. Avioliitossa elävä ei saa pitää edes omaa ruumistaan omanaan.

Musoniuksen opetuksella on täytynyt olla laajempaakin kaikupohjaa, sillä myös apostoli Paavali puhuu yhtä tasapuolisesti aviopuolisoiden suhteesta toinen toistensa ruumiiseen. ”Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan, vaan miehen, samoin miehen ruumis ei ole hänen omassa vallassaan, vaan vaimon” (1 Kor. 7:4).