Vapaus

Ulla Tervahauta

Paitsi että orja saattoi ostaa itsensä vapaaksi, myös omistajalla oli valta vapauttaa orjansa. Vapautettu orja jäi usein omistajalleen velkaa palveluksia, joten saattoi olla omistajan etu vapauttaa orjansa. Tämä saattoi edelleen hyötyä entisen orjansa palveluksista, mutta ilman velvoitetta huolehtia orjan ylläpidosta.

Usein omistajat ylläpitivät orjissa toivoa vapautumisesta, sillä omistaja saattoi hyötyä siitä. Vapautusta toivova orja saattoi pyrkiä tekemään työnsä hyvin vapautuksen toivossa. Usein orjille tarjottiin vapautta sotien ja poliittisten levottomuuksien aikana.

Mikäli orja vapautettiin, vain hänelle vapaudessa syntyneet lapset olivat vapaita, eivät ne, jotka olivat syntyneet äidin ollessa orja. Orjuuden leima jäi usein orjien jälkeläisiin. Markus Aurelius määräsi vuoden 175 jKr. tienoilla, että kaikkien niiden, jotka eivät olleet vapaita kansalaisia kolmannessa polvessa, oli poistuttava Areiopagin neuvostosta. Entisten orjien jälkeläiset saivat sen sijaan kuulua ns. viidensadan neuvostoon. Tacitus mainitsee Annaaleissaan (13.27), että keisari Neron aikana monet ratsuväen upseereista tai senaattoreista olivat orjien jälkeläisiä.