Helsingin yliopisto
Niko Huttunen
Kun Paavali Roomalaiskirjeessä puhuu kristityn suhteesta esivaltaan, hän ei esitä kristittyä esivallan edustajana, vaan alamaisena, jonka tehtävänä on totella omantunnon vaatimuksesta ja miekan pelossa. Paavalin näköpiirissä ei ole, että kristitty kantaisi miekkaa.
Roomalaiskirje heijastanee epäilemättä ns. normaalitapausta, jossa kristitty ei kannan ”esivallan miekkaa”. Mutta voidaanko tästä vetää se johtopäätös, että Paavalin mielestä kukaan kristitty ei toiminut sotilaana?
1. Korinttilaiskirjeen (7:17-24) mukaan Paavali kehotti kristittyjä pysymään siinä yhteiskunnallisessa asemassa, jossa he olivat kristityksi tullessaan. Paavalilla apokalyptinen ajattelu ei johtanut konkreettiseen vetäytymiseen yhteiskunnasta vaan pikemminkin henkiseen vieraantumiseen siitä.
Paavali tuskin hyväksyi mitä tahansa ammattia kristitylle. Esimerkiksi prostituutiota hän tuskin olisi kehottanut jatkamaan, jos naisella oli mahdollisuus lopettaa se (vrt. 1. Kor 6). Kuuluiko sotilasammattikin näihin kartettaviin tehtäviin? Jotain kertoo se, että Paavali ei havainnollista kristillistä elämää prostituutiosta otetuin vertauksin, mutta sotilaselämään hän silloin tällöin viittaa.
Mahdollisesti Paavali ei pitänyt sopivana aloittaa sotilaspalvelusta – Paavalin mukaanhan kristityn piti välttää yhteiskunnallisen aseman muuttamista. Lisäksi sotilaselämässä oli yksi puoli, joka erityisesti arvelutti kristittyjä: valtiouskonto.