Ajattelun taitojen interventioista: Osa II (katsausartikkelit)

Tässä osassa esitellään muutamia katsausartikkeleita, joissa on kootusti esitetty ajattelun taitojen harjoitusohjelmien vaikuttavuutta. Katsausartikkeleissa ei ole käytetty tiukkoja julkaisujen mukaanotto- eikä poissulkukriteerejä, vaan valituissa tutkimuksissa esitellään pikemminkin sellaisia harjoitusohjelmia, joita kirjoittajat ovat itse olleet mukana kehittämässä. Tämä seikka on hyvä pitää mielessä seuraavia katsauksia lukiessa.

Adey, Csapõ, Demetriou, Hautamäki & Shayer (2007)

Adey ja muut (2007) esittelivät ilman selkeää poissulkukriteeriä joukon tutkimuksia, jotka heidän mielestään edustivat esimerkillisiä ajattelun taitojen harjoitusohjelmia. Heidän mielestään toimivien ajattelun taitojen harjoitusohjelmien tulee täyttää Piaget’n (1970) esittelemät kolme kriteeriä, jos pyrkimyksenä on vaikuttaa kognitiiviseen kehitykseen. Nämä vaatimukset ovat a) kehityksen pysyvyys, mikä tarkoittaa, että ajattelun taidot ovat laadullisesti muuttuneet eivätkä enää myöhemmin palaudu takaisin jo ohitetulle tasolle, b) kehityksen eroaminen yleisestä kehityksestä eli ryhmävertailun perusteella voidaan todeta, että interventioryhmän taidot ovat parantuneet verrattuna kontrolliryhmään ja c) oppimisen eteneminen intervention päätyttyä eli taidot ovat siinä määrin kehittyneet, että niiden ansiosta uuden oppiminen tehostuu. Lisäksi ohjelmat sisälsivät Higginsin ja muiden (2005) mainitsemat vaatimukset: koe-kontrolliasetelman alku- ja loppumittauksineen, vahvan teoreettisen viitekehyksen ja sen, että ohjelmien tuloksia oli esitelty tieteellisissä vertaisarvioiduissa lehdissä.

Adey ja kollegat (2007) jakoivat valitsemansa tutkimukset aikaisemmin esitellyn eksplisiittisen ja implisiittisen jaottelun mukaan. Eksplisiittiseen ryhmään kuului Feuersteinin (1980) Oppimisen rikastuttamisohjelma (Instrumental Enrichment), joka suunniteltiin alun perin kehittämään lasten vertailu- ja päättelytaitoa. Tyypilliset tehtävät liittyivät ominaisuuksien vertailuun ja avaruudelliseen hahmottamiseen, joiden ajateltiin vuorostaan kehittävän kouluoppimista. Ohjelma suunniteltiin kuntouttamaan taidoiltaan heikoimpia lapsia, joiden luonnehdittiin eläneen puutteellisessa tai haitallisessa ympäristössä ja näin jääneen vaille kokemuksia, jotka olisivat kehittäneet heidän ajattelun taitojaan ikätasoisella vauhdilla (Mediated Learning Experience). Tässä katsauksessa Feuersteinin ohjelman osoitettiin tuottavan efektikoon + 0.58 joustavaa älykkyyttä mittaviin tehtäviin ja efektikoon + 0.48 oppiaineissa edistymistä mittaaviin tehtäväiin.

Toinen eksplisiittinen harjoitusohjelma, jonka Adey ja muut (emt.) olivat valinneet mukaan katsaukseensa, oli Klauerin (1989) Induktiivisen päättelyn harjoitusohjelma, joka jostain syystä ei ollut päässyt mukaan edellä mainittuun Higgins ym. (2005) meta-analyysiin. Klauerin ohjelmaa ei tässä kohtaa esitellä tarkemmin (ks. ajattelun taitojen harjoitusohjelman kuvaus ThinkMath-käsikirjasta) vaan todetaan, että Adeyn ja muiden mukaan Induktiivisen päättelyn harjoitusohjelman on osoitettu vaikuttavan joustavan älykkyyden kehittymiseen niin, että efektikoko on + 0.50–0.63. Heidän mukaansa vaikutus on hieman suurempi nuorempien eli koulunsa aloittaneiden lasten kohderyhmässä kuin esimerkiksi yläkouluikäisten ja sitä vanhempien nuorten kohderyhmissä.

Implisiittisiä eli eri oppiaineisiin, kuten matematiikkaan ja luonnontieteisiin (science) integroitavia ajattelun taitojen harjoitusohjelmia edusti kaksi ohjelmaa, joista ensimmäinen oli Adeyn ja Shayerin (1994) Kognitiivisen kehityksen kiihdyttämisohjelma (Cognitive Acceleration program in Science, CASE). Adeyn ja muiden (2007) mukaan CASE on tuottanut huomattavia efektikokoja (ES + 0.35–1.00) oppiaineissa edistymistä mittaavissa tehtävissä. Adeyn ja Shayerin (1994) ohjelmaa esitellään tarkemmin ThinkMath-käsikirjassa.

