Helsingin yliopisto
Ulla Tervahauta
Orja oli henkilö, joka oli toisen henkilön omaisuutta. Kuten muutakin omaisuutta, orjia myytiin ja ostettiin, lainattiin, varastettiin tai lahjoitettiin eteenpäin. Omistaja oli velvollinen vastaamaan orjansa aiheuttamista vahingoista. Omistajalla oli valta päättää orjiensa yksityiselämästä: siitä, kenen kanssa orjalla oli intiimejä suhteita tai mitä orjan lapsille tapahtui.
Tietenkään orjat eivät olleet tahdotonta omaisuutta. Orjat karkasivat ja kapinoivat. Orjien ihmisyys tunnustettiin, vaikka se ei aina taannut oikeudenmukaista tai inhimillistä kohtelua. Omistajalla oli oikeus jopa tappaa orjansa, mutta orjan tappaminen edellytti puhdistautumista jumalten edessä.
Orjan asema toisen ihmisen omaisuutena oli heikko: pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö olivat yleisiä ilmiöitä. Antiikin kirjoittajien kuvaukset orjien rankaisemisesta ovat julmaa luettavaa. Myös oikeuslaitos kidutti orjia tunnustusten tai todisteiden toivossa. Monet surmasivat mieluummin itsensä kuin alistuivat orjuuteen tai orjiksi jouduttuaan harkitsivat itsemurhaa.
Orjien huono kohtelu oli pääsyynä orjakapinoihin, joita esiintyi esimerkiksi Sisiliassa, Italiassa, Ateenassa ja Deloksella. Orjien karkaaminen yksittäin tai pienissä ryhmissä oli suhteellisen yleistä ja kovat olot ja väkivaltainen kohtelu olivat usein karkauspäätöksen takana.
Omistajat hakivat apua karanneiden orjien kiinniottamiseen. Vaikka omistajalla oli vastuu omaisuudestaan, he saattoivat usein luottaa avun saamiseen. Orjia, kuten alempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvia, pidettiin paitsi sosiaalisesti, myös moraalisesti alempiarvoisina.