Toiminnanohjaus ja itsesäätely

Minkälaiset ovat hyvän oppimisen edellytykset, ja minkälainen perusta tarvitaan luovalle ja tehokkaalle oppimiselle? Oppimiseen vaikuttaa luokkahuoneessa ja päiväkodissa tapahtuvan toiminnan ohella myös se, mitä tapahtuu lasten itsesäätelyssä, aivojen toiminnassa ja kehon hallinnassa. Lisäksi kognitio- ja neurotieteelliset prosessit määrittävät elinikäisen oppimisen edellytyksiä jo huomattavasti ennen kouluikää, jopa sikiövaiheessa. (Sajaniemi & Krause, 2012.)

Kasvatuksen ja opetuksen asiantuntijat erottavat kognitiiviset valmiudet, kuten tarkkaavaisuuden, toiminnanohjauksen, kieli-, luku- ja laskutaidon, sosiaalisista valmiuksista, joihin sisältyvät esimerkiksi lapsen vuorovaikutustaidot, minäkäsitys sekä käsitys muista, itsetunto ja tunne-elämän hyvinvointi (Pianta, Cox & Snow, 2007). Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että näiden valmiuksien iänmukainen hallinta ennakoi lapsen koulumenestystä ja sopeutumista kouluun (esim. Ladd, Birch & Buhs, 1999).

Monissa jokapäiväisissä tilanteissa meidän täytyy osata organisoida erilaisia tapahtumia nopeasti, joustavasti ja loogisesti. Lisäksi meidän oletetaan käyttävän muistiamme hyvinkin tehokkaasti ja johdonmukaisesti. Me haluamme, mutta myös joudumme tekemään lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelmia organisoidaksemme arkea sekä viitoittaaksemme tietä tulevaisuuteen. Jo varhaisessa kehitysvaiheessa opimme säätelemään erilaisia impulsseja ja mielitekoja; lisäksi opimme priorisoimaan toimintaamme, korjaamaan virheitämme sekä oppimaan niistä. Kaikki nämä taidot kuvaavat ihmisen tavoitteellista toimintaa. Toiminnanohjauksella tarkoitetaan päämääräsuuntautuneen toiminnan säätelyä, ja se koostuu korkean tason prosesseista, jotka mahdollistavat sopeutumisen uusiin tai monimutkaisiin tilanteisiin.

Toiminnanohjaus voidaan kuvata kyvyksi

suunnitella, ohjata, arvioida ja tarvittaessa korjata omaa toimintaa.

Itsesäätelystä

Toiminnanohjaus-käsitteen tarkastelu on hyvä aloittaa pohtimalla sitä ihmisen itsesäätelystä ja itsekontrollista käsin. Itsekontrollilla tarkoitetaan esimerkiksi lasten kykyä kontrolloida sisäisiä impulssejaan, noudattaa sääntöjä ja siirtää tarjolla oleva mielihyvä tuonnemmaksi. Itsensä kontrollointiin tarvitaan kuitenkin säätelytaitoja. Itsesäätelyllä puolestaan tarkoitetaan prosesseja, jotka mahdollistavat joustavan ja tilannesidonnaisen käyttäytymisen säätelyn. Itsesäätely on joukko fysiologisia prosesseja, mutta myös tarkkaavaisuuden prosesseja, emootioiden ja käyttäytymisen säätelyä sekä kompleksisen tiedon prosessointia (esim. Vohs & Baumeister, 2004 ja Calkins & Williford, 2009).

Biologisen näkökulman mukaan itsesäätelyllä tarkoitetaan ns. autonomista kehon säätelyä eli hengitysrytmiä, sydämen sykettä, uni-valverytmiä sekä kehon reaktioita uuteen tai haasteelliseen tilanteeseen. Biologinen taso on aina sidoksissa itsesäätelyn seuraavaan tasoon. Biologinen valpastumisjärjestelmä on merkittävä itsesäätelyyn liittyvä käsite, jolla tarkoitetaan stressijärjestelmää, jota tarvitsemme sopeutuessamme ärsykeympäristöön. Valpastumisjärjestelmä laukaisee neurobiokemiallisen normaalin ja tarkoituksenmukaisen vasteen eli stressireaktion, joka auttaa toimimaan muuttuneessa tilanteessa. Tätä stressireaktiota on kuitenkin opittava säätelemään. (Ks. lisää mm. Sajaniemi ym., 2015.) Itsesäätelyn voi emootioiden ja käyttäytymisen kannalta kiteyttää mm. seuraavasti:

      • tehtävän loppuunsaattaminen, ”vaikka ei enää huvittaisi“
      • houkutusten ja kiusausten käsittely ja säätely
      • kyky estää tai tukahduttaa automaattinen (motorinen) reaktio ja
      • kyky käsitellä ahdistusta, stressiä ja hermostuneisuutta.