Toinen katsaukseen kelpuutettu implisiittinen harjoitusohjelma oli Lipmanin, Sharpin ja Oscanyan (1980) Filosofiaa lapsille -ohjelma (Filosophy for children, F4C). Ohjelma perustuu filosofi Lipmanin ajatuksiin, jonka mukaan filosofiset tekstit, tarkemmin sanottuna filosofiset kertomukset ja niistä rakentuva keskustelu eli diskurssi luovat perustan sekä järjestäytyneelle että luovalle ajattelulle. Erityisesti lasten ja nuorten yhdessä tekemä filosofisten kertomusten analyysi kehittää ajattelun taitoja ja ”korkeampitasoista ajattelua” (higher levels of thinking). Adeyn ja muiden (2007) mukaan Filosofiaa lapsille -ohjelmaa on käytetty menestyksekkäästi pääasiassa varttuneempien, yli kymmenvuotiaiden oppilaiden kohderyhmissä. Filosofiaa lapsille -ohjelmaa pidetään usein enemmänkin kokonaisvaltaisena ja pedagogisideologisena lähestymistapana eikä niinkään tarkkarajaisena interventio- tai harjoitusohjelmana.

Klauer ja Phye (2008)

Klauerin ja Phyen katsaus oli yhteenveto 74 kokeellisesta tutkimuksesta, joissa oli selvitetty Klauerin (1989; 1996) Induktiivisen päättelyn harjoitusohjelmien vaikuttavuutta. Kyseisiin tutkimuksiin oli osallistunut lähes 3 600 eri-ikäistä lasta, oppilasta tai opiskelijaa. Yhteenvedossa todettiin, että Induktiivisen päättelyn harjoitusohjelman efektikoko oli joustavaa älykkyyttä mittavissa tehtävissä keskimäärin + 0.59 ja oppiaineissa edistymistä mittaavissa tehtävissä + 0.74.

Trickey ja Toppings (2004)

Trickey ja Toppings julkaisivat vuonna 2004 katsauksen kymmenestä Filosofiaa lapsille -ohjelmasta tehdystä tutkimuksesta. Loppulausumassaan he totesivat, että kyseisellä ohjelmalla on kohtuullisen myönteisiä vaikutuksia sekä joustavaa älykkyyttä mittaaviin tehtäviin (efektiokoko + 0.43) että oppiaineissa edistymistä mittaaviin tehtäviin (efektikoko + 0.43).

Myöhemmin eli vuoden 2010 jälkeen julkaistut ajattelun taitojen harjoitusohjelmista raportoivat tutkimukset voidaan useammassa tapauksessa luokitella edellä esitettyjen ohjelmien mukaan. Näissä uudemmissa haetuissa tutkimuksissa kohderyhmänä olivat esikoulu- ja alkuopetusikäiset lapset ja Tutkimukset on poimittiin ERIC- ja Ebsco host databases -hakukoneilla käyttämällä hakusanaa ”thinking skills OR thinking OR reasoning AND program OR intervention”. Tällaisia tutkimuksia ovat esimerkiksi unkarilainen Klauerin teoriaa mukaileva Induktiivisen päättelyn harjoitusohjelma (Molnár, 2011; Csapó, Gyöngyvér & Nagy, 2014) sekä kiinalainen Opi ajattelemaan (Learn to Think) -ohjelma (Hu ym., 2010), jonka voidaan todeta taas olevan muunnos CASE-ohjelmasta. Pääsääntöisesti tulokset ovat hyvin samansuuntaisia, joskaan uudemmista ohjelmista ei ole saatavilla laajempaa metatietoa.

Yhteenvetoa ajattelun taitojen interventioista

Mitä voimme oppia ajattelun taitojen interventiotutkimuksesta?
Ajattelun taitojen ohjelmia on tarjottu ja myös käytetty kouluissa ympäri maailmaa useiden vuosien ajan. Kun niistä tehtyjä tutkimuksia tarkastellaan tieteellisesti kokonaisuutena, voidaan todeta, että kouluympäristössä interventioihin osallistuneiden lasten kognitiivinen suoritustaso ja opetussuunnitelmiin sidoksissa oleva osaaminen ovat parantuneet tavalliseen opetukseen osallistuneita voimakkaammin. Vaikutus on ollut voimakkaampi kuin monella muulla opetusinterventiolla (Hattie, 2008; Higgins, 2005; Hotulainen & Linnansaari, 2012). Tämän perusteella voidaan päätellä, että ajattelun taitojen interventioita tulisi käyttää kouluissa mahdollisuuksien mukaan tukemassa oppimista.