Lasten arvostus

 

Marmorinen hautamuistomerkki Roomasta. Kuva: Kirsi Siitonen

Risto Uro

Lasten hyvinvoinnista ei keskusteltu antiikin maailmassa yhtä intensiivisesti kuin modernissa maailmassa. Siinä missä naisetkin, lapset jäävät yleensä mieseliitin kirjoituksissa ja muissa säilyneissä lähteissä vähälle huomiolle. Vastasyntyneiden lasten hylkääminen oli yleinen käytäntö. Tästä voisi tehdä sen johtopäätöksen, että lasten arvostus oli antiikin yhteiskunnissa vähäistä. Vastasyntyneiden heitteillejättö on kuitenkin parhaiten ymmärrettävissä eräänlaisena perhesuunnittelun muotona, tosin nykypäivän arvomaailmasta katsottuna epähumaanina käytäntönä.

Kun isä oli hyväksynyt lapsen omakseen ja päättänyt kasvattaa hänet, lapsen arvo muuttui. Lapsen odotettiin jatkavan suvun nimeä ja traditioita, osallistuvan perheen taloudenhoitoon ja toimittavan aikanaan vanhempiensa asianmukaisen hautauksen.

Antiikin lähteissä on myös viitteitä siitä, että vanhemmat muodostivat samanlaisia tunnesiteitä lapsiinsa kuin meidän aikammekin vanhemmat. Monet lapsivainajien hautakirjoitukset ovat persoonallisia ja näyttävät ilmentävät vanhempien aitoa surua. Lapsikuolleisuus oli kuitenkin korkea, joten lapsen kuolema ei ollut läheskään niin poikkeuksellinen tapahtuma kuin nykymaailmassa.

Roomalaisessa yhteiskunnassa lasten kasvatus oli ainakin yläluokan keskuudessa paljolti muiden kuin vanhempien vastuulla. Varhaislapsuuden huolenpidon antoi usein imettäjä, myöhemmin lasten opetuksesta vastasivat tehtävään määrätyt orjat. Kasvatus saattoi olla nykyajan mittapuin ankaraa. Roomalaiset kasvatusfilosofit eivät kuitenkaan suositelleet liian ankaraa kuria. Eettisissä ihanteissa etsittiin kultaista keskitietä. Fyysistä kuritusta pidettiin sopivana pikemminkin orjalle kuin vapaalle lapselle.

Evankeliumeissa on useita kohtia, joissa lapsiin viitataan positiivisesti. Useimmiten on kuitenkin kyse vertauskuvallisesta puheesta. Pienten lasten asemasta varhaiskristillisyydessä tiedämme hyvin vähän.