Kristityt ja orjuus

Ulla Tervahauta

Monet ensimmäisistä kristityistä olivat orjia. Orjuus oli osa varhaisten kristittyjen maailman kantavia rakenteita. Kristityt tunnustivat orjien arvon ihmisinä, mutta toisaalta orjuutta instituutiona tai orjien omistamista ei kyseenalaistettu. Monet kristityt samoin kuin juutalaisetkin omistivat itse orjia: käytäntö jatkui vielä keisari Konstantinuksen aikana (306-337 jKr.), jolloin kristinuskosta tuli Rooman valtakunnassa hyväksytty uskonto.

Orjia kastettiin ja kasteen jälkeen orjia kutsuttiin veljiksi ja sisariksi kuten muitakin täysivaltaisia kristittyjen yhteisöjen jäseniä. Kristityt eivät tietenkään olleet ainoa uskonnollinen ryhmä, joka ottivat orjia jäsenikseen. Myös juutalaisuuteen kääntyminen tai mysteerikultteihin liittyminen oli mahdollista orjille. Orjat olivat uskonnollisessa elämässä täysivaltaisia henkilöitä. He osallistuivat erilaisiin uskonnollisiin rituaaleihin eikä uskonnonharjoittamisessa orjien ja vapaiden välillä ollut näkyviä eroja. Toisaalta orjien kääntyminen kristityiksi saattoi aiheuttaa jännitteitä perheyhteisöjen sisällä siinä missä vaimojen tai aikuisten lasten kääntyminenkin.

Varhaiset kristityt vaativat orjien inhimillistä kohtelua ja kielsivät omistajia kohtelemasta heitä julmasti. Emme tiedä, kohtelivatko kristityt orjiaan muita paremmin. Todennäköisesti jotkut kohtelivat, jotkut eivät. Varhaiskristillisen Apostolien opetuksen, Didakhen, kirjoittaja kehottaa omistajia pidättäytymään väkivallasta ja orjia alistumaan isäntiensä tahtoon kuin nämä olisivat Jumalan edustajia (Didakhe 4:10-11).

Kun kristinusko levisi, kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan käytännöt yleistyvät kristittyjen elämässä samoin kuin kristillisessä teologiassa ja etiikassa. Uuden testamentin varhaisimmissa kirjoituksissa Paavali korostaa eri ryhmien ykseyttä Kristuksessa: orjat ja vapaat, miehet ja naiset, kreikkalaiset ja juutalaiset ovat kaikki kastettuja Kristuksen ruumiin jäseniksi (Gal. 3:26-28; 1 Kor. 12:13). Äänenpainot kuitenkin muuttuvat ajan kuluessa. Paavalia myöhemmissä Uuden testamentin arkielämän ohjeissa, ns. huoneentauluissa, orjien yhteiskunnallinen asema isäntiinsä nähden korostuu ja Kristuksessa vallitseva tasa-arvo jää taka-alalle.