Avioliiton kritiikki antiikissa

Risto Uro

Avioliittoa pidettiin tärkeänä yhteiskunnallisena velvollisuutena, jonka täyttäminen oli välttämätöntä yhteiskunnan säilymisen ja menestymisen kannalta. Toisaalta monissa utopistisissa kuvauksissa parisuhteeseen perustuvaa avioliittoa ei esitetty ihanteellisena yhteiselämän järjestelynä. Platon katsoi, että ihannevaltiossa hallitsevan eliitin (ns. ”vartijoiden”) tulisi luopua sekä yksityisomaisuudesta että perinteisestä yksiavioisesta perheyhteisöstä.

Monet kreikkalaiset filosofit kannattivat Platonin ajatusta, jonka mukaan perinteinen avioliitto ei kuulu ihanneyhteiskuntaan. Keskustelua käytiin myös siitä, voiko filosofin elämäntavan ja perhe-elämän sovittaa yhteen. Avioliiton kriitikoihin kuului Seneca, jonka mukaan huoli lasten terveydestä ja tulevaisuudesta häiritsi filosofin työtä ja mielenrauhaa. Antiikin filosofisista suuntauksista erityisesti kyynikkojen liike edusti tätä näkemystä. Avioliitto oli heidän mukaansa viisauden ja totuuden etsimisen este. Monet kyynikot viettivät kiertävää elämää ja saivat elantonsa kerjäämällä.

Kristityt toistivat samanlaisia näkemyksiä avioliitosta. Avioliitto ei kuulunut myöskään heidän utopiaansa. Jumalan valtakunnassa ”ei oteta vaimoa eikä mennä naimisiin”, vaan ”ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa” (Mark. 12:24-25). Paavali jakoi monien filosofien näkemyksen, jonka mukaan avioliiton huolet estävät omistautumisen kaikkein tärkeimmälle asialle (1 Kor. 7:32-33).