Kohti asketismia

Risto Uro

Toiselle vuosisadalle tultaessa avioliiton ja seksuaalisuuden torjuvat liikkeet yleistyivät. Jotkut kristilliset opettajat pitivät seksuaalista pidättäytymistä pelastuksen edellytyksenä (esim Markion ja Tatianos). Kirkon pääuoman piirissä naimattomuudesta ja askeettisesta elämäntavasta muodostui hengellisen eliitin ihanne, vaikkakin kirkko torjui näkemyksen, jonka mukaan avioliitto ja seksuaalisuus olisivat syntiä ja askeettinen elämä kaikkia varten.

Kehitys kohti asketismia heijastuu jo Uudessa testamentissa. Jo Paavali piti naimattomuutta periaatteessa parempana ratkaisuna, vaikkei sitä seurakuntalaisiltaan vaatinut. Matteus lisää Markuksen tekstiin kohdan, jossa puhutaan ”taivasten valtakunnan eunukeista” (Matt. 19:12; vrt. Mark. 10:1-12). Luukas puolestaan lisää Jeesuksen tähden hylättävien perheenjäsenten joukkoon vaimon (Luuk. 14:26).

Uuden testamentin kirjoituksissa on nähtävissä myös vastalauseita askeettisten traditioiden kehittymiselle. Paavalin jälkeen kirjoitetuissa Pastoraalikirjeissä kritisoidaan sellaisia kristittyjä, jotka ”kieltävät menemästä naimisiin” (1 Tim. 4:3). Sama kirjoittaja tähdentää sovinistisesti, että ”nainen pelastuu lasten synnyttämisen kautta” (1 Tim. 2:15).