Kehitys- ja neuropsykologisesta näkökulmasta tarkasteltuna itsesäätely voidaan nähdä kehittyvänä ominaisuutena, joka liittyy emotionaalisen itsesäätelyn neuraaliseen kypsyyteen. Kehittyvät kyvyt ovat nähtävissä jo lapsen ensimmäisten elinvuosien aikana. Tällaisia kehittyviä kykyjä ovat esimerkiksi ne strategiat, joilla lapsi lohduttaa itseään. Lapsen on myös opittava kestämään pieni odotus halun ja tyydytyksen välillä. Nämä taidot eivät kuitenkaan kehity optimaalisesti ilman vuorovaikutusta. Kehityksen tueksi lapsi tarvitsee aikuisen apua ja monipuolista kanssakäymistä.

Ihmisen tietoinen toiminnan säätely ei siis ole erillään biologisesta ja fysiologisesta säätelystä. Myös sosiaalinen ympäristö vaikuttaa siihen. Riittävä itsesäätely mahdollistaa tarkkaavaisuuden myös tilanteissa, jotka eivät oleaktivoivia tai motivoivia. Itsesäätelyn avulla ihminen jaksaa ponnistella uusien haasteiden edessä ja keskittyä koulutyöhön silloinkin, kun ei haluttaisi. (Esim. Collette ym., 2005.)

Toiminnanohjauksen tutkimuksen kentässä merkittävän pitkittäistutkimuksen mukaan (Moffitt ym., 2011) lapsuuden hyvät itsesäätelyn kyvyt liittyvät myöhemmin elämänlaatuun ja terveyteen ja lapsella on aikuisena todennäköisesti keskimääräistä

  • pienempi alkoholin ja nikotiinin kulutus
  • parempi painoindeksi
  • pidempiä ja laadukkaampia parisuhteita
  • korkeampi koulutus, suosiollisempi taloudellinen tilanne
  • laadukkaita ja kehittyviä ystävyyssuhteita.

Yhteenvetoa: Itsesäätely – itsekontrolli – toiminnanohjaus

  • Itsesäätelyn voidaan ajatella olevan toiminnanohjauksen yläkäsite ja laajempi käsite kuin itsekontrolli.
  • Riittävä itsesäätely mahdollistaa toiminnanohjauksen kehittymisen.
    • Itsesäätelykyvyn kehittyessä lapsi pystyy toimimaan koko ajan suunnitelmallisemmin ja paremmin ohjeiden mukaisesti.

 

Lähteet

  • Calkins S. D. & Williford A. P. (2009). Taming the terrible twos: Self-regulation and school readiness. In: Barbarin, O. A. & Wasik, B. H. (editors), Handbook of child development and early education: Research to practice. New York, NY: Guilford Press; 2009, p. 172–198.
  • Collette, F., Linden, M. V., Laureys, S., Delfiore, G., Degueldre, C., Luxen, A. & Salmon, E. (2005). Exploring the unity and diversity of the neural substrates of executive functioning. Human Brain Mapping, 25, 409–423.
  • Ladd, G. W., Birch, S. H. & Buhs, E. S. (1999). Children’s social and scholastic lives in kindergarten: Related spheres of influence? Child Development, 70, 1373–1400.
  • Mezzacappa, E. (2011). Executive function. Encyclopedia of Adolescence, 1, 142–150.
  • Moffitt, T. E., Arseneault, L., Belsky, D., Dickson, N., Hancox, R. J., Harrington, H. & Caspi, A. (2011). A gradient of childhood self-control predicts health, wealth, and public safety. PNAS Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 108, 2693–2698. Doi:10.1073/pnas.1010076108.
  • Pianta, R. C., Cox, M. J. & Snow, K. L. (2007). School readiness and the transition to Kindergaten in the era of accountability. Baltimore: Brookes Publishing Company.
  • Sajaniemi, N. & Krause, C. (2012). Oppimisen palapeli. Teoksessa T. Kujala, C. M. Krause, N. Sajaniemi, M. Silven, T. Jaakkila & K. Nyyssölä: Aivot, oppimisen valmiudet ja koulunkäynti. Neuro- ja kognitiotieteellinen näkökulma. Tilannekatsaus tammikuu 2012. Opetushallitus.
  • Sajaniemi, N., Suhonen, E., Nislin, M. & Mäkelä J. E. (2015). Stressinsäätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. PS-kustannus. Jyväskylä.
  • Vohs, K.D. & Baumeister, R.F. (2004). Understanding self-regulation: An introduction. In R.F. Baumeister & K.D. Vohs (editors). Handbook of self-egulation: Research, Theory and Applications (2004). New York. Guilford Press.