Orjuus antiikissa

Ulla Tervahauta

Orjuus ei antiikin aikana ollut yksiselitteinen ilmiö. Orjien tehtävät vaihtelivat yhteiskunnallisen hierarkian laidasta laitaan. Orja saattoi olla ankaraa työtä tekevä maatyöläinen tai korkea-arvoinen valtion virkamies. Hän saattoi toimia palvelijana yksityisessä kotitaloudessa tai harjoittaa itsenäistä liiketoimintaa omistajansa hänelle uskoman rahasumman tai muun omaisuuden turvin.

Yhteistä kaikille näille yhteiskunnan eri tasoilla toimiville yksilöille oli heidän roolinsa toisen ihmisen omaisuutena. Tämä aiheutti moraalisia ongelmia, jotka nousevat esiin antiikin kirjallisuudessa joko orjien kohteluun liittyvinä ohjeina ja pohdintoina tai pelonilmauksina. Monet tekstit kertovat orjakapinoiden pelosta tai pelosta tulla orjan murhaamaksi.

Monet antiikin ajan kirjoittajista puolsivat orjien inhimillistä kohtelua, mutta kukaan ei esittänyt kysymystä siitä, olisiko orjien suorittama työ voitu korvata muilla työn muodoilla. Esimerkiksi stoalaiset filosofit käsittelevät orjuutta suhteellisen vähän. Tuolloinkin he painottavat isännän moraalista velvoitetta osoittaa itsehillintää ja kohtuutta, ei orjan vaan hänen oman itsensä vuoksi. Samoin orjia kehotetaan käyttäytymään asemalleen sopivalla tavalla, siis joko hyväksymään asemansa tai alistumaan kapinoinnista, epärehellisyydestä tai väkivallasta seuraaviin rangaistuksiin.

Kristinusko syntyi maailmaan, jonka eräs perusrakenteista orjuus oli. Kristityt kirjoittajat eivät koskaan vaatineet orjuuden kieltämistä, vaikka puhuivat orjien inhimillisen kohtelun puolesta. Kristityn keisari Justinianuksen (527-565) lakeihin sisältyy eräs täydellisimpiä orjuutta koskeva lakikokoelma. Justinianuksen perintöä oli se orjuuden malli, jota tuhat vuotta myöhemmin sovellettiin Amerikan Etelävaltioissa.

Orjuutta ei antiikin maailmassa koskaan kielletty. Orjuus katosi vähitellen muiden yhteiskunnan rakenteiden ohella Rooman valtakunnan tuhoutuessa